maanantai 31. tammikuuta 2022

"Enää ei tule lumisia talvia"...


 ...ja muita juttuja, jotka media kyselemättä uskoo, olisi aika paksu kirja, joten annetaan sen olla.

Itselläni ei ole Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiin mitään muuta sanottavaa kuin se, mitä sanoin aika laajasti jo Mikko Ellilän oikeudenkäynnistä. Olen edelleen samaa mieltä.

Oikeudenkäynnin kommentointi tulee kuitenkin vastaan siellä sun täällä. Vaikka sananvapauden puolustajat ovat perusasenteessaan oikeassa heidän kommenteistaan tulee vastaan kummallisia juttuja. 

Syyttäjää verrataan inkvisiittoriin ja oikeudenkäyntiä keskiaikaiseen inkvisitioon. Inkvisitio ei kuitenkaan syyttänyt, eikä jakanut tuomioita, vaan se tutki syytteitä harhaoppisuudesta. Usein vangitut rikolliset ilmoittautuivat itse harhaoppisiksi päästäkseen edes joksikin ajaksi inkvisition vankilaan, jossa oli  paremmat oltavat, kuin maallisen vallan vastaavissa. Syytetty sitten todettiin joko harhaoppiseksi tai syyttömäksi, ja luovutettiin sitten valtion viranomaisten tuomittavaksi.

Historioitsija Thomas Madden on todennut selkeäksi tosiasiaksi sen, että inkvisitio säästi tuhansia syyttömiä, ja vähän syyllisiäkin, hallintomiesten mielivallalta ja väkijoukkojen lynkkaushenkiseltä väkivallalta. 

Tällaista elintä tarvittaisiin varmasti nykyäänkin, kun näitä sananvapauteen liittyviä oikeusjuttuja, niiden mediakommentointia ja aiheeseen liittyvää lainsäädäntötyötä seuraa. 

Ellilä ja Räsänen - ja muut siinä välissä - olisivat molemmat saaneet vapauttavan lausunnon inkvisitiossa. Molemmat ovat maallikkoja, eikä kumpikaan ole julistanut mitään harhaoppia, ellei nyt anakronisesti lasketa Räsäsen luterilaisuutta sellaiseksi.

Espanjan inkvisitio, joka on kuuluisin, toimi uudella ajalla. Se oli valtion, ei kirkon perustama. Inkvisiittorit luonnollisesti olivat sielläkin kirkonmiehiä, sillä sekin tutki vain mahdollista harhaoppisuutta. Sen parin sadan vuoden aikana käsittelemistä syytteistä noin pari prosenttia johti syylliseksi toteamiseen. Samaan aikaan esimerkiksi ennakkoluuloista vapaassa ja aina iloisessa Englannissa päitä katkottiin ihan urakkatahdilla. Espanjan inkvisition nykyinen, lähinnä mediassa esiintyvä maine, onkin Englannin propagandan luomus ihan sellaisenaan.

Maamme yleisessä eetoksessa elää historiasta paljon muitakin käsityksiä, jotka ovat pelkkää propagandaa, mutta en mene nyt niihin, koska en itse viitsisi istua oikeudessa syytettynä. 

Todetaan kuitenkin, että yksi perustava syy näihin oikeudenkäynteihin on vääristynyt käsityksemme historiasta. Mediassa näemme kaikkialla vain pahaenteisiä fasisteja tai heitä vastustavia, viitta harteillaan lentäviä maailman pelastajia.


5 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Mitä muuten Mikko Ellilä mahtaa nykyään toimittaa? Ei ole miehestä kuultu aikoihin mitään.

Catilina kirjoitti...

Kardinaali Richelieu oli paljon mainettaan parempi. Jopa Dumas oli tätä mieltä.

IDA kirjoitti...

"Mitä muuten Mikko Ellilä mahtaa nykyään toimittaa?"

En kyllä tiedä. Mikko varmaan vaikuttaa edelleen Turussa. Facebookissa ollaan kavereita.

IDA kirjoitti...

"Kardinaali Richelieut oli paljon mainettaan parempi. Jopa Dumas oli tätä mieltä."
Katolinen kirkko kokonaisuudessaan on mainettaan parempi. Me elämme aika propagandistisen historiatulkinnan aikaa.

Suomalaisten kannattaisi esimerkiksi joskus miettiä sitä miksi anglosaksit liittoutuivat Neuvostoliiton kanssa. Ei siinä mistään juutalaisten pelastamisesta, tai muiden vähemmistöjen suojelemisesta ollut kysymys.

Englanti on kautta historian ollut törkein siirtomaavalta. Nykyään kuitenkin syytetään Belgiaa ja jopa Portugalia, joka oli erittäinkin lempeä alusmaitaan kohtaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Englanti olisi halunnut tappaa belgialaiset nälkään vain siksi, koska maa oli Saksan armeijan valloittama. Siitä, että Churchill julisti Suomelle sodan Suomen itsenäisyyspäivänä ei kai tarvitse edes puhua, Se on niin itsestään selvää: mulkkuja mitä mulkkuja.

IDA kirjoitti...

Qroquius Kad:

Lainaan tähän pätkän Mikkoa eiliseltä. Näillä mennään.

"Se argumentti, että Päivi Räsäsen joutuminen ajatusrikossyytteeseen ei ole sananvapauden vastaista, koska "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" ei kuulu sananvapauteen, on täysin neuvostoliittolaista logiikkaa.

Nimittäin Neuvostoliiton perustuslain mukaan kansalaisilla oli sananvapaus, mutta "neuvostovastaisuus" eli "fasistinen kansankiihotus" ei kuulunut sananvapauteen, joten "neuvostovastaisia" mielipiteitä esittäneiden henkilöiden laittaminen vankileireille ei muka ollut sananvapauden vastaista.

Esim. Viron itsenäisyyden kannattaminen oli neuvostovastaisuutta eli "silkkaa fasismia", joten Neuvostoliiton vallanpitäjien mielestä Viron itsenäisyyden kannattajien laittaminen vankileireille ei ollut sananvapauden vastaista, koska moisten neuvostovastaisten mielipiteiden esittäminen ei kuulunut sananvapauteen.

On pöyristyttävää, että vielä nykyaikana Suomessa on paljon sellaisia totalitaristeja, joilla on samanlainen käsitys sananvapaudesta kuin Neuvostoliiton vallanpitäjillä."

Eli juuri nåin.