Ihmiset menettivät järkensä, kun he lopettaminen matkustamisen yhdessä hevosten kanssa.
Jossain vaiheesssa elämääni pidin kaikkea edistystä hyvänä, koska ajattelin sitä vain teknisenä edistyksenä, mutta enpä tiedä.
Jos taivaalta nyt sataisi rahaa juuri oman kattoni päälle, niin ostaisin Teslan ajaisin pohjoiseen, sieltä Norjaan ja läpi Norjan etelään Ruotsiin, jossa kiertäisin eteläistä rannikkoa pitkin Tukholmaan ja sieltä lautalla yli Turkuun, josta Helsingin kautta takaisin Kymiin. Koko matkan soittelisin äänentoistojärjestelmän kautta Kraftwerkin 3D-kataloogia. Reitin suunnittelisin niin, että voisin ladata auton Supercharger-asemilla ja yöpyä pienissä majataloissa, jos sellaisia enää on. Lauttamatkan Tukholmasta Turkuun viettäisin modernissa autossani, jos se olisi mahdollista, mutta eipä se ole. Portsarit estäisivät sen.
Siinä on melkein se mitä minussa on modernia intoilijaa jäljellä. Muuten tunnen aika lailla ylenkatsetta koko edistysintoista, modernia maailmaa kohtaan, lukuunottamatta tietenkin lääketieteen kehitystä, joka on ollut siunaus kaikille. Tekniikastakin olisin valmis tinkimään sillä, jos kuvailemani matka pitäisi tehdä hevosvetoisesti voisin vedota siihen, että se sopii kyllä paremmin nuoremmille :)
Mitä vanhempaa kirjallisuus on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa maalaustaide on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa musiikki on, sitä parempaa se on; mitä vanhempaa ajattelu on, sitä parempaa se on. Näin vain on. Enkä usko tämän johtuvan vain omasta vanhentumisestani, vaan siitä, että olen vasta nyt oppimassa innostumaan asioista, jotka ovat aitoja ja oikeita. Ne kaikki löytyvät menneisyydestä.
4 kommenttia:
"Mitä vanhempaa kirjallisuus on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa maalaustaide on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa musiikki on, sitä parempaa se on; mitä vanhempaa ajattelu on, sitä parempaa se on. Näin vain on. Enkä usko tämän johtuvan vain omasta vanhentumisestani, vaan siitä, että olen vasta nyt oppimassa innostumaan asioista, jotka ovat aitoja ja oikeita. Ne kaikki löytyvät menneisyydestä."
Kirjoittaa hän. Ja minä allekirjoitan nuo kaikki näkemyksesi täysin.
Tuo mitä sanot hevosella matkaamisesta, siitä olen jyrkästi eri mieltä, ei sillä teetikö hidas eteneminen tekisi hyvää nuorillekin, mutta mutta, nuori veri on kiihkeeä ja vaatii uusia kokemuksia jaltkuvasti, ei heillä ole aikaa, tai varrsinkaan malttia matkata hitaammin ja katsella ja kuunnella maailmaa. Poikkeusia tähän on, vaan ne ovat, pelkäänpä, liian harvassa. Näin "korkeassa iässä" ei ole niin hiton kiire enää mihinkään, vähemmälläkin vouhkasulla ehtii:)
Huru-ukko
Osta Opel Kadett GSi 16v. Niitä saa vielä. Vittuile Mersuille ja Bemareille.
Word.
"Mitä vanhempaa kirjallisuus on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa maalaustaide on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa musiikki on, sitä parempaa se on; mitä vanhempaa ajattelu on, sitä parempaa se on. Näin vain on. Enkä usko tämän johtuvan vain omasta vanhentumisestani, vaan siitä, että olen vasta nyt oppimassa innostumaan asioista, jotka ovat aitoja ja oikeita. Ne kaikki löytyvät menneisyydestä."
Dostojevski ja klassinen venäläinen kirjallisuus, klassinen musiikki, 1920-luvun jazz, 1950-... rock, lukematon määrä artisteja alkaen Elvis, Jerry Lee Lewis, Carl Perkins, Fats Domino, Chuck Berry, Johnny Cash... Luen muuten jenkkien countrymusiikin siihen valtavaan musiikin spektriin mukaanlukien blues, gospel ja country.
Rock-musiikin kulta-aika 1965-1975. Hienoja bändejä on toki tullut myöhemminkin, mutta tuo aika on ollut rock-musiikissa mielestäni hienoin ja merkityksellisin.
"Osta Opel Kadett GSi 16v. Niitä saa vielä. Vittuile Mersuille ja Bemareille."
Mulla on nyt käytössä Paeugeot 206+ vuodelta 2011. Ihan ok. ja hämmmästyttävän pirteä niillä vauhdeilla mitä rajoitusten mukaan saa ajaa, kiihtyy näppärästi vielä satasessa, mutta hyytyy kyllä, kun mennään koviin nopeuksiin. Kaupunkiajossa, jopa loistava.
Toyota Corolla Verso odottaa kytkinremonttia.
Mulle ajomukavuus voittaa suorituskyvyn. Ajoin manuaalilla ensimmäisen kerran - satunnaisia kokeiluja lukuunottamatta - viime talvena ja alussa se oli yhtä tuskaa, Nyt kun on päässyt vauhtiin se on aika mukavaa. Peugeotilla vetää rampista kevyesti 120 km/h. Ongelma on yleensä se, että edestä ei lähdetä kunnolla.
En ole koskaan kokeillut paljon se kaasu pohjassa menee, mutta veikkaan, että kiihtyvyys vaan hyytyy siinä 140 - 150 - vauhdissa. Pieni kone. Satasella kuitenkin ampaisee hyvin.
Lähetä kommentti