tiistai 23. marraskuuta 2021

Jatkuva skandaali

 


Muistan vielä sen, kun olin teini ja joissain Suomen lukioissa opiskeltiin latinaa. Silloin niistä pyrittiin ylipoppilaiksi. Nykyisin se olisi täysin mahdotonta. En oikein usko, että niissä pystytään opiskelemaan matematiikkaakaan, saati sitten latinaa. Yliopistoista, joihin lukion jälkeen pyritään, ja mediasta, joka määrittelee yleistä eetosta, on tullut lastentarhoja, joissa ei ole ketään, joka pitäisi lapsista huolta. Lapset hyppivät pöydällä ja jänkkäävät sinnikkäästi sitä mitä he itse haluavat.

En voi kieltää, että en tuntisi lievää mielihyvää siitä, että persialainen teinityttö nöyryytti Esko Valtaojan Yleisradiossa. Hän pystyi siihen pelkästään sanomalla "Mä haluun ja mulle kaikki heti." Yleisradio on johtoaan myöten täysin solmussa, eikä tiedä mitä nyt sanoa. Silti se antaa omissa juhlissaan samalle tytölle areenaan kertoa huorien nussimisesta rytmikkään muusiiikin tahdissa. Tyttö onkin paljon vahvempi kuin Suomen Yleisradio ja saa sen polvilleen milloin tahansa.

Näillä mennään. Ja näillä mennään vain sen vuoksi, että emme enää ymmärrä keitä me olemme. Me olemme suomalaisia. Meillä on ainutlaatuinen kieli, meitä on on noin 5 miljoonaa, emme ole koskaan osallistuneet mihinkään kolonialistisiin projekteihin, mutta olemme koko historiamme ajan olleet niiden kohteina. Silti olemme selvinneet, koska emme ole niitä geneerisiä valkoisia, joita median ja yliopistojen teinitytöt haluaisivat olla, vaan olemme suomalaisia. 

Persialaisia ja turkkilaisia, joita Valtaojaa nöyryyttänyt ruskea tyttö edustaa on muuten satoja mijoonia. On jokseenkin noloa, että hän tulee tänne uhoamaan kohtaamastaan sorrosta täällä. Tytölle pitäisi  aivan oikeasti huomauttaa tästä.

No, aika kulkee Jumalan kaitselmuksessa. Me, meidän kielemme ja meidän kulttuurimme, pysymme edelleen täällä missä me olemme ja missä me olemme olleet vuosituhansia. Ellei todella alhaiselle tasolle vajonnut älymystömme herää tulee joku paikallinen Pol Pot, joka hoitaa homman.

Otetaan siis rennosti ja lasketaan median pääkirjoitukset siksi mitä ne oikeasti ovat: teinityttöjen kiukutteluksi.

perjantai 12. marraskuuta 2021

Kaksi viatonta kysymystä

 


Miksi hallitus, jota ei voisi olla ilman keskustapuoluetta ja on siten keskustavetoinen haluaa tehdä asumisen maaseudulla lähes mahdottomaksi?

Oliko Veikko Vennamo täysin oikeassa ja kaukonäköinen lähtiessään silloisesta Maalaisliitosta niin sanotusti huitsin nevadaan?

torstai 11. marraskuuta 2021

Media

 


En enää arvosta perinteistä mediaa millää  tavoin. Sen ainoa idea on tuottaa propagandaa omistajilleen ja tuottaa rahaa just ja just niin paljon,että toimittajien palkat saa maksettua. Täytyy olla köyhä, jos menee sinne toimittajaksi.

Hyvä esimerkki on tilanne Puolan rajalla. Vaikka tilanne on tasan täysin sama kuin 2015 Tornion ja Haaparannan välisellä rajalla, niin sama media, joka silloin huokui rakkautta ja kaikkien vastaanottamisen kykyä vieläpä tietotoisesti valehdellen, että nuoret upseerit ovat syyrialaisia naisia lapsia saadakseen tehoa sentimentaalisuudelleen ovat nyt yhtä lailla sentimentaalisia syöstessään vihaa Valko-Venäjän kautta tulevia, sotaa pakenevia naisia ja lapsia kohtaan.

Mitä tästä pitäisi ajatella. Ehkä se, että annetaan tulevaisuudessa median hoitaa viihdyttäminen jonkun järkevän tirehtöörin pitäessä huolta siitä, että toimittajat eivät pääse viihteen ulkopuolelle. Sen jälkeen annetaan armeijan ja muiden järkevien ihmisten hoitaa varsinaisia asioita.

2015 Petteri Orpo väitti kysyneensä armeijan johdolta voiko rajan laittaa kiinni ja totesi sieltä tulleen vastauksen, että ei voi. Kysymys kuuluukin miten sen muka nyt sitten voisi, jos Puolan rajalla olevat ohjataan Suomen rajalle. Ei ainakaan muuten kuin toteamalla ensin, että Orpo puhui roskaa.

Mikäli uskomme mediaa ja Suomen poliitikkoja on jokainen Venäjän rajan tuleva otettava vastaan ja sijoitettava vastaanottokeskukseen odottamaan turvpaikkakäsittelyä. Muita mahdollisuuksia ei ole.

2015 aivan pokkana valehdeltiin, että kansainvälisten sopimusten mukaan on pakko ottaa vastaan. Mitkä näistä sopimuksista ovat muuttuneen 2022 mennessä? Kysyn vaan. Ja tavallaan haluan vastuuseen ne poliitkot, jotka vuona 2015 valehtelivat koko kansalle.

perjantai 5. marraskuuta 2021

Politiikka-Suomi

Politiikka-Suomi on sinänsä erittäin mielenkiintoinen ja onnistunutkin sarja. Kiitos siitä Yleisradiolle. Siinä on kuitenkin yksi erittäin suuri ongelma ja sen on se, että ohjelmassa ei käsitellä politiikkaa juuri lainkaan. 

 Koko kuvio on koko ajan sitä, että ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet ovat keskiössä, eivät heidän aatteensa tai ajatuksena. Tämä on merkki rappiosta. Se, että ei ymmärretä aatteiden, ajatusten ja ideologioiden olevan todellisia latistaa kaiken vain ihmimillisten ja pahimmillaan puhtaasti henkilökohtaisten pyrintöjen kamppailuksi. Lopulta se tappaa itse politiikankin, joka on ihan määrittelynomaisesti on yleisten, julkisten asioiden hoitoa. 

Henkilökohtaiset asiat, kuten se onnistuuko joku ehdokas kampauksessaan jne, eivät ole, tai niiden ei pitäisi olla, julkisia asioita. Oikeassa yhteiskunnassa terve säädyllisyys estää niiden kommentoimisen. 

Katselen sarjan toiseksi viimeistä jaksoa ja kertaakaan ei vastakkain ole ollut kahta, tai useampaa eri mielipidettä tai maailmankatsomusta, vaan aina vain pari tyyppiä. 

Se, että emme ymmärrä metafyysisen maailman, aatteineen ja ideologioineen, olevan totta, on erittäin suuri tragedia, joka tulee lopulta johtamaan totaaliseen romahdukseen. Meidän ei missään tapauksessa tulisi yhdistää aatetta ja persoonaa, mutta nykyisin emme enää osaa tehdä juuri muuta.

Olemme rappeutuneita.

edit:

Viimeisessä jaksossa Ville Niinistö toteaa huvittuneesti, että ei kukaan ole viemässä makkaraa keltään pois. Helsingin kaupunki kuitenkin lopetti lihan tarjoamisen edustustilaisuuksissa. Ville Niinistö ehkä vastustaa tätä, mutta muut vihreät, ja vihreä ideologia, eivät todellakaan vastusta.

tiistai 26. lokakuuta 2021

Elokuvaideoita 1

 

Sähkömiehiä myrskyössä.

A Licence to Will

Ekumeenisen sodan keskelle sijoittuva agenttitarina, jossa kalvinistinen teologian opiskelija on saanut peiteroolinsa varmistamiseksi presbyteerien neuvostolta oikeuden vapaaseen tahtoon.

Sisältää monia elokuvahistoriaan jääviä kohtauksia, joista vähäisin ei ole Wittenbergiin sijoittuva musikaalinen unijakso, jossa laulava Luther opastaa entisiä nunnia voittamaan arkipukeutumisen haasteet.

Kirkkojen maailmanneuvoston suosittelema.

tiistai 19. lokakuuta 2021

Pelon maantiede

 


Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijat ovat kartoittaneet vielä valkoisia alueita Pelon maantieteen kartalta pelatessaan samalla Afrikan tähti - lautapeliä. 

Helsingin yliopiston konseptit sekosivat

Nykyisin on siis älyllisesti äärettömän vaarallista kääntyä Unioninkadulle. Risteyksessä Liisankatu, tai jatkaminen suoraan Rautatieasemalle alati valmiina poistumaan koko kaupungista on ehdottomasti intellektin ja mondeenin herrasmiehen valinta.

Paavo Haavikko sanoi aikanaan parodian olevan mahdotonta. Silloin varmaan vielä olikin niin onnellisesti. Nykyisin jo huumori sinänsä on mahdotonta, koska yksikään humoristi ei voi ylittää sitä huvittavaa naurettavuuden tasoa millä sivistyneistömme elää jokapäiväistä elämäänsä.

Tulevaisuudessa siis ehkä vakavampien asioiden kimppuun.

Todettakoon vielä lopuksi, että kun ajattelee maamme keskeisimmän sivistyslaitoksen tasoa, ja siitä todennäköisesti seuraavaa tulevaisuutta, ei Afrikkaan muuttaminen tunnu lainkaan hassummalta ajatukselta. Olisi siellä  ainakin järkevämpiä ihmisiä, ellei muuta. 

edit:

Laitetaan vielä haiku, koska sellaista kaivattiin.

Ikävä onko?

Matkalle lähti täältä

Musta Pekka jo.

torstai 7. lokakuuta 2021

Helsingin yliopisto

 

- Todellakin me olemme kehittäneet määritelmän fasismille.

- Mutta sehän on täysin sama mitä Keskustapuolue ja Neuvostoliiton kommunistinen puolue esittivät jo 1970 -luvulla.

- Osittain totta, mutta tuo on vain pohja, me olemme innovoineet paljon uutta.

- ?

- Siis NKP:n määritelmä on tietysti tieteellisesti pätevä, mutta se ei ole kattava. Me olemme lisänneet määritelmään sen, että kaikki jotka Korkeajännitys- ja Siivet-  sarjakuvissa kuvataan natseina ovat fasismin arkkityyppejä.

-  Eivätkö nämä ole sarjakuvahahmoja?

- Viime kädessä  eivät. Ne ovat todellisuudessa fasismi.

- Miten niin viime kädessä?

- Looginen empirismi päätyy aina viimeiseen käteen.

-  Eli mihin?

- Siihen, että Ilkka Niiniluodolle rakennetaan kymmeniä metrejä korkea patsas Itäkeskukseen ja sen edessä palaa ikuinen kirjarovio, johon myös rahvas saa sylkeä twitter-viestejä.

-  Kiitos haastattelusta!

- Eipä kestä! Kova kiire tutkimaan alakoululaisten suhtautumista opettajien elekieleen.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Punainen lehmä, osa 2

 


Tieteellinen maailmankuva istuu Mannerheimintiellä,
perse kiinni kaupungin kylmässä asfaltissa, pää ikuisessa jäässä.

Kaikki puhaltavat ilmaan hiilidioksidia.
Kaikki yhdessä.

Punainen lehmä ei ammu, se ei päästä ääntäkään.
Se vain hymyilee kuin jähmettyneen kuvansa synnyttänyt äiti.

maanantai 16. elokuuta 2021

Syväanalyysi puoluekokouksesta


 Toki kokous oli liian pitkä, mutta pakolla loppuun asti ja vähän ylikin. Juuri kotouduin Kymiin, joka on paras paikka maailmassa.

Ensimmäisenä on sanottava, että tämä oli rennoin puoluekokous, jossa olen ollut. Ei oikein mitään hankaavia ristiriitoja. Jossain vaiheessa tuli jopa mieleen, että ollaanko me jo liian rentoja ja itseemme tyytyväisiä, mutta se nyt oli vain häivähtävä vaikutelma, eikä mitään johtopäätöksiä voi vielä vetää. Hyvä tunnelma kaiken kaikkiaan.

Valinnoista on hieman huomautettavaa. Riikka Purraa äänestin, enkä usko, että tulen pettymään. Olisin toivonut, että Sakari Puisto olisi hakenut myös ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa, koska miehen oikeastaan keskeisin ongelma on, että kenttäväki ei tunne häntä. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana kenttää olisi joutunut kiertämään. Itse äänestin Leena Merta, vaikka en mitenkään tunne häntä, koska Laura Huhtasaari ja Asseri Kinnunen pitivät esittely ja kannatuspuheenvuorot. Olen varsinkin moraalikysymyksissä varmasti eri mieltä Leena Meren kanssa, mutta siedän sen hyvin ja koska Laura ja Asseri kannattivat hän oli helppo valinta.

Puoluesihteerin valinta meni puihin. Simon olisi ehdottomasti pitänyt saada jatkaa. Ihmisten kanssa jutellessani suurin syy sille miksi Simoa vastustettiin oli se, että kentälle ei ole tullut tarpeeksi rahaa. Musta tämä on erittäin syvältä, koska ajattelumallin pitäisi olla niin päin miten kenttä voisi tuottaa puolueelle rahaa, eikä niin, että odotetaan rahaa puolueelta. Valtion tissille asettuminen - PS:n ainoat tulot ovat käytännössä lakisääteinen puoluetuki - tuo aina ongelmia. Itse jätin Perusäijien jäsenmaksun maksamatta, koska perusäijät erotti Salosen Pasin täysin mitättömän läpän vuoksi. Voisin itse heittää vastaavan koska tahansa tuntemilleni mustalaisille ja he ottaisivat sen huumorilla. Perusäijille kuitenkin moinen vitsi riitti siihen, että erittäin ansiokkaasti ja pyyteettömästi puolueen eteen työtä tehnyt mies erotettiin äijistä. Nyt sitten puhuttiin, että Simo on huono, koska hän ei antanut äijille samaa rahaa kuin naisille. Itse toivoisin, että perusäijiin ei koskaan tulisi yhtään palkattua henkilöä. Valituksi tullutta Luukkasta vastaan minulla ei ole mitään -  paitsi se, että hän on savolaisen lipevä luterilainen pappi - mutta todella toivon, että hän ei ole mennyt lupaamaan mitään palkattujen vaalipäälliköiden virkojen perustamista. Vaikka itsekin edustan puolueen kenttää, niin voin todeta, että palkkaa ei ole vielä todellakaan ansaittu.

Toinen varapuheenjohtaja meni taas oman äänestykseni mukaan. Pohjalainen mentaliteetti on aivan erilainen kuin kymiläinen, mutta Karhulassa Peltokankaan tavanneena luotan siihen, että mies on aivan aidosti pohojaalasen rehellinen, eikä vain uhoa olevansa. 

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi äänestin Juhoa, mutta en usko Juhon itsekään olevan kovin pettynyt siihen, että hän hävisi Tynkkyselle. Omasta mielestänit Tynkkynen on - kuten amerikkalaiset sanovat - "loose cannon", hän voi osua suoraan maaliin, mutta pahimmassa tapauksessa myös ampua suoraan omiin. Tynkkynen on kuitenkin mahdollisuutensa ansainnut omalla työllään ja katsellaan rauhassa miten asia etenevät.

Eli hyvä puoluekokous. Itse olisin toivonut puoluesihteerin ja kolmannen varapuheenjohtajan olevan muita kuin nyt valitut, mutta en usko näistä valinnoista olevan suurta haittaa asian eteenpäinmenolle. Varmaa on, että seuraavan kahden vuoden aikana saadaan vähintää lopussa kulma.

perjantai 6. elokuuta 2021

Jatkuva kirkolliskokous

 

Ihan vain jotain julkaistakseni ajattelin kertoa, että paluu tervelliseen maalaiselämään ei olisi millään tavoin huono ajatus.

Sen lisäksi julkaisen tekstin, jota kirjoitin lähinnä itselleni katsellessani evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousta suorana youbesta.

Pidän aika omituisena sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu vuosittain päättämään kysymyksistä, jotka koskevat kirkon oppia. Ymmärtäisin sen, että kokoonnutaan päättämään asioiden käytännön järjestelyistä, mutta opillisten kysymysten pitäisi olla jo 2000 - vuoden historian jälkeen varsin selviä.

Nykyinen evankelis-luterilaisuus toistaakin uskollisesti 1800-luvun lopun katolisen kirkon piirissä syntynyttä modernismia, jonka perusväite oli, että Jumalan ilmoitus on ajan ja ihmisten ymmärryksen kasvamisen mukana uusiutuvaa. Katolisessa kirkossa tämä todettiin yksiselitteisesti harhaopiksi. Mitä se onkin. Yleinen ilmoitus on jo annettu eikä se muutu.

Tällä hetkellä keskeisin kysymys, jolla luterilainen ja jälkijättöinen modernismi hyökkää oikeaa oppia vastaan on avioliittokysymys. Jokaiseen kirkolliskokoukseen tuodaan ehdotus, jossa jossain muodossa vaaditaan kirkkoa hyväksymään sukupuolineutraali avioliitto. Se on jo monena vuotena torjuttu, kerta toisensa jälkeen se tuodaan uutena ehdotuksena takaisin juuri sen vuotisen kirkolliskokouksen päätettäväksi. Ikään kuin Jumala olisi vain jonkun demokraattisen yhdistyksen virtuaalinen puheenjohtaja, joka ei ota mihinkään kysymyksiin kantaa, mutta seuraa mielenkiinnolla mitä mikäkin kansankokous sillä kerralla päättää.

Tämä on huono asia, koska näin toimiessa ei enää olla tekemisissä totuuden ja kristinuskon kanssa.

Tällä kertaa kiistellään myös siitä, voisivatko ne, jotka eivät hyväksy naispappeutta saada ehtoollisen miespapeilta. Katolisesta näkökulmasta tässä on ongelma. Jokaisella katolilaisella, joka ei elä julkisessa synnissä on oikeus ehtoolliseen missä tahansa katolisessa kirkossa, eikä ole olemassa kuin yksi ja sama eukaristia. Katolisesta näkökulmasta luterilaisuudessa ei kuitenkaan edes ole pappeutta eikä oikeaa eukaristiaa. Siksi tätä kysymystä voi tarkastella siltä pohjalta mikä parhaiten lähentäisi Suomen luterilaisia katoliseen kirkkoon.

Itse väittäisin, että mikäli luterilaiset löytäisivät oman alkuperäisen luterilaisuutensa he olisivat lähempänä katolista kirkkoa, kuin nykyisen opillisen löysäilynsä aikana. Vaikka Luther ei hyväksynyt transsubstantaatiota hän kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että ehtoollisella jaetaan aidosti Kristuksen ruumis ja veri. Yhteys voi löytyä ainoastaan Kristuksessa. Ei voi olla sellaista kirkkoa, jossa osa pitää toisten kirkon jäsenten ehtoollista jonain muuna kuin todellisena ehtoollisena.

Olisikin hyvä, jos ne jotka vieläkään eivät hyväksy naispappeutta lähtisivät Lähetyshiippakuntaan. Ja katolisen kirkon olisi hyvä aloittaa ekumeeniset neuvottelut juuri Lähetyshiippakunnan kanssa, koska on itsestään selvää, että aitoa messua ei koskaan voi toimittaa naispappi, koska papin ehdottomasti keskeisin tehtävä on toimittaa ehtoollinen Kristuksen persoonassa. Monissa muissa tehtävissä naiset voivat hyvinkin olla keskimääräisesti parempia kuin miehet, ja ovatkin.

Keskeytys

Katsellessani tätä jatkuvaa kirkolliskokousta törmäsin mielenkiintoiseen graduun Joseph de Maistresta. 


En osaa arvioida gradun tasoa ja pätevyyttä, mutta vähintäänkin luettava se on.

Yhteen asiaan, joka osoittaa lähinnä aikamme rappiota, kiinnittäisin huomiota: Pitäisin selvänä, että de Maistre on ymmärtänyt uskonnon instrumentaalisen vaikutuksen yhteiskuntaan. Tämä vaikutus tulee kuitenkin Jumalasta, eikä ihmisestä. Sellaista ajattelua, jossa ei uskota, mutta käytetään uskontoa, tai luodaan kokonaan uusi kansalaisuskonto - mitä jatkuva kirkolliskokous muuten näyttää olevan tekemässä - yhteiskunnan rakentamisen instrumentiksi, en usko kenenkään järkevän ihmisen, saati de Maistren, pitävän minään muuna kuin hulluutena.

Uskonnolla siis on instrumentaalinen arvo yhteiskunnan rakentumisessa hyväksi, mutta kyse on nimenomaan rakentumisesta, eikä rakentamisesta, koska rakentava vaikutus tulee nimenomaan Jumalalta, tai väärissä uskonnoista jumalallisilta taivaan voimilta, eikä ihmisen omasta ajattelusta.

Niille onnettomille ihmisille, jotka eivät usko, on ehkä syytä selventää, että pelkästään dogmin ja tradition kunnioitus riittää tuomaan tämän positiivisen vaikutuksen kulttuuriin. Oleellista on se, että kyseessä on jotain mitä ei maallisilla toimilla voi muuttaa.

Yksi hyvä esimerkki on Kiina. Se kokeili eurooppalaisesta valistuksesta peräisin olevaa ihmissielujen suunnittelua kansantalouteen sopiviksi komponenteiksi. mutta vasta. kun se hylkäsi kommunismin käytännön toteutuksen ja siirtyi perinteiseen konfutselaisuuteen sen talouskin lähti aivan huimaavaan nousuun. Voidakseen todella menestyä on oltava sopusoinnussa taivaan voimien kanssa. Niitä ei voi käyttää instrumentteina, koska ne ovat sitä mitä ne ovat. Ne sen sijaan käyttävät ihmistä instrumenttinaan. Ja tästä, että uskontoa ei voi käyttää maallisten tavoitteiden ajamisen instrumenttina siis tulee se uskonnon instrumentaalinen arvo, josta de Maistre antaa viitteitä. Rousseau ja muut valistusfilosofit taas ajattelivat asian juuri päinvastoin. He jopa ajattelivat itse luovansa sen uskonnon, joka elähdyttäisi ja innostaisi kansaa.



Paluu kokoukseen

Kaikki muut asiat kuin puhtaasti taloudelliset asiat näyttävät menevän tässä kokouksessa opin muuttamiseen naispappeuden ja avioliiton suhteen.

Erityisen läpinäkyvä on ollut ehdotus tasa-arvo-ohjelmasta, jonka ainoa tarkoitus on syrjäyttää naispappeuden vastustajat ja ne, jotka pitävät kiinni evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksestä.

Olisi erittäin järkevää palata siihen kristilliseen käsitykseen, että kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on yksiselitteisesti syntiä, jos evankelis-luterilainen kirkko vielä jollain tavalla aikoo olla ekumeenisissa suhteissa maailmanlaajuiseen kristilliseen yhteisöön. Toki voi olla, että tavoitteena on syvä yhteys Ruotsin luterilaisen kirkon kanssa, joka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on pakkovaltaa käyttäen luonutkin.

Koko ajan monet puhujat selittävät, että “kirkko” ei ole päässyt yhteisymmärrykseen avioliittokäsityksestä. Tämä on suurinpiirtein sama asia, kuin jos todettaisiin, että matematiikassa ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, että 1 + 1 on 2, koska jotkut väittävät sen olevan 3.

On eräs erityinen yleiseen vallankumouksellisuuteen liittyvä niljakas piirre, jossa lainoppinneisuutta käytetään kirkon oppien muuttamiseen. Vetoaminen valtion lakiin kirkon opillisissa kysymyksissä on erityisen selvä osoitus siitä, että Jumalaan ei enää edes uskota, vaan ollaan reippaasti valmiita säätämään lakeja Hänen ylitseen ja määräämään Hänet lain voimalla noudattamaan niitä.

Tasa-arvosta puhuvat eivät koskaan oikein ajattele mitä se lopulta tarkoittaa. Homoseksuaalisen liiton tasa-arvoistaminen perinteisen avioliiton kanssa ei vaikuta ihmisten tasa-arvoon mitään, vaan se nostaa kaksi eri käsitystä avioliitosta tasa-arvoisiksi kirkon sisällä ja tekisi niistä yhden. Avioliitto on instituutio ja tässä kaksi täysin toisistaan poikkeavaa käsitystä tästä instituutiosta olisi nähtävä täysin tasa-arvoisina ja niiden olisi muututtava täysin samoiksi. Tältä pohjalta ajatellen yhteiskunnan pitäisi arvostaa Helvetin enkeleiden elämäntapaa täysin tasa-arvoisena luterilaisten elämäntavan kanssa ja Helvetin enkeleiden presidentin pitäisi nauttia samaa yhteiskunnallista arvostusta kuin luterilaisen naispiispan. Eiväthän he muuten ole ihmisinä tasa-arvoisia.

Lopetan raporttini tähän koska Nousevan auringon maassa käydään olympialaisia.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Ehdokas numero 189

 

Nykyisen politiikan suuria ongelmia on se, että mitä kauempana asioista ollaan, niin sitä enemmän niistä puhutaan. Hyvä esimerkki on arvopohja. Joskus ennen muinoin arvopohjalla oli politiikassa oikeaa merkitystä. Silloin Konservatiivi/Liberaali - erottelu oli merkityksellinen, koska sillä oli maailmankatsomuksellinen ja filosofinen merkitys sille miten hallinto yhteiskunnassa järjestettiin. Nykyisin itsellään filosofialla ja maailmankatsomuksella ei ole politiikassa merkitystä, koska kaiken keskiössä on vain se miten nykyinen tila voidaan säilyttää sellaisena, että jatkuva talouskasvu on mahdollinen. Politiikka nykyisin on vain ja ainoastaan talouskasvun mahdollistamista.

On selvää, että suuremmalla tai pienemmällä viiveellä talous seuraa aina kulttuuria, mutta nykyisin mitään ei voi vastustaa tai kannattaa kulttuuriin perustuvilla syillä, vaan esimerkiksi täysin ylimitoitettua maahanmuuttoa on vastustettava vain ja ainoastaan taloudellisilla syillä. Onhan se myös taloudellisesti tuhoisaa ja tulee hiljalleen vajottamaan Euroopan kurimukseen ja kulttuurillisesti iskukykyisen ja kansallisesti homogeenisten kauko-idän valtioiden markkina-alueeksi. Mutta tämä tapahtuu nimenomaan siksi, että eurooppalaiset kulttuurit kuolevat ja sulautuvat globalistiseen massaan ( joka muuten elää vain Euroopan alueella ). Ei siksi, että emme olisi osanneet tehdä oikeita sijoituksia oikeaan aikaan.

Silti enemmän kuin koskaan ennen puhutaan arvoista ja arvopohjasta. Eli siitä millä ei itse politiikan tekemisen kannalta ole nykyisin mitään tekemistä, koska niistä ei oikeasti saa puhua, vaan on vain hoettava niiden sisällöstä tyhjennettyjä nimiä. Ei rahalla ole moraalista arvoa. Sen käytöllä on, mutta nykyisin sen poliittisesti ainoa oikea käyttö on lisätä sitä. Antakaa siis keisarille kolikon molemmat puolet. Tämä on gnostilaisuutta, jossa kaikki asiat väännetään vastakohdikseen toisen puolen tuhoamiseksi.

Gnostilaisuudesta enemmän jossain seuraavassa kirjoituksessa. Esitän sen ilmenemisestä vain kaksi nopeaa esimerkkiä: 70-luvun suomipunk hoilaa nopealla ja innostavalla rytmillä kuinka kaikki on pelkästään tylsää ja harmaata, vaikka jokainen kuulija kuulee, että ainakin soittajilla on hauskaa; Timo K, Mukka kirjoittaa realistisen kuvauksen siitä, kuinka vasikka on paloiteltava lehmän pelastamiseksi tämän synnyttäessä, Rauli Molberg sitten haluaa filmata tämän "realistisesti" ja pistää filmiryhmän pilkkomaan syntyvän vasikan, joka muuten olisi syntynyt täysin normaalisti, eli tekee realistisesta todellisuudesta täyttä ( ja muuten myös kopioitua) fiktiota samalla tuhoten aitoa elämää. Se, että tätä realismin väärentämistä oman sisäisen maailman fiktiiviseksi kuvaukseksi, kutsutaan realismiksi, on gnostilaisuutta.

Täältä tähän. Ei ole nyt aikaa jatkaa tätä ajatuskulkua, mutta ehkä se jalostuu joksikin.

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Television man

 


Katselen eduskuntakeskustelua EU:n yhteisestä budjetista, johon tulevaisuudessa kaikki maksamme veroa. Siitä ei kuitenkaan puhuta, vaan puhutaan kertaluontoisesta tukipaketista. Samalla lueskelen Timo Eskolan tekstiä Pride-kulkue kirkon sisäisen kiistan keskipisteenä - Case Räsänen, johon minut ohjasi Markku Hirnin teksti Timo Eskolalta hieno analyysi, mutta se ei ratkaise perusongelmaa.

Kuten jokainen ajatteleva ihminen olen jo muodostanut kantani EU:n pakettiin: se on huono sekä Suomen, että Euroopan kannalta, eikä sitä kannattaisi tehdä. EU:n ajaminen kohti liittovaltiota on kansojen ja kulttuurien erot huomioiden tuhon tie, eikä sillä kannattaisi jatkaa enää metriäkään. Jarrut voisi vetää pohjaan siis nyt.

Tuo on kuitenkin itsestään selvää, joten keskitytään enemmän Hirniin ja Eskolaan. 

Molempien tekstit ovat lähes puhdasta asiaa. Minua kuitenkin ihmetyttää miksi Hirn haluaa Eskolan esittävän henkilökohtaisen näkemyksen siitä miten homoseksuaalit voivat toteuttaa seksuaalisuuttaan. Eihän kirkon näkemys ole koskaan mikään henkilökohtainen näkemys, vaan se on kirkon parhaan tiedon mukaan Jumalan näkemys, johon yritetään sopeutua. Teologisessa mielessä individualistiset näkemykset ovat aina jonkinlaista kapinaa, eikä Eskolan, eikä kenenkään muunkaan velvollisuus ole olla vallankumouksellinen. Hirn ehkä ajattelee, että selibaatti ei ole tapa toteuttaa seksuaalisuutta, mutta kirkon yksinkertainen näkemys kuitenkin on, että avioliiton ulkopuolella tulisi elää selibaatissa. Se on yksi, ja ehkä paras tapa toteuttaa ihmisyyttään ja samalla seksuaalisuuttaan. 

Seksuaalisuuden toteuttaminen yleensäkään ei ole mikään pääsylippu taivastielle, vaan melkeinpä päinvastoin. Ja kirkko on olemassa vain ja ainoastaan siksi, että se ohjaisi ihmisiä taivastielle.

Toki nykyinen eetos, pitkälle freudilaisuudesta lähteneen mädätyksen vuoksi, lähtee siitä, että seksi on kaiken onnen lähde. Ellet paneskele kuin kani kaikkea mikä liikkuu, et oikeastaan elä ja koe mitään. Tämä eetos on kuitenkin täyttä roskaa, eikä sillä ole mitään kestäviä perusteita, vaan se on eetoksena itsetuhoinen. Irtonainen seksi, joka ei perustu mihinkään syvempään suhteeseen kumppanin kanssa on loppujen lopuksi vähän sama asia kuin söisi amerikkalaisen hampurilaisen, vaikka ei olekaan nälkä. Onhan se hetken kivaa, varsinkin, jos siinä vielä juo samalla hyvin brandattua Coca-Colaa. Ihmisen sielu/henki elää kuitenkin ikuisuuden ja vastaa tekemisistään. Ennen viimeistä tuomiota pitäisi kasvaa siihen mikä todella on tärkeää.

Evankelis-luterilainen kirkko on tehnyt virheen siinä, että se ei pidä enää avioliiton ulkopuolisia seksuaalisuhteita syntinä. Se on tavallaan luopunut kristillisestä opetuksesta ja kristillisestä ajattelusta. Ei ole ihmisten vika, että he eivät näitä asioita ymmärrä, koska katolinen- ja ortodoksinen kirkko, jossa nämä taivastien asiat ovat hallussa ovat täällä niin pieniä.

Tämän voisi jäsenellä paremmin ja muutenkin voisi kirjoittaa tästä enemmän, mutta tämä nyt tästä. Nyt aion keskittyä ilmaisen lentonäytöksen katseluun, kun Kymin kentän koneita tuossa taivaalla testaillaan.

torstai 6. toukokuuta 2021

Sananvapaudesta taas


 Päivi Räsäseen kohdistuvien oikeustoimien nostattama keskustelu pistää miettimään ansaitseeko suomalainen intelligentsija sananvapautta laisinkaan. Tuntuu siltä, että ei. 

Olisikin kehitettävä joku oikeudellinen järjestelmä, joka tyydyttäisi kulttuuriväkeä, toimittajia, yliopistoväkeä, evankelis-luterilaisen kirkon liberaaleja jne... eli noi yleisesti sanottuna humanistihumppaajia, mutta jättäisi niin sanotun tavan kansan ja heidän valitsemansa edustajat täysin rauhaan puhumaan ja kirjoittamaan, ja tietysti myös piirtämään, mitä mieleen kulloinkin lennähtää.

Tämän voisi toteuttaa vaikkapa niin, että nykyisestä Julkisen sanan neuvostosta, johon suomalainen intelligentsija on jo täysin sitoutunut, muodostettaisiin sananvapausrikoksia, kuten vihapuhetta ja kiihotusta intelligentsijan sisällä tutkiva elin. Sillä ei olisi tuomiovaltaa, mutta se tutkisi kaikki sananvastuun loukkaukset ja luovuttaisi tutkimusten jälkeen tuomitun oikeudelle tuomittavaksi tai vaihtoehtoisesti vapauttaisi tämän. Eli se toimisi hieman samalla periaatteella kuin inkvisitio muinoin.

Tällä olisi monia etuja, joista pienin ei ole se, että sinänsä järkevät lakimiehet ja tuomarit vapautuisivat velvollisuudestaan pohtia onko joku taas rikkonut lakia puhumalla vihaisesti. Intelligentsija taas suorastaan nauttisi tehtävästään. Sille olisi mitä suurinta iloa ja mielihyvää tuottavaa puuhaa vaahdota syytteistä puoleen ja toiseen miettien sananvastuun rajoja. Ja mikäänhän ei ole sille suurempaa, kuin hyökkääminen massana yksilön kimppuun, joten koko hommassa olisi tietty sankaruuden hohde mukana, kun intelligentsijalla olisi mahdollisuus luovuttaa vääräoppiset suoraan tuomarien käsiin varmana siitä, että tuomio myös napsahtaisi sellaisena kuin se on lakiin kirjattu. Lakiin tarvittaisiin vain pykälä, että Julkisen sanan neuvosto ratkaisee syyllisyyden sotarikoksiksissa ja rikoksissa ihmisyyttä vastaan. Siis vihapuheen ja kíihotuksen, eli väärät twiitit ja epäonnistuneet facebook-päivitykset muiden muassa, ja samalla määrittelee rangaistuksen tason väliltä sakot - mestaus Uuden musiikin kilpailun suorassa televisioinnissa.

Koko prosessi ei koskisi muita kuin suomalaisen intelligentsija edustajia. Tavallisilla pulliaisilla ei olisi mitään asiaa Julkisen sanan neuvoston eteen riippumatta siitä kuinka vihaisesti he itseään ilmaisisivat. Tavallisia pulliaisia olisivat ne, jotka eivät kuulu yllämainittuihin ryhmiin ja yllämainituista ryhmistä ne yksilöt, jotka eivät sitoutuisi Julkisen sanan neuvostoon, vaan julkisesti sanoutuisivat siitä irti.

Näin olisi rauha maassa.

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Yleisradio

 


I

Työhaastattelu:

- Päivää, tulin sen paikan takia.

- Kannatitteko vaaleissa Trumpia vai Bidenia?

- Bidenia jo pelkästään siksikin, että pendelöin miitteihin.

-  Paikka on teidän!

II

Yleisradio lienee suurin yksittäinen syyllinen siihen, että Suomen julkisen keskustelun henkinen tila vaikuttaa täysin jäykistyneeltä, jo kuivuneelta ddr:läiseltä betonilta. Se ei ole enää edes sen verran kosteaa, että sen kuivumisen seuraaminen olisi lievästi johonkin henkiseen liikkeeseen innostavaa.

Tänään suljin auki jääneen television, kun jälkiviisaat ryhtyivät keskustelemaan Päivi Räsäsen oikeusjutusta. Tulevaisuudessa pitää muistaa pitää se aina Chromecastilla.

On itse asiassa väärin, että Päivi Räsäsen mahdollinen harhaoppisuus tuomitaan suhteessa suomalaisen yhteiskunnan uuteen, liberaalin dogmatiikkaan. Poliittisesta harhaoppisuudestahan syytteissä on kyse. Ei mistään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Asian tajuaa kuka tahansa muu kuin 60-lukulainen tuomari, joka istuu korvat imagininaarisesta kranaattikeskityksestä soiden Salamasodan juoksuhaudassa kieltäytyen tajuamasta. 

Olisikin oikein jos tuomiolla olisi vaikka liberaaliin dogmatiikkaan sitoutunut Yleisradio. Päivi Räsänen taas voitaisiin tuomita mahdollisista harhaopeista kristillisessä tuomioistuimessa. Oman käsitykseni mukaan hänen nyt syytteessä olevat lausuntonsa eivät johtaisi tuomioon ainakaan Katolisen kirkon normatiivisena pidetyn katekismuksen perusteella, mutta kukapa tietää? Teologiset tuomiot ovat kuitenkin monimuotoista, eikä täysin maallikoiden käsitettävissä.

Itse en ollenkaan tunnusta tätä "liberaalia" dogmatiikkaa, enkä sen perustalle rakennettua, massasieluun nojaavaa "inkvisitiota." Olisikin paljon suotavampaa, että meidät kristityt tuomittaisiin harhaopeista kristillisen dogmatiikan mukaisesti. Nykyisin kun vahvasti näyttää siltä, että harhaopeista on pakko kiivaasti tuomita.


perjantai 16. huhtikuuta 2021

Fasismia tarkkaileva antifasisti


Luin Aarni Virtasen kirjan Vennamo. Se on paljastava siinä suhteessa, kuinka samalla tavalla Perussuomalaisia on yritetty iskeä alas kuin SMP:tä aikoinaan. Äärioikeistolaisuus ja fasismi olivat iskusanoja jo 1970-luvulla. Rasismi tuli siihen kylkeen sitten myöhemmin.

Nuo nimenomaan ovat mainostoimistomaisia iskusanoja, koska niitä ei määritellä millään tavoin, eikä mitenkään esitetä perusteita sille miten SMP:n ohjelma - joka muistuttaa Saksan CDU/CSU:n ohjelmaa - olisi ollut fasistinen. Italian Fascistien kanssa sillä ei ole mitään yhtäläisyyksiä. Francolaisuuden kanssa ehkä enemmän, mutta Franco oli varsinaisesta fascismista selkeästi kauempana kuin pohjoismainen sosialidemokratia.

En jaksanut/ehtinyt pohtia asiaa enempää, joten piirsin nopeasti kuvan fasismia vastustavasta antifasistista. Jos se jotain suuntausta muistuttaa niin ehkä etäisesti saksalaista ekspressionismia, eikä ollenkaan selvärajaista ja dynaamista Italian futurismia. Kuva jää teknisesti ala-arvoiseksi, eikä ole aikomustakaan nysvätä sen kanssa yhtään kauempaa, mutta ehkä se tavoittaa jotain eetoksesta. Nykyinen meininki on yhtä sakeaa kuin saksalainen ekspressionismi. Ero on vain siinä, että silloin operoitiin taiteen alalla ja huumori oli mukana kuvioissa. Nykyisin operoidaan politiikan parissa ja huumori on täysin kielletty hedelmä.

Yhtäläistä ekspressionismiin on nimenomaan sameus. Varsinainen ekspressiivinen voima nykyajan antifasisteilta puuttuu kokonaan.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Pyhien leiri

 

Luin Pyhien leirin loppuun pitkänäperjantaina. Kirja todellakin on pääsiäiskertomus, mutta varsinainen pääsiäiskertomus on vain teema, jonka monet variaatiot peittävät. En tässä keskity muunnelmiin, vaan tähän pääsiäiskertomuksen ideaan.

Pyhien leiri ei ole suoraan käänteinen pääsiäiskertomus, koska Saatana, tuo valheen isä, ei siinä voita. Voitto jää harmaille gangesillaisille, joista ei todellakaan tiedä edustavatko he Jumalaa vai Saatanaa, tai edustavatko he mitään. Ovatko he edes he, vain ne?

Eurooppa häviää, mutta yksi kirjan keskeinen kysymys lienee se, ansaitseeko Eurooppa Jumalan kaitselmusta. Onko Eurooppa valmis kärsimään ja nousemaan ylös? Mikään Jumalan valtakunta kirjan Eurooppa ei todellakaan ole. Eikä sen häviötä voi pitää meidän Herramme tappiona.

Gangesilaisten voittokin on näennäinen. Todellisia voittajia kirjassa ovat ne hahmot, jotka Ranskan ilmavoimat pommittavat taivaaseen. He ovat persoonia ja heidän koomisuuteen asti ylväs olemuksensa on jotain, joka tuo kirjaan raikasta ja hengitettävää ilmaa sen alussa ja sen lopussa.

Saatanan kätyrit, joita kirja pääasiassa keskiosissaan kuvaa, eivät voita mitään. He ovat vuosikausia - tai paremminkin vuosikymmeniä, ellei -satoja - nakertaneet yhteiskuntaa saavuttaakseen tavoitteensa ja, kun he saavuttavat sen täysin ulkopuolisen voiman avulla he jäävät tämän voiman jalkoihin. He eivät enää ole mitään. Jos he eurooppalaisessa yhteiskunnassa saivatkin kukkoilla sen pinnalla, niin uudessa yhteiskunnassa heillä on korkeintaan hiljaisen palvelijan asema.

He ovat aina haaleita, eivät koskaan kylmiä, tai kuumia.

Koska edelleenkään en ole mikään kriitikko, en lähde analysoimaan tekstiä syvemmin. Tuon vain esiin tämän pääsiäiskertomuksen, joka on kirjaan sisään rakennettuna. Se ei siis ole täysin käänteinen, koska gangesilaisuus on kirjassa jotain ulkopuolista, jota ei kuvata kuin muutamien vastenmielisten hahmojen kautta. Hahmojen vastenmielisyys ei kirjassa korosta niiden voimaa tai uhkaavutta, vaan vain sitä, että ne todella ovat jotain muuta. Uhkaavaa on korkeintaan se, että ne ovat massoja. Erilaista ja monessa mielessä ikävää väkeä. Ja myös saastaista euroopan kannalta katsoen.

Ne eivät kuitenkaan ole Saatana, lähellekään. Saatana oikeastaan loistaa poissaolollaan kirjassa, mutta hänen kätyrinsä on kuvattu eloisasti ja yksityiskohtaisesti.

Kristusta kirjassa ole, joten siinä mielessä se ei ole pääsiäiskertomus käänteisessä mielessäkään. Saatana ei lyö Kristusta. Saatanan individualistiset enkelit, joita monet kirjan keskeiset hahmot edustavat, kyllä lyödään lakoon massojen epäjumalien toimesta ja he jäävät mitättöminä puurtajina massojen palvelukseen.

Ne, jotka ovat Jumalan puolella kuolevat kunnialla, mutta heitä eivät tapa gangesilaiset massat, vaan omat epäjumalanpalvojat, joista viime kädessä ei ole mihinkään. 

Jo ensi sunnuntaina on Jumalan laupeuden sunnuntai. Nähdään messussa.

----

Erittäin hyvä kirja, joka on täysin avoin muillekin tulkinnoille. Suosittelen. En oikeastaan pitäisi sitä edes dystopiana. Sen sisäisessä rakenteessa on jotain, joka kertoo, että voitto on aina lopulta sen, jolle se kuuluu:

https://www.youtube.com/watch?v=YrgOiOzFIEo

torstai 1. huhtikuuta 2021

"Give me back my name"

 

Piirtäminen niin, että ei ole mielessä mitään kuvaa siitä millainen piirroksesta pitäisi tulla, on hauskaa. Se on tavallaan lapsellista. Antaa vain kynän liikkua ja katsoo tuleeko tästä nyt mitään. Se on myös hyvä harrastus, jos joutuu jossain istumaan vasten tahtoaan ja voi korrektisti käyttää kynää ja paperia.

Nykyiset tabletit ovat parhaimmillaan kynää ja paperia paljon parempia välineitä päämäärättömään piirtelyyn. Valitettavasti paineen tunnistavia kyniä on tarjolla vain muuten selkeästi ylihintaisiin tabletteihin. Tabletin väittäminen työvälineeksi on murrosikäisen vitsi. Sen toteaminen hauskaksi viihdevälineeksi on totta.

Olisi itse asiassa ihan hienoa, jos yhteiskunta olisi lapsellinen. Lapsellisuuteen kuuluu aivan keskeisenä asiana viaton hauskuus ja luovuus. Toki siihen kuuluu myös silkkaa julmuutta, mutta on vanhusten velvollisuus kasvattaa siitä pois. 

Nyky-yhteiskunnan eetos ei kuitenkaan ole lapsellinen. Se on murrosikäinen, teinimäinen.  Vanhukset ovat joko unohtaneet velvollisuutensa tai eivät enää jaksa kantaa sitä. Jos pitäisi kuvata se miltä Suomen intellektuaalinen eetos näyttää pitäisi piirtää kuva, jossa murrosikäinen rap-"artisti" siteeraa Nietzscheä kömpelösti kirousten kera riimitellen ja vaatii itselleen oikeuksia. Paneeli 50-vuotiaita, mutta toki aina nuorekkaita, tätejä ottaa sitten tämän vaatimuksen vastaan ja välittää sen asiallisia kanavia pitkin kulttuuriministeriöön, joka 5-vuoden kuluttua myöntää kiroilevalle rap-artistille, joka edelleen on  henkisesti teini vaikka onkin jo 20-vuoden rajapyykin ylittänyt, apurahan. Siinäpä se. Muuta kulttuurielämää meillä ei enää juuri olekaan. Ei ainakaan maamme älyllisellä pintatasolla, jota media pyrkii kaikkiin koteihin välittämään.

Teinimäisyys on sekavaa, kiihkeydessäänkin tympeää; mistään mitään vilpittömän hauskaa löytämätöntä. Olisi parempi, jos olisimme lapsellisia.

Tämä kulttuurielämän rappio ei oikeastaan heijastu vielä tekniikan ja talouden aloille, mutta yhteiskunnalliseen keskusteluun se heijastuu todella voimakkaasti. Ajatellaan vaikka jotain eduskuntakeskustelua. Jos joku siellä erehtyy arvostelemaan vaikkapa tapaa, jolla joku saksalainen hallinnollinen järjestely on toteutettu, niin välittömästi tulee vastaus joltain ministeritason edustajalta. Hän pitää tunteisiin vetoavan puheen maailmanrauhasta, ihmisten oikeuksista, oikeusvaltioperiaatteesta, vallan kolmijaosta ja kaikista muista tyhjistä iskusanoista ja kysyy lopuksi omasta erinomaisuudestaan riemastuneena: "Minun on kysyttävä tieltä edustaja X, haluatteko te, että eroamme EU:sta"  Koko potentiaalinen epäkohta hallinnossa jää keskustelussa käsittelemättä kokonaan ja kaikki ovat tyytyväisiä siitä, että on löydetty teinimäinen tapa tyynnyttää kuohuvat tunteet.

Tätä tää on, voisi sanoa :)

Sille miksi niin sanotusta eetoksesta on tullut niin teinimäistä on monia selityksiä. Yksi ja aina hyvä on raha. Mediassa toimiminen on kuitenkin työtä sekin. Siitä saa palkkaa ja raha tulee mainostuksesta. Internetissä ansaintalogiikka suosii sitä, että tehdään ärsyttäviä juttuja, koska ne saavat eniten klikkauksia. Tämä on varmasti totta, mutta se on pinnallinen selitys. Uskallan väittää, että kyse on paljon syvällisemmästä, kulttuurimme ytimeen menevästä ongelmasta. Itselläni ei ole koulutusta, eikä pätevyyttä lähteä purkamaan sitä, eikä se tällä metodilla, jossa jokaisen tekstin on synnyttävä yhdellä istumalla, olisi mahdollistakaan. Koska lapsellisuudella on todistetusti :) puolensa, voin kuitenkin heittää jotain.

Ongelmana on vaa'an painuminen nominalismin puolelle nominalismin ja realismin välisessä taistelussa. Realismi tarkoittaa sitä, että käsitteet ovat todellisia: Ihmisellä ja edessäni olevalla pöydällä ja viinilasilla on muoto, forma ( tai idea ) ja nämä ovat täysin todellisina olemassa metafyysisessä todellisuudessa. Nominalismi taas toteaa, että ihminen, pöytä ja tuoli ovat vain nimiä, jotka on annettu havaituille ryhmille. Tämä on yksinkertaista, mutta tätä on paha selittää. Matematiikassa on esimerkiksi mietitty onko luku 2 ( tai joku muu luku ) todella olemassa vai onko se vain nimi, joka on syntynyt kuvaamaan kahden ryhmiä. Tästä voidaan päästä erittäin pitkälle teoreettisestikin, koska eri luvuilla on erilaisia ominaisuuksia, mutta joka tapauksessa keskeinen juttu on se ovatko käsitteet todella olemassa vai ovatko ne vain meidän ihmisten itsemme, kommunikaation ja kielenkäytön helpottamiseksi, luomia.

Vaikka oma iskulauseeni on "Yksityinen ei ole poliittista" ja olen lopen kyllästynyt kaiken teinimäiseen politisointiin, niin julkiset asiat ovat kuitenkin poliittisia asioita, joten päädyn portilla istuvana vanhuksena äänestämään realismin puolesta yhdellä äänellä. Realismia voisi myös poliittisesti edistää.

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Pessimismi on syntiä

 


Luin pitkästä aikaa muutakin kuin kristillisen kirjallisuuden klassikoita. Pyhien leiriä, joka on eräänlainen pääsiäiskertomus ja sisältää vahvan kristillisen ulottuvuuden, ehdin vasta vain selailla, mutta olen aiemmin lukenut sen Norman Shapiron englannin kielisenä käännöksenä Mika Keräsen suomennos on loistava ja hänen jälkisanansa vakuuttavia. Niiden osalta eri mieltä olen vain suhtautumisesta paavi Franciscukseen. Tai ei tiedä erimielisyydestä, mutta pitäytyisin tässä vaiheessa arvioista.  Fratelli tuttia en kyllä ole vielä lukenut, enkä ehkä luekaan. Pyhien leiri on joka tapauksessa kirja, joka kannattaa lukea ja on hieno kulttuuriteko, että se on luettavissa suomeksi.

Tilasin samaan pakettiin myös Timo Hännikäisen Lihamyllyn ( joka ilmestyessään jäi lukematta ) ja ABC-kirjan. Lihamyllyä lukiessa tuli optimistinen olo siitä, kuinka hyvä kirjallisuus näyttää löytävän paikkansa ja julkaisukanavansa suomalaisen kulttuuri-ilmaston ankeudesta ja latistamispyrkimyksistä huolimatta. Ylevän yhteyden Pyhien leirin pääsiäistarinaan voi löytää siitä, kuinka Hännikäisen kirja nousee valoon siitä pimeydestä, jonka Kordelinin säätiön apurahajupakka, jossa erilaiset kulttuuritoimijat ryhmittyivät vaatimaan Hännikäisen apurahan perumista, yritti laskea hänen ylleen. Tällainen rinnastus olisi kuitenkin ehkä aivan liikaa, koska kyseiset kulttuuritoimijat ovat vain ja ainoastaan latteita, eivät millään tavoin saatanallisia voimia edustavia.

Hännikäinen kirjoittaa omasta näkökulmastaan ja kirjailijana. Olisi hienoa, jos joku viileän journalistisen otteen omaava kirjoittaja kronikoisi kirjassa esitettyjä - ja muita  - sananvapauden latistamiseen tähdänneitä toimenpiteitä hieman Kauko Kareen klassisen Tähän on tultu - kirjan tapaan. Se kaventaisi kirjallista rekisteriä, mutta laajentaisi yhteiskunnallista.

Syystä tai toisesta odotin Lihamyllyn olevan jonkinlainen ilkeäkin paljastuskirja, jossa selvitellään erilaisia kaunoja kovalla otteella, mutta sitä se ei varsinaisesti ollut. Se on ensinnäkin hyvä kirja täynnä hyvää tekstiä ja toisekseen rehellisen tuntuinen. 

ABC-kirjaa ehdin sitäkin vasta vain selailla. Kirja koostuu hakusanoista ja niiden määritelmistä, eli edustaa eräänlaista ensyklopedialistista asennetta. Se ei siis vaadi läpilukua. Otetaan esimerkiksi suvaitsevuuden määritelmän alku: "Asennoitumistapa, jonka synnyttää surumielisen alistunut havainto, että kaikkia erilaisia, ja  -mielisiä ei voi tappaa. On mahdollista suvaita vain sellaista mistä ei pidä...."

Mielyttävänä eleenä Kius oli laittanut tilaukseni mukaan myös Tuulia Matilaisen kirjan Kunnes kuulen niiden tulevan. En osaa siitä vielä sanoa muuta kuin, että otan sen mukana olemisen merkkinä siitä, että minun tulee suhtautua siihen vakavasti ja tutustua siihen kunnolla. Sen alku ainakin vaikuttaa hyvältä.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Elämäkertoja

 

Häpeäkseni luin Lauri Nurmen auktorisoimattoman elämäkerran Jussi Halla-ahosta, kun satuin sen vahingossa käsiini saamaan. Kirjan ongelma on se, että se perustuu aivan liikaa, tai lähes kokonaan, oletuksille ja arvioille siitä millaisesta ihmisestä kirjaa nyt kirjoitetaan. Sen ansiona on se, että Nurmi on aivan hyvä kirjoittaja ja avaa ikkunan siihen ajattelumaailmaan, jota hän itse edustaa. Itselleni se on lähes käsittämätön, vaikka monilla muillakin kuin Nurmella on samankaltainen ajatusmaailma, jossa etsitään ennakkonäkemysten mukaista motiivia sanojen takaa kiinnittämättä kunnolla, tai oikeastaan lainkaan, huomiota siihen mitä todella sanotaan.

Joka tapauksessa kirjassa oli tällainen teksti, jonka joku huimapää oli kirjoittanut Turun pyöräretken aikana tapahtuneesta vierailusta keskiaikaiseen kivikirkkoon: "Soinimaisen jesuiittamaisesti voisi sanoa, että se oli kuin minun sieluni: osittain pois rapsittu, mutta vielä elossa. Tästä alkaa matka takaisin siihen aikaan, kun seiniin vielä tehtiin maalauksia, joita aika ei pyyhi pois.” Todennäköisesti olen itse spammannut tuon Turun matkan jälkeisessä lievässä humalassa Scriptan vieraskirjaan. En muista noiden aikojen aikojen juttuja, mutta tuskin kukaan mukaan pyöräretken osallistujista on tuollaista kirjoittanut. Itse asiassa ihan ok. teksti, joka osoittaa, että pystyn myös järjestelmälliseen, hitaan toiminnan joukkojen edellytttämään etenemiseen, sillä  tuohon aikaan en ollut millään tavoin kiinnostunut Suomen katolisen ajan historiasta. Nykyisin olen.  Matka kyllä yleisemmälläkin kuin henkilökohtaisella tasolla  on johtanut kohti parempaa ja pysyvämpää.

Lupaankin tässä, että mikäli saan kunnallisvaaleissa enemmän kuin 30 ääntä kirjoitan tuon läpän pohjalta runollisen kvartetin, joka kuvaa vaikutelmia vanhasta messusta Pyhtään kirkossa olin sitten itse kirjoittanut tuon tai en. 

tiistai 3. marraskuuta 2020

Maailman hallitus

 


Googlelta tuli poistoilmoitus loukkaavan sisällön vuoksi. Ilmoituksen loukkaavasta sisällöstä ovat tehneet Pakistanin viranomaiset tai maan oikeuslaitos. Kyseessä oli vuonna 2008 tehty postaus, jonka kuvituksena oli tanskalainen pilakuva, jossa turbaanin sijasta henkilöllä on päässään pommi. 

En nyt noin yleisesti pilakuvista paljon perusta, enkä edes muistanut tuollaista koskaan postanneeni. Itse teksti näytti lyhyesti huomioivan sen, kuinka kuva on teknisesti taitava piirros ja kuvaa Eurooppaa aivan yhtä osuvasti kuin Mona Lisa teki parempina aikoina. Ehkä se lasketaan kritiikiksi nykyistä Eurooppaa kohtaan. Tiedä häntä. Muslimeista tekstissä ei puhuttu mitään.

Hallituksen ilmoituksessa oli listattu 25 eri blogia, eli sinänsä mukava nähdä, että maailmassa määräävät hallitukset jaksavat laajasta vastuustaan huolimatta keskittyä myös yksityiskohtiin. 

maanantai 26. lokakuuta 2020

Päivi Räsänen

 


Yhteiskuntatieteilijöiden, ja ehkä historioitsijoidenkin, on luotava omat, fiktiiviset maailmansa, jotta he olisivat riittävän kyvykkäistä kommentoimaan niitä mediassa puhuvina päinä esiintyvinä asiantuntijoina.

Tämmöistähän tämä nykyään vain on. Ei sen kummempaa.

Asialla ei suurempaa väliä olisikaan, elleivät nuo aikuisten lastentarhassa rakennettujen leikkimaailmojen lainalaisuudet valuisi maamme lainsäädäntökoneiston läpi kansalaisten niskaan ja siten häiritsisi normaalia elämänmenoa.

Niin kuin nyt tämä Päivi Räsäsen tutkiminen milloin mistäkin rikoksesta.

On tavallaan ärsyttävää, että kristityt ovat vasta nyt, kun asia yhä useammin osuu omalle kohdalle, huomanneet laajemmin nämä sananvapauden loukkaukset, joita tässä maassa on harjoitettu jo vuosia. Toisaalta se on ymmärrettävää. Aikaisemmin on puhuttu vain asioista, jotka koskevat reaalipolitiikkaa ja ihmisten välisiä suhteita, mutta Päivi Räsäsen tutkinnassa on kyse koko kulttuurille keskeisestä metafyysisestä kysymyksestä: Uskosta Jumalaan. Mikäli syytteitä rikostutkintojen päätteeksi tulee, ei syytteen kohteena ole Päivi Räsänen, tai joku hänen lausumansa, vaan syytettynä Suomen oikeuslaitoksessa on silloin usko Jumalaan. Asiaan on siis ainakin kristittyjen parissa syytäkin suhtautua vakavammin kuin aikaisempiin oikeudenkäynteihin.

Mitään sellaista kristinuskoa, jossa ei ilman rangaistusta voida siteerata apostoli Paavalia, eikä arvostella sitä, että käsitystä avioliitosta pyritään muuttamaan sukupuolineutraaliksi ei tietenkään voi olla olemassa. Sellainen valtio voi tietenkin olla, mutta se olisi valtiona täysin jumalaton, eikä sillä olisi mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

Tässä on siis kohtuullisen paljon pelissä sekä ilmeiseen neutraliuteen pyrkivällä evankelisluterilaiselle kansankirkolla, että Suomen valtiolla, joka tomerasti toimii asiassa rikosta tutkivana ja siitä mahdollisesti syyttävänä osapuolena.

perjantai 9. lokakuuta 2020

Fratelli tutti


Paavi Franciscus on kirjoittanut uuden kiertokirjeen. En ole lukenut sitä. On melko varmaa, että kirje itsessään ei vastaa median siitä luomaa kuvaa. Valistunut arvaukseni on, että se havaitsee globalismin ja nationalismin välisen vastakkainasettelun eskaloitumisen ja yrittää esittää tietä siitä ulos. Tässä kuitenkin puhutaan siitä mikä median kautta välittyy.

Median kautta välittyvä kuva on seuraava: Paavi kertoo, että jokaisen kristityn on otettava kotiinsa ketkä tahansa ja huolehdittava näistä; ja paavi esittää, että valtioiden on purettava rajansa ja rakennettava niiden paikalle mahdollisimman paljon siltoja.

Vaikka tuo on äärimmäinen yksinkertaistus niin kukaan Vatikaanista ei tule julkisuudessa sanomaan, että ei se nyt noin ole, vaan median tulkinta paavin kirjeestä jää voimaan. Siksi siihen pitää vastata ja kertoa miksi se ei ole kristillinen.

Ensimmäiseksi voi mennä henkilökohtaisuuksiin. Paavi Franciscus ei mielellään puhu kieliä. Hän ei tervehdi perinteiseen tapaan uskovia kaikilla maailman kielillä Urbi et orbi - puheessaan. Hän puhuu italiaa ja espanjaa. Molemmat kieliä jotka kolonisoivat maailmaa, eivätkä missään ajateltavissa olevassa skenariossa ole vaarassa kadota. Maailmassa on kuitenkin paljon suomen kaltaisia pieniä kieliä, jotka paavin kirjeen innostamassa, rajattomassa ja siltoja rakentavassa mediahuumassa katoaisivat. Ne yksinkertaisesti lakkaisivat olemasta vain siksi, koska ne eivät ole liiketaloudellisesti oleellisia.

Tästä tullaan siihen miksi Paavin kirje, tai ainakin sen yleinen tulkinta, joka Vatikaanin olisi pitänyt tiedostaa etukäteen, on myös kristillisesti väärä: Miten esimerkiksi suomalainen ihminen voi toteuttaa käskyn "kunnioita isääsi ja äitiäsi" ellei hän osaa suomea, eikä edes tiedä keitä hänen esivanhempansa ovat ja millaista kieltä he puhuivat keskustellessaan keskenään siitä, että olisiko aika tehdä vaikka lapsia? 

Kysyn vaan.

Pitää myös muistaa se, että paavimme johtamassa katolisessa kirkossa on noin vuoden kestävä perehdyttämisjakso ennen kuin ihminen hyväksytään kirkon jäseneksi. Miksi valtion pitäisi rakentaa helpompia siltoja? 

Summa summarum: Supistaisin paavin kirjeen mediassa esitetyn tulkinnan mukaan kahteen seuraavaan väitteeseen:

1. Sinun pitää ottaa kotiisi kuka tahansa mistä tahansa ja milloin tahansa. Elleivät kaikki ehdi, pitää rakentaa siltoja.

JA

2. Et missään tapauksessa saa ajatella, että isänmaasi olisi jollain tavalla koti sinulle.

Noilla premisseillä kirje mediassa esitettynä on ihan rationaalinen.

torstai 24. syyskuuta 2020

Kriittinen teoria

 

He nousivat joka aamu riittävän aikaisin ehtiäkseen meditoida ennen aamun ensimmäisiä uutisia. Uutiset olivat tärkeitä, koska ne tekivät valveutuneeksi.

He meditoivat tasa-arvoa ja oikeusvaltioperiaatetta. Meditaatio päättyi aina hymniin:

Minä elän tasa-arvosta,

 ja minä elän oikeusvaltioperiaatteesta.

Se on minun elämäni.

Ja jos joku näkee minun elävän väärin

olen aina valmis

tarkistamaan näkemystäni 

tasa-arvosta ja oikeusvaltioperiaatteesta.

Tästä oli hyvä jatkaa päivää. Ensin Julkisen sanan neuvoston uutiset ja sitten ehkä jopa aamukahvit.

maanantai 21. syyskuuta 2020

Yleisvasemmistolaisuus

 

En tiedä oliko Kari Enqvist taistolainen, mutta koska hän suomalaisen Wikipedian mukaan on Tuomari Nurmion laulussa mainittu "Eno", niin nykyisen tavan mukaan hänet voi sillä perusteella määritellä mitä kiihkeimmäksi taistolaiseksi. Ja tuskin edes Tasavallan presidentti on siitä rikkeestä "kokenut havainneensa katumusta." En ole minäkään, joten:

Törmäsin viestiin, jossa Enqvist kannattaa sekä keskitettyä maailmanhallintoa, että EU:n tukipakettia sen kummemmin kumpaakaan näkemystään perustelematta. Molemmat kannanotot on kansalle esittänyt Yleisradio.

Olisi jokseenkin hienoa, jos Enqvist esittäisi vanhaan tapaan reilusti, että koska kannatan 3. sosialistista internationaalia kannatan myös hallituksen esitystä Suomen osuudeksi EU:n tukipaketista, ja siihen vielä työväenluokkaisuutta tavoitellen kirosana päälle sen sijaan, että verhoudutaan valjuun yleisvasemmistolaisuuteen, jossa ollaan olevinaan jonkinlaisia asioita puolueettomasti tarkkailevia taattoja. Sama ongelma kuin, Enqvistillä on lähes kaikilla kolumnisteilla.

Halju yleisvasemmistolaisuus vaivaa koko maamme kulttuurikenttää. Ainakin siltä osin, kuin se näkyy sellaisissa paikoissa kuin Yleisradio, Helsingin Sanomien kulttuurisivut, teatterit tai kirjamessut. Noilta areenoilta kaikki yksityiseen ajatteluun kykenevät ovat joko järkevyyttään lähteneet kokonaan pois tai sitten heidät on niiltä täysin marginalisoitu. Kaikki kiinnostava mitä taiteessa tapahtuu, tapahtuu jossain muualla kuin kulttuurielämässä, joka leijuu yleisvasemmistolaisuuden ohuessa yläpilvessä tuottaen poroporvarillista estetiikkaa ja poroporvarillista huumoria pilvessä leijuvien keskinäisen paremmuuden ajoittaiseksi tarkastamiseksi valtion apurahojen muodossa.

Ei mulla tästä oikeastaan muuta.

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Totuus kiihottaa

 

Kokous
Otsikko ei välttämättä pidä paikkaansa. Totuus pikemminkin vapauttaa ja se vapauttaa myös kiihkosta. Kiihottuminen kun ei ole suotuisa tila järkevien, Jumalan kaitselmusta mukailevien ratkaisujen tekemiseen. Mediaa tutkivan ja kritisoiva kirjan nimeksi se on kuitenkin hyvä, sillä media ikään kuin pyörii totuuden ympärillä uskaltamatta koskaan katsoa sitä suoraan sellaisena kuin se on. Saati kertoa siitä mitä todella tapahtuu. Sellainenhan olisi mahdollisesti tuhoisaa sekä valtiolliselle, että yksityisen sektorin kautta mainosten muodossa tulevalle tuotolle.

Suosittelen Hankamäen kirjaa vilpittömästi kaikille, kunhan se ensin saadaan jossain julkaistuksi. Lennokkaan tyylin ei pidä antaa hämätä, sillä sen takana kirja käy läpi monia "kiihottavia" mediakohuja ne siististi dokumentoiden ja analysoiden. On lähinnä omasta mausta kiinni kokeeko tyylin viihdyttävänä vai turhana provosointina. Ottaen huomioon taustalla olevan dialogisen filosofian voi tyylin nähdä vastauksen herättämisenä, keinona saada dialogia aikaan. On valitettavaa, että sellaista ei synny, koska nykyisin pöyristymisen ja tuomitsemisen katsotaan olevan vastaus kaikkeen. Edes kirjan niitä yksittäisiä lauseita, joista mediakohu tarkoituksenmukaisesti nostettiin ei kukaan ole yrittänyt millään analyyttisella tavalla kumota, vaan on vain yleisesti hoettu niiden kauheutta. Itselläni olisi niihin paljonkin huomauttamista, mutta en ryhdy siihen nyt, koska pidän kirjan julkaisun tukahduttamista skandaalina. Varsinaisen keskustelun aika on ehkä sitten, kun maassa voi vapaasti julkaista, eikä päällä ole koko ajan julkaisemisen seurauksista koituvaa uhkaa.

Nykyisen identiteettipolitiikan kannalta asetelma on mielenkiintoinen. Hankamäki on työtön homoseksuaali filosofi, joka kahdesta tohtorintutkinnostaan huolimatta on myös akateemisissa piireissä ilmeisen syrjitty. Kirjasta sakottava ministeri taas on porvarillinen, poliittisen vallan huipulla oleva, varakas ja ydinperheineen suojattua elämää elävä heteroseksuaali. Ministeri on kuitenkin ottanut asiassa sorretun uhrin roolin ja myös onnistunut siinä. Hankamäki taas nähdään sortajana, joka jopa lainvastaisesti pyrkii riistämään vähemmistöiltä oikeudet ja tasa-arvon muiden rinnalla. Tämähän oli ainoa perustelu millä ministeriö perii rahoitusta takaisin kirjan kustantajalta.

Identiteettipolitiikka on juuri tätä: identiteetillä itsellään ei ole siinä väliä, vaan sillä mitä identiteettiä henkilö sanoo edustavansa. Mitä keinotekoisempi ja mitä todellisuudelle vieraampi se identiteetti on, niin sitä parempi poliittisten tavoitteiden kannalta. Mitä enemmän ministeri toistuvasti hokee edustavansa niitä arvoja, joita hän ei omassa elämässään millään tavoin edusta, niin sitä helpommin hän on ohjattavissa. Ja mikään ei ole nykyään niin pelottavaa ( ja kiihottavaa ) kuin se, että poliittista valtaa pitäisivät äänestäjien tuella käsissään itsenäiseen ajatteluun kykenevät persoonat, joita ei ole helppo ohjailla.

Todetaan vielä lopuksi, että ministeriön tapa vaikeuttaa kyseisen tutkimuksen julkaisua voitaisiin ihan aikuisen oikeasti katsoa oikeusvaltioperiaatetta rikkovaksi toiminnaksi, jos ministeriöiltä enää rahanjaossa minkään periaatteiden noudattamista odotettaisiin. Enäähän ei odoteta, eikä ole syytäkään.

tiistai 8. syyskuuta 2020

Vallan kolmijako punamultakasassa

Mehiläiset keskittyvät asiaan.
Jukka Hankamäen kirjasta Totuus kiihottaa syntyi sen julkaisun jälkeen täysin turha kohu, jonka taustoja on ehkä parhaiten tuonut esiin Timo Vihavainen:

Filosofin vaikeudet

Ministeriö on nyt päättänyt periä Suomen Perustalta takaisin summan, jonka se arvioi kuluneen kirjan kustantamiseen. Tämä tuskin yllättää ketään, kuin siinä mielessä, että ministeriö ei sentään kehtaa periä takaisin koko jaettua tukea.

Ministeriöltä ei voi odottaa tohtoritason järkevyyttä perusteluissaan, mutta kohtuullista olisi ollut, että ei olisi vedottu teoksen lainvastaisuuteen, koska siitä ei ole olemassa oikeuden päätöstä ja yleensä oikeuslaitos päättää mikä toimi on lainvastainen ja mikä ei. Ministeriö on lakia toimeenpaneva, ei tuomiovaltaa käyttävä elin. Tuomiovaltainen elin ei ole Hankamäen teosta todennut lakia rikkovaksi ja tuskin tulee toteamaankaan, ellei sitten taas haluta yhtä langettavaa päätöstä lisää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Ministeriöillä on tietysti vapaus jakaa tukia aivan miten ne tahtovat. Tähän asti on yritetty noudattaa edes jotain reilun pelin sääntöjä, mutta se aika taitaa olla mennyttä. Parasta olisi, jos kaikki millään tavoin poliittisiin puolueisiin liittyvät toimijat ja itse poliittiset puolueet jätettäisiin täysin ilman tukia. Ei ole enää olemassa kypsää virkakuntaa, joka tuollaisen jaon osaisi suorittaa rehellisyyttä noudattaen. Tuon onko ministeriöllä sittenkään oikeus periä tukia takaisin voisi joku selvittää perin pohjin. Nyt takana on jo ainakin kaksi samaan puolueeseen kohdistunutta epäoikeudenmukaista päätöstä.

Vallan kolmijako muuten ilmestyi suomalaiseen keskusteluun kuin taikaiskusta silloin, kun Jussi Halla-aho arvosteli omaa tuomiotaan. Siinä tuomiossa, joka on suomalaisen oikeuden suuria häpeäpilkkuja, onkin paljon arvostelemista. Jotkut valopäät kuitenkin keksivät, että lainsäätäjänä Halla-aho ei saisi arvostella edes omaa tuomiotaan ja alkoivat sitten hokea asiaa kuin papukaijat. Siitä jäi tapa vedota vallan kolmijakoon. Suomessa ei muuten silloin enää ollut vallan kolmijakoa, mutta Halla-aho piti saada pois lakivaliokunnan puheenjohtajan paikalta ja tässä maassa sellaiseen käy nykyisin mikä tahansa taikasana, jota median toimijat eivät ymmärrä. Vallan kolmijako-oppia eivät Suomessa ymmärrä poliitikotkaan, saati sitten toimittajat.

Yleisradio ei ole lukenut Hankamäen kirjaa lainkaan, koska se kertoo kirjan kertovan “naisten tyranniasta” mistä kirja ei luonnollisestikaan kerro, enkä oikein usko siellä enää olevan juurikaan muita kuin klassiseen musiikkiin keskittyneitä toimittajia, jotka niin paksun kirjan kykenisivät lukemaan. Päätoimittajatasolla ei ainakaan ole.

Enpä tiedä. Tällaisen tyhmyyden edessä menee kansalainen mykäksi. Tavallaan odottaa vain, että mikäli eduskunnassa joku asiasta kysyy, niin ministeri teroittaa vallan kolmijako-oppia ja kertoo päälle, että Unkari ei ole oikeusvaltio. Sitten SDP:n pääideologi kiittää ministeriä Ranskan vallankumouksen ja valistusfilosofian periaatteiden syvällisestä ymmärtämisestä ja niiden taidokkaasta esille tuomisesta. Eduskunnan vasen laita KD:stä vasemmalle sitten mölisee hyväksyvästi suu auki ja räkää nenästä valuen, että olipa hieno dialogi. Tällaista on nykyaikainen politiikka KD:sta vasemmalla istuvien puolueiden joukossa.


torstai 23. heinäkuuta 2020

Mitä nyt taas on tehtävä

Kartta polulla pysymiseksi.
Voisin perustella Kraftwerkin kuuntelua sillä, että osaan, tai ainakin olen osannut sillä en kohta pariin kymmeneen vuoteen ole edes koskenut siihen kuin joskus ajatuksissani, ohjelmoida. En kuitenkaan persustele. Kraftwerk nyt vain on hyvää musiikkia.

E. Michael Jones kertoi eräässä youtuben ohjelmassa mielenkiintoisen tarinan. Hän oli vaimonsa kanssa järjestelemässä anoppinsa ( tai tämän äidin ) jäämistöä. Kellarista löytyi erilaisia soittimia viuluista urkuharmonin kautta banjoon. Jones oli hämmästynyt, koska ei ollut koskaan kuullut kenenkään vaimonsa perheestä soittavan mitään. Hän päätteli, että ennen levytettyä musiikkia lähes jokaisessa perheessä oli ollut jonkinlainen soitin, jota oli ainakin yritetty soittaa, kun levytettyä musiikkia alkoi olla saatavilla, se tappoi ihmisten innon itse yrittää soittamista, koska levylle päässeet esitykset olivat niin ylivoimaisia. Pienen ajatusketjun perusteella hän johti tästä päätelmän, että Bachin perhe oli mahdollinen vain, koska siihen aikaan kaikki perheet rämpyttelivät vähintään jonkinlaista kansanmusiikkia. Itse Bachin oli siten helppo nousta vertauskuvallisen vuoren, jonka soittava kansa muodosti, huipulle.

Tämä voi hyvin olla totta.

Jones itse perusti poikiensa kanssa folkbändin, joka näillä perityillä soittimilla soitti folkkia South Bendiläisessä klubissa jokaisena maanantai-iltana. Tämä oli erittäin hyvä ja toimelias idea.

Tämän blogin alkuperäisessä hengessä voisikin ehdottaa, että jokainen alkaa vähintään kirjoittaa suomenkielisiä runoja ja piirtää piirustuksia. Niihin pystyy jokainen. Soittaminen on vaikeampaa ja vaatii harjoittelua, mutta ei olisi pahitteeksi opetella soittamaan edes jotain. Jopa kellopelillä itse soitettu Ukko Noa tuottaa tyydytystä massaviihteen raiskaamalle sielulle. Bändejä Suomessa on liikaakin, joten sellaista ei tarvitse perustaa. Lapsille kuitenkin kannattaa ostaa instrumentteja, joilla voi tuottaa harmonisia ääniä.

Laskento, liikunta, uskonto, laulu ja piirustus ovat ne asiat, jotka pitävät kansallisen kulttuurin pystyssä. Ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen on tärkeää. Kaikki eivät voi olla hyviä ainakaan näissä kaikissa, mutta silloinkin voi ryhtyä Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi. Sekin on hieno tapa tukea kansallista kulttuuria ja siinä jokainen on hyvä ainakin, jos muistaa ja oivaltaa laskennon, liikunnan, uskonnon, laulun ja piirustuksen kautta saadun perusopetuksen.

Melkeinpä voisi sanoa, että ellei osaa laulaa Veikko Lavin laulua Silakka-apajilla unissaan samalla piirtäen vasemalla kädellä ääriviivakopiota Edelfeltin taulusta Eukkoja Ruokolahden kirkolla on velvollisuus lähteä Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi, ellei nyt satu olemaan pappi tai upseeri.

Näillä mennään.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Tyhjästä on paha nyhjästä

Joukko-oppia opiskellut nuoripari palaa kaupasta
hämmentyneenä tyhjän joukon ongelmasta.

E. Michael Jonesin kirja Logos Rising, a history of ultimate reality on selvästi parempi kuin odotin. Tietyllä tavalla ärsyttää Jonesin tapa lähestyä asioita journalistisesti ajankohtaisten asioiden ja historiallisten anekdoottien kautta, mutta se on myös kirjan vahvuus, koska se tekee siitä kiinnostavan. Voimme helposti lukea parempaa ja kestävämpää filosofointia moniltakin dominkaaneilta, mutta ne eivät koskaan hyökkää täysillä sen tosiasian kimppuun, että ympärillämme oleva maailma on käytännössä hylännyt metafysiikan kokonaan tieteellisenä pidettyjen praktiikoiden joukosta. E. Michael Jones sen sijaan antaa palaa täysillä iskiessään Dennettin, Hitchensin ja Hararin kaltaisten helppoheikkien kimppuun ja tuodessaan samalla esiin sen, mistä ajatteluperinteestä nämä oman elämänsä starat nousevat. 

Olen vasta toisessa luvussa, kirja on aika raskaslukuinen, enkä lähde antamaan mitään kritiikkiä. Sen verran voi sanoa, että Suomen Perustan ei olisi kannattanut sitä julkaista edes tarjottaessa. On kuitenkin mukavaa meditoida vaikka seuraavaa vanhaa huomiota, joka kirjassa heti alussa esitetään: “Jos ainoastaan fyysiset/käsinkosketeltavat asiat ovat todellisia ja kaikki muu on narratiivia, niin mitä voimme silloin sanoa ajatuksesta, että vain fyysiset asiat ovat todellisia?”

Tätä sopii miettiä.

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Todellisia probleemeja


Nyt, kun olen muutamana iltana istunut kuistilla nauttimasta hyvästä kirjallisuudesta on siihen ilmestynyt kahdesti harmaavalkoinen, pirteän näköinen kissa. Ensimmäisellä kerralla se seurasi teenjuontiani aivan rauhallisesti pitkään tuijottaen, mutta heti kun kysyin siltä: "Kenen kissa sinä olet?" se ponnahti vikkelästi karkuun. Toisella kerralla se jo kierteli vapaammin ja aina välillä vähän vilkuili. Lopulta se ryhtyi nuuhkimaan ovea ja tuijottamaan sitä, joten kysyin: "Haluatko sisään?" Asiallinen kysymys sai sen taas pingahtamaan karkuun.

Näyttää olevan aivan selvää, että kissat eivät joko pidä siitä, tai eivät ainakaan ymmärrä, kielellistä kommunikointia ensi kohtaamisten aikana. Henkilöön menevät kysymykset yleisesti ottaen ovatkin tyhmiä kaikissa tilanteissa.

Kissa voi olla villiintynyt. Ainakin arkuus viittaa siihen. Siinä tapauksessa voisi osoittaa sille ruokaa tarjoamalla, että palvelualttiutta kyllä löytyy lokoisammankin elämän, kuin villielämän viettämiselle. Toisaalta pitää varmaan kysellä ensin naapureilta, jos se onkin jonkun heistä kissa. Siinä tapauksessa täällä saa aina käydä, mutta asumaan ei parane ruveta, eikä ruokaa odottaa. Ehkä ruoan sijaan voisi kokeilla myös jonkinlaista muuta sanallista lähestymistä kuin tyhmää kysymystä osoittamaan, että kyllä siinä pihassa saa pyöriä ihan vapaasti, eikä karkuun tarvitse lähteä. Niin kauaa ei kuitenkaan jaksa paikallaan hiljaa olla kuin patsas, että kissa itse tulisi tutustumaan.

Katsellaan ja lueskellaan sillä välin epäkorrektiakin kirjallisuutta, kun sitä vielä on tarjolla. Ei ole kauaa. Senkin jälkeen pysyy kyllä totena se, että huolimatta pitkästä yhteisestä evoluutiohistoriasta on kissan kanssa vaikea jutella.

torstai 11. kesäkuuta 2020

Maalauksia 010

Ylikoulutettu Joni Lordi keskittyy
urkusooloon kesäfestareilla.
Uskon siihen, että suomalaisessa mielenmaisemassa ja ajattelussa olisi hyvin tilaa ja vapautta sille keskustelulle jota Suomen Perusta, ja jotkin muutkin poliittiset ajatuspajat pyrkivät herättämään. Usein tämä usko on kyllä kovalla koetuksella, koska suomalaisessa mediassa tällaista tilaa ei ole lainkaan. Viimeksi sitä on ollut joskus silloin, kun Kauko Kare julkaisi hienon, journalistisen raporttinsa Tähän on tultu. Sen jälkeen se on suljettu pakastimeen ja jäädytetty täysin. Mitään sen kaltaista ei nykyisin voi julkaista kuin omakustanteina, jotka julkisuudessa vaiennetaan täysin, tai pienkustantamojen, jotka sitten suljetaan erilaisilta kirjamessuilta, kautta.

Median kohokohtia ovat nykyisin ylipitkät “featuret”, joissa aidot ihmiset seikkailevat toimittajan luomassa ympäristössä lausumassa asioita, jotka toimittaja on jo ennen jutun kirjoittamista päättänyt heidän suustaan saada juttuun sopivalla tavalla. Tämä ei kaikeksi onneksi myy, mutta sillä pidetään yllä arvostusta piireissä.

En ole tarkemmin tutustunut Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa kirjan aiheuttamaan kohuun koska en jaksa pilata sellaisella päivääni. Jos Suomen Perustan ratkaisu on joku muu kuin palauttaa kirja julkaisuun pidän sitä selkeänä tappiona sananvapaudelle ja poliittiselle keskustelulle. On aivan ilmiselvää, että yli 400-sivuisesta kirjasta on haettu pari raflaavaa kohtaa, joista sitten on kuumeisella ylitulkinnalla päädytty omassa päässä syntyneeseen kuvaan, jossa Hankamäki kehottaa raiskaamaan naisia, koska naiset itse haluavat sitä. Tai jotain vastaavaa. Tällainen kohu on myös ainoa asia, joka saa keskiverron päätoimittajan lukemaan kirjasta ne kohdat, jotka twitteristä on hänelle syötetty. Ja ryhtymään sitten konemaisella varmuudella naputtamaan oudon sentimentaalista filosofiaansa pääkirjoitukseksi ilman, että itse tutustuu edes kirjan sisällysluetteloon. Se on aidosti surullista ja ikävää niin kauan, kuin media vielä on ohjailevinaan poliittista keskustelua maassamme. Ministereille tämä sopii hyvin, koska se tukee heidän pyrkimystään katkaista Perussuomalaisen ajatuspajan rahoitus.

Media on Suomessa nimenomaan vapaan poliittisen keskustelun latistaja ja tappaja.

Muilta ajatuspajoilta ehkä odottaisi jonkinlaista tukea, mutta se on kai aika turhaa. Yleisestikin ennustan liberaalia pöyristymistä jokaiselta suunnalta. Jopa niiltä liberaaleilta suunnilta, jotka ovat pitäneet keskustelua näistä asioista tärkeänä. Ollaan kuitenkin Suomessa ja täällä ajatuspajan varsinainen tehtävä ei ole ajatella ja esittää haastaviakin ideoita, vaan toteuttaa ministeriössä määriteltyä arvopohjaa. Muuten voi huomata jääneensä julkaisemaan ajatuksiaan ihan vain itsekseen.

Itse ehdin lukea verkosta kirjan 11. luvun, josta napatut sitaatit ovat kuulemma aiheuttaneet eniten kohua. Sen perusteella on aika selvää, että sitaattien avulla on liikkeelle pantu se sama aivoton pataljoona, joka on myös Päivi Räsästä ja Aito avioliitto-ryhmää koskevien kohujen takana. Oma näkemykseni seksistä ja avioliitosta myötäilee enemmän näitä konservatiivisempi voimia kuin Hankamäkeä ja olisin ehkä jättänyt koko luvun pois Suomen Perustan julkaisusta, koska siitä jää vähän sellainen maku, että postmodernistit tappelevat postmodernismin raunioilla siitä kuka saa harrastaa vapaata seksiä ja kenenkin kanssa. Dialogi erilaisten gendeteoreetikkojen kanssa on täysin turhaa ja hedelmätöntä ja se johtaa aina vain tiukempaan ja tiukempaan seksuaalisuuden julkiseen valvontaan. Luku sisältää kuitenkin erittäin hyvin raportoitua kuvaa siitä miten ontosti media näitä asioita käsittelee, joten ehkä se olisi mennyt minultakin läpi, jos olisin ollut sensuroivina silminä. Kaikki selitykset siitä, että nyt on päässyt vahingossa jotain outoa läpi ovat ihan turhia. Suomen Perusta ei ole, eikä tarvitse ollakaan, mitenkään erityisesti profiloitunut pitämään siveellisyyttä, hyveellisyyttä ja avioliittoa seksin parhaina ilmenemismuotoina, vaan käsittääkseni koko puolueessa ollaan aika lailla nykyisen harhan vallassa näissä asioissa. Varsinkin siveellisyyttä, avioliiton odottamista ja aviollisen uskollisuuden vaatimusta pidetään kai jopa naurettavina. Se on ihan ok, mutta silloin tällaisten tekstien päästäminen läpi ei oikeastaan voi olla vahinko, vaan jopa velvollisuus, jos asioista halutaan vapaata, yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua.

Tavallaan tämän voisi kuitata pienenä kesäkohuna, mutta onhan tämä myös vakavampi juttu siinä mielessä, että genderteoreetikkojen kanssa on lähdetty leikkisotaan niiden omilla aseilla ja nyt joudutaan tulevaisuudessa myötäilemään heitä kaikessa julkaisutoiminnassa ja pitämään erityisen tarkkaa huolta siitä, että heitä ei loukata missään julkaisutoiminnassa.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Kassandran huokaus

Kissa kylmällä pöydällä
Olen aina ollut aistivinani Sarasvuossa jonkinlaista rehellisyyttä vaikka hänen teologiset pohdintansa ovatkin onnettomia. Hänen keskusteluohjelmansa Kassandran huuto pyörii youtubessa. Sen ensimmäinen jakso, jossa haastateltavana oli Tuomas Malinen on täyttä asiaa. Sitä voi jopa pitää eräänlaisena Kassandran huutona. Sen sijaan keskustelua Jari Ehrnroothin kanssa en tajunnut ollenkaan. Mitä tässä leppoisassa jutustelussa oli sellaista mikä pitäisi kuulla varoituksena ja ennen kaikkea mikä esitetyissä näkemyksissä oli sellaista, että jopa Ehrnroothin fyysistä koskemattomuutta on uhattu?

Keskeisin näkemys, jonka sain poimittua, vaikutti olevan se, että luomiselle ja luojalle perustuvat ajatukset ihmisioikeuksista pitäisi korvata uudella ajattelulla, koska me tiedämme, että maailmaa - ja ihmistä - ei ole luonut luoja, vaan evoluutio. Tässä on jo tietysti se ajatustason virhe, että evoluutio ei luo mitään, vaan korkeintaan muokkaa olemassaolevaa materiaa sattumien kautta suvunjatkamisen yhteydessä. Jopa evoluution sisällä se mikä luo uutta elämää ja miksi on vielä vastaamaton mysteeri. Pelkkä seksihän se ei ole, koska lähes kaikki lajit pyrkivät pitämään huolen jälkikasvustaan. Niillä täytyy siis olla joku tahto elämän jatkumiseen oman olemassaolon yli. Mutta antaa sen olla, sillä hämmentävää on se mikä tässä näkemyksessä on nykyisin niin haastavaa, että se aiheuttaa suuttumusta, vihaa ja jopa fyysistä uhkailua? En tältä istumalta nimittäin usko, että Ehrnrootia uhkailisivat fundamentalistitset kristityt. Muslimeja hänen puheensa ei taas todennäköisesti edes kiinnosta. Katolinen kirkko häntä ei ainakaan uhkaa, tuskin edes ortodoksinen vaikka siellä suunnalla ajoittain spontaanimpia ollaankin.

Ohjelmassa keskusteltiin pinnalta raapaisten myös Kantin ja Nietzschen kaltaisista epäonnistuneista filosofeista, mutta ne lähinnä vain mainittiin muistaen sanoa, että Nietzschen ajatus yli-ihmisestä on käsitetty väärin, mikä on suurinpiirtein sama asia kuin sanoisi, että Jerimian valitusvirret on ymmärretty moraalifilosofisesti väärin. Ei sen kummempaa. Ainakin jälkimmäisen voi sanoa koska tahansa ilman, että kukaan nokkaansa kopauttaa. 

Luultavasti onkin niin, että jumalattomille "hyviksille" ihmisoikeudet ovat juuri se sokea piste, joka aiheuttaa raivoa. Myös Halla-ahon taannoinen kirjoitus ihmisarvosta aiheutti suurta närästystä niissä piireissä. He ovat tilanteessa, jossa heillä ei ole mitään objektiivista määritelmää ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille, koska he eivät enää usko ihmiskunnan ulkopuoliseen luojaan, joka voisi määritellä, ja on toki määritellytkin, ihmisoikeudet. Heillä on vain tunne, että ihmisillä pitää olla arvo ja oikeudet, mutta tämän tunteen pukeminen rationaaliseen, sanalliseen muotoon ilman Jumalaa on vaikeampi rasti kuin voisi kuvitella. Itse asiassa se ei onnistu koskaan, vaan edessä on aina umpikuja ja päädytään siihen, että ihmisellä oikeastaan on vain instrumentaalinen arvo.

Odotin, että Jari ja Jari olisivat päätyneet johonkin tällaiseen keskusteluun:

- Kuka sen ihmisen arvon sitten Jari määrittelee?
- Kyllä sen Jari määrittelee ihminen itse.
- Eli me voimme määritellä sen tässä ja nyt?
- Miksinpä ei Jari. Me olemme ihmisiä siinä missä kuka tahansa muukin.
- No ruvetaanpa määrittelemään.

Tuohon ei kuitenkaan menty ja ohjelma siis jätti ihmetyksen valtaan siitä, että mikä tekee Ehrnroothista vihatun. Nuo ihmisoikeudet ovat vain oma arvaukseni. Voi olla, että myös se, että Ehrnrooth ei näe sosialistista hyvinvointiyhteiskuntaa parhaana mahdollisena yhteiskunnan mallina aiheuttaa vihaa, mutta niin aina.

Ehrnrooth puhui myös sosialismista, nationalismista ja liberalismista modernin maailman suurina poliittisina aatteina asettaen ne vastakkain tai jonkinlaiseen kilpailuasemaan. Tosiasia, jota esimerkiksi Fukuyama piti itsestään selvyytenä on kuitenkin se, että liberaali demokratia edellyttää nationalismia. Ei sitä muuten edes ole. Nykyisten poliittisten ajattelijoiden ongelma on, että nationalismia lähestytään vain tunnetasolla tyyliin "pitäiskö mun olla samanlainen kuin naapurin Pena" eikä hallinnollisena rakenteena, jossa kansakunta demokraattisesti hallitsee itseään. Sellaisena se kuitenkin on demokratian edellytys itsestään selvistä syistä. Mitä on liberalismi ilman demokratiaa? Se olisi haastava keskustelun aihe, mutta siihen ei nyt päästy.

Ihan suositeltava keskustelu joka tapauksessa. Nationalismi mahdollistaa sen, että Jari ja Jari voivat kauniilla suomen kielellä keskustella suomalaisessa internetissä myös käsittämättömistä aiheista ja ehkä omalta osaltaan jotenkin vaikuttaakin tulevaisuuden politiikkaan demokratian puitteissa. Anarkomonarkistina pystyn aika rennosti hyväksymään sen ilman sen suurempia tunteita.

torstai 4. kesäkuuta 2020

Maalauksia 009

Androgyyni helsinkiläistarjoilija odottaa tilausta englanniksi.
Tunnustan lukeneeni eilen kuistilla netistä Ilkka Remeksen kirjaa Kremlin nyrkki. Edelleen jatkuva helikopterin pörrääminen kylän yläpuolella on silti liioittelua.

Kirjasta oli mukava huomata, että muutkin kuin minä ja Kouvolan valtuusto ovat ajatelleet syvempää yhteistyötä Kiinan kanssa mahdollisuutena. Kirjan lopussa Remes ainakin väittää keskustelleensa monien asiantuntijoiden kanssa kirjan käsittelemistä aiheista.

Itse aikanaan ajattelin asiaa ihan kulttuurisessa mielessä ikivanhan, jo ennen kommunismia, liberalismia ja muita nykyaja kotkotuksia, syntyneen iskulauseen: "keskuksen valtakunta säteilee harmoniaa ympärilleen." pohjalta. Suomi olisi niin kaukana keskuksesta, ja Venäjä vielä välissä, että kiinalaisilla tuskin olisi mitään intressejä puuttua suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Saisimme olla aivan kuten haluaisimme, mutta turvassa ulkoisilta hyökkäyksiltä. Todennäköisesti voisimme jopa Shanghain sopimuksen turvin rakentaa Tallinnan tunnelin kautta luotijunayhteyden Marin tasavaltaan koko maailman ihmeteteltäväksi ja pällisteltäväksi. Remes tyytyy kirjassaan vain 40 minuutin yhteyksiin Turusta ja Tampereelta Helsinkin ja kahden tunnin yhteyteen Helsingistä Ouluun, mutta dekkareiden kirjoittajilla on tiettyjä realismin asettamia rajoitteita aina.

En edelleenkään ole mikään kriitikko, eikä Remeksen edustama genre ole ihan omien kirjallisten mieltymyksieni mukaista. Silti voin ladata hyvin mielin sen lattean fraasin, että kirja piti otteessaan.  En pidä siitä jännistysromaaneihin tulleesta tyylistä, jossa ne kirjoitetaan jo valmiiksi elokuva tai tv-sarja mielessä, mutta ilmeisesti se on kansainvälinen tyyli nykyään. Ihmettelenkin miksi tästä ei tehtäisi televisiosarjaa vaikkapa Yleisradion - joka taitaa olla ainoa mahdollinen suomalainen rahoittaja - toimesta. Mikäli ammattilaiset olisivat asialla potentiaalia olisi vaikka minkälaiseen menestykseen. Ja myös jatkokausiin, joissa kirjassa muotoutuvaa maailmanpoliittista tilannetta voisi käyttää taustana.

Kirjan loppua voi pitää, paitsi hyvänä 'cliffhangerina' toiselle kaudelle, myös ironisena kannanottona. Yhteistyö Kiinan kanssa olisi todellakin ratkaisu kaikkiin niihin ongelmiin, joita hallitus toisensa perään pyrkii ratkaisemaan. Ei puuttuisi työvoimaa, josta aina on puute, silloin kun rahat ovat loppussa ja kaikki työttöminä, eikä halua rakentaa viimeisen päälle uskomatonta teknologiaa yhdistämään Suomen metropolit toisiinsa ja valaisemaan niitä uusimmilla energialähteillä. Eikä Osmo "Ode" Soininvaarankaan tarvitsisi enää syödä nepalilaisen orjatyövoiman tekemää ruokaa Helsingissä koska kiinalaisesta keittiöstä, johon olemme tutustuneet vasta pintapuolisesti, on kyllä ihan jokaiseen lähtöön.