tiistai 13. toukokuuta 2008

Natsismi ja rasismi revisited

Suomalaisessa keskustelussa natsin aseman saa huomaamalla kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että huomaa kuinka todellakin on olemassa rotuja. Toinen on, että huomaa maailman kansojen pyrkivän itsehallintoon.

Ensimmäistä ei tarvitse arvottaa mitenkään, riittää, että sen vain toteaa tullakseen määritellyksi rasistiksi. Kansojen itsemääräämisoikeuteen taas on suhtauduttava positiiviseksi, jotta saisi tuon päälle vielä natsin - joka taas jo sisältää rasimin - arvonimen. Tosin, koska määrittelijät ovat niin kiihkeitä, nuo menevät kyllä iloisesti sekaisinkin.

Millään muulla poliittisella, yhteiskunnallisella tai yleensäkään mitään asiaa koskevalla mielipiteellä ei kuitenkaan ole määrittelyn suhteen mitään merkitystä.

Näillä eväillä kun edetään niin natsismin ja rasismin määrittelevät nykyään - ja niitä siis vastustavat - ihmiset jotka eivät näe eivätkä tunnusta rotujen olemassaoloa, ja jotka nimenomaisesti vastustavat kansojen itsemääräämisoikeutta. Ja sitä kautta he tietenkin vastustavat myös ihmisten itsemääräämisoikeutta, koska kansallisuus on niin olennainen osa persoonallisuutta.

Yleistys ei ole edes väärä, vaikka äkkiseltään siltä voisi tuntua. Siperia nimittäin opettaa ja tässä vaiheessa voisi lainata vaikka Noam Chomskya:

Over the long term, you can expect capitalism to be anti-racist -- just because its anti-human. And race is in fact a human characterstic -- there's no reason why it should be a negative characteristic, but it is a human characteristic. So therefore identifications based on race interfere with the basic ideal that people should be available just as consumers and producers, interchangable cogs who will purchase all the junk that's produced -- that's their ultimate function, and any other properties they might have are kind of irrelevent, and usually a nuisance.

Eli nämä ihmiset, joista nyt tässä puhutaan, ovat niitä, joiden mielestä muiden pitäisi tehokkuuden nimissä olla persoonatonta ja kulttuuritonta massaa, jolla on vain taloudellinen hyötyarvo. Sellaisia ihmisiä, jotka pistävät hyvät pellot kasvamaan heinää, jota poltetaan, jotta saataisiin sähköä pistokkeeseen, kun maailma näkee nälkää.

Euromayday 2008 siis jatkuu :)

2 kommenttia:

Paavo kirjoitti...

natsismi ja rasismi. natsismiin toki liittyi rasismi, mutta itse näen, että natsismin oleellisin osa oli usko valtionhallintoon: valtion piti hallita kaikkea aina mielipiteistä rodullisiin suhteisiin. libertaarihitler olisi uskonut, että saksan arjalainen sankarikansa osaa valita ilman pakkoa saksalaisen sankariarjalaisen vaimon, ettei tarvitse juutalaisia kaasuttamalla tuhota. nämä kuolevat muutenkin nälkään kun kaikki saksalaiset lakkaavat asioimasta juutalaisilla. hitler toki ei ollut vapaan valinnan ystävä, kun piti järjestää kaikenlaisia kristalliöitä ja kansanmurhia, että juutalaisten hallitsevasta asemasta päästiin eroon. perussaksalaiset vaan tuntuivat nauttivan juutalaisten tarjoamista palveluista sen verran, ettei näitä saanut pelkällä rasistipropagandalla ajettua bisneksestä. tarvittiin valtion ja sa-miesten pakkokeinoja.

hesarissa oli hiljattain mielenkiintoinen juttu länsisuomalaisten ja savolaisten (eli kaikkien muiden suomalaisten) geneettisistä eroista. ero on suurempi kuin luullaan. Täten nimitys "vitun savolainen" voitaisiin tulkita rasistiseksi solvaukseksi. tokikin suomen heimot ovat monikulttuurisesti sekoittuneet niin, ettei minusta, savossa kasvaneesta, voisi olettaa mitään savolaisgeenejä (toki voi olettaa, mutta tulee olemaan väärässä, koska sukuni ei savolainen ole) samoin monikultturistit toivovat, että globaalissa maailmassa ei nigeriläisen voi olettaa olevan yhtään enemmän neekeri kuin kuopiossa syntyneen voi olettaa olevan geeneiltään savolainen.

On toki erikoista, mutta poliittisen historian tuntien ymmärrettävää, ettei haluta tunnistaa sitä seikkaa, että on epätodennäköistä, että maantieteellisesti suuresti eroavat alueet synnyttäisivät täysin samankaltaisia ihmispopulaatioita, ja että ainoat erot olisivat ulkonäköön liittyviä ja sikäli toiminnassa täysin merkityksettömiä. Se on esteetikon näkemys. Esteetikko olettaa, että rotujen ulkonäköerot ovat vain sattumanvaraisia ulkonäöllisiä sattumia. Rotujen ainoa ero on ihon pigmenteissä, ja on kiellettyä edes ajatella sitä, että eri maanosissa on eri pigmenttipitoisuuksien ero kovasti erilainen kuin näiden maanosien saama auringosäteily.

Jostain syystä kaikki nigerian leveysasteella historiallisesti elevät kansat eivät ole yhtä pigmenttisiä kuin niigerit. kun tähän etsitään ratkaisua, niin törmätään kauheaan evolutiiviseen ansaan. eikö pelkästään maantieteelliset syyt määrääkään rotujen esiintymistä. mikä seikka antaisi muka aasialaisille pigmenttivajaille testosteripuutteilliselle edun valloittaa kaikki nuo auringonpaahtamat alueet.

pahoittelen kommenttini pituutta, ja epäselvyyttä, ehkä onnistun edes joitain ajatuksiani selventämään.

en usko olevani rasisti enkä seksisti, koska lähimpiin ystäviini kuuluu sekä afrikkalaisia ( niitä tummaihoisia) että vietnamilaisia seksityöläisiä, eikä heidän rotunsa ole ystävyyden kannalta oleellista, eikä heidän rotunsa lainkaan ennusta heidän älykkyyttään. molemmat ovat naisia, joten en ole seksisti.

toki tilastorasistina mittaan vaimoehdokkaan lantion, että tiedän kuinka isopäisiä lapsia voin saada. haluan siittiöilleni parasta, ja kun vain harva vaimoehdokas suostuu geenitesteihin, niin pitää luottaa huonoihin ennustajiin, kuten hänen urapärjäämiseensä, mahdollisiin testeihin, sen jälkeen lantion leveyteen (mitä isompi pää sitä parempi, vaikka vesipäät hämää) ja rotuihin (eli japanilaiset ovat parhaita, kiinalaiset sitten, eurooppalaiset keskimääräisiä ja musta afrikka vasta sitten)

selvennänpä hieman termejä: fasisti on sellainen joka valitsee älykkyysosamäärän ( se parhaiten ennustaa pärjäämistä nykymaailmassa) mukaan lisääntymispuolisonsa, eli valitsee neroneekerin ennenkuin tyhmän valkoisen ja tutun naapurin, rasisti on se, joka valitsee tyhmän valkoisen naapurin, vaikka tarjolla olisi älykkäämpi ja lisääntymiskykyisempi puoliso. rasistin arvo on rotu. Ainoastaan se merkkaa. humanisti on se, joka laulaa kuten joku poikabändi, ettei ole väliä miltä näytät, mitä teet ja mitä ajattelet. ja koska jäljellä on ainoastaan ulkonäkö, niin humanisti ihastuu ainoastaan ulkonäköön, eli partnerin sievyyteen.

rasisti ja nationalisti arvostavat jotain abstrakteja kansallisia arvoja. Nämä arvot ovat keksityt, mutta jotenkin hyödylliset ainakin tietyssä ajassa, koska ovat jääneet henkiin.

humanistien puolisovalinta on tuorein, eikä siitä oikein osata sanoa, että onko se toimiva. tai tavallaan se ei ole toimiva, kun ikäluokat on niin pieniä nykyään. toki tavallaan on järkevä tehdä vain vähän lapsia, että yhteinen pääomajakautuu harvemmille. tämän kanssa ristiriidassa on toki suuren maahanmuuton kannattaminen, jolla kannustetaan kehitysmaiden kestämättömään lisääntymistiheyteen.

IDA kirjoitti...

Mitään ongelmaahan ei olisi, jos rasismi olisi rotusortoa ja natsismi nimenomaan natsismia.

Kun kerran kuitenkin aivan säännönmukaisesti "vastapuoli" näkee maahanmuuttokriittisyyden - paska sana, mutta minkäs teet - rasismina ja kansallismielisyyden natsismina niin voi kai olettaa, että he edustavat sitten toista ääripäätä.

Vaikka olen jonkun verran, siis hyvin pinnallisesti, perehtynyt sosiobiologiaan tai evoluutiopsykologiaan, niin en ole koskaan nähnyt parinvalintaa valtiollisena kysymyksenä. Nykyisessä maahanmuutossa ja toisaalta kansallisvaltioiden alasajossa on kyllä kyse aivan jostain muusta.