keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Perusta


Ennen valitettiin, aiheesta, kuinka vaikeaa maahanmuuttoon liittyvää faktatietoa on etsiä ja kasata. Nykyisin sitä on saatavilla, mutta emme oikeastaan huomaa sitä.

Tänään Suomen Perusta julkaisi Riika Purran raportin

Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet

Nopeasti selattuna se vaikuttaa Perustan tärkeimmältä maahanmuuttopolitiikkaan liittyvältä julkaisulta Samuli Salmisen

Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous 

ohella. Suomen Perustan kataloogi on muutenkin kokonaisuudessaan erittäin laadukas.

Nämä ovat tärkeää työtä. Riippumatta siitä miten PS menestyy tai on menestymättä nämä kuitenkin jäävät. Kukaan muu ei niitä Suomessa olisi tehnyt ja toisaalta ainoastaan puolueen rahoitus on mahdollistanut niiden tekemisen. Näitä saa ilmaiseksi painettuina versioina vaikkapa Kotkan ja Karhulan toreilla. Se ei vähennä niiden arvoa, vaan lisää sitä.

Kannattaisi yleisemminkin edistää muutosta kohti tällaista suoraa tiedon saamista. Media ei näistä juurikaan kirjoita, koska näitä ei ole tuottanut kukaan poptähti, eikä näissä ole mukana pääministerin tyttöystävää. Se, että media ei kykene käsittelemään asioita asioina ei tarkoita sitä, että ihmiset eivät kykenisi. Näitä raportteja ja tutkimuksia kannattaa siis levittää.

Gender-teorian käytännön sovelluksia



Pidän evoluutiopsykologian esittämää ihmiskuvaa vajaana. Siinä on kuitenkin omat pointtinsa ja jossain määrin se varmasti perustuu todellisuuteen. Tekisi lievästi mieli soveltaa evoluutiopsykologiaa tapaukseen, jossa LGBT - järjestöt nostavat oikeusjuttuja valencialaista kardinaalia vastaan, mutta en jaksa vaan vain rennosti viittailen sinne ja tänne.

Cardinal facing charges...

Totuushan on, että katolinen kirkko ei millään tavoin uhkaa homoseksuaalien tai muiden LGBT tunnuksen alle ryhmitettyjen ihmisten elämää. Siksi LGBT-järjestöt uskaltavat hyökätä katolista kirkkoa vastaan ja sen he myös tekevät mitään ymmärrystä tai armoa tuntematta. Täysin toista on islam, joka paitsi hyökkää katolista kirkkoa vastaan, myös rennon miehekkäästi ilmoittaa tappavansa homot ja muut LGBT-ihmiset. Islamia vastaan eivät LGBT-järjestöt ole tehneet elettäkään, ellei jotain katoavia järjen häivähdyksiä lasketa mukaan. Ennemmin he ovat puolustamassa islamia aina, jos joku epäilee islamilla olevan jotain tekemistä terrorin tai väkivallan kanssa.

Evoluutiopsykologian keinoin tämä voitaisiin selittää sillä, että LGBT-järjestöihin kuuluvat ihmiset ovat yksinkertaisesti nilkkejä. He käyvät säälittä sen kimppuun, jota saa vapaasti lyödä, mutta nuoleskelevat sitä, joka löisi takaisin. He edustavat täsmälleen sitä, millaisena julkinen sana nykyään näkee fasismin.

Mutta kuten jo sanoin pidän itse tuollaista ihmiskuvaa vajaana. Kyse ei tuollaisissa tapauksissa ole niinkään ihmisistä kuin ideologioista joiden vankeina he ovat. Eli jollain tavoin ylemmästä, kun pelkästään henkilökohtaisia tarpeita tyydyttävästä tasosta.

Gender-ideologia on äärimmäisen vaarallinen ideologia, minkä syytteessä oleva kardinaalikin on havainnut. Se etäännyttää ihmiset elämän perusasioista ja taannuttaa heidät sellaiselle murrosikäiselle “hei miksen mää saa olla sellanen kun mää haluan” - tasolle. Sitä vastaan on jokseenkin mahdoton väitellä, koska siinä ei ole mitään järkeä ja jokainen väite sitä vastaan koetaan loukkauksena oletetun genderblenderpyhimyksen ihmisarvoa vastaan. Heidät nähdään pyhimyksinä silloinkin, kun he todellisuudessa he ovat kiukuttelevia, ilkeitä lapsia. Heitä ei yksinkertaisesti nähdä ihmisinä, vaan ihanteen edustajina.

Mielenkiintoista Euroopan tulevaisuuden kannalta kuitenkin, että yksinkertaisen, katolisen totuuden, jolle koko Euroopan kulttuuri perustuu, sanominen johtaa nykyisin leivättömän pöydän ääreen oletetussa Euroopassamme. Islamistia, joka toteaa homojen ansaitsevan kuoleman suojelevat sekä lakimme, että tuhannet LGBT-järjestöt, jotka ovat aina valmiita mielenosoituksiin ja boikotteihin eri kaupunkien ja maakuntien hyviä ihmisiä vastaan.

Elämän suojeleminen on kristillinen velvollisuus, mutta pakko myöntää, että olisi tietyllä tavalla houkuttelevaa seurata vain sivusta kuinka liberaali gender-ideologia kohtaa voittajansa islamin. Sen jälkeen sitten olisi aika ajaa pahuus pois.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Poliittinen ohjaus.


Emmää tiä. Rupeen ehkä kirjoittamaan asioista, jotka oikeasti kiinnostavat minua itseäni ja lopetan roskan jauhamisen. Ihmettelen kuitenkin mikä on meininki. Jokainen voi Suomen Uutisten sivuilta katsoa pitääkö edellinen kirjoitukseni paikkansa vai ei. Ja kyllähän se pitää, ja silti ilmeisesti valehtelin siinä.

"Perussuomalaisten kansanedustajat Jari Ronkainen, Olli Immonen, Mika Niikko, Rami Lehto ja Sami Savio ovat pettyneitä Yleisradion parlamentaarisen työryhmän työhön ja jättivät tänään (16.6.2016) perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa eriävän mielipiteen, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö päätti hyväksyä Ylen parlamentaarisen työryhmän loppuraportin ja saavutetun neuvottelutuloksen. Vaikka osassa mediaa korostetaan ratkaisun merkitystä, niin todellisuudessa juuri mikään ei muuttunut. (...) Parlamentaarisen työryhmän tekemän työn tulos ei vastannut tavoitteita, sillä esimerkiksi Ylen budjettia ei leikattu, vaan se pysyy samana kuin ennen, eikä monikulttuurisuuden tukeminen todellisuudessa hävinnyt mihinkään. (...) Monikulttuurisuuden tukemisen poistaminen muuttamalla sanamuotoja on yhtä tyhjän kanssa ja kertoo vain haluttomuudesta luoda poliittista väriä kantamatonta tiedonvälitystä. Tämä hyvin kyseenalainen ideologinen tavoite säilyy edelleen Ylen lainsäädännössä ja toiminnassa, kun monikulttuurisuus korvataan ”kulttuurisella moninaisuudella”. Molempien käsitteiden takaa löytyy sama monikultturismi-ideologia. (...) Ruotsinkielisestä tuotannosta olisi ollut mahdollisuus karsia miljoonia. Kyseisen tuotannon kustannusten on ilmoitettu olevan kahdeksan prosenttia, mutta kohdennetut kustannukset ovat todellisuudessa 14 prosenttia Ylen budjetista. Kuitenkin ruotsinkielistä väestöä on Suomessa huomattavasti vähemmän."

Olen itse täysin Ollin, Mika Niikon, Rami Lehdon ja Sami Savion takana tässä. Ei sitä nyt voi sanoa koko puolueelle, että näin tehdään ja sitten alle viikon päästä ei tehdäkään niin. Joko lopetetaan uhoaminen, tai sitten tehdään niin kuin uhotaan. Tämä siis vienona viestinä täältä kentältä. Menee into touhuta, jos edes se mitä puolueväelle suoraan puhutaan ei pidä paikkaansa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Omistajaohjaus



Eilen tuli vierailtua puolueneuvoston kokouksessa. Siellä työryhmät valmistelivat tulevaa kunnallisvaaliohjelmaa, mutta myös julkisia puheita pidettiin. Vähäisemmästä väkimäärästäkin johtuen tunnelma on rauhallisempi, kuin varsinaisissa puoluekokouksissa. Suosiota kuitenkin osoitettiin ja ehkä kaikkein raikuvimmit suosionosoitukset kokouksessa keräsivät Timo Soinin toteamus, että Yleisradion rahoitusta tullaan leikkaamaan, sekä Arto Luukkasen fiktiivinen kysymys Atte Jääskeläiselle: “Atte, oletko jo valmiiksi harkinnut toista uraa?”

Yleisradion omistajana en moisesta mitenkään pahastunut, saati pöyristynyt. Toivon vain, että operatiivinen johto meidän omistajien iloksi kohdistaa leikkaukset nimenomaan uutis- ja ajankohtaisohjelmiin, eikä siihen tuotantoon mikä YLE:llä on laadukasta. Ajankohtaisohjelmat eivät ole laadukkaita, vaan enemmän asenteellista, ja jopa tietoisen valheellista, propagandaa kuin tiedonvälitystä. Esimerkiksi perjantaina, odotellessani jalkapallopelin alkua, katselin ajankohtaisohjelmien tuottamaa, ennakoivaa katsausta Kokoomuksen puheenjohtajavaaliin. Siinä miten ehdokkaita ja heidän mahdollisuuksiaan arvioitiin ei ollut mitään eroa siihen miten ehdokkaiden mahdollisuuksia olisi voitu arvioida vaikkapa missikisoissa. Mihinkään poliittiseen asiakysmykseen ei puututtu edes etäisesti, vaan keskityttiin ehdokkaiden ominaisuuksiin ja heidän oletetusti herättämiinsä “fiiliksiin”. Ja tämä ei kokemukseni mukaan ole mitenkään poikkeuksellista, vaan pikemminkin säännöllistä.

Raha on varmaan hyvä tapa vaikuttaa. Toivotaan sen siis kohdistuvan oikein. Toinen tapa vaikuttaa tilanteessa, jossa ei ole älyllisyyttä mukana, on todeta, että moinen meininki on pois muodista. Gonzo-journalismi alkoi jenkeissä 60-luvun lopulla ja päättyi siellä joskus 70-luvulla, joten Yleisradiollakin on jo lupa lopettaa se.