maanantai 2. kesäkuuta 2008

Eläviä ja kuolleita

Kuolleiden pilkkaamisessa pitäisi olla varovaisempi kuin elävien pilkkaamisessa pelkästään siitäkin syystä, että kuolleet eivät enää voi puolustaa itseään. Myös muita, perinteeseen, traditioon ja muuhun sellaiseen mitä nykyaikana ei enää ollenkaan ymmärretä liittyviä syitä on, mutta niistä ehkä joskus muulloin.

Minna Sirnö, joka kirjoittaa tässä kirjoituksessaan kyllä ihan asiaakin, oli eräässä television keskusteluohjelmassa edustamassa meitä neljännen polven punakaartilaisia ja puolustamassa tökköä savianimaatiota, jossa Mannerheim, joka on monella tavalla keskeinen hahmo Suomen historiassa, esitettiin seksuaalisesti hyväksi käyttämässä nuorta poikaa. Itse en näe suurta eroa Seppo Lehdon taiteen rohkeuden ja kyseisen savianimaation rohkeuden välillä. Ihan sitä samaa ne ovat.

Tämä siis todeten samalla, että olisin itsekin Sirnön sijasta tehnyt rikosilmoituksen ja pidän Lehdon tuomiota siltä osin aivan oikeana.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Neuvos... vasemmistoliittolaiset ovat oikeastaan eläviä kuolleita otsikkoa mukaillen, mutta kai heidät juridisesti eläviksi lasketaan. Ja elävillä pitää ollakin kovempi suoja kun kuolleilla.

Kumman poikkeuksen muodostaa julkisuuden henkilö Muhammed, joka on kuollut ja joka ei edes ole jumala.

Sepin tuomio oli tietysti kohtuuttoman suuri, mutta totuus on, että Sepin toimilla oli tavattomasti haittaa muille kriittisille äänille. Sepi voi ajatella pitkää vankilatuomiotaan siltä kantilta, että hän uhrautuu yhteisen hyvän puolesta. Mitä pidempään Sepi vankilassa pysyy, sitä parempi se on kriittisille äänille.

IDA kirjoitti...

No joo. En ajatellut, että Muhammedilla olisi sen suurempaa sijaa Suomen historiassa. Se on eri traditio. Kyseessä on muutenkin jo enemmän käsite kuin ihminen. Ja "pilkkaa" on tietysti monenlaista. Esimerkiksi kiltit ja taiteelliset tanskalaiset pilakuvat eivät kyllä mitenkään rinnastu Lehtoon ja kyseiseen savianimaatioon, jotka edustava ihan omaa taidegenreään.

"Sepin tuomio oli tietysti kohtuuttoman suuri, mutta totuus on, että Sepin toimilla oli tavattomasti haittaa muille kriittisille äänille."

Tuo on kyllä ihan totta.

Ironmistress kirjoitti...

Seppo Lehto on sananvapaudelle samaa kuin radikaalifeminismi naisten asialle tai Westboro Baptist Church kristinuskolle.

Läpeensä jurpo hörhö, joka saa enemmän vahinkoa kuin mitään muuta aikaiseksi ja joka vaarantaa kaiken jo saavutetun.

Good riddance, Mr. Lehto

IDA kirjoitti...

"Läpeensä jurpo hörhö, joka saa enemmän vahinkoa kuin mitään muuta aikaiseksi ja joka vaarantaa kaiken jo saavutetun."

Niinpä. Varsinaisten sananvapausrikosten kanssa tällä ei ole muuta yhteistä kuin, että syyttäjä on sama.

Minusta nuo herjaukset ja toisten nimissä esiintymiset ovat selviä rikoksia ja ansaitsevat rangaistuksen, mutta toisaalta uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan eivät ole niin selviä.

Keskustelua perusoikeuksista sananvapaudesta ilmaisuvapaudesta aluepalautuksista miehittäjä-Ryssän alueriistoista matu- ja islaminvaasioista, sekä yrittäjyydestä kirjoitti...

Arvon IDA ymvt

Poliitikot ovat julkisuuden henkilöitä. Heistä saa ja pitää (huomio) tehdä pilaa. Myös heidän nimissään ja hahmoissaan esiinnytään savianimaatiosta tv-sarjoihin ( sylkiäiset, itsevaltiaat jne)

Miksi jos minä teen vastaavaa se olisi jotenkin väärin?

Kritiikistä on kyse

Seppo Lehto

IDA kirjoitti...

"Miksi jos minä teen vastaavaa se olisi jotenkin väärin?"

No tuomio on selkeästi kohtuuton.

Joka tapauksessa se perusjuttu, että ihan miten tahansa ihmisiä ei pitäisi herjata on kai myös tärkeä?

Itse ihmettelen noita blogeja, koska ne ovat todella huonoja ja tylyn tönkköjä esimerkiksi klassiseen Patrioottiradioon verrattuna. En ole mikään kirjallisuusarvostelija, mutta jos vääntäisit tekstiä, kuten puhut, niin lopputulos olisi ilmeisesti vielä hämmästyttävämpi :)