Ukraina

Aleksandr Solzhenitisyn kirjoitti Ukrainan ja Venäjän suhteesta.

Ulkomuistista hänen ratkaisunsa oli sellainen, että eri paikallisuuksien pitäisi itse saada vapaasti päättää mihin he kuuluvat. Tämä voi olla hyvin yksinkertaistettu kuvaus hänen näkemyksistään, mutta suurinpiirtein noin se oli.

Läheisyysperiaate on erittäin hyvä periaate ja siihen todellakin tulisi pyrkiä. Ongelma siinä, että Ukrainan paikallisuuksien pitäisi saada vapaasti päättää kuuluvatko he Ukrainaan, vaiko Venäjään on kuitenkin siinä, että silloin myös kaikkien Venäjän paikallisuuksien pitäisi saada päättää kuuluvatko he Venäjään, vai johonkin muuhun. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan todellisuudessa vaatimus asetetaan aina kiistojen pienemmälle osapuolelle.

Solzhenitsyn kyllä oli myös sillä kannalla, että Venäjän pitäisi vetäytyä todella venäläisille alueilleen. Ukraina oli erillinen kysymys Venäjän kanssa pitkän yhteisen historian ja väestönsä monimuotoisuuden vuoksi.

Ukrainan monimuotoisuudesta tiedän jotain uskonnollisella tasolla, mutta en juurikaan mitään kielellisellä ja kansallisella tasolla. Seuraavassa pitää muistaa, että väestön enemmistö on ilmeisesti huomattavankin maallista väkeä. Uskonnollinen pohjavire on kuitenkin historiallisesti merkittävä.

Nykyisin Ukrainassa on kolme erilaista ortodoksista kirkkoa ja yksi itäisen riituksen katolinen kirkko, jotka kaikki ovat kohtuullisen suuria. Moskovan patriarkaatti ei ole kommuuniossa Ukrainan patriarkaatin kanssa, eikä ilmeisesti myöskään Ukrainan vanhan ortodoksisen kirkon kanssa. Se ei ole kommuuniossa edes Suomen ortodoksisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko on kommuuniossa kaikkien ortodoksisten kirkkojen kanssa, jos se paikallisesti pystytään sopimaan, tilanteessa jossa uskovalla ei ole mahdollisuutta osallistua oman kirkkonsa ehtoolliseen. Tämä sopimus toimii jossain, mutta jossain taas ei ollenkaan.

Se kuitenkin noudattaa kauniisti läheisyysperiaatetta, joka on katolisen kirkon piiristä noussut periaate. Ja se noudattaa sitä kysymyksessä, joka kirkolle on todellinen elämän ja kuoleman kysymys. Rajalinja taivaan ja helvetin välillä.

Suurvaltojen hallitsemassa maailmassa läheisyysperiaate on kuitenkin poliittisesti meko kuollut kirjain. EU on kirjannut sen peruskirjoihinsa, mutta ei koskaan noudata sitä päätöksissään. Pikemminkin päinvastoin. Ja suurvaltana EU itse on aika rampa ankka. Se on sotilaallisesti heikko, eikä sillä ole paljoa sanomista taloudellisestikaan muuten, kuin idän ja lännen kohtuullisen hyvänä markkina-alueena, jonne on hyvä myydä viihde-elektroniikkaa ja perusenergiaa. Ruokaa, asuntoja ja viihdettä se pystyy asukkailleen tuottamaan, koska se saa Afrikasta, tai jostain, tarpeeksi halpaa työvoimaa niitä tuottamaan. Se Euroopasta, koska se ei ole tässä relevantti toimija.

Läheisyyperiaatteen toimiminen vaatisi sitä, että se toimisi myös Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan sisällä. Siellä se ei kuitenkaan toimi niin, että millä tahansa paikallisuudella olisi oikeus valita haluaako se kuulua näihin suurvaltoihin ja osallistua niiden omien rajojen ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan kulloisessakin tilanteessa. Eli koko suurvaltoihin, tai globaaliin maailmanjärjestykseen, perustuva poliittinen järjestelmä pitäisi purkaa, jotta tämä jalo periaate voisi toimia maailmanlaajuisesti.

Tämä ei tietysti tapahdu meidän elinaikanamme, mutta hyvät periaatteet ovat hieno asia ja niiden asettamia päämääriä kohden tulisi koko ajan pyrkiä. Yksilön itsehallinto voi laajassa mitassa toteutua vain, jos hänen yhteisönsä on mahdollisimman itsehallinnollinen ja se noudattaa periaatteita, joiden kautta se todistaa pystyvänsä hallitsemaan itseään.

Globaalissa maailmajärjestyksessä meistä tulisi vain tahdottomia orjia, joista osa saisi enemmän rahaa ja suurin osa vähemmän.

Sellaisia olemmekin jo huolestuttavassa määrin.

Ukrainan tilanteeseen sanoisin, että Venäjän olisi syytä vetäytyä sieltä mahdollisimman pian, koska se on kuitenkin vieraalla maalla. Se on tässä rikollinen. Länneltä toivoisin ryhdistäytymistä ja sen ymmärtämistä, että raha ja ahneus eivät ratkaise mitään, vaan vetävät yhä syvemmälle suohon. Kiinalta en osaa toivoa mitään. Aivan erilainen kulttuuri ja erilaisia ihmisiä. Se ei juurikaan ole sotilaallisesti hyökkäillyt koskaan. USA ja Venäjä taas tekevät sitä lähes televisiosarjamaisena viihteenä jatkuvasti.

Nämä kolme suurvaltaa pitäisi kuitenkin jollain tavoin purkaa, eikä niiden tilalle tarvita uutta suurvaltaa.