perjantai 25. helmikuuta 2022

Ukraina


Aleksandr Solzhenitisyn kirjoitti Ukrainan ja Venäjän suhteesta.

Ulkomuistista hänen ratkaisunsa oli sellainen, että eri paikallisuuksien pitäisi itse saada vapaasti päättää mihin he kuuluvat. Tämä voi olla hyvin yksinkertaistettu kuvaus hänen näkemyksistään, mutta suurinpiirtein noin se oli.

Läheisyysperiaate on erittäin hyvä periaate ja siihen todellakin tulisi pyrkiä. Ongelma siinä, että Ukrainan paikallisuuksien pitäisi saada vapaasti päättää kuuluvatko he Ukrainaan, vaiko Venäjään on kuitenkin siinä, että silloin myös kaikkien Venäjän paikallisuuksien pitäisi saada päättää kuuluvatko he Venäjään, vai johonkin muuhun. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan todellisuudessa vaatimus asetetaan aina kiistojen pienemmälle osapuolelle.

Solzhenitsyn kyllä oli myös sillä kannalla, että Venäjän pitäisi vetäytyä todella venäläisille alueilleen. Ukraina oli erillinen kysymys Venäjän kanssa pitkän yhteisen historian ja väestönsä monimuotoisuuden vuoksi.

Ukrainan monimuotoisuudesta tiedän jotain uskonnollisella tasolla, mutta en juurikaan mitään kielellisellä ja kansallisella tasolla. Seuraavassa pitää muistaa, että väestön enemmistö on ilmeisesti huomattavankin maallista väkeä. Uskonnollinen pohjavire on kuitenkin historiallisesti merkittävä.

Nykyisin Ukrainassa on kolme erilaista ortodoksista kirkkoa ja yksi itäisen riituksen katolinen kirkko, jotka kaikki ovat kohtuullisen suuria. Moskovan patriarkaatti ei ole kommuuniossa Ukrainan patriarkaatin kanssa, eikä ilmeisesti myöskään Ukrainan vanhan ortodoksisen kirkon kanssa. Se ei ole kommuuniossa edes Suomen ortodoksisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko on kommuuniossa kaikkien ortodoksisten kirkkojen kanssa, jos se paikallisesti pystytään sopimaan, tilanteessa jossa uskovalla ei ole mahdollisuutta osallistua oman kirkkonsa ehtoolliseen. Tämä sopimus toimii jossain, mutta jossain taas ei ollenkaan.

Se kuitenkin noudattaa kauniisti läheisyysperiaatetta, joka on katolisen kirkon piiristä noussut periaate. Ja se noudattaa sitä kysymyksessä, joka kirkolle on todellinen elämän ja kuoleman kysymys. Rajalinja taivaan ja helvetin välillä.

Suurvaltojen hallitsemassa maailmassa läheisyysperiaate on kuitenkin poliittisesti meko kuollut kirjain. EU on kirjannut sen peruskirjoihinsa, mutta ei koskaan noudata sitä päätöksissään. Pikemminkin päinvastoin. Ja suurvaltana EU itse on aika rampa ankka. Se on sotilaallisesti heikko, eikä sillä ole paljoa sanomista taloudellisestikaan muuten, kuin idän ja lännen kohtuullisen hyvänä markkina-alueena, jonne on hyvä myydä viihde-elektroniikkaa ja perusenergiaa. Ruokaa, asuntoja ja viihdettä se pystyy asukkailleen tuottamaan, koska se saa Afrikasta, tai jostain, tarpeeksi halpaa työvoimaa niitä tuottamaan. Se Euroopasta, koska se ei ole tässä relevantti toimija.

Läheisyyperiaatteen toimiminen vaatisi sitä, että se toimisi myös Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan sisällä. Siellä se ei kuitenkaan toimi niin, että millä tahansa paikallisuudella olisi oikeus valita haluaako se kuulua näihin suurvaltoihin ja osallistua niiden omien rajojen ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan kulloisessakin tilanteessa. Eli koko suurvaltoihin, tai globaaliin maailmanjärjestykseen, perustuva poliittinen järjestelmä pitäisi purkaa, jotta tämä jalo periaate voisi toimia maailmanlaajuisesti.

Tämä ei tietysti tapahdu meidän elinaikanamme, mutta hyvät periaatteet ovat hieno asia ja niiden asettamia päämääriä kohden tulisi koko ajan pyrkiä. Yksilön itsehallinto voi laajassa mitassa toteutua vain, jos hänen yhteisönsä on mahdollisimman itsehallinnollinen ja se noudattaa periaatteita, joiden kautta se todistaa pystyvänsä hallitsemaan itseään.

Globaalissa maailmajärjestyksessä meistä tulisi vain tahdottomia orjia, joista osa saisi enemmän rahaa ja suurin osa vähemmän.

Sellaisia olemmekin jo huolestuttavassa määrin.

Ukrainan tilanteeseen sanoisin, että Venäjän olisi syytä vetäytyä sieltä mahdollisimman pian, koska se on kuitenkin vieraalla maalla. Se on tässä rikollinen. Länneltä toivoisin ryhdistäytymistä ja sen ymmärtämistä, että raha ja ahneus eivät ratkaise mitään, vaan vetävät yhä syvemmälle suohon. Kiinalta en osaa toivoa mitään. Aivan erilainen kulttuuri ja erilaisia ihmisiä. Se ei juurikaan ole sotilaallisesti hyökkäillyt koskaan. USA ja Venäjä taas tekevät sitä lähes televisiosarjamaisena viihteenä jatkuvasti.

Nämä kolme suurvaltaa pitäisi kuitenkin jollain tavoin purkaa, eikä niiden tilalle tarvita uutta suurvaltaa.

perjantai 18. helmikuuta 2022

Vendée


 Kuuntelin Jean Mancini podcastin Jouko Turkasta. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja katsoin sen jälkeen vanhoja televisio-ohjelmia, jossa Jouko Turkka vastaili Seitsemän veljeksen ensimmäisen osan herättämiin tunnelmiin.

Olin itse silloin lomilla, kun Seitsemän veljestä alkoi pyöriä televisiossa. Muistan kyllä, että se oli kohuttu, mutta en muista kenenkään koskaan kadulla tai kapakassa kysyneen: “Mitä mieltä olet Seitsemästä veljeksestä?” Ihmisiä kiinnostivat pääasiassa ihan muut asiat.

Tuosta Youtubessa olevasta televisio-ohjelmasta saa kuitenkin sen käsityksen, että nimenomaan kansa olisi ollut kuohduksissaan. Itse väitän, että ohjelmassa katuhaastatellut kansalaiset ajattelivat ihan muita asioita ennen, kuin tv-toimittaja työnsi mikrofonia suuta kohti ja alkoi kysellä mielipidettä Seitsemästä veljeksestä. Kansa ei nyt vain ollut mitenkään tuohtunut, eikä jakaantunut. Sitä ei suuremmin kiinnostanut. Näin ainakin täällä Kymenlaaksossa. Alempien heimojen mailla asia on voinut olla toinenkin, mutta vahvasti epäilen, että ei ollut.

Media, kulttuuriväki ja vastaavat olivat itse kiihtyneessä tilassa ja projisoivat tilanteen sellaiseksi, että he keskustelevat tässä kansan tunnoista. Siis ihan niin kuin nykyäänkin.

Itse en osaa sanoa Seitsemän veljeksen taiteellisista ansioista. Jos se olisi nyt nähtävissä Areenassa katsoisin kaikki jaksot ja lausuisin jotain sitten sen jälkeen. Oman muistikuvani mukaan siinä oli jotain samaa kuin Molbergin Tuntemattomassa sotilaassa, josta todella pidin, mutta se oli koko ajan liian läheltä kuvattu. Turkka selittää tätä lähikuvausta television erolla suureen valkokankaaseen ihan järkevästi. Pitää muistaa, että televisiot olivat silloin pienempiä kuin nyt, eikä kuvakaan ollut läheskään niin tarkka. Joka tapauksessa se itseäni silloin häiritsi, mutta ei kyllä niin paljon, että olisin kirjoittanut yleisönosastoon tai muutenkaan vaahdonnut asiasta. Näin vain yhden tai kaksi jaksoa. Televisio oli silloin sellainen, että olisi pitänyt olla paikalla silloin, kun ohjelma esitettiin.

Television ongelma silloin, ja vielä nykyäänkin, taiteen esittämisessä on se, että se on ihmisten olohuoneessa ja ihmisten pitäisi silloin itse saada valita mitä sieltä tulee. Eivät musikantit ja teatteriseurueet muinoin tunkeutuneet kysymättä ihmisten olohuoneisiin esiintymään tai taidemaalarit ripustamaan maalauksiaan seinälle. Joku saattoi yrittää lausua runoa, mutta joutui varmaan ulosheitetyksi, ellei ollut sukua. Ihmisten pitää saada itse valita mitä heidän olohuoneissaan tapahtuu ja esittävä taide on enemmän sellainen asia, jota keräännytään katsomaan muualle.

Televisio itsessään on tässä suhteessa kehittynyt huomattavasti paremmaksi noista Seitsemän veljeksen ajoista, vaikka virallisilta kanavilta varmaan huonompaa ohjelmaa tuleekin. Enää ei ole mitään syytä tyytyä vain ‘viralliseen’ tarjontaan. Pelkästään Youtubesta voi kasata itselleen erittäin mielenkiintoisen monipuolisen kanavan, tai monia kanavia, vuosiksi eteenpäin varsinkin jos pystyy ymmärtämään englantia. Suomeksin on nykyään tarjontaa, joka varsinkin asiaohjelmissa voittaa viralliset kanavat kevyesti.

Maksukanavat mukaan lukien voi siis noin kympillä tai kahdella kuussa täysin itse, tai perheen piirissä, päättää mitä olohuoneessaan katsoo, jos nyt yleensä haluaa, että siellä on televisio.

Tämä on pääasiassa positiivista kehitystä. Ilman sitä en ehkä koskaan olisi tullut tietoiseksi siitä, että Ranskan vallankumouksen ja valistuksen ihanteet saatiin pönkitettyä valtaan vain Vendeeläisen, tavallisen kansan kansanmurhan avulla.

Vendée Radio ei kerro tästä kansanmurhasta, mutta on muuten mielenkiintoinen, kelpo kanava lukemattomien muiden joukossa.

Jumalan laki

 

Viime päivinä Ano Turtiaisen puheessa on vilahdellut käsite Jumalan laki. Minusta se on ihan hienoa. Monet ovat kuitenkin suivaantuneet tästä ja pitäneet sitä jonkinlaisena uskonnollisena kiihkoiluna. Ihmiset ilmeisesti pelkäävät leimautuvansa tai VKK:n leimautuvan.

Vaikea tietää mitä Turtiainen tarkoittaa Jumalan lailla, mutta uskoisin James Hirvisaaren teologian maisterina pysyvän selittämään asian VKK:n puolesta. Itse en aio siihen ryhtyä, vaan puhun vain omasta puolestani.

Jumalan laista puhumisen ei tarvitse olla uskonnollista kiihkoilua.

Maallinen laki on sopimus, Jumalan laki voidaan maallisen banaalisti selittää sopijaosapuolten yläpuolella olevaksi, muuttumattomaksi periaatteeksi, joka sitoo sekä sopimusta, että sopijaosapuolia. Periaatteen rikkomisella on vakavat seuraukset rikkoi sitä sitten itse maallinen laki, tai sen laatijat, eli demokratiassa me kaikki.

Kyse on siis moraalista, ellei haluta puhua Jumalasta.

Nykyinen puhe siitä, että mikään tai kukaan ei voi olla lain yläpuolella on silkkaa roskaa. Tällainen puhe on ollut erittäin yleistä Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin yhteydessä.

Muistan vielä kuinka halveksien puhuttiin Toisen maailmansodan sotarikollisista, jotka puolustautuivat sillä, että olivat toimineet lain mukaan ja noudattaneet sen käskyjä. Niin kuin he olivat tehneetkin. Heidät pitäisikin nykyään julistaa aikansa mallikansalaisiksi, koska he eivät antaneet minkään nousta maallisen lain yläpuolelle ja toteuttivat sitä kirjaimellisesti.

Raju on edelleen siis ajan riento, jos Kekkosslovakian kellokkaisiin viittaaminen on vielä sallittua.

Joku voi ajatella, että Suomeen ei koskaan voitaisi säätää sellaisia lakeja kuin oli kansallissosialistien hallitsemassa Saksassa tai sosialistien hallitsemassa Neuvostoliitossa, mutta hän on väärässä.

Räsäsen oikeudenkäynti jo itsessään todistaa tämän. Ei tarvitsisi kuin rangaistusasteikkoa kiristää huippuunsa, niin meillä olisi valmiina vastaava koneisto tuomitsemaan ihmisiä, kuin oli aikanaan Neuvostoliitossa. Oikeuden kautta ja pykälien mukaan sielläkin mentiin.

Nykyisin ( vielä ) toki selvitään pelkillä sakoilla, mitä voi pitää inhimillisesti positiivisena kehityksenä, mutta periaatteessa rangaistuksen ankaruus on ainoa ero. Muuten meininki on täysin samaa.

Meillä on kaikkien mielivaltaiseksi tunnustama laki, mutta lainsäätäjät eivät uskalla tehdä asialle mitään, koska lain tarkoitus on kuitenkin hyvä. Hyvää tarkoittivat myös natsit ja kommunistit. Eihän kukaan varsinaisesti pahaa tarkoita. Ainoa mitä tälle laille tehdään on se, että sitä pyritään tekemään vieläkin mielivaltaisemmaksi lisäämällä siihen sellaisia sumeita käsitteitä, kuin vihapuhe ja maalitus. Ja tämä kaikki erilaisten oikeusoppineiden, skribenttien ja mediahahmojen vilkkaalla myötävaikutuksella.

Maa on tullut hulluksi, kun kuvitellaan koko kansan seuraavan yhtä viestiä twitterissä ja syöksyvän vihaamaan jotain kansanryhmää sen vuoksi, että joku somessa sanoi niiden olevan huonoja. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että ei niin tapahdu. Valtakunnansyyttäjän virasto on itse lietsonut enemmän epäluuloa ja vihaa eri kansanryhmien välille, kuin yksikään sen syyttämä ihminen. Ja ilmeisesti pyrkii lietsomaan yhä enemmän. Siitä kuitenkin enemmän joskus toiste, koska siihen kuvioon liittyy itse valheen isä ja koko muukin orkesteri hänen johtamanaan, eikä vain syyttäjä.

Jumalan antama moraalilaki on hyvin yksinkertainen: Kunnioita isääsi ja äitiäsi; älä murhaa; älä tee aviorikosta; älä varasta; älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi; äläkä himoitse lähimmäisesi omaa. Näitä noudattaen, tai edes yrittäen noudattaa niitä parhaansa mukaan, pärjää todella hyvin, eikä koskaan joudu ristiriitaan minkäänlaisen oikeudenmukaisen maallisen lain kanssa, ja se on huomattavasti korkeampi kuin mikään maallinen laki.

torstai 10. helmikuuta 2022

Halusin ääriviivat, halusin väärin.



AIDS ei ollut virus, vaan hedonistisen elämäntyylin aiheuttama immuunijärjestelmän romahtaminen. AIDS:ia kuitenkin kivenkovaan väitettiin virukseksi. COVID on virus, ja kivenkovaan väitetään, että kunhan saadaan vaimennettua joitakin ääniä siitä voidaan selvitä.

On mielenkiintoista miten tietty tarkemmin määrittelemätön ryhmä suhtautuu asiaan. Kutsun heitä niilonuoriksi, koska mitään intellegentsijaa he eivät varsinaisesti edusta. Niilonuoret olivat AIDS:n aikana järjestämässä rahankeräyksiä ja tukikonsertteja. Kukaan AIDS:n uhri ei missään tapauksessa ollut millään tavoin syyllinen omaan kohtaloonsa.

Nyt, kun meillä riehuu aivan oikea virus, jonka tarttumiseen kukaan ei olekaan millään tavoin syyllinen nämä niilonuoret suuna päänä syyttävät kaikkia itsensä kanssa erimielisiä viruksen leviämisestä ja vaativat heidän täydellistä vaientamistaan. 

En väitä, että tästä voisi tehdä jotain varmoja johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Väitän kuitenkin, että nämä niilonuoret edustavat nykyistä eliittiä, joka hyökkää täysillä tavallisen rahvaan kimppuun hallitsemattoman kulkutaudin varjolla, mutta vaatii tavalliselta rahvaalta uhrauksia imelän sentimaalisia säveliä hyvästä maksusta soittaessaan silloin, kun tauti todella on pitkälle heidän omalla elämäntyylillään itse aiheutettu.

Vaikka minulla ei Spotifyta olekaan, niin olen täysin Spotifyn puolella. Youtube ilman mainoksia ja Youtube Musicilla maksaa noin kympin kuussa. Suosittelen. Vaikka Youtube esittää todella paljon kaikkea "vaarallista" roskaa, niin väitän, että  kuka tahansa niilonuori päästäisi iloista pissat 60-lukulaisiin vaippoihinsa, jos Youtube tarjoaisi muutaman kymmenen miljoonan punnan sopimusta. Näin vain ei tapahdu, koska kuka tahansa voi tuottaa sinne sisältöä oman mielensä mukaan.

Tämä on juuri se ongelma ja se asia mikä tekee niilonuorista "eliitin" Tavallisen kansan ääntä ei haluta kuunnella, koska se häiritsee.

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Monimuotoinen YLE

 

Luin Yleisradion vastaavan päätoimittajan tekstin.

Moniäänisyys ei kovaäänisyyttä

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että en todellakaan tunnista omaa elämääni YLE:n journalismista. Kaukana siitä.

YLE:n Areenalla on Toivo Pekkasen kirjan Lapsuuteni elokuvataltiointi. Se kertoo äidin puoleisten isovanhempieni lapsuusajoista, mutta muistan vielä hämärästi kuinka sitä kuvattiin paikoissa, joissa kersoina liikuimme ja kuinka innoissamme olimme, kun Laapio pääsi kiroilemaan televisioon. Tässä ei kuitenkaan ole kyseessä journalismi, vaikka siitä oman elämänsä tietyllä tavalla tunnistaakin.

Kirjoituksesta tulee mieleen, että se voisi olla Veikko Huovisen novelli, joka kuvaa miestä, joka heti herättyään alkaa miettiä mitä yöllisestä unesta oikein voisi kirjoittaa. Mies voisi olla vaikka maakuntalehden päätoimittaja, jolla on kiire saada aikaan pääkirjoitus. Vuoteen vieressä todennäköisesti odottaisivat jo sporttiset lenkkitossut aamulenkkiä  varten, mutta sitä ennen olisi kuitenkin mietittävä mietteitä ihan työn puolesta.

Monimuotoisuus on huono käsite, ellei ymmärretä mitä muoto itsessään on. Ihmisellä on muoto ( forma ) ja kaikilla maailman ihmisillä on tämä sama muoto. Ihmisten ulkonäölliset ja ajatukselliset erot eivät johdu muodosta, vaan siitä materiasta, joka pyrkii kasaantumaan ihmisen muotoon. Tämä olisi oleellista ymmärtää, jos haluaa, että media, jota päätoimittaa olisi sellainen, josta jokainen ihminen tunistaisi oman elämänsä.

Annetaan kuitenkin pääkirjoitukselle pisteet siitä, että se antoi minulle tilaisuuden mainostaa Sheldraken hypoteesia morfogeenisestä resonanssista, joka sopii yllättävän hyvin yhteen skolastisen filosofian kanssa.

YLE:stä toteaisin, että keskittykää sellaisen välittämiseen, joka Suomessa on jo tehty. Kuten tämä Lapsuuteeni. Älkää yrittäkö keksiä mitään uutta, älkääkä yrittäkö olla minkään aallon harjalla edistämässä niin kutsuttua edistystä. 


tiistai 1. helmikuuta 2022

Yksi asia

 


Kiinan kielessä on oma kirjoitusmerkkinsä, joka yksin käsittää Kiinan, Japanin, Korean ja Vietnamin. 

Kiina on solminut sotilasliiton Venäjän kanssa. Japanilla, Korealla ja Vietnamilla tuskin on kovin lämpimiä tunteita länsimaita kohtaan niilläkään.

Kiina, Japani, Korea ja Vietnam pystyisivät koska tahansa halvaannuttamaan kaikki  läntisen Euroopan maat ja myös USA:n. Siis ilman sotaakin. Ilman kaukoidän tuotantoa olemme täysin rampoja. Jopa amerikkalaisten ohjuksissa on kiinalaiset mikropiirit, joten niistäkään ei tiedä mihin ne lopulta iskevät.

Tämä kannattaisi pitää mielessä nyt, kun sotaan ollaan innolla menossa.