tiistai 7. huhtikuuta 2020

SMP


Laudeksen jälkeen seurailin ikkunan takana ruokailevaa, karanteenista vapautettua oravaa. Vesperin psalmi päättyi sanoihin "rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta."

Smp:läisiä pidettiin aikoinaan jotenkin tyhminä. Itsekin taisin pitää, koska olin nuori ja hölmö ja yleinen eetos vain oli sellainen. Fiksuja olivat sellaiset, jotka olivat olevinaan sellaisia kertoen lennokkaita juttujaan televisiossa, radiossa ja lehdissä. Läheltä, elävästä elämästä, enemmän eläneitä ja kokeneempia fiksuja oli olevinaan aina vaikea löytää. Teinit on teinejä.

Olen melko varma, että historiaa tulee toteamaan maaseudun autioittamisen, betonilähiöihin asuttamisen, siirtolaisuuden Ruotsiin ja muut sellaiset asiat joita SMP politiikallaan vastusti vääriksi ja monin tavoin jopa tuhoisiksi valinnoiksi. Teollisuus automatisoitui, automatisoituu edelleen ja tarvitsee yhä vähemmän työvoimaa. Lähiöissä asutaan lähinnä asumistuella, eikä kukaan omista mitään. Ihmiset, jotka ovat töissä ovat joko palvelemassa valtion viroissa olevia tai sitten itse valtion viroissa. Ei siis mennyt täysin putkeen järkipolitiikan voitto SMP:n haihatteluista.

Ja pitää muistaa sekin - ja varsinkin se - että samana aikana ja saman huuman vallassa viimeiset arkipyhät poistettiin ja laulut vaihtuivat KOM-teatterin lauluiksi. Kommunismi ja kapitalismi syövät samaa kakkua, jonka nimi on Yksityisomistus.

Varmaankin taas on edessä jonkinlainen omaisuuksien uusjako. En aio ottaa siihen osaa. Esitän kuitenkin vilpittömän katumukseni siitä, että pidin muiden valopäiden tavoin smp:läisiä tyhminä.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Englantilainen reformaatio

Ennen reformaatiota Englannissa oli mistä tahansa pisteestä lähtien kävelymatkan päässä tarjolla ilmainen ateria ja ilmainen yösija. Reformaation jälkeen ei enää ollut.

David Cobbettin aiemmin mainittu kirja on vähintäänkin virkistävää luettavaa, vaikka sisältääkin hurjapäisiä luonnehdintoja eri ihmisistä ja asioista. Kuinka täysin todenperäisiä eri väitteet ovat vaatisi tarkempaa perehtymistä, mutta suurimmaksi osaksi ne vaikuttavat uskottavilta. Usein asiat esitetään ottamalla lähtökohdaksi joku yksittäinen henkilö ja hänen näkemyksensä ja sitten käydään läpi kuinka asiat oikeasti ovat. Useimmiten juuri päinvastoin kuin henkilö on juljennut esittää.

Cobbett lainaa pitkän pätkän David Humen luostarilaitosta ja pappisselibaattia käsittelevästä tekstistä. Todettuaan sen tyylillisesti ala-arvoiseksi hän lähtee purkamaan mikä siinä asiallisesti on väärää. Ennen reformaatiota köyhille annettiin ruokaa ja olutta ilmaiseksi, Cobbettin aikana samassa rakennuksessa, jossa ennen tarjottiin joka päivittäin ilmainen, hyvä ateria ja olutta sadalle hengelle myytiin nyt olutta alennettuun hintaan jossain sivuhuoneessa rakennuksen laajempien tilojen ollessa niitä hallitsevan henkilön yksityisiä tiloja. Selibaatissa eläneet piispat taas rakennuttivat kouluja ja yliopistoja. Tämän tosiasian vastapainoksi Cobbet ottaa aikalaisensa, terveellisesti perheellisen anglikaanipiispan, joka oli hankkinut 28 tilaa perheelleen ja sukulaisille, mutta ei ollut rakentanut mitään muuta.

Köyhäinapukin oli muuttunut sellaisiksi, että työläisten palkasta otettiin säästöön rahaa, joka sitten pidettiin varattuna - jos pidettiin - heidän avustamisekseen mahdollisen köyhyyden iskiessä.

Selibaatista Cobbett pääsee todella hyvään vauhtiin ottaessaan esimerkiksi Malthusin ( jonka en muuten tiennyt olleen anglikaaninen pastori ). Malthus oli tuonut parlamenttiin ehdotuksen, jossa asetettaisiin lisääntymisrajoituksia köyhille ihmisille. Tämä oli erittäin irvokasta, kun otettiin huomioon miten pappien ja sääntökuntalaisten täysin vapaaehtoiseen selibaattiin suhtauduttiin. Köyhiltä oli viety varallisuus ja mahdollisuudet hengelliseen sivistykseen ja nyt heidät vielä pakotettaisiin selibaattiin niiden samojen ihmisten toimesta, jotka olivat lopettaneet köyhiä palvelleen hengellisten säätyjen selibaatin muka luonnottomana elämäntapana. Tätähän ei siis voi kuvata muuten kuin törkeänä toimintana ja törkeänä Cobbett sen onnistuukin kuvaamaan.

Tällaistakin oli siis protestantismi Englannissa. Varmaan se oli paljon muutakin, mutta tämä puoli on tupattu aika usein autuaasti unohtamaan. Jäyhät pohjoismaalaiset tuskin vertautuvat Englannin rahanahneeseen porvaristoon ja rahoillaan pelaaviin aatelisiin, mutta muistetaan, että Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527 talonpoikien vaatimus oli, että “Jumalan hetkipalvelus pidettiin voimassa valtakunnassa.” Vaikka vaatimuksen toteuttaminen tänään onkin aika hennossa hapessa, niin varjellaan sitä ja koetetaan saada se taas kunnolla ja vapautuneesti hengittämään koko kotomaamme voimin. Sen olemme velkaa entisten aikojen talonpojille.

Eräiden tutkimusten mukaan luostarit Englannissa todellakin toimivat yhteismaana, joka lisäsi vaikutuspiirissä olevan ympäristön vaurautta ja myös tasasi sitä täysin vapaaehtoiselta pohjalta ilman progressiivista verotusta tai muita valtion sinänsä varmaan ansiokkaita konsteja. Tähän kuitenkin pitäisi perehtyä paremmin. Tänä keväänä ei pelata Espanjan Cupin loppuottelua Athletic Club Bilbao - Real Sociedad, joten aikaa perehtymiseen olisi.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Narratiiveja

I

Vuonna 1965 Jerzy Kosiński julkaisi Kirjava lintu - nimisen kirjan. Se oli erittäin groteski kuvaus nuoren pojan kohtaloista Puolan maaseudulla Toisen maailmansodan aikana. Yksinkertaisimmin sisällön voi kuvata niin, että puolalaiset maalaiset kiduttivat poikaa ihan pelkkää pahuuttaan tai sitten seksuaalisia himoja tyydyttääkseen. Kosiński antoi ymmärtää kirjan kuvaavan omia kokemuksiaan ja perustuvan todellisuuteen. Ensin tämä uskottiin täysin ja myöhemmin, kun totuus oli alkanut tulla ilmi, niin, että kirja kuvasi yleisellä tasolla sitä mitä monille tapahtui Puolassa toisen maailmansodan aikana.

Todellisuudessa ihmiset puolalaisessa maalaiskylässä olivat koko sodan ajan suojelleet Kosinskia, hänen perhettään ja monia muita lapsia ja aikuisia, kohdellen heitä hyvin ja ilmeisellä rakkaudella.

Vaikka mitään sellaista mitä Kosiński kuvasi tapahtuneeksi ei ollut tapahtunut Kosińskin kuvaus elää edelleen realistisena, tosipohjaisena kuvauksena. Vuonna 2019 siitä tehtiin elokuva, jota kiiteltiin järkyttävänä ja analyyttisena kuvauksena holokaustista. Sen sadismia hieman kauhisteltiin, mutta se annettiin anteeksi suuremman asian vuoksi. Elokuvaa tehdessä oli jo täysin selvää ja todistettua, että Kosinskin tarina oli täysin keksitty. Se ei kuitenkaan paljon painanut, koska kukapa siitä piittaisi millaisina puolalaiset maalaistollot esitettäisiin. Hehän ovat vain rehua, jolla voidaan lannoittaa liberaalia narratiivia.

Kosiński itse päätyi traagisesti itsemurhaan. Hänet oli paljastettu plagiaattoriksi mikä on äärimmäisen vakava synti, koska immateriaaliset tekijänoikeudet ovat eräs uuden liberalismin peruskiviä, joista ei tingitä. Puolalaisten maalaisten oikeus kunniaan ja totuuteen taas on niin immateriaalista, että sitä ei voi rahastaa ja sen merkitys on siten liberaaleissa piireissä täysin käsittämätön.

Totuudella ei siis ollut oikeastaan mitään merkitystä sille, että liberaalit narratiivit olivat alkaneet kääntyä itse Kosinskia vastaan. Hän vain oli tehnyt rikoksen tekijänoikeuksia vastaan. Kosinskin vastenmielisen väkivaltainen sepustus piti siis vain irrottaa itse Kosinskista ja sitä voitiin edelleen pitää totena.

II

Time - lehti nimitti paavi Pius XII:n Vuoden mieheksi Toisen maailmansodan jälkeen. Eräänä keskeisenä perusteena hänen toimintansa vainottujen juutalaisten hyväksi. Israelin ensimmäinen pääministeri ylisti häntä. Samoin Golda Meir. Oli täysin totta, että Pius XII teki erittäin paljon juutalaisten auttamiseksi ja myös voitavansa Hitlerin hallinnon kukistamiseksi. Hänellä oli myös muita, ehkä paljon suurempiakin ansioita.

Vuonna 1963 Itä-Berliinissä esitettiin Rolf Hochhuthin näytelmä Der Stellvertreter. Samana vuonna englantilainen käännös The Deputy esitettiin jo Royal Shakespeare Companyn toimesta Lontoossa ja seuraavana vuonna muiden toimesta Broadwaylla. Näytelmää on esitetty myös Suomessa nimellä Sijainen. Näytelmä on täysin fiktiivinen, mutta iskee kuin miljoona volttia sen liberaalin yleisön, joka muodostaa immateriaalisten tekijänoikeuksien ammattiyhdistyksen, maailmankuvaan. Näytelmä oli alku Pius XII:n maineen aiheettomaan lokaamiseen tämän asian suhteen. Esimerkiksi Israel veti takaisin hankkeensa Pius XII:n muistomerkille Jerusalemissa.

Englantilainen historioitsija John Cornwell loi kirjansa nimellä käsitteen Hitler’s Pope ( Hitlerin paavi ) vuonna 1999, jolloin liberaali narratiivi Pius XII:n saksalaismielisyydestä oli jo muutenkin vahvoilla, koska se kulttuurin ja taiteen piirissä oli viruksen lailla levinnyt. Cornwell antoi narratiiville tarpeellisen, tieteellisen silauksen, jotta sitä pystyttiin puolustamaan tieteellisellä maailmankuvalla, joka on jokaisen liberaalin kuva maailmasta. Hänen teoksensa on jo monesti osoitettu vääriin tietoihin perustuvaksi ja vääristyneeksi. Hän on itsekin joutunut peräytymään siitä. Muidenkin häntä komppaavien tutkijoiden kovimmat väitteet ovat tällä hetkellä luokkaa: “mutta voidaan sanoa, että Pius XII ei toisen maailmansodan aikana julkisesti tuominnut juutalaisten kansanmurhaa.” Tästä huolimatta narratiivi elää totuutena hyvin laajoissa piireissä mediassa. Ei ole todellakaan harvinaista törmätä täysin vilpittömään uskoon siitä, että katolinen kirkko olisi toiminut yhteistyössä natsien kanssa juutalaisten ja muidenkin vähemmistöjen tuhoamiseksi ja aitoon loukkaantumiseen siitä, jos kertoo kuinka usko ei perustu lainkaan siihen, mitä on tapahtunut todella.

III
Nämä olivat vain kaksi juttua, jotka tulivat mieleen kun törmäsin nimiin Kosiński ja Pius XII. Näitä olisi vaikka kuinka paljon ja näitä tulee jatkuvasti uusia. Kokonaisuutena ne muodostavat niin sanotun totuusmedian kuvan todellisuudesta, eli todellisuudesta jota Julkisen sanan neuvosto tieteellisen maailmankuvan opastamana valvoo.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Tottelevaisuus totuuden edessä


Karmeliittojen mietiskelyissä, joita on kasattu vuoden jokaiselle päivälle kirjaan Divine Intimacy, on viime päivinä keskitytty tottelevaisuuteen. Tämänpäiväisessä ensimmäisessä mietiskelyssä todettiin, että vaikka jossain abstraktissa, hahmotettavissa olevassa todellisuudessa oman tahdon mukainen ratkaisu olisikin parempi ja sielulle otollisempi on kuitenkin niin, että tässä todellisessa todellisuudessa esimiehen tahto on Jumalan tahto, ellei sen toteuttaminen vaadi synnin tekemistä tai ole järjestön säännön ( perustuslain ) vastainen, ja sellaisena siis vaihtoehdoista paras.

Mietiskelyt on tarkoitettu kontemplatiivisessa luostarissa eläville, mutta on niistä hyötyä myös maallista elämää viettäville ja ainakin näin karanteeniaikaina ne virkistävät sielua, vaikka niiden mukainen elämä luostarin ulkopuolella on mahdotonta.

Tottelevaisuus esimiehiä tai muita kohtaan ei itsessään ole mikään päämäärä, mutta se tarjoaa hyvän mahdollisuuden harjoitella oman tahdon mukauttamista Jumalan tahtoon ihmisen ainoan todellisen päämäärän ollessa Jumalan tahdon mukainen elämä niin ajatuksissa, sanoissa kuin teoissakin. Oma tahto onkin tavoitteessa intiimiin suhteeseen Jumalan kanssa vain potentiaalisesti harhaan vievä häiriötekijä sen jälkeen, kun se on vapaasti ilmaissut uskonsa Jumalaan ja halunsa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tämä on puhtaasti totta.

Maailmassa ei tietenkään voi, eikä pidä noudattaa esimiehen käskyä työntää käsi sirkkeliin tai rakentaa talo sortuvaksi, eikä pitää oikeina sellaisia poliittisen johdon päätöksiä, jotka asettavat koko kansakunnan vaaraan. Aina voi kuitenkin ristiriitatilanteessa miettiä johtuuko vastustus vain omasta ylpeydestä ja siitä, että jossain abstraktissa todellisuudessa voisi itse tehdä asiat paremmin, vai siitä, että todellakin pitää korjata joku reaalisessa maailmassa tapahtumassa oleva vääryys.

Poliittiset johtajat ovat oma asiansa. Koska itse osallistumme heidän valitsemiseensa on ( valitettavasti ) jo velvollisuuskin punnita heidän tekojaan. Aina kuitenkin pitää katsoa myös sitä todellisuutta joka on ympärillä ja johon itse voi todella vaikuttaa. Vaikka hallitus ei nyt näyttäisi saavan aikaan tarpeellisia toimenpiteitä, niin noudattamalla sitä mitä hallitus on jo ilmaissut haluavansa tehdä päästäisiin jo aika pitkälle kulkutaudin torjunnassa. Suurimmat ongelmat ovat niillä yrittäjillä, jotka hallituksen laillisten määräysten puutteessa eivät saa vakuutuskorvauksia ajalta jona liiketoiminnan pitäisi olla suljettuna ja muut vastaavat asiat, joita voidaan ratkoa vielä akuutin tilanteen jälkeenkin, jos tahtoa siihen riittää. Tilanne on niin kauan vapaa, kun itse voi toimia oikein hallituksen käskyjä noudattaen itse hallituksen moraalissa pohdinnoissa vaikka kokonaan unohtaen. Jos hallitus pakottaa, tai pyrkii pakottamaan, toimimaan väärin, niin silloin tilanne on paha.

Kaikessa toiminnassa on havaittu puutteita, mutta tässä vaiheessa voi vain todeta, että Suomen valtio ei ollut valmistautunut vaaralliseen kulkutautiin läheskään niin hyvin kuin siihen pitäisi valtiona valmistautua. Ja tietysti sen mikä on sanottu jo paljon aikaisemminkin: globalisaatio ei ole hyvä asia, vaan väistämättä imperialismia ja kolonisaatiota, eikä länsimaista, liberaalia demokratiaa saa sovitetuksi oikein minnekään länsimaiden ulkopuolelle. Sen koneistohan ilmiselvästi yskii jopa kotomaassamme.

Koska politiikkaa nyt pitää puhua ( rankaisen itseäni tästä jotenkin ) niin, abstraktin todellisuuden kuvitteellisuus ja reaalisen todellisuuden todellinen painavuus, sekä suhtautuminen niihin, on varmasti yksi asia mikä tekee oman eronsa liberaalien ja konservatiivien välillä. Konservatiivit kokevat luodun todellisuuden pääsääntöisesti hyväksi ja poikkeamat peruselosta todellisuuden vastaisesta kapinasta johtuviksi, liberaalit taas näkevät todellisuuden pääsääntöisesti täysin mätänä ja poikkeamat peruselosta tavoiteltavina askelina kohti parempaa, oletettua tulevaisuutta. Tästä syytä vaikuttaa lähes aina näennäisesti siltä, että liberaalit ovat jotenkin niskan päällä olevia, eteenpäin suuntautuvia ja dynaamisia uudistajia. Niin ne ovatkin, kunnes taas törmätään johonkin seinään ja huomataan, että sitä abstraktia todellisuutta ei kuitenkaan ollut.

Maailman nykyinen tilanne alkaa kulkutaudeista riippumatta olla sellainen, että seinä voi taas kerran olla vastassa hyvinkin pian. Tämän huomaa siitäkin, että nykyisin liberaalit taistelevat jo lähinnä itse luomaansa fiktiota vastaan. Se taas voi olla hyväkin merkki, joka ennustaa sitä, että järjestelmän alasajo voi törmäyksen tapahduttua toteutua myös rauhallisesti ja järkiperäisesti. Toivotaan sitä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Tauti


Joidenkin vaalien alla, muistaakseni 2011, olimme Lappeenrannassa Perussuomalaisten teltalla. Vieressä Vasemmistoliiton teltalla soitteli sinänsä ansiokas kitaristi hyviä lauluja, mutta kun hän aloitti John Lennonin Imaginen en kestänyt sitä, vaan vetäydyin heti läheiseen kirjakauppaan, joka toimi turvallisena tilana. Ostin sieltä kirjan johon oli suomennettu kirkkoisä Cyprianuksen kirjoituksia. Kirja oli hämmästyttävän edullinen ottaen huomioon, että joku oli nähnyt vaivan suomentaa kirjoitukset latinasta ja varustaa ne kohtuullisilla viitteillä ja kommenteilla. Kirjassa oli kirjoitus 'Kuolemantaudista', joka oli kirjoitettu rohkaisemaan ja opastamaan hengellisesti kristittyjä Karthagossa silloin raivonneen, paljon uhreja vaatineen kulkutaudin varjossa.

Cyprianus painottaa, että kristityillä ei ole mitään syytä pelätä tautia ja kuolemaa. Monessa mielessä oli jopa parempi kuolla, kuin elää niinä aikoina, jotka olivat huomattavasti kovemmat kuin nykyiset ajat. Toki tuo aina pätee niihin, joiden sielut suoraan taivaaseen menevät, mutta nykyisin on varmaankin parasta tehdä parannusta niin kauan kuin Luoja suo, sillä vaikka houkutukset syntiin vaanivatkin ehkä jopa villimpinä ja vapaampina kuin muinaisina aikoina, ei kukaan niihin väkivallan uhalla pakota. Niitä pitää vain varoa, ja lankeamisen jälkeen katua.

Kristittyjen piti myös pyrkiä näyttämään tyyneytensä taudin edessä ulospäin ja vaikka siihen ei pystyisikään, niin ennen kaikkea olemaan menettämättä uskoaan pahimpimpienkin iskujen sattuessa kohdalle. Näin tietysti pitää olla nykyisinkin. Se on kuitenkin muistettava, että rohkeudessa ei ole kyse yltiöpäisestä uhosta ja esittämisestä. Taudin tietoinen, tai vakavasta huolimattomuudesta johtuva tartuttaminen muihin on varmasti synti. Ei ainakaan vielä ole mikään katastrofi, jos yhteiskunta ympärillämme hiljenee huomattavasti ja pysymme niin eristyksissä muista kuin mahdollista ja tarpeellista on.

Ikävää on, että pääsiäisen lähestyessä messuja ei voida viettää normaaliin tapaan.Toisaalta nyt niilläkin, joilla sitä muuten ei olisi, on aikaa valmistautua seuraavaan ehtoolliseen noudattamalla jokaisessa messussa kuultua kehotusta: Ylentäkää sydämenne.

En osaa arvostella viranomaisten toimintaa, mutta kehottaisin ottamaan selvää miten Taiwanissa, ja muualla niillä alueilla joihin jo Sars aikanaan iski, on toimittu. Euroopassa on jo kuulemma enemmän tartuntoja kuin koko Kauko-Idässä on ollut.

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Ne on köyhii.



Jari Kaaron kolumni YLE:n sivuilla käsittelee lähinnä psykiatri Jonathan M. Metzlin kirjaa ja vetää kaikki johtopäätöksensä siitä, joten kolumnin sisältöä ei voi laittaa Jari Kaaron piikkiin. Laitetaan se siis koko sen tietyn ihmisjoukon, joka on valmis heti yleistämään Metzlin näkemykset, yleisen eetoksen piikkiin. Yleistämässähän tässä kaikki ovat.

Ampuisinko itseäni jalkaan

Yksi keskeinen piirre siinä eetoksessa on, että niin sanottu tavallinen ihminen ei osaa ajatella edes omaa parastaan, vaan tälle olisi hyvä, jos Meztlin kirjaa lukeva ja sen syvästi tunteva, globaali ihmisryhmä ajattelisi tämän puolesta ja saisi vapaasti luoda sellaisen maailman, joka olisi hyvä myös tälle onnettomalle köyhälle. Kutsun heitä tässä liberaaleiksi, vaikka myönnän määritelmän olevan osaksi harhaanjohtava. Tämä pitää kirjoittaa nopeasti ja en laiskana jaksa ryhtyä sen tarkemmin määrittelemään.

Otetaan Obamacare, koska sitä tuossa jutussa esimerkkinä käytetään. Ihan ensimmäiseksi kaikille, jopa minulle minkä voi tarkistaa tästä blogista, oli selvää, että Hillary Clinton olisi ollut paljon pätevämpi presidentti ja olisi todennäköisesti pystynyt ajamaan terveydenhuoltouudistuksen läpi. Liberaalien identiteettipolitiikkaan vain sopi paremmin Obaman valinta. Juuri he ovat nostaneet identiteettipolitiikan siihen asemaan missä se nyt on. Maailman pitää heijastaa heidän identiteettiään ollakseen toimiva. Obaman vei heti aluksi Obamacaren tasolle, jossa sitä vastustivat köyhät mustat ja köyhät latinot siinä missä köyhät valkoisetkin, koska hän itsepintaisesti piti kiinni muun muassa siitä, että katolisten ( ja muiden kristillisten ) instituutioiden on maksettavat työntekijöidensä ehkäisy ja jopa raskauden keskeytykset. Tästä vetäytyminen sitten tapahtui vastentahtoisesti ja hitaasti erilaisten oikeusjuttujen kautta. Obama hallintoineen siis ryssi Obamacaren ihan itse.

Obamacaren vastustajilla ei ollut kyse mistään identiteettipolitiikasta. Toteutuessaan Obaman hallinnon suunnitelmien mukaisesti uudistus olisi potentiaalisesti lopettanut monet katoliset sairaalat, päiväkodit, koulut, yliopistot ja vastaavat instituutiot. Ja tämä vain siksi, koska ehkäisy ja vapaa abortti ovat liberaalin identiteetin kulmakiviä, josta liberaalit eivät voi luopua minkään terveydenhoitoon liittyvän poliittisen uudistuksen yhteydessä. Niistä ei voi luopua edes kehitysavun ja kansainvälisen yhteistyön yhteydessä.

On hyvin mahdollista, että valkoisen ylivallan kannattajat vastustivat Obamacarea ihan siitä syystä, että he vastustivat Obamaa kaikessa, koska tämä ei ollut valkoinen, mutta valkoisen ylivallan kannattajien rooli Obamacaren kaatumisessa oli hyvin pieni, ellei täysin olematon. Ryhmä itsessäänkin on mitättömän pieni. Pelkästään katolisten vastustus oli huomattavasti merkittävämpää, ja kaikkien kristittyjen vastustus todennäköisesti niin suuri, että se riitti kaatamaan koko Obamacaren. Senhän oli tarkoitus toimia nimenomaan liittovaltiotasolla.

Liberaali identiteettipolitiikka todennäköisesti auttoi myös Trumpin voittoon. Hillary Clinton, josta aika oli muutenkin ajanut ohi, ei suostunut sanomaan, että raskaudenkeskeytystä ei saisi tehdä enää raskauden loppuvaiheessa ja menetti sillä suuren määrän ääniä. Aborttikysymys on USA:sa huomattavasti tärkeämpi kysymys kuin mikään valkoinen ylivalta, joka on kysymys oikeastaan vain liberaalien fiktiivisessä todellisuudessa. Ja vaikka Suomi aborttikysymyksessä eroaa huomattavasti USA:sta lain ollessa täällä järkevämpi, niin suomalainen liberaali ei eroa amerikkalaisesta liberaalista millään tavoin. He ajattelevat täysin samalla tavalla, koska he jakavat keskenään saman fiktion ja heidän suurin uhkansa tässä maailmassa on dystooppinen televisiosarja, jossa he kuvaavat sisäistä todellisuuttaan ja näkevät sen todellisuutena, joka vallitsisi, jos köyhillä oikeasti olisi valtaa.

Liberaalien ominaisin piirre on se, että heille maailma ei riitä. On aina olemassa joku ideaalinen kuva siitä millaiseksi koko maailma pitäisi rakentaa ja sitä kohti pusketaan juuri mistään välittämättä. Pienien puutteiden korjaaminen olemassa olevassa maailmassa nähdään tylsänä puuhasteluna, joka sopii lähinnä… no niille köyhille, jotka eivät osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle, eivätkä siksi ymmärrä edes omaa parastaan. Liberaaleilla on visio paremmasta maailmasta ja tämä visio on itse maailmaa tärkeämpi. Koska tämä visio on aika puhtaasti liberaalin identiteetin perusta täytyy sen vastustajien identiteetissä olla jotain vikaa. Juuri tästä seuraa nykyinen kipeisiin mittoihin kasvanut identiteettipolitiikka, eikä siitä, että joku amerikkalainen köyhä ymmärtää olevansa valkoihoinen, koska nyt vain sattuu olemaan sitä tässä maailmassa.

Ja koska liberaalit luulevat Obamacaren kaatuneen siihen, että joku Trevor Tenneseessä luulee olevansa mustia ja latinoja parempi koska hän on valkoinen he eivät koskaan saa Obamacaren kaltaista järjestelmää rakennettua. Se kaatuu aina johonkin todellisista ja huomioitavista syistä johtuvaan vastustukseen, vaikka liberaalit kuinka keskittyisivät uudelleenkasvattamaan Trevoria mistä taas ei ole mitään hyötyä muille kuin heille itselleen: saisivathan he ainakin hetken ennen seuraavaa aiheuttamaansa katastrofia leikkiä mielipuuhassaan ihan todellisuudessa, jos oikein kunnon ote Trevoriin saataisiin. Ja mikä tärkeintä: koska visio ei koskaan toteudu voi aina pitää yllä identiteettiä paremman maailman rakentajana riippumatta siitä millaisiin katastrofeihin omat toimet johtavat. Epäonnistumiset johtuvat aina muista. Niistä joilla on väärä identiteetti.

Ei mulla oikeastaan muuta. Liberalismista kirjoittaa paremmin Ryzard Legutko, vaikka ei olekaan löytänyt ketään Seagull Jonathania Kalliosta, vaan puhuu ihan yleisellä tasolla:

Why I Am Not a Liberal

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kulttuurisodat

Magnus Nymanin teoksessa Hävinneiden historia mainitaan ohimennen kuinka jotkut nykyiset historioitsijat tarkastelevat Ruotsin uskonpuhdistusta kulttuurisotana kirkkoa ja väestöä vastaan. Ainakin niiltä osin joissa Ruotsin uskonpuhdistus leikkaa Englannin uskonpuhdistusta, jolla ei ollut alkeellisimpiaankaan teologisia syitä, ja joka oli selkeä köyhien omaisuuden ja hengellisen kulttuurin ryöstö, tuollainen tarkastelukulma voi olla hyvinkin pätevä.

Itsenäisyydestään riistetyt köyhien massat tietysti olivat hyvä resurssi teollistumisen edistämiseen historian myöhemmässä vaiheessa, mutta silti moraalittomia rikoksia on pidettävä moraalittomina rikoksina.

Nykyisin käytävää kulttuurisotaa, jonka varsinainen syttymispiste on kaiketi ajoitettavissa vuoteen 1968, voidaan pitää jo sellaisenaan totaalisena sotana, joka tasaisesti myrskyää, ajoittain vaahtopäisiä, talon korkuisia laineita nostattaen, sellaisella sekavuudella, jossa kuka tahansa voi olla ketä tahansa vastaan, eikä kukaan oikein edes tiedä mistä soditaan, mutta taisteluun taistelun jälkeen on vain mentävä, koska niitä hallitsemattomasti puhkeaa milloin missäkin.

Tällaisena näyttäytyy yhteiskunnallinen kulttuurisota. Enemmän siis jatkuvina taisteluina kenenkään varsinaisesti tietämättä miten itse sodan, jos sellaista edes mielletään mitenkään muuten kuin kaikkien taisteluna kaikkia vastaan, voisi voittaa ja rauhan saavuttaa.

Yksi tapa tuoda mielekkyyttä kokonaisuuteen on tarkastella asiaa historiallisesti paljon kauemmas taaksepäin kuin vuoteen 1968. Silloin kulttuurisota näyttäytyy sotana katolista kirkkoa vastaan. Jos suomalaisina hyväksymme sen, että katoliseen kirkkoon kuuluvat kaikki, jolla on siihen jotain siteitä kasteen kautta vaikka täyttä yhteyttä ei olisikaan, niin on helppo havaita, että vuoden 1968 jälkeen kulttuurisota on suomalaisista instituutioista iskenyt Yleisradion ja muun median ohella pahimmin juuri Evankelis-luterilaiseen kirkkoon, joka on tänään jotain aivan toista kuin vuonna 1968. Kulttuurisodan voimat ovat universaaleja ja Suomen Evankelis-luterilainen kirkko partikulaarinen ja niiden rinnalla pieni, joten ei ihme, että se on onnistuttu myllertämään tavalla, jolla se on myllerretty.

Itse nimitystä kulttuurisota ( tai oikeammin kulttuurikamppailu ) on kaiketi ensimmäisen kerran käytetty Preussissa, jossa valtio oli vastakkain katolisen kirkon kanssa 1870-luvulla varsinkin koulujärjestelmään ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. USA:ssa ainakin Pat Buchanan puhui kulttuurisodasta jo 70-luvulla ja sen sodan hän toteaa jo hävityksi viitaten varmaan siihen, että ne yhteiskunnalliset instituutiot joista sotaa käytiin on jo menetetty kirkon ja säädyllisen yhteiskunnan vastaisille voimille. Kuohunta ja toisiaan seuraavat taistelut jatkuvat kuitenkin siitä huolimatta. Voisi olettaa sen johtuvan siitä, että kirkko on edelleen opiltaan vahingoittumaton.

Itse näen niin, että kulttuurisodan voi voittaa vain katolinen kirkko. Voitto ei ole mitenkään kirkolle tarpeellinen, mutta yhteiskunnan säädyllisyys olisi monin tavoin otollista sielujen pelastukseksi. Voitto tuskin tulee mielenosoituksilla, taistelulla, tai edes poliittisella toiminnalla, vaan ennen kaikkea rukoilemalla ja tekemällä työtä.

1800-luvun lopulla kirkon toimet "kulttuurisodassa" olivat moninaiset. Keskeisenä tietysti Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous ja siellä julistettu dogmi paavin erehtymättömyydestä silloin, kun hän julistaa opin uskoon ja moraaliin kuuluvissa asioissa, sekä Pius IX:n jo ennen kokousta julistama dogmi autuaan Neitsyt Marian perisynnittömästä sikiämisestä. Näihin ja muuhun katoliseen oppiin luottaminen on hyvä varustus kulttuurisodan pimeitä voimia vastaan. Jos luottamus ja varsinkin usko on riittävää ei vihollista tarvitse edes tuntea, eikä siitä tarvitse vihollisena välittää.

Yhteiskunnallista puolta ajatellen paavi Pius IX kirjoitti vuonna 1864 kiertokirjeen Quanta Cura ja siihen liitteeksi 80 erhettä luettelevan Syllabus Errorumin. Paavi Leo XIII kirjoitti vuonna 1891 kiertokirjeen Rerum Novarum, jota voi pitää koko nykyisen, kristillisdemokraattisen liikkeen perustana. Sen ideoita on moni paavi täydentänyt siihen liittyvillä kiertokirjeillään, jotka Rerum Novarumin tapaan on julkaistu suomeksi 1, 2, 3, 4. Vuonna 1907 ilmestyi Pius X:n kiertokirje Pascendi Dominici grecis, jossa tuomittiin sen aikaisten, filosofisten ja teologisten modernistien opit. Noiden jälkeen on kulttuurisodan hyökkäävä puoli ottanut uusia, mutta usein noissa kuvailtuja erheitä mukailevia, muotoja. Kirkko taas on pyrkinyt esittämään omaa oppiaan enemmän positiivisessa muodossa välttäen vastakohtaisuutta ja asettumista vain vihollisen erheitä tuomitsevaan, puolustavaan rooliin. Erheitä nimittäin riittää ja uusia tulee jatkuvasti. Kirkon vihollinen on tietenkin itse valheen isä, mutta siitä varmaan enemmän toiste.

Quanta Cura ja Syllabus errorum näyttäisivät kohtuullisilta käänneltäviltä englannista suomeksi. Polveilevia lauseita, mutta mitäpä siitä. Saatan kääntää ne tänne lähitulevaisuudessa. En kuitenkaan lupaa mitään ja pidän mielessä, että käännös ei millään muotoa tulisi olemaan tarkka ja virallinen. Pascendi Dominici grecis taitaa olla selkeästi liian pitkä.

Joka tapauksessa noista dokumenteista saa kokonaisuudessaan hyvän käsityksen siitä mitä vastaan modernin ajan kulttuurisodan, jonka jatkumoa 1968 jälkeiset tapahtumat lännessä ovat, väärässä oleva puoli on hyökännyt ja hyökkää. Ne ovat hyvä paketti kultturisodan luonteen ymmärtämiseksi.

Katolinen kirkko ei ratsasta tiikerin selässä, eikä se pyri ohjaamaan tiikeriä mihinkään suuntaan, mutta se voi poimia mukaansa ne, jotka ovat tiikerin selästä pudonneet tai sieltä tietoisesti pois hypänneet, ja on ainoa paikka missä sellainen Eurooppa, jota tiikerin selässä ratsastajatkin kaipaavat, voisi uudestaan puhjeta kukoistukseen. Sellaisena se on jo olemassa ja on aina ollut. Sitä ei tarvitse muuttaa.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Kristillinen, populistinen oikeisto

Ostin Google Playsta e-kirjana Willam Cobbettin History of the Protestant Reformation in England and Ireland - kirjan, kun halvalla sain. Heti sen jälkeen huomasin, että olisi sen saanut ilmaiseksikin:

PDF

Ennen ostamista en tiennyt kirjasta tai kirjailijasta mitään. En nytkään paljon muuta kuin sen, että Cobbett oli itse protestantti ja eräänlainen protolibertaari. Kirja on kirjoitettu erittäin roisilla ja elävällä tyylillä eikä ainakaan Henrik VIII:ta, Thomas Cranmeria tai Elisabeth ensimmäistä kohdella mitenkään pidättyvän asiallisesti. Eivät he välttämättä sitä ansaitsisikaan,  sillä aikamoisen kyyninen ja väkivaltainen köyhien omaisuuden ryöstöhän koko Englannin reformaatio oli. Uudempi tutkimus vahvistaa selkeästi maltillisemmalla otteella aika paljon William Cobbettin esittämästä historiallista näkemyksestä. Tästä voi lukea esimerkiksi Eamon Duffyn kirjoista.

Ei nyt kuitenkaan mennä Englannin ja Irlannin reformaatioon, vaan todetaan, että 1820-luvun Englannissa sai kirjoittaa ilmeisen eloisasti myös vihan ja halveksunnan tunteita osoittaen. Jos Cobbett esittäisi kaikki kirjassa olevat luonnehdintansa ja väitteensä tänään samalla intensiteetillä kuin hän noina aikoina teki, niin hän todennäköisesti istuisi vankilassa kirjoittamassa tarinoitaan ja näkemyksiään. Toivottavasti kuitenkin paremmalla ruoalla, kuin mitä vankiloissa 1800-luvun alussa oli. Monet hyvät kirjat on vankilassa kirjoitettu, ei siinä mitään, ennen niissä skribentit vain istuivat toisenlaisista syistä.

Cobbett edusti silloista englantilaista oikeistoa. Anglosaksinen oikeisto eroaa melko lailla mannereurooppalaisesta oikeistosta, joka on enemmän kristillisdemokraattisista, eikä juurikaan sisällä libertaareja ajatuksia edustavia suuntia. Tällainen vaikutelma ainakin pinnallisesti tarkasteltuna jää. Toki USA:n konservatiivisissa liikkeistä on kaikki ne tallella kaikki ne juuret, jotka se on eri puolilta Eurooppaa ja muuta maailmaa saanut ja Englannin konservatiiveissa perinteinen linja on myös vahvoilla. Silti ainakin vaikuttaa siltä, anglosaksiset konservatiivit suhtautuvat enemmän taloudellisen kylmäkiskoisesti ja herkemmin myös voimapolitiikkaa käyttäen, kuin mannereurooppalaiset konservatiivipuolueet, joissa kristillisyydellä on oma, vahvakin sijansa ja jotka ovat enemmän kulttuurisesti suuntautuneita. Tiedä häntä.

Jopa EU projektina on pohjaltaan ja peruskirjoiltaan kristillisdemokraattinen. Se ei vain toteuta lainkaan läheisyysperiaatetta, maakuntien eurooppaa, solidaarisuutta ja niitä muita periaatteita, joiden pohjalle sitä on oltu rakentavinaan, vaan pyrkii toteuttamaan enemmän liittovaltiota, jossa alueiden ainoa merkitys on niiden sijainti mahdollisimman edullisina tuotannollisina ja kaupallisina keskuksina, sille samalle massatuotannolle mitä voitaisiin tehdä missä päin Eurooppaa tahansa. Ja mielellään tehtäisiinkin, sillä tavoite on työvoiman ja kuluttajien - jollaisina eurooppalaisia lähinnä EU:ssa pidetään - mahdollisimman joustava siirtyminen sinne missä sille aina kulloinkin tarvetta on maiden rajoista ja kulttuurisista eroista välittämättä, ja tietenkin saada kaikkien alueiden talouselämä tukemaan yhteistä, keskusjohtoista päämäärää saman lainsäädännön ja samojen säädösten alla. Tätä vastaan niin sanottu populistinen oikeisto on noussut; ei nyt kapinaan, mutta toimintaan.

Vuoden takaisessa K&K:n artikkelissa ekumeniikan professori Risto Saarinen antaa tästä populistisesta oikeistosta aika kummallisen kuvan.

Populistinen oikeisto houkuttelee kelkkaansa kristillisiä konservatiiveja.

Suomen tilanteesta ja PS:stä ei tarvitse sanoa enempää kuin, että kristillissosiaalisuus perussuomalaisten ohjelmassa tavoittelee juurikin niitä periaatteita, jota EU valheellisesti esittää itsellään olevan, kansallisvaltion - joka on jokaisen kansan oikeus - sisään sovellettuna. Muuten kyseessä on sekulaari puolue, jonka jäseneksi kristityt ovat aivan yhtä tervetulleita on uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvatkin.

Saarisen mukaan Puola, Unkari ja Ranska ovat Euroopassa näkyvimpiä esimerkkejä populistisen oikeiston ja kristittyjen yhteistyöstä.

Puolan Laki ja Oikeus on enemmän perinteinen, eurooppalainen konservatiivipuolue kuin populistinen puolue. Se ei tule lainkaan toimeen Le Penin kanssa, syystä tai toisesta, eikä mahdu samaan europarlamenttiryhmään. Fidesz taas on EPP:ssä ja edustaa siellä perinteisempää eurooppalaista konservatismia liberaalimman siiven vastpainoksi. Sillä linjalla on oma vahva kannatuksensa muiden EPP:n puolueiden joukossa, sillä täysin liberaali ja kulttuurillisesti lähes sosialistinen Kokoomus ei lupauksistaan huolimatta saanut sitä potkittua ryhmästä ulos. Le Penin puoluetta varmaan voisi kutsua populistiseksi liikkeeksi. Se ei kuitenkaan nouse Ranskan niin sanotusta uudesta oikeistosta, jonka juuret ovat jossain vuoden 1968 jälkimainingeissa. Muistaakseni vasta pari vuotta sitten uuden oikeiston nokkamiehet alkoivat osoittaa sille edes jonkinlaista tukea. Ja erittäin vahvasti epäilen sitä, että Vernier, joka teki itsemurhan Notre Damen alttarilla, olisi Ranskan konservatiivisten kristittyjen minkäänlainen marttyyri. Ainakaan sellainen suhtautuminen ei mitenkään sovi kristittyjen yleiseen ja katolisten erityiseen suhtautumiseen itsemurhaan. En ole asiasta mitenkään tietoinen, mutta epäilen, että Ranskan katoliset poliittiset liikkeet eivät muutenkaan ole mitenkään erityisen läheisessä yhteistyössä Le Penin kanssa. Ranska nyt on kyllä sekava maa erilaisine liikkeineen, ainakin sellaiselle joka ei ranskaa osaa, joten ei voi varmasti tietää millaisia yhteistyökuvioita siellä on.

K&K:n juttu on toki lyhyt ja siinä yritetään antaa jonkinlainen yleiskuva, mutta tuo yleiskuva siis menee aika tavalla pieleen ja on selkeän vääristynyt. Euroopan populistisen oikeiston ja kristillisten konservatiivien näkemys avioliiton olemuksesta on sama ja nämä leikkaavat siis siinä toisiaan. Kyseessä on kuitenkin molempien rehellinen ja itsenäinen näkemys, ei mikään pohja, jolle taktisesti rakennettaisiin jotain poliittista liittoutumaa.

Itse kyllä näkisin hyvänä kristillisdemokraattisen/kristillissosiaalisen talous- ja kulttuuripolitiikan vahvistumisen PS:ssä ja miksei myös Euroopan populistisissa oikeistopuolueissa, mutta se on jo toinen juttu.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kiihottavaa, tai sitten ei.

Valtakunnansyyttäjä on tehnyt nyt neljä tutkintapäätöstä Päivi Räsäsen kirjoituksista ja sanomisista sen jälkeen, kun poliisi on todennut, että aihetta tutkintaan ei ole.

Tässä on turha enää osoittaa sitä, kuinka puolueellisia ja poliittisia valtakunnansyyttäjän tekemät tutkintapäätökset ovat. Jokainen tietää, että esimerkiksi sellaisia vähemmistöjä kuin katoliset, lestadiolaiset tai helluntailaiset saa herjata aivan mielin määrin ilman, että valtakunnansyyttäjä silmiään räpäyttäisi, saati veisi asian tutkintaan. Aikaisemmin valtakunnansyyttäjä on kuitenkin oma-aloitteisesti vienyt oikeuteen asti esimerkiksi islamiin kohdistuvaa arvostelua ilman, että kukaan asianomainen olisi tehnyt niistä edes tutkintapyyntöä.

Oleellista valtakunnansyyttäjän toiminnassa ei ole se keitä panetellaan, vaan se kuka oletetusti panettelee. Tutkintaan joutuvat joko “populistit” tai ne kristinuskon vakavasti ottavat henkilöt, jotka eivät hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa. Poliittinen sota populisteja vastaan on kuplassa aina kiehumassa, mutta pyrkimys kristittyjen hiljentämiseen on aktuaalista nyt, koska evankelisluterilaiseen kirkkoon ajetaan samaa sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä, joka on jo Suomen laissa. Väitän, että tämä on syy sille miksi valtakunnansyyttäjä nyt tutkii tällä hetkellä Päivi Räsästä niin innokkaasti. Itse asiassa tämä on täysin ilmeistä, jos asiaa jaksaa ajatella viittä minuuttia kauempaa, mitä en välttämättä suosittele kenellekään. Ainakin paaston aika olisi parempi elää ihan muita asioita mietiskellen.

Krisitittyjen ei ehkä tästä syystä kannattasi kiinnittää huomiota oikeuden toimintaan ollenkaan, vaan pitää täysin yhdentekevänä millainen tuomio sieltä mahdollisesti tulee. Huolimatta oikeuden näkemyksistä kristityt ovat kuitenkin oikeassa avioliiton luonteesta miehen ja naisen vapaaehtoisesti solmimana, purkamattomana liittona. Totuus on täysin riippumaton suomalaisen oikeuden tuomioista. Ja totuutta pitää vain julistaa riippumatta siitä millaisia tuomioita joku maallinen oikeuslaitos jakelee. Nykyisin tulee vain sakkoja, mikä on tyypillinen rangaistus maailmassa, joka elää velaksi ja luottoja  myöntämällä. Kristittyjen itse asiassa pitäisi elää täysin toisella tavalla. Eli maailma on joka tapauksessa aika kokonaisvaltaisesti kristillistä elämäntapaa vastaan riippumatta tästä nimenomaisesta kysymyksestä, eikä hengellistä sotaa maailman hallitsijaa vastaan voiteta vain tämä taistelu voittamalla.

Päivi Räsästä pitäisikin enemmän puolustaa puhtaasti kansalaisoikeuksien pohjalta. Ne kuuluvat myös muille kuin kristityille ja niiden suhteen kristityt ovat samalla viivalla muiden kanssa. Sananvapaus on keskeinen kansalaisoikeus, jota ilman vapaata, demokraattista valtiota ei voi olla. Sananvapauden oikeutettua rajoittamista ovat henkilön mustamaalaamisen ja herjaamisen rajoittaminen, ei sen rajoittaminen mitä jostain ryhmästä sanotaan oli tämä ryhmä millainen tahansa. Demokraattisessa yhteiskunnassa eri ryhmillä on taipumus ryhmittyä ajamaan poliittisia etujaan, joten niistä on pakko voida keskustella julkisesti erittäin kriittisestikin pyrkien ymmärtämään niiden olemusta ja syitä sille miksi ne ajavat sellaisia tavoitteita kuin ajavat. Kukaan yksilö ei tietenkään ole ensisijaisesti ryhmänsä jäsen, vaan vapaa kansalainen, jolla on sama kansalaisoikeudet kuin kaikilla muillakin.

Heikommassa asemassa olevien ryhmien ja vieraiden ( ei kansalaisten ) suojeleminen ylilyönneiltä julkisessa puheessa on säädyllistä ja oikein, mutta sellaisen suojelun kirjaaminen lakiin on erittäin kyseenalaista ja jopa vahingollista. Väkivaltaan ja rikoksiin yllyttäminen on rikollista ilman kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävää, erittäin epäonnistunutta ja poliittisille väärinkäytöksille altista pykälääkin.

Eduskunnan kannattaisi ottaa erittäin vakavasti aloite tämän pykälän muuttamisesta sellaiseksi, että vain sen raskauttava muoto jää voimaan. Pykäläähän ei ilmeisesti kansainvälisten sitoumusten ja EU-jäsenyyden vuoksi voi kokonaan poistaa. Tämä olisi kohtuullisen kestävä ja siinä mielessä hieno tapa hoitaa asia, että se tapahtuisi edustuksellisen demokratian kautta, eikä oleellisempiin asioihin mieluummin mielenkiintonsa suuntaavan kansalaisen tarvitsisi antaa asian häiritä itseään.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Oikeusvaltioperiaate


Oikeusvaltioperiaate on kohtuullisen uusi poliittinen iskusana, jolla ei ole mitään muuta sisältöä, kuin mitä kukakin haluaa sille antaa. Yleisemmin oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, kun käsitettä käytetään oikeuttamaan omat poliittiset näkemykset ja niiden mukainen oikeuslaitos.

Tynkkysen tuomio todisti taas kerran, että puhuttaessa oikeusvaltiosta ihan aikuisen oikeasti ottaen huomioon sen historiallinen kehitys, niin Suomella ei ole valtiona lainkaan varaa pullistella silloin. Kaikilla toki silloin on, kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan vain poliittisena iskusanana, jolle kukin voi antaan haluamansa merkityksen.

Tynkkynen tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja tuomio perusteltiin sillä, että Tynkkynen yhdisti islamin ja terrorismin. Islam uskontona siis määriteltiin kansanryhmäksi. Sama ei kuitenkaan päde muihin maailmanuskontoihin. Kristinuskosta saa Suomessa puhua paljon törkeämmin kuin islamista. Edes se selitys, että kristinusko olisi Suomessa enemmistö eivät päde, koska sekä katolinen-, että ortodoksinen kirkko muodostavat Suomessa islamia pienemmät vähemmistöt. Kiihottaminen näitä kirkkoja vastaan samalla, ja paljon törkeämmälläkin tavalla kuin mitä Tynkkynen kirjoituksessaan teki ei kuitenkaan Suomessa ole johtanut minkäänlaisiin rangaistuksiin. Eli valtionsyyttäjä ja oikeuslaitos eivät Suomessa tarkkaile ja rankaise niitä vastaan kohdistuvaa kiihotusta, mutta tekevät niin islamin uskon puolesta.

Tämä vaikuttaa tietenkin uskomattomalta, mutta tämä on ihan puhdas fakta.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on osoittautunut pykäläksi, jota käytetään lähes ainoastaan poliittiseen tarkoitukseen. Tuomitsemalla kansalaisia ja poliitikkoja, jotka suhtautuvat kriittisesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tällaisen politiikan kannatusta halutaan suitsia. Kyseessä siis on mitä selkeimmin poliittinen oikeus.  Suomen valtio aikoo laajentaa tätä luomalla rikoslakiin vielä uuden vihapuhelainsäädännön. Sitä varten tilattiin valtion toimesta juuri valmistunut tutkimus, jonka puolueellisuus on täysin ilmiselvää. Tutkijat eivät enää edes vaivautuneet piilottelemaan puolueellisuuttaan, koska suomalaisessa oikeuskäytännössä poliittinen puoluellisuus on aivan suotavaa. Yhtenä esimerkkinä puolueellisuudesta se, että tutkimuksessa halventaviksi ilmauksiksi oli valittu lähinnä vain sellaisia, jotka kohdistuvat feminististä genderteoriaa tai liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Facebookissa kiertää myös kuva tutkimusjohtajan "frendeistä", mutta jätetään se keltaisemman lehdistön arvioitavaksi. Joka tapauksessa valtio on tilannut tutkimuksen lainsäädäntötyön pohjaksi, jotta se voisi käyttää toista tyhjää iskulausetta, eli sitä, että se perustaa politiikkansa tieteelliseen tutkimukseen.

Nykyisin kansanedustajia vastaan vireillä olevista jutuista veikkaisin, että Päivi Räsänen ei vielä joudu oikeuteen, vaan tutkinta toteaa, että aihetta syytteeseen ei ole. On kuitenkin vain ajan kysymys, koska vastaavasta kristillisestä puheesta joutuu oikeuteen ja todennäköistä on, että joku tavallinen kansalainen, jonka tuomio ei herätä niin paljon huomiota jo pian joutuukin. Juha Mäenpään "rikos" katsotaan todennäköisemmin syytteen arvoiseksi, vaikka hän piti puheensa eduskunnan pöntöstä. Mäenpää ei tietysti tästä syystä joudu syytteeseen, mutta oikeuslaitos hakeekin tässä tilannetta, jossa PS yksin joutuisi estämään Mäenpään syyttämisen, jolloin onnettomat valopäät pääsivät syyttämään PS:ää oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta. Hussein al-Taeesta on vaikea sanoa mitään. Hän kuitenkin on itse muslimi, mutta shiia, eivätkä shiiat juurikaan harrasta varsinaista terrorismia, joten hänet ehkä voisi näön ja poliittisten pisteiden vuoksi uhratakkin. SDP pääsisi silloin patsastelemaan, että se erottaa eduskuntaryhmästä, jos edustaja syyllistyy kiihotusrikokseen.

Kaikissa näissä kyse on tietysti siitä nostaako valtionsyyttäjä syytteen. Mikäli nostaa, niin langettavan tuomion puolesta veikkaamisella ei voita mitään, koska kertoimet ovat niin huonot. Päivi Räsäsen juttu on ainoa, jossa kannattaisi riskeerata lyömällä vetoa vapauttavan päätöksen puolesta.

Tämmöistä se on nykyisin Suomen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Toki tuomiot ovat vielä vain sakkoja ja ne ovat tähän asti epäonnistuneet siinä maineen likaamisessa, joka niiden varsinainen tarkoitus on. Muuten olen sitä mieltä, että jokaisen olisi syytä rukoilla niiden lehtimiesten puolesta, jotka leipänsä eteen joutuvat tekemään työtä suomalaisessa mediassa.

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Trotski


Historiassa on paljon sellaisia pohjavirtoja, jotka voi huomata, mutta joiden analysoiminen vaatisi kovaa ja omistautunutta työtä. Havannoitsijan, joka ei tuohon työhön vaivaudu tai kykene, on mahdoton miten merkittäviä tuollaiset virrat ovat, mutta toisaalta voihan havaintonsa aina julkituoda.

Mikäli minua voi kuvata millään anti-alkuisella määreellä, niin antikommunisti olisi varmasti sopivin. En itse asiassa piittaa taloudellisesta puolesta vaikka vaikuttaakin selvältä, että kommunismi johtaa talouden stagnaatioon. Siinä on vain kaikki muu niin perusteellisesti väärin, vaikka sen talousteoreettinen pohja olisi kuinka oikeaa. Esimerkiksi ohi kävellessäni minua aina suuresti häiritsee tuo kuvassa oleva kirkko, jota suunniteltiin ja rakennettiin niinä vuosina, kun neuvostososialismia vielä yleisesti kuviteltiin voittavaksi järjestelmäksi ja DDR:kin oli juuri tunnustettu tunnustuskomitean innokkaan työn seurauksena.

Netflixissä on katsottavissa kohtuullisen ansiokas tv-sarja Trotski. Siitä pulpahti mieleen, että vapaan markkinatalouden kannattajat eivät kylmän sodan aikana olleet ainoita neuvostokommunismin vastustajia. Trotskilaiset globaalin vallankumouksen ja globaalin, rajattoman ja valtiottoman sosialismin kannattajat vastustivat sitä vähintään yhtä palavalla innolla. Mistä taas assosioitui se tosiasia, että trotskilaiset ajattelijat siirtyivät Reaganin aikana melko laajasti hänen hallintonsa kannattajiksi. He nimittivät itsensä neokonservatiiveiksi. Reagan itse ja varmasti suurin osa hänen hallintoaan olivat aika puhtaasti vanhakantaisia konservatiiveja, mutta tosiasia on, että tuon neokonservatiivisen joukon vaikutusvalta kasvoi aika suureksi ja on sitä edelleenkin.

Joskus jos tuntuu siltä, että kohti globaalia kommunismia ollaan menossa, niin syy saattaakin olla siinä, että sinne ihan ohjelmallisesti tahdotaankin mennä. Tiedä häntä.

Evoluutiokriitikko

Käsittämättömien käsitteiden bongaajalle eilinen oli hyvä päivä. Törmäsin pejoratiivisessa mielessä esitettyinä sekä 'evoluutiokriitikkoon', että 'ilmastovähättelijään'. Mielelläni tunnustautuisin kummaksi tahansa noista, elleivät ne olisi niin merkityksettömiä ja käsitteinä järkeä vailla. Ne ovat osa sitä suurempaa ilmiötä, joka on nimittänyt itse itsensä 'tieteelliseksi maailmankuvaksi', ja jonka onttoudesta olen aiemmin täällä paasannutkin.

Keskeinen piirre tieteellisessä maailmankuvassa on, että jätetään kokonaan ajattelematta mitä tarkoitetaan, mutta pyritään hyödyntämään kaikki mahdolliset asetelmat poliittisesti.

Ajatellaan vaikka evoluutiokritiikkiä. Ainoa todellinen mahdollisuus olla evoluutiokriittinen on olla lisääntymättä, koska evoluutio nyt vain tapahtuu väistämättä ja se tapahtuu lisääntymisen kautta. Länsimaat ovat siis ehdottomasti evoluutiokritiikin kärjessä maailmassa. Ne muodostavat Venäjän kanssa yhdessä oikeastaan ainoaan evoluutiokriittisen sivilisaation, jonka historia tuntee. Kaikkein evoluutiokriittisimpiä ovat vieläpä ne, jotka ovat omaksuneet tieteellisen maailmankuvan, eli suhteellisen korkeasti koulutetut ja hyvin toimeentulevat ihmiset, kuten esimerkiksi toimittajat, jotka noita käsittämättömiä käsitteitä viljelevät, eli ne, jos käytämme heidän luomaansa tieteellistä kieltä, jotka pitävät itseään evoluutiofanittajina.

Tällainen asioiden päälaelleen ja vastakohdikseen kääntäminen kuuluukin tieteelliseen maailmankuvaan aivan oleellisena osana, mutta siitä sitten siinä vaiheessa, jos joskus puhutaan enemmän gnostismista.

Tietenkin on selvää, että käsitteellä tarkoitetaan evoluutioteorian kritiikkiä, eikä itse evoluution kritiikkiä. Mutta jos näin on, niin miksi sitä ei sitten sanota suoraan ja selkeästi? Tähän on ainakin kolme syytä. Ensimmäinen syy on se, että kritiikki on yksi kaikkien teorioiden kehittymisen perusehdoista. Evoluutioteorian kritiikki on siis aidosti tieteellinen tapa lähestyä kyseistä teoriaa. Ja nyt on erittäin tärkeää tieteellisen maailmankuvan suojelemisen kannalta pitää selvänä se, että evoluutiokriitikoksi nimitettävä ei voi edustaa sitä fiktiivistä tiedettä, joka on tieteellisen maailmankuvan perustana millään tavoin. Hänen on oltava sitä vastaan, koska juuri se, että hän on sitä vastaan tekee hänestä sen pahan ja tyhmän olennon, jollaisena hänet halutaan esittää. Olisi siis vakava virhe puhua teoriasta, koska se avaisi mahdollisuuden siihen, että kritiikki itse asiassa olisikin se varsińainen tieteellinen tapa lähestyä asiaa ja evoluutiokriitikko itse asiassa ihan asiallinen ihminen asiallisella asialla. Toinen syy on se, että mikäli puhuttaisiin teoriasta niin 90 prosenttia puhujista huomaisi, että he eivät oikeastaan ole kiinnostuneita koko asiasta, eikä heillä ole teorian kehittymiselle mitään varsinaista annettavaa. Ja kolmantena se, että evoluutioteoria oikeastikin halutaan esittää jonain suurempana asiana kuin pelkästään tieteellisenä teoriana. Tämä on teorian itsensä, ja tieteen kehittymisen, kannalta tietenkin huono asia koska evoluutioteoria on vielä teorianakin kaukana sellaisista tieteellisistä teorioista kuin fysiikan suuret teoriat, eikä se koskaan voi sille tasolle kehittyäkkään mikäli teorian kritiikki kielletään.

Pitääkin koko ajan muistaa, että tieteellisessä maailmankuvassa ei olekaan kyse tieteestä, vaan puhtaasti politiikasta ja poliittisesta propagandasta.

Asioiden näin ollessa mitä tästä seuraa? Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Olisi toivottavaa, että seurauksena olisi tämän villiintyneen humanistihumpan huippukohdan jälkeen viileän rauhallinen järkiintyminen, mutta aika epätodennäköiseltä se vaikuttaa. Ollaan jo niin kovassa vedossa, että jonkinlainen purkautuminen vaikuttaa väistämättömältä. Niillä, joita halveksuvalla tavalla kutsutaan evoluutiokriitikoiksi tuskin tulee olemaan suurta hätää. Heitä on historian aikana vainottu ennenkin, eikä se heille ole niin suuri asia, että sitä ei kestäisi. Itse tieteen tekijöille tulee kuitenkin varmasti yllätyksenä miten tieteellisen maailmankuvan mahdollinen vallankumous tulee heitä kohtelemaan. Vallankumousten historiaa tarkastellen voi aivan empiriaan pohjaten päätellä, että tuskinpa kovin hyvin. Merkkejä on jo näkyvissä, vaikka kaukana vielä ollaan varsinaisista vainoista. Väärä sana tieteellistä maailmankuvaa vastaan on kuitenkin jo lopettanut useamman kuin yhden tieteellisen/teknisen uran.

Ehkä rakentavaa olisi tässä vaiheessa huomata, että tuo niin sanottu tieteellinen maailmankuva perustuu täysin fiktiiviseen käsitykseen tieteestä, eikä sillä ole sen kanssa mitään todellista tekemistä. Juuri muutakaan ei voi tehdä.

Ilmastovähättelijä on jo esteettisesti niin hieno termi, että se ansaitsisi kokonaan oman käsittelynsä, mutta todetaan tässä vain se itsestään selvyys, että siihen pätevät nuo samat asiat kuin evoluutiokriitikkoon.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Päätöksenteko


Törmäsin eilen sattumalta videoon jostain Saudi-Arabian tai sen lähimaiden edustajien lehdistötilaisuuteen. Sheikki - tai joku vastaava - halusi esittää vastauksensa englanniksi, jotta kaikki sen varmasti ymmärtäisivät vaikka kysyvä journalisti kertoikin hallitsevansa kielen ja arabiankielinen vastaus myös tulkattaisiin muulle yleisölle.

Sheikki, joka puhui siitä huolimatta englanniksi, totesi vapaasti referoiden seuraavaa: Euroopasta tulee aivan varmasti tulevaisuudessa vielä isompia ja raa'empia terrori-iskuja kuin tähän mennessä on nähty. Tämä johtuu kahdest asiasta. Ensiksi Eurooppa on menettänyt kyvyn päätöksentekoon ja toiseksi Euroopassa kuvitellaan, että siellä ymmärretään Lähi-Itää paremmin kuin Lähi-Idän asukkaat itse itsensä ja asuinalueensa ymmärtävät.

Tuo toinen on itsestään selvä. Jokainen asioita seuraava huomaa helposti eurooppalaisen ylimielisyyden mitä tulee muihin kulttuureihin. Nykyisin se ei enää ole torjuvaa, vaan alentavan opettavaa. Euroopassa kuvitellaan, että tottakai kaikki appanat, vinosilmät ja neekerit haluavat elää kuten me, kunhan me vain opetamme heitä olemaan kuten me. Tätä typerää ajatusmaailma vain peitellään siihen peittoon, että enää ei ole soveliasta sanoa "appanat, vinosilmät ja neekerit", vaan asiat sanotaan sievistelevämmin.

Toinen kohta on mielenkiintoisempi, koska se koskee puhtaasti meitä itseämme. Se onko Eurooppa menettänyt kyvyn päätöksentekoon riippuu siitä pidetäänkö päätöksenteon osana kykyä toteuttaa tehdyt päätökset. Jos pidetään, niin Euroopalla ei todellakaan ole kykyä päätöksentekoon, ellei pidetä niin Eurooppa on universumin paras päätöksentekijä. Täällähän suolletaan erilaisia, jopa taiteellisesti ajatellen korkeatasoisia,  päätöksiä aivan liukuhihnalta. Ongelma on vain se, että kukaan ei taida edes ajatella voidaanko niitä päätöksiä todella panna täytäntöön, eikä niitä suurelta osin edes aiota. Euroopan olisi todellakin syytä palata päätöksenteossa siihen jo kansakoulussa opetettuun perustaan, että päätökset pitäisi myös pitää.

Kyseinen sheikki ennusti siis uusia ja entistä rankempia terroritekoja. Euroopan Union suoltaa jatkuvasti päätöksiä, joilla tällaiset pyrittäisiin estämään. Päätökset kohdistuvat eurooppalaisiin, jotka eivät edes suunnittele terroritekoja. Niitä ehkä yritetään panna vaikeimman kautta täytäntöön niin, että varsinainen päätöksenteko jäisi pimentoon lukemattomien direktiivien alle, mutta niillä ei ole mitään varsinaista vaikutusta itse terrorismiin, eivätkä sakkorangaistukset oikeastaan häiritse itse eurooppalaisiakaan, jotka näkevät todellisuuden ympärillään paremmin kuin Euroopan Unionin päätöksentekijät. Terrorismin lähteeseen, euroopassa nopeammin kuin Lähi-Idässä leviävään islamismiin ei eurooppalainen, sinänsä tehokas, jos edelleenkään ei huomioida sitä, että päätökset pitäisi myös toteuttaa, päätöksentekoprosessi uskalla puuttua lainkaan, koska Eurooppa kuvittelee hyötyvänsä Lähi-Idästä taloudellisesti, jos vain ollaan vähän ylimielisiä, mutta suojelevia kavereita, eikä ymmärrä sitä, että eurooppalaiset islamistit eivät ole itse Lähi-Idässä mitenkään suosittuja ja toivottuja vieraita. Mieluummin he lähettävät sellaiset tänne, missä niiden terrorismia kiehuttava kattilansakin on.

Oli kiva huomata, että olin samaa mieltä kyseisen muslimin kanssa molemmista kohdista, vaikka muuten en islamin kanssa ole samaa mieltä mistään.

lauantai 3. elokuuta 2019

Luterilaisuuden harhat


Lueskelin Usko ja Rukous palstan keskustelua Luterilaisuuden ongelmalliset taustaoletukset. Itse en kommentoi, koska sain palstalle aivan käsittämättömät bännit oletetusta naisen loukkaamisesta. Kommentoin siis täällä, koska täällä ei loukata naisia, eikä myöskään kuvitella sellaisia naisia, jotka mahdollisesti loukkaantuisivat.

Olen melko pitkälle kaikesta mitä ketjussa on kirjoitettu samaa mieltä kuin nimimerkki Thinkcat. En vain tiedä onko järkevää sanoa asioita noin suoraan silloin, kun ollaan selvästi vastakkaista näkemystä vastaan. Joskus on joskus ei. Useimmiten se vain betonoi vastaväittäjän puolustusasemiin.

Joka tapauksessa oma huomioni kiinnittyi ketjun viime aikaisia viestejä lukiessani seuraavaan Yksimielisyyden ohjeesta napattuun kappaleeseen:

Niin pian kuin Pyhä Henki on sen saanut aikaan eli siis yksinomaan jumalallisella voimallaan ja vaikutuksellaan muuttanut ja uudistanut ihmisen tahdon, silloin ihmisen uusi tahto on Jumalan, Pyhän Hengen instrumentti ja työväline: se ei ainoastaan ota vastaan armoa vaan se on myös mukana osallistumassa Pyhän Hengen seuraaviin töihin.

Eikö tuo siis tarkoita sitä, että joko Luther puhui uudistuneena, Pyhän Hengen, ja siten Jumalan äänitorvena vaatiessaan tappamaan talonpoikaiskapinaan osallistuneet tai kirjoittaessaan 'Juutalaisista ja heidän valheistaan' tai vaihtoehtoisesti sitä, että luterilainen vanhurskauttamisoppi ei pidäkään paikkaansa? Onko olemassa muita vaihtoehtoja kuin nämä kaksi? Toki se, että Luther ei päässytkään taivaaseen, mutta luterilainen kirkko tuskin hyväksyy tätä näkemystä.

Kysyn siis vaan.

Erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen keskustelu joka tapauksessa. Siinä on jopa vanhan FF:n henkeä. Osa tietää mistä puhutaan, osa mistä ei puhuta ja osa ei mistään. Silti kaikilta puolilta tulee kommentteja, jotka ovat ainakin kirjoittamisen, elleivät jopa lukemisen arvoisia.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Pride ever goes before a fall.


Kuva jotenkin kuvaa evankelis-luterilaisen kirkon tilaa. Kehästä ei päästä ulos, vaikka päät kuinka pyrkisivät katsomaan toisiaan. Päitä on kaksi, eli yksi liikaa. Vaikka kehä näyttää kehänä oikealta se on vääristynyt, koska sen muodostajat ovat vääristyneet. Toisaan katsoessaan päät katsovat eri suuntiin.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon heikkeneminen, ja nyt ilmeisen väistämätön hajoaminen, ei ole kenenkään suomalaisen, saati kenenkään suomalaisen kristityn etu ja onkin syytä vilpittömästi rukoilla evankelis-luterilaisen kirkon puolesta. Silti on selvää, että sen virheistä on myös ulkopuolelta ja ihan maallikkopohjaltakin voitava puhua avoimesti.

Yksi ilmeinen virhe on hallintorakenne. Ei ole todellisuudessa oikein, että papit lähtevät käymään oikeutta piispoja vastaan maallisissa oikeuksissa. Tämä tilanne mikä nyt on tiedettiin selkeästi tulevaksi jo vuosia sitten: oli kaikille aivan selvää, että kun valtio hyväksyy sukupuolineutraalin avioliittolain ryhtyvät jotkut papit vihkimään sukupuolineutraalisti ja saatuaaan siitä sanktioita vievät asian maalliseen oikeuteen. Mitään ei kuitenkaan tehty, koska ilmeisesti mitään ei voitu tehdä. Kristillisellä avioliittokannalla on kirkolliskokouksessa enemmistö, mutta sukupuolineutraalilla avioliittokannalla määrävähemmistö, joka estää kirjaamasta mitään uutta pykälää kirkkolakiin. Jopa arkkipiispa ilmoittaa nyt vain odottelevansa, että enemmistöt vaihtuvat niin, että evankelis-luterilaisen kirkon puolustama kristillisestä avioliittokäsityksestä päästään aikaa myöten eroon. Sitten on taas piispojen hyvä jatkaa valtion virkamiehinä kuten ennenkin. Ei tarvitse enää edes yrittää keksiä teologisia perusteita uskoakseen johonkin mihin ei itse usko. Juuri kukaan ei enää edes muista sitä kuinka sukupuolineutraaliavioliittolakia säädettäessä yhteen ääneen vakuuteltiin, että kirkkoon se ei vaikuta mitenkään. Muistutan, että kaikki tiesivät sen vaikuttavan ja tiesivät sen vielä vaikuttavan juuri niin, että luterilaiset papit tulevat viemään saamansa sanktiot maallisiin oikeusistuimiin.

On tässä turha ehkä ryhtyä vatvomaan tarkemmin mitkä nämä hallintorakenteen virheet ovat ja mistä ne juontavat. Niiden juurisyy tulee selväksi seuraavasta tekstistä:

 Tavallinen väestö ei voinut ymmärtää, miksi papit sallivat seurakunnan omaisuuden takavarikoinnin, Arffman toteaa ja jatkaa: ”Kirkko oli pitänyt yhtenä hengellisen säädyn ihanteena Rooman seurakunnan diakoni Laurentiusta, joka oli 200-luvulla mieluummin kuollut marttyyrikuoleman kuin suostunut luovuttamaan viranomaisille seurakunnan omaisuutta. Laurille oli Suomessakin omistettu useita kirkkoja ja hän lienee ollut yleisesti tunnettu. Ihmiset saattoivat siksi kysyä, miksi kirkkoherrat eivät tiukan paikan tullen toimineetkaan pyhän Laurentiuksen tavoin, vaan tyytyivät seuraamaan sivusta, kun kuninkaan voudit veivät mukanaan kirkkojen kalleuksia. Ihmiset katsoivat kirkkoherrojen tulleen näin ’varkaiksi’, osasyyllisiksi pitäjäläisten yhteisen omaisuuden menettämiseen. On selvä, että tämä heikensi papiston arvostusta”  
Papit saivat siis niskoilleen seurakuntalaisten katkeruuden. Sakkoja määrättiin Kalajoella 1560- ja Iissä 1570-luvulla papin solvaamisesta varkaaksi. Miksi papit sitten eivät estäneet kirkon omaisuuden takavarikoimista? Vuoden 1571 ensimmäisen luterilaisen kirkkojärjestyksen pappislupauksia tarkastelessaan Esko Laine kommentoi: ”Keskiajalla pappi sitoutui pappislupausten yhteydessä olemaan kuuliainen erityisesti piispalleen ja hänen välityksellään koko kirkolliselle hierarkialle. Reformaatioaikana maallisesta esivallasta tuli papin erityisen lojaaliuuden kohde.” ”Merkille pantavaa tässä [pappis-]lupauksessa on, että se sisältää ajatuksen, jonka mukaan pappi ei ole vain hengellinen toimija vaan myös esivaltaa, virkamies”. Papit eivät siis vastustaneet, koska olivat nyt virkamiehia ja uudenlaisessa lojaalisuussuhteessa hallitsijaan.
Reformaatio saapui Pohjanmaalle

Olisi kuitenkin hedelmätöntä ja törkeääkin vaatia nykyistä evankelis-luterilaista kirkkoa kääntämään kelloa taaksepäin ja palauttamaan tilanteen aikaan, jolloin papit eivät olleet virkamiehiä. Joku muu ratkaisu pitäisi keksiä, tai ei sitä tarvitse edes itse keksiä vaan rukoilla Suomen kristityille hyvää ratkaisua. Jumala kyllä tietää mikä se on.

Siitä miksi luterilaisuus vie sisäisesti opiltaan kohti gnostismia, mikä pohjimmiltaan on hengen täydellistä irrottamista ruumiista ja lähestyy islamia, ja siitä miksi miksi luterilaisuus ihan lähtökohdiltaan hylkää metafyysikan ja lähtee siitä, että totuus on yksilön nimettävissä, voivat varmaan sivistyneet ihmiset keskustella ihan rauhallisesti, eikä niihin tarvitse mennä tässä. Ne ovat varmasti syitä sille miksi ollaan tässä ja nyt, mutta niiden syiden puiminen ei vaikuta siihen, että tavan ihmiset ovat menettämässä uskoaan Jumalaan, elleivät ole sitä menettäneet.

Evankelis-luterilaisen kirkon olisi nyt aika nousta taistelevaksi kirkoksi. Se taistelu mitä toivotaan ei ole sitä, että heitetään rekan lavalta muovisia ruusukoita markkinointimielessä pride-paraateissa ( joka muuten Suomen lain mukaan olisi uskonrauhan rikkomista, jos siitä viitsisi tutkintapyynttöjä tehdä ), eikä sitä, että kaksipäiset kissat pyrkivät leppoisasti kääntämään päitään toisiaan kohti täydellisen pyörykäisessä kunnioittavan keskustelun kehässä. Se mitä tarvitaan ja toivotaan on kristinuskon julistaminen. Se voi olla teologisesti hieman väärääkin, kunhan se pysyy perusasioissa ja ohjaa ihmisiä kohti totuutta.

Olen melkoisen varma, että evankelis-luterilainen kansakirkko tulee hajomaan tähän kysymykseen, jos se ei pääse irti akateemisuudestaan. On tietysti akateemisessa mielessä jaloa sietää sitä, että papit käyvät oikeutta piispoja vastaan ja sitä, että piispa vain odottelee, että epäkristilliset näkemykset viimein voittaisivat äänestyksen; ja käydä loputonta keskustelua. Missään muussa mielessä se ei sitten jaloa olekaan. Perikateeminen skolastiikka oli aidosti jaloa: se ei pyrkinyt muuttamaan kirkon oppia, vaan selittämään sitä.

Itse ehdotan, että ellei evankelis-luterilainen kirkko löydä rooliaan kristinuskon kentältä mistään muualta kuin Ruotsista, niin se isänmaallisesti hyppää pois ostetuista tähtikentälisistä ja ryhtyy eräänlaiseksi "enforceriksi', tilantekijäksi, joka leppymättä taklaa kaikkea, mikä hyökkää kristinuskoa vastaan.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Tekniikka

Sain sattumalta television. Rupesin miettimään pitäisikö hommata siihen jonkinlaista äänentoistoa, jotta voisin sen kautta kuunnella Google Play Musicia, jota olen kuunnellut kuulokkeiden kautta. Kokeilin televisiota Dylanin Live at Budokanilla - josta juuri nyt muuten soi Ballad of a Thin Man :D - ja huomasin, että tämähän toimii tällaisenaan. Ei tässä mitään Hi-Fi - laatua tarvita.

Tästä tuli mieleen, että koko rock-musiikki on syntynyt transistoriradiosta ja nyt kuollut, koska tekniikka on kehittynyt sen yläpuolelle. Nämä perusrockit aivan oikeasti kuulostavat erittäin hyviltä television kaiuttimista, eikä mikään stereolaitteisto voi niitä tästä parantaa. Samaa  kamaa tulee kuitenkin vain lisää ja lisää kehittyvän tekniikan ansiosta. Se hajoaa, eikä siinä ole mitään järkeä enää. Google Playsta, Spotifysta ja Youtube musicista löytää melkein kaiken mitä mieleen tulee. Rockin kulttuurinen merkitys, jossa Dylan, joka ei mikään erityinen suosikkini ole, oli jonkinlainen huippu on täysin kadonnut tekniikan kehittymisen myötä. Nykyisin se on nostalgiaa, jota on vanhusten kiva kuunnella siinä kuin iskelmiäkin.

Tätä jos yrittää suhteuttaa vanhaan työläiset/insinöörit vs. humanistit - jakoon, niin voisi alustavana hypoteesina sanoa, että olemme antaneet humanisteille liian hyvän tekniikan ja he ovat menneet täysin sekaisin osaamatta enää tehdä mitään niinkään arvokasta, kuin tämä Live at Budokan on. Edelleenkin varteenotettava downshiftaus ilmaston kannalta olisi katkaista sähköt maailmanlaajuisesti, käydä todella kovat työmarkkinaneuvottelut ja vasta sen jälkeen kytkeä sähköt takaisin.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Ääripäät

En ole osannut koskaan pitää itseäni minään tolkun ihmisisenä. Käsite muistuttaa liikaa porvaria, joka tietysti on ihan kunnioitettava ja taloudellisesti toimelias yhteiskunnallinen asema,  mutta kulttuurisena poroporvarillisuutena tuo mieleen Nabokovin hienossa Gogol-elämärrassa kuvaamat poshlostin ihailijat. Kirja oli minulle nuoruudessa tärkeä ja on jättänyt jälkensä: minusta ei porvaria tullut :)

Nabokovin sanoin on "kaamea poshlostin juonne" niissä puheissa, joita nykyisin enenevässsä määrin tolkun ihmisistä pidetään. On hämmästyttävää, että erityisesti Suomen ( luterilaisissa ) kristillisissä piireissä erittäin järkevätkin ihmiset näkevät itsensä voimattomina, koska erilaiset ääripäät ovat muka kaapanneet heidän aatteensa. Kristittyjen, jos keiden, pitäisi osata olla tällaisten laatikoiden ulkopuolella ja pitää oma linjansa riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu. Silti sieltä suunnastaa kuuluu aina vain enemmän huolta siitä, "etteivät vain väärät ihmiset kannattaisi samoja asioita kuin me ja emme me vain näin joudu huonoon valoon poroporvarillisen globalismin rahakkaiden edustajien silmissä: Emme oikein uskalla vastustaa aborttiakaan, koska se olisi sitten sitä Sorosin vastustamista."  Tämä ei välttämättä ole esteettistä poshlostia, mutta aatteellista sellaista se kyllä on. Toisaalta tämä on aika puhtaasti suomalainen ja ruotsalainen ilmiö. Ehkä se on voimissaan myös pohjoisessa Saksassa, mutta mitä enemmän katolisille alueille mennään sitä enemmän sen vaikutus vähenee. En ole kypsä arvoimaan niitä teologisia syitä mistä tämä johtuu, mutta sanoisin, että katolinen kirkko ymmärtää välittävänsä puhdasta totuutta, joten sen ei tarvitse olla huolissaan siitä miten maallinen ympäristö suhtautuu siihen. Ihmisen poliittiset näkemykset voivat olla mitkä tahansa, rikoksen hän tekee vasta, jos hän toimii Jumalan käskyjä vastaan.

Mitä Perussuomalaiseen puolueseen, joka Suomessa on näiden näkemysten keskeinen innoittaja, tulee,  niin puolue ei todellakaan edusta mitään äärilaitaa. Kansallismielisyys on ihmisoikeuksien laajentamista poliittiselle tasolle ja ainoa mahdollinen perustaja maailman kansojen rauhalliselle rinnakkaiselolle. Ennen kaikkea se on maan hiljaisten aate kaikkialla maailmassa. Siis niiden ihmisten, joille sosialisteilla, luterilaisella kirkolla ja vihreillä ei ole muuta sanottavaa kuin se miten heidän pitäisi elää parempien ihmisten asettamien säädösten alla, koska he tyhminä ovat kyvyttömiä huolehtaminaan omista asioistaan ja tarvitsevat poshlostin lietsomaan tunteellisuuteen jalosti tukahtuvan "porvariaatelin" apua.

Toisaalta luterilainen kirkkokin yllä tarkoittaa vain luterilaisen kirkon mediaa ja sen kellokkaita. Väittäisin, että luterilaisen median ja luterilaisen kirkkokansan välillä suurempi kuilu kuin konsanaan perussuomalaisten ja vasemmistoliittolaisten. Olisi kiva yllätys, jos luterilainen kirkko onnistuisi kuromaan tuon kuilun umpeen.

Yhteiskunnallisesti en ole huolissani. Kansallismielisillä liikkeillä Euroopassa ei ole mitään pyrkimystä väkivaltaisiin ratkaisuihin. Suomessa nyt kaikkein vähiten. Ihan siististi se Neuvostoliittokin hajosi. Mikäli EU ei pysty samaan, niin uhka tulee ihan muulta muualta kuin demokraattisesti valtaan äänestettyjen kansallismielisten suunnalta, joiden tavoite ei ole edes hajoittaa EU:ta, vaan rajoittaa sen valtaa Euroopan kansojen ja kulttuureiden yli.

Poliittiset ääripäät ovat siis edelleen kansallismielisyys ja imperialismi, jota nykyisin nimitetään globalismiksi. Näiden välissä - ja jopa näiden ulkopuolella - on paljon tilaa kannattaa ja pyrkiä edistämään perinteisiä kristillisiä arvoja.

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Mitä nyt olisi tehtävä?

Grillailtiin kissan kanssa saalista yön painaessa päälle ja lueskeltiin setä Soinin haastattelua.

Soini heittää läppää.

Haastattelussa Soini yrittää edelleenkiin iskeä kiilaa Perussuomalaiseen puolueeseen puhumalla asioita, jotka voivat olla mielikuvallisesti kiehtovia, mutta jotka eivät ole ollenkaan totta. Hänen esimerkiksi pitäisi tuntea Juho Eerola, joka aika monta vuotta oli hänen varapuheenjohtajansa. Silti Soini aivan kylmästi valehtelee Juhon taustoista. No tämä on sitä politiikkaa ja peliä, josta kissa ei ole lainkaan kiinnostunut.

Kissa sen sijaan oli sitä mieltä, että koko jutun voisi unohtaa ja esitti mielenkiintoisen kuvion, johon itse en oikein usko. Kiikun alla istuessaan kissa mietti, että PS ja KD voisivat muodostaa sellaisen liiton, jossa molemmat jatkaisivat itsenäisinä puolueina, mutta muodostaisivat aina yhteisen eduskuntaryhmän. Sen mielestä tässä olisi jotain potkua, joka innostaisi vanhaakin kiipeilemään puihin.

KD:hen verrattuna perussuomalaiset ovat hulivilijengiä ja näin pitääkin olla. PS:ää ei saa kahlehtia liian tiukkaan formuun.

Talouspolitiikaltaan PS on kuitenkin aika lailla samaa kuin KD. eli puhtaasti kristillissosiaalinen puolue. Kissan mielestä setä Soini yrittää heitellä ilmoille sellaista käsitystä, että kristillisosialismi olisi sosialidemokratiaa, mitä se ei tietenkään todellisuudessa ole. Setä Soini vain yrittää selitellä sitä, että hänellä ei koskaan ollut mitään muuta kuin oma intuitiivinen ja jokaiseen tapaukseen sopiva linjansa, joka sitten hallituksessa kärsi haaksirikon, koska mitään oikeaa linjaa ei ollutkaan. Ei kai kukaan voi väittää, että edellisen hallituksen talouspolitiikka olisi ollut inhimillisen vasemmistolaista, ja Soini kuitenkin syyttää PS:ää siitä, että se olisi liukumassa oikealle, kun hän ei enää ole puikoissa. Tämähän on valheellisuutta par exellence, kuten kissat sanovat.

No joka tapauksessa on usein vaikea saada selkoa mitä kissat sanovat. Kuitenkin jos olisi tehty kisssan mietelmien mukaan jo ennen vaaleja, niin PS/KD olisi hallituksen muodostajana. Itsekään en pitäisi kovinkaan pahana, jos Sari Essayah hoitelisi nuo neuvottelut, vaikka KD paljon PS:ää pienempi onkin. Kissan mielestä juuri noin pitäisi ollakin. Itse vähän vielä mietin olisiko sittenkään.

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Nyt mua viedään vaaleista vaaleihin.


Vaalit häiritsivät paastoa ja vaalinvoitto kieltämättä aiheutti pienen notkahduksen keskittymisessä oikeisiin asioihin. Toisaalta juhli se kansa palmusunnuntaina Jerusalemissakin ja olihan se nyt vaan hienoa. Nyt koetetaan pitää jalat maassa, niin vältytään takiskuilta.

Nopeasti katsoen Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on todella hyvä. En ole ehtinyt ääniä katsella kuin Kaakkois-Suomesta, jossa pidettiin neljä paikkaa ja ne jakautuivat niin, että yksi tuli Etelä-Kymenlaaksoon, yksi Pohjois-Kymenlaaksoon, yksi Etelä-Karjalaan ja yksi Etelä-Savoon. Aivan kuten viimeksikin. Juho Eerola ja Jani Mäkelä kansanedustajina nostivat molemmat äänimääräänsä. Koko lista sai hieman vähemmän ääniä kuin 2015. Pitää kuitenkin muistaa, että piirin kaksi kansanedustajaa osallistuivat yhteen Suomen historian suurimmista demokratian petoksista. Toinen ehkä tahtomattaan ja toinen pelkkää joviaalia oveluuttaan. Molemmat saivat palkkansa, eikä sitä enää kannata muistella ainakaan pahalla. Molemmat ovat edelleen kunnon miehiä.

Kotkan PS:n osalta tilanne on uskomattoman hyvä. Juhon ja Carinan yhteisäänet olisivat tasan jakautuneina tuoneet Kotkaan kaksi paikkaa. Kun mukaan laskee vielä Eurovaaleissa kansallisen läpimurron tekevän Samuli Sibakoffin, niin seuraaviin kuntavaaleihin lähdetään vähintään kolmella ääniharavalla. Rupeaa Kotkassakin sitten asiat sujumaan.

Olen melko varma siitä, että SDP ja Kokoomus ovat jo sopineet hallitusyhteistyöstä. Minusta PS:n ei pitäisi mennä siihen hallitukseen. Kokoomus vaihtaa viimeistään kesällä 2020 puheenjohtajaksi Elina Lepomäen - Häkkänen on toinen mahdollisuus, mutta pidän Lepomäkeä parempana - ja demaritkin ovat silloin jo paniikissa oman johtonsa kanssa. On hyvien todennäköisyyksien rajoissa, että SDP:n ja Kokoomuksen hallitus hajoaa vuoden sisällä ja, että molemmat puolueet reivaavat politiikkaansa ja johtoaan suuntaan, joka on PS:lle suotuisampi. Siinä vaiheessa on hyvä olla valmis. Lepomäen kanssa olisi helppo neuvotella, koska hän osaa selkeästi sanoa mitä hän ajattelee. Orpon ja Rinteen arvopohjasta kukaan ei tiedä mikä se on, mutta kaikki tietävät, että se on näillä kaveruksilla yhteinen.

SDP, PS, Keskusta olisi ollut ihan hyvä hallituskokoonpano, mutta sen todennäköisyys on todella pieni nyt. Oppositioon siis. Tietysti jos PS olisi yhtä ilkeän laskelmoiva kuin Kokoomus voisimme mennä hallitukseen tavoitteenamme hajoittaa Kokoomus. Se ei näillä korteilla olisi edes kovin vaikeaa.

Oli miten oli. Kotkan PS piti Samuli Sibakoffin esityksestä vaaliteltallaan aina esillä Mikko Almgrenin mainosta. KD:lle toivommekin kaikkea hyvää.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Diktaattori

On myönnettävä, että en ole tarkemmin perehtynyt Salazarin ajan Portugaliin. Toisaalta ei ole mitään syytä epäillä etteikö tämä Lauri Starkin kuvaus olisi totuudenmukainen:

Ihmiskasvoinen yksinvaltias.

Jos miehellä on korkea moraali ja hän tekee vain sen mikä hallinnossa on välttämätöntä tehdä, niin hänen yksinvaltansa ei ole pahitteeksi. Tällaiset miehet kuitenkin taitavat olla kiven alla, tai ainakin he pyrkivät piiloutumaan valitsijoilta.

Suomen kansa on luonteeltaan demokraattista, eikä tänne yksinvaltius varmaan sopisi. Laajemmat presidentin valtaoikeudet kyllä sopisivat. Ne olisikin palautettava entiselle tasolleen ennen kuin pakotamme Jussi Halla-ahon vaaleilla valituksi, kaksi kautta suorittavaksi tasavallan presidentiksi.

Suomeen kuitenkin sopisi erittäin hyvin puolue, joka ottaisi sydämenasiakseen Salazarin ytimekkään yleiskuvauksen politiikastaan: "Vastustamme internationalismia kaikissa sen muodoissaan, oli se sitten kommunismia, sosialismia, syndikalismia tai mitään mikä vähättelisi tai rikkoisi perhettä. Vastustamme luokkasotaa, uskonnottomuutta ja epälojaaliutta isänmaalle. Vastustamme orjuutta, materialistista elämänkäsitystä tai voimankäyttöä oikeuden yli." Suomessa jopa PS on sattuneista, ihan oikeistakin syistä, mennyt jo ehkä liikaakin materialismin ansaan. On paljon muitakin syitä pitää Suomi suomalaisena valtiona ja suomalainen kulttuuri kukoistavana, kuin puhtaan taloudelliset syyt. Toisaalta jokainen tuntee ne sydämessään ja enemmän pragmaattista otetta ja kautta linjan koherenttia ohjelmallisuutta on tähän asti puuttunut, kuin idealismia. Idealismin ja pragmatismin saattaminen sopusointuun on elävä prosessi, joka on vähintäänkin hyvässä vauhdissa.

KD on hyvin positiivisesti ajatteleva puolue, jota on vaikea saada negatiivisesti vastustamaan mitään, mutta tuossa nyt olisi tarjolla hyvää listaa. Muiden puolueiden osalta toivon tuollaisten näkemysten omaksumisesta voikin jo unohtaa.

Salzarin liittouman ei varmaankaan tarvinnut järjestellä jatkuvasti vaaleja, mutta mikäli olisi tarvinnut ei niitä olisi pidetty paaston aikana, uskon ma.

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Apofaattista ja jotain aivan muuta

Kristityn pitäisi tänään ja jokaisena elämänsä päivänä muistaa, että meillä on: Jumala ylistettävänä; Jeesus seurattavana; Enkelit ja pyhimykset kutsuttavina; sielu pelastettavana; ruumis kuoletettavana; syntejä sovitettavana; hyveitä tavoitettavana; Helvetti vältettävänä; Taivas saavutettavana; ikuisuus valmistauduttavana; aika hyödyksi käytettävänä; lähimmäiset ylennettävinä; maailma halveksittavana; paholaiset taisteltavina; intohimot taannutettavina; kuolema ehkä kärsittävänä; ja tuomio kohdattavana.

Globaali media tekee maailman halveksimisen niin helpoksi, että tätä päivittäisiksi mietiskelyn aiheisiksi tarkoitettua listaa saatetaan nykyisin pitää jo vanhentuneena, mutta yhtä kaikki sellaisena se on vielä painettu vuoden 1962 messukirjaan. Ja ainahan maailman halveksimisen voi hypätä yli ellei ole lukenut päivän lehtiä ja katsonut televisiouutisia. Maailmalla tuskin on Rooman vallan aikanakaan tarkoitettu sitä mitä maailmassa tapahtuu todella, vaan ehkä lähinnä ylikansallista julkista valtaa ja sen palveluksessa olevaa mediaa. Ja sitä mitä ne saavat ihmiset tekemään luodessaan eräänlaista joukkosieluisuutta ja ihanneyhteiskuntaa.

Eilen katselin kaksi joukkotiedotusvälineiden välittämää videota. Perussuomalaisten mainoselokuvan V niin kuin ketutus, jonka aiheuttamat reaktiot mediassa ja julkisen vallan edustajien keskuudessa tulikin käsiteltyä jo tuossa yllä. Ihan hyvä video, joskaan ei iskenyt suoraan minuun. Olisin odottanut tuplalevyä: toisella puolueohjelma sävellettynä jousikvartetolle ja toisella se gregoriaanisesti laulettuna. Toinen oli STI:n video Apofaattisesta teologiasta. Siitä muutama lyhyt huomio, vaikka en teologi, enkä kriitikko olekaan.

Video on hyvä ja mielenkiintoinen kuten STI:n tuotanto pääsääntöisestikin on. Tuotantoyhtiönä STI:tä voisi verrata kivikautiseen Love Recordsiin, jossa kommunismin ylistyksen kyljessä tuotettiin myös yllättävän hyvää, täysin antikommunistista musiikkia. Onhan STI jollain tavoin yhteyksissä evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja Helsingin yliopiston teologiseen laitokseen.

Itseäni on ärsyttänyt tiettyjen liberaalien luterilaisten ja anglikaanisten teologien tapa ottaa paloja katolisesta teologiasta ja ripotella niitä sitten aika merkityksettömäksi osaksi omaa teologiaansa saadakseen sen näyttämään jotenkin “coolimmalta”. Apofaattinen teologia kuuluu tähän sarjaan, jolla ikään kuin ostetaan uskottavuuspisteitä ymmärtämättä itse ideaa lainkaan.

Olen paaston aikana ( ja joskus aikaisemminkin ) lukenut päivittäin karmeliittojen toimittamaa Divine Intimacya, jossa on kaksi mietiskelyä vuoden jokaiselle päivälle. Jumalan hiljaisuudella ei niissä todellakaan tarkoiteta sitä, että Jumala olisi täysin sanojen tavoittamattomissa, vaan niissä lähes kädestä pitäen opetetaan kuinka Jumala hiljaisuudellaan kouluttaa rukoilijaa kääntämään katseensa tämän omiin puutteisiin, jotka vielä estävät yhteyttä Jumalaan. En tiedä onko kirja aivan tyypillistä karmeliittojen kirjoitusta, mutta sen perusteella mitä olen lukenut se on sitä. Johdatellessaan lukijaa rukoukseen se samalla opettaa aivan perustavia uskontotuuksia, jotka pitäisi olla paukutettu päähän jo rippikoulussa. Se ei todellakaan opeta mitään uutta teologiaa, vaan apofaattinen teologia ilmenee siinä johdatteluna henkilökohtaisen jumalsuhteen syventämiseen. Sellaista taas ei oikeastaan voi olla ellei noita perustavaa laatua olevia uskontotuuksia tunnusta. Siksi sanoisin, että videossa mainituilla piispa spongeilla ja kirkoilla & kaupungeilla ei ollenkaan ole apofaattista teologiaa, jos muutakaan teologiaa. Kuten videoluennolla todetaankin.

Mikäli kirjaa, tai karmeliittojen tekstejä yleensä, innostuu lukemaan kannattaa olla itselleen armollinen ja muistaa, että ei tässä mitään sääntökuntalupauksia kuitenkaan ole tehty. Kirjan ohjeiden mukaan eläminen olisi nimittäin erittäin vaativaa.

Karmeliitat ovat vaativia lähinnä itselleen ja rukoilevat jatkuvaa rukoustaan Suomenkin puolesta. Ensimmäiseen katsomaani videoon - ja siihen juuri tulleeseen uutiseen, että luterilaisen teologin Kari Peitsamon keikka Hämeenlinnassa on kielletty - vielä viitaten sanoisin, että monet ovat vaativia vain toisia kohtaan ja ovat innolla mestaroimassa heidän elämäänsä. Siksikin kannattaa V niin kuin ketutus - videon ohjeen mukaan käyttää demokratiassa äänensä.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Nahanluonti

Kissa oli sitä mieltä, että kaikenlainen järjestelmien ja muotojen uudistuminen on vain puhtaasti typerää. Odotellaan vain rauhassa uusia taivaita ja uutta maata. Itse olen taipuvainen olemaan kissan kanssa samaa mieltä. Ihmisen tai ryhmän uudistumisella tarkoitetaan yleensä jonkinlaista muuttumisleikkiä, jossa persoona, luonne tai olemus mukautetaan ympäristön vaatimuksia vastaamaan ja siinä samalla kadotetaan kokonaan. Uusi on yleensä tyhjää. Onkin parempi puhua nahan luomisesta. Siinä vanha olemus tulee esiin entistä kirkkaampana, vapaampana ja valmiimpana vastaamaan ehkä muuttuneenkin ympäristön haasteisiin.

Perussuomalaiset on luonut nahkansa. Näin väittäisin. Kissa ei ottanut asiaan kantaa, vaikka todistelin sitä Kymen Sanomien sivua heilutellen. Siinä oli pylväsdiagrammit ja kaikki, jotka todistivat, että PS:n kannatus on Kaakkkois-Suomen vaalipiirissä tehdyn gallupin mukaan 17,7 prosenttia. Annettakoon kissalle anteeksi, sillä sitä ei vain kiinnosta. Itseäni asia taas kiinnostaaa kovin, sillä varsin pienellä kannatuksen nostolla tuosta luvusta PS pitää viime vaaleissa saamansa 4 paikkaa. Mikäli nousu jatkuu samanlaisena kuin alkuvuoden valtakunnallisissa gallupeissa, voimme jo tavoitella viittä paikkaa.

Ennen vuotta 2011 oli selvää, että PS:n kannatus on valtakunnallisesti vähintään 10 prosentin luokkaa tapahtui mitä tahansa. Viime vaalikausi, jonka ensimmäiset kaksi vuotta menivät puolueelta niin huonosti kuin mennä voi, todisti sen. Kannatus pysyi 10 prosentin tuntumassa, eikä se laskenut siitä mihinkään vaikka yli puolet eduskuntaryhmästä ja kaikki ministerit loikkasivat omille teilleen. Jäsenistöstä ja valtuutetuista heitä eivät seuranneet juuri ketkään, joten kaikki puheet puolueen hajoamisesta ovat olleet täysin liioiteltuja. Nyt näyttäisi, että myös äänestäjät ja kannattajat ovat palaamassa. Ainakin siitä on selviä, toivoa antavia merkkejä.

Ja mikseivät äänestäjät palaisi? Perussuomalaiset ovat aina olleet kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue ja nyt, kun vanhasta, samean kovettuneesta nahasta on päästy PS on sitä ohjelmiltaan ja toimintatavoiltaan entistä kirkkaammin. Ja se on kettärämpänä valmiina ottamaan vastaan haasteen, jonka sen tuleva eduskuntaryhmä tulee kohtaamaan. Hyvä tästä tulee.

Valtiolle kissakin antaa taas pitkän miinuksen siitä, että vaalit on järjestetty palmusunnuntaille. Tätä ei Keski-Euroopan sivistysmaissa voisi tapahtua. Näillä kuitenkin mennään. Ehkä asiat järjestyvät niin, että myös vaalitoimitsijoilla on aikaa osallistua palmusunnuntain pyhään messuun. Kissa aikoo työskennellä sen puolesta.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Logos


Mikäli viitsin palaan vielä tähän aiheeseen, koska olen ajatellut kirjoittaa siitä jo puoli vuotta. E. Michael Jones on ehkä eniten innostanut ajatteluani sen jälkeen, kun luin teininä sekavia kirjoja ja kuuntelin punkkia. Nyt laskiaisen innottamana ja pienessä humalassa kirjoitin siitä nopeita välähdyksiä. Keskiviikon jälkeen on paaston aika katua :) Ja sen jälkeen ehkä rakentaa järjestäynempää ajattelua.

Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla “Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” ‘Sana’ ei edes isolla kirjoitettuna välitä kaikkea sitä merkitystä, joka alkukielisellä kreikan sanalla ‘Logos’ on. Se on kuitenkin paras mahdollinen suomennos viitatessaan kommunikaatioon ja kieleen ja korostaessaan isolla alkukirjaimella sitä, että se on tässä kaikessa kokonaisuudessaan ja täyteydessään. Se kuitenkin jää kaipaamaan alkukielisen sanan merkitystä, järkeä ja periaattetta kuvaavia vivahteita.

E. Michael Jonesin filosofian ja historian näkemyksen perustana on logos. Hänelle se on Jumalan ihmiskunnan historiaan puuttumisen ja kreikkalaisen, lähinnä Aristoleen ja Platonin metafyysikan synteesi. Kristus yhdisti metafyysiikaan käsiterealismin siihen mitä tapahtuu todella tultuaan ihmiseksi ja asuessaan meidän keskellämme. Hän oli koko totuus kaikessa täydessään. Ja sillä, että juutalaiset Jumalan omana kansana hylkäsivät messiaan ja tappoivat Hänet on seurauksensa, joita todistamme vieläkin. Yhteiskuntamme ovat vallankumouksellisessa tilassa, kapinassa Jumalaa vastaan, ja tämä on suurelta osin seurausta juutalaisesta vaikutuksesta.

On tärkeää huomata, että juutalaisuudella ei ole mitään tekemistä rodun kanssa. USA on maahanmuuttajien valtakunta. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajien kansallinen identiteetti katoaa kolmessa sukupolvessa ja heille jää uskonnollinen identiteetti. USA:n aidot identiteetit ovat katolinen, protestanttinen ja juutalainen identiteetti. Kaikki muut identiteetit, kuten moottoripyöräjengiläisyys, goottilaisuus, nascarmeininki ja valkoisuus ovat pelkkiä feikki-identiteetteejä. Näin siis USA:ssa.

Logoksen ollessa avain kaikkeen on selvää, että tarvitsemme kieltä, jolla puhua ja tarvitsemme uskontoa, josta puhua. Rotu on pelkkää seksiä, sen saa lahjaksi vanhemmiltaan, mutta ellei osaa puhua oikein ja kielellisesti ajatellen kunnioittaa isäänsä ja äitiänsä sillä ei tee yhtään mitään. Valkoinen nationalismi voi siis olla ihan mitä tahansa ja samaan aikaan ei mitään. Sillä ei ole mitään yhteyttä metafyysiseen käsiterealismiin, koska sukusolut eivät vielä osaa puhua. Valkoinen nationalismi on feikki-identiteetti, joka on tuomittu törmäämään seinään.

Euroopassa, jossa ihmiset ovat pysyneet kotonaan, oman kielensä, tapojensa ja kulttuurinsa parissa tämän voi vielä havaita. Eivät suomalaiset ole valkoisia, vaan suomalaisia. Eroamme jopa lähimmästä veljeskansastamme virolaisista siinä, että puhumme aivan eri tavalla ja olemme kotonamme vain silloin, kun kaikki muutkin puhuvat suomea. Tai voimme uida hiljalleen sekaan, jos muut tunnustavat samaa uskoa kuin me. Italialaiset, tai edes saksalaiset eivät ole samaa rotua kuin me ja me kyllä tiedostamme tämän.

Näistä syistä sanoisin itse valkoiselle nationalismille hyvät yöt. Se ei johda muuhun kuin tappioon, koska se kieltää tosiasiat.