maanantai 31. tammikuuta 2011
Kommarimeininkiä
Kyllä siis tässä maassa tosiaan olisi kirveellä töitä.
YLE:n uutisten mukaan Kylmäkosken kirkko Akaalla on suljettu ja asetettu käyttökieltoon homeongelman takia. No juu, olisi erittäin hienoa, jos ja kun kirkkoa korjataan, mutta väitän pokkana, että siinä kirkkotilassa, jossa Jumalanpalveluksia järjestetään, ei homeesta ole ihmisille yhtään mitään ongelmia. Olen melkein sataprosenttisen varma tästä.
Ei tällä nyt enää ole mitään laitaa, että virkaintoiset pykälien nysvääjät ajavat ihmisiä ulos kirkoista. Kommarimeininkiä mikä kommarimeininkiä.
Perustuslaki II
Tänään on Pyhän Giovanni Boscon juhlapäivä. Suomi tarvitsisi, ja tulee tulevaisuudessa kipeämmin tarvitsemaan koulu- ja sivistyslaitoksensa uudistamista. Tai ehkä sen peruuttamista siihen järkevämpään tilaan, joka vallitsi ennen viimeisiä, yltiöpäisiä uudistuksia, joiden tavoite - vain lievästi karrikoiden - on ilmeisesti tehdä kaikista suomalaisista jonkinlaisia tieteen filosofian tohtoreita. Giovanni Boscosta voisi ottaa oppia. Suomea ei juuri voi verrata Yhdysvaltoihin, mutta Charles Murray on esittänyt aiheesta hyviä, yleispäteviä huomioita kolmiosaisessa artikkelisarjassaan, joten linkitän sen tähän, enkä itse väännä aiheesta enempää, koska se ei ole edes tämän postauksen aihe muuten kuin siinä mielessä, että koululaitos on monessa mielessä ihan perustava juttu.
Intelligence in the Classroom
What's Wrong with Vocational School?
Aztecs vs. Greeks
Varsinainen aihe on perustuslakiuudistus, jota rupesin pohtimaan Yrjön kommentin pohjalta. En itse oikein usko minkään poliittisen eliitin olemassaoloon. Ainakaan sellaista ei pitäisi olla demokratiassa. Eliittiä on jossain taidelaitoksissa, sivistyslaitoksissa, kirkoissa jne...yleensäkin periteisissä instituutioissa, joihin on aikojen saatossa muodostunut perinteinen hierarkia ja niissä ne tietenkin vaikuttavat omaa instituutiotaan palvellen. Valtio ei ole sellainen instituutio, vaan kansalaisten ja sellaisten instituutioiden hallinnollinen yhteenliittymä. Demokraattisen valtion hallinnossa ei pitäisi olla elitismiä lainkaan. Kutenkin nykyään voidaan puhua poliittisesta eliitistä ja heti ymmärretään mitä sillä tarkoitetaan. Se on huolestuttavaa.
Väitän, että Euroopan yhteisön tulevaisuus tulee kiteytymään kansallismielisyydestä käytävään kamppailuun. Kansallismielisyyttä on mahdoton tukahduttaa millään demokraattisilla keinoilla ja mikäli sitä yritetään joudutaan hivuttavaan kierteeseen, jossa pakkovaltaa hiljalleen voimistetaan erilaisiin hyviin syihin vedoten, kunnes ollaan samassa tilanteessa, kuin taannoinen Neuvostoliitto ja kaikki romahtaa. Jopa USA:ssa jossa ei voida puhua lähellekään samalla tavalla kansoista kuin Euroopassa liittovaltio on tavallaan kirous ja osavaltiot kokevat halua päättää asioistaan mahdollisimman itsenäisesti. Euroopassa, vaikka kansojen rajat ovat sumeat, valtioiden rajat ovat selkeästi jyrkempiä ja kielet erilaisia. Ei olemassa mitään keinoja millä kansalaiset saataisiin tuntemaan lojaalisuutta Euroopan yhteisöä kohtaan yli sen lojaalisuuden, jota he tuntevat kansallisvaltioitaan kohtaan. Sitä on turha millään valistuksen keinoin edes yrittää. Ja liittovaltio, jonka kansalaiset eivät ole sille lojaaleja, menettää tietysti kaiken sen minkä vuoksi se alunperin on pyrkinyt olemaan liittovaltio. Euroopan yhteisön olisikin järkevää rakentaa itseään vapaiden kansallisvaltioiden liitoksi.
Suomi ei tule tässäkään olemaan etujoukossa, vaan se tekee ratkaisut aina jälkijunassa. Se on ihan ok, mutta Suomen on järjetöntä tässä vaiheessa esittää mitään vanhentuvan Euroopan yhteisön etujoukkoon kuulumista. Perustuslakiuudistus, jossa Suomen EU-jäsenyys kirjataan perustuslakiin, on siis typerä. Ja sen lausumaton tavoite on se, että Suomen kansa ei saisi itsenäisesti ja demokraattisesti päättää siitä, kuuluuko Suomi Euroopan yhteisöön, mikä on jo enemmän kuin typeryyttä, koska se on Euroopalle tuhoisaa politiikkaa ainakin mikäli muut ottaisivat Suomen esimerkin vakavasti. Poliittinen "eliitti" joka on moisen perustuslainmuutoksen mestaroinut olisikin syytä vaihtaa vapaissa, demokraattisissa vaaleissa. Huhtikuussa se on mahdollista.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Älä milloinkaan, astu Madridiin
Koska jo pilasin sunnuntain kirjoittamalla politiikasta menkööt tämäkin. Ensin todetaan päivän aivan loistavaa saarnaa mukaillen: "jos uskotte totuuteen ja palvelette totuutta on selvää, että maailmaa pitää teitä tyhminä ja takapajuisina..." ja sitten siirrytään 21. kierroksen ottelun Atletico Madrid - Athletic Club Bilbao pariin.
Athletic lähtee otteluun seuraavalla kokoonpanolla:
Iraizoz
Iraola
San Jose
Ekiza
Koikili
David Lopez
Gurpegi
Javi Martinez
Muniain
Toquero
Llorente.
Vaihtopenkillä
Raul
Iturraspe
De Marcos
Gabilondo
Susaeta
Orbaiz
Aitor Ocio
Eli ei muutoksia edellisestä kotiottelusta vaikka Madridissa ollaankin. Se on mukava nähdä, että Aitor Ocio on taas mukana, vaikka vasta vaihtopenkillä. Tuomarina on Teixeira Vitienes, jonka saldo on puhdas nolla, eli hän ei ole tuominnut vielä yhtään Athletic Clubin ottelua. Mies on kotoisin Santanderista Baskimaan raja-alueilta, joten tässä olisi mitä mainioin paikka osoittaa kansallistunnetta ja vetää reilusti kotiinpäin. Ottelu alkaa juuri nyt eli kello 18:00 Suomen aikaa.
25 minuuttia kohta pelattu. Aika alussa Llorente sai hienon läpisyötön, mutta meni sitten syöttämään keskelle Toquerolle, joka juoksi onnensa ohi. Muuten ei mitenkään hyvältä näytä pelailu tässä vaan Atleticolla on ollut kolme peräkkäistä maalipaikkaa muutaman minuutin sisään. Diego Forlanilla on baskisukujuuret, joten hänet voisi säädyllisyyden vuoksi vaihtaa ulos. Tekee vielä vahingossa Atleticolle maalin mikä olisi paha asia. Mainitaan muotitietoisille ja muille mondeeneille dandyille, että Athletic Club pelaa perinteisessä, tyylikkäässä, mustassa vierasasussaan.
40 minuuttia pelattu ja Llorente ampui, täysin oikeutetun, rankkarin ohi. Ei näin. Mutta ei niin pahaa, että ei jotain hyvääkin Atleticon Perea lensi ulos ja Athletic pelaa siis yhden miehen ylivoimalla. Tauolla Caparros varmaan kehittelee tavat hyödyntää tämän.
No niin ja ensimmäisen jakson loppuun yliajalla Toquero teki maalin todella hienon hyökkäyksen päätteeksi.
Puoliaikatulos Atletico Madrid 0 - Athletic Club Bilbao 1
58 minuuttia vaihto: Gurpegi ulos, Orbaiz sisään. Atletico on kyllä ihan vaarallinen yhdeksälläkin pelaajalla, mutta eiköhän tämä tästä.
Ja niinpä: 64 minuuttia: Toquero Javi Martinezin hienosta syötöstä 0 - 2
Kymmenisen minuuttia peliä jäljellä. Toquero vaihdettiin Iturraspeen sillä välin, kun kävin parvekkeella savukkeella. Ja 85 minuutin kohdalla Munain Susaetaan, eli vaihdot on tehty. Varoituksia ei ole tullut, kuin yksi vahinkokeltainen Javi Martinezille kun Atleticolla on kolme keltaista ja yksi punainen. Eli tässä vaiheessa voidaan jo sano, että hyvä debyytti pilliin vihellelleeltä Teixeira Vitienesiltä.
Lopputulos: Atletico Madrid 0 - Athletic Club Bilbao 2.
Sarjataulukkoa iltapelin jälkeen eli käytännössä huomenna päivällä. Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että Athletic lisäsi eroa takana tuleviin Sevillaan ja luonnollisesti nyt voittamaansa Atleticoon. Ne ovat nyt viiden pisteen päässä takana. Mikäli Espanyol häviää iltapelin Villarrealia vastaan se on vain kahden pisteen päässä edellä. Tasuri tai Espanyolin voitto tästä pelistä olisi ihan hyvä, koska kolmas sija, jolla Villarreal nyt majailee on tavoitettavissa. Villarrealilla on nyt 42 pistettä, Espanyolilla 37 ja Athleticilla 35. Villarrealin ja Espanyolin välissä on Valencia 40 pisteellä. Se pelaa tämän kierroksen ottelunsa vasta huomenna iltaotteluna vieraissa Racingia vastaan, joten sarjataulukon päivitys siis tiistaina.
Kuulemiin Madridista.

Perustuslaki
Nykyiset hallituspuolueet ja SDP ovat kirjaamassa Suomen EU-jäsenyyden perustuslakiin. Tämä on yksinkertaisesti järjetöntä. Valtio siis omatoimisesti, kenenkään pyytämättä ja minkään kansainvälisten velvoitteiden vaatimatta kaventaa omaa toimintavapauttaan ja kirjaa sen perustuslakiinsa. Siinä mielessä tämä olisi ymmärrettävää, jos hallitus ja SDP tiedostavat sen tosiasian, että heistä ei ole hallitsemaan valtiota. Sehän on puhdas totuus ja itsetuntemus voi olla alku paremmalle huomiselle. Hallitus ja SDP kuitenkin näkevät väärin kuvitellessaan, että Suomen kansa ei ole kykenevä hallitsemaan itseään. Se on, ja siksi näiden onnettomien, eurooppalaista vasemmistoliberalismia edustavien puolueiden ei ole syytä mennä muuttamaan perustuslakia.
Perussuomalaiset ovat tehneet perustuslain muutoksesta kynnyskysymyksen omalle hallitukseen osallistumiselleen. Tämä on hyvä asia. Ei ole mitään mieltä mennä mukaan tekemään näin järjettömiä päätöksiä vain sen vuoksi, että voisi hallituksessa ehkä vaikuttaa joihinkin muihin asioihin. Oppositiossakin voi vaikuttaa varsinkin, kun on varmaa, että tuleva hallitusrintama ilman perussuomalaisten tukea on hyvinkin hajanainen ja altis repeilemään.
Vaalien jälkeen on nimittäin erittäin mahdollista, että Kepudemarikokoomus on pakotettu muodostamaan kolmen suuren hallituksen ehkä vielä jollain läheisimmistä ideologisista liittolaisistaan RKP, Vihreät ja Vasemmistoliito vahvistettuna, jos he haluavat perustuslakiuudistuksen läpi. Neljän vuoden päästä kaikista noista puolueista on sitten jäljellä lähinnä vain muistoja siitä mitä ne joskus ovat olleet. Toisaalta asialla on se varjopuoli, että PS ei voi saavuttaa Tanskan kansanpuolueen kaltaista asemaa seuraavan vaalikauden aikana. Suomi kun eroaa Tanskasta sillä oleellisella tavalla, että Tanskassa on perinteinen, isänmaallinen oikeisto, mikä Suomesta puuttuu täysin. Lisäksi, mikäli jo etukäteen melko todennäköisiä ylimääräisiä vaaleja ei tulisi, nykyisen hallituksen onneton politiikka tietenkin jatkuisi vielä seuraavat neljä vuotta.
Typerään perustuslakiuudistukseen ja muuhunkin nykyhallinnon typeryyteen voi huhtikuussa vaikuttaa oikeastaan vain niin, että kansalaiset äänestävät PS:n Suomen suurimmaksi puolueeksi, jolloin PS:llä on käsissään avaimet hallituksen ja sen ohjelman muodostamiseen. Näin kannattaa tehdä jo nyt, koska seuraavissa vaaleissa se kuitenkin alkaisi olla jo ehdoton välttämättömyys.

lauantai 29. tammikuuta 2011
16,6 prosenttia
Lokakuussa oli 14,3. Siitä asti olen luonnollisesti kuumeisesti miettinyt miten tähän pitäisi henkisesti suhtautua. Riehakkaan optimistisesti, vai varautuneen pessimistisesti? Vaikka kaikkeen maalliseen tulee tietysti suhtautua tietyllä ylenkatseella, koska se on ylenkatsottavaa, niin olen nyt tullut siihen tulokseen, että optimistisella innollahan tähän on suhtauduttava, kuten läheisen maailman tapahtumiin yleensäkin, ja asetettava tavoitteet aina vain hieman ylemmäksi. Joten.
On aika pohtia millaisen hallituksen pääministeri Soini muodostaa. Ensimmäiseksi on huomattava, että PS:n noin neljästäkymmenestä kansanedustajasta käytännössä kaikki tulevat olemaan eduskunnassa ensikertalaisia. Tämä ei kuitenkaan ole niin suuri ongelma, kuin aiemmin ajattelin. Ministereiden ei tarvitse olla kansanedustajia ja on itsestään selvää, että PS pystyy riveistään koska tahansa poimimaan koko nykyistä ministerikaartia asiantuntevamman, viisaamman ja kaikin puolin kokeneemman ministerijoukon. Eli valinnanvaraakin on varsinkin, kun PS ei aio muodostaa hallitusta yksin. Tästä tullaankin siihen ketä sinne pitäisi ottaa mukaan.
PS ei voi vaikuttaa muiden puolueiden ministerivalintoihin, mutta hallituksen ohjelman suhteen se tietenkin tulee olemaan tärkein vaikuttaja. Mikäli Katainen nöyrtyy noudattamaan järkevää politiikkaa hän voisi hyvin jatkaakin valtionvarainministerinä, jos edelleen mennään vanhaan tapaan, että pääministeri on suurimmasta puolueesta ja valtionvarainministeri toiseksi suurimmasta. Sopii kuitenkin toivoa, että Kokoomuksessa vielä oleva kohtuullisen vahva isänmaallinen ja konservatiivinen ryhmittymä saa sellaisen vaalivoiton, että Kokoomuksen sisäiset voimasuhteet muuttuvat niin selkeästi, että tehtävä annetaan jollekin muulle. Joka tapauksessa Kokoomus siis olisi hallituksessa mukana. Mikäli SDP pysyy Kepun edellä, niin en usko, että sitä olisi mitenkään erityisen vaikea saada toimimaan vaihteeksi suomalaisen työläisen etujen mukaisen politiikan toteuttajana. Käsittääkseni jotkut ovat tätä jopa SDP:n sisälläkin toivoneet. Noin olisi siis Perusdemarikokoomus kasassa. Se olisi ihan ok. pohja Suomen pelastamiseksi nykyiseltä hulluudelta siinä määrin kuin se on mahdollista. Kepuun pätenee tietyin varauksin sama kuin demareihin, mutta sillä voi olla vaikeuksia orientoitua yhdeksi puolueeksi PS:n johtamassa hallituksessa. Ken elää se näkee. Missään tapauksessa mitään neljän keskisuuren hallitusta ei kuitenkaan kannata muodostaa. Mikäli tarvetta on, niin kolmen suurimman lisäksi hallitukseen voisi nostaa vielä kristillisdemokraatit.
Sille en kuitenkaan panisi mitään painoa onko hallitus oikeistolainen vain vasemmistolainen. Jotkuthan väittävät, että Suomessa olisi nykyisin oikeistohallitus mikä jo itsessään todistaa, että koko kysymys on merkityksetön, kun kerran vasemmistoliberalismia pidetään oikeistolaisuutena. Karl Rove odottelee varmaan vieläkin vastausta kultaisella 70-luvulla kokoomusnuorille esittämäänsä kysymykseen: "Entä onko maassanne myös oikeita oikeistolaisia?", joten Soini voikin hallituksenmuodostajana jättää tuollaiset vanhat ideologiset jaot huomiotta ja keskittyä asiakysymyksiin. Nehän ilmenevät sitten vaalitaistelun kiihtyessä puolueiden ohjelmista, joista ne kannattaa käydä lukemassa.
Huhtikuu on ehkä kuukausista julmin, en tiedä, mutta jos todella on, niin ehkä tietyt puolueet nöyrtyvät silloin miettimään kuinka kohtalon iskut saattavat olla ihan omakin vika. Se olisi ihan otollista uuden, avoimemman, vastuullisemman ja raikkaamman poliittisen kulttuurin aloittamiselle.

perjantai 28. tammikuuta 2011
Modernit ajat
Tänään on Pyhän Tuomas Akvinolaisen juhlapäivä.
Luin kahvilassa iltalehdet, kun niitä lojuu siellä luettavina. Ne eivät opeta mitään. Ehkä sen ne kertovat, että sivistyneistö - lehtimiehet joskus laskettiin siihen - tekee areenalla temppuja toivoen kansan heittelevän sinne kolikoita. Kun tämän oivaltaa menee lukeminen viihteestä ja oheistoiminnosta teekupin nauttimisen rinnalla. Parempi ja sivistävämpää kuitenkin olisi juoda tee ilman iltalehtiä.

torstai 27. tammikuuta 2011
Tää on taas niin tätä
Yllä olevan kauniin laulun tehnyt Ian Anderson on muuten skandaalimaisesti oikeistolainen konservatiivi ;)
Kävelevä katastrofi, vihreä oikeusministeri Tuija Brax valmistelee juuri sellaista typerää lakia, jota vihreältä, pikkusieluiselta fasistilta voi odottaakin ja toinen jotenkuten kävelevä, mutta älyllisesti katastrofaalinen porukka, vähemmistövaltuutetun toimisto on antanut siitä lausunnon, joka varmasti otetaan huomioon lakia valmisteltaessa. Olkaa hyvä, lukekaa, jos sielu sen sietää:
Vähemmistövaltuutetun lausunto
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet
Toimistopäällikkö Rainer Hiltunen
Ylitarkastaja Robin Harms
Ylitarkastaja Päivi Keskitalo
Ylitarkastaja Husein Muhammed
Ylitarkastaja Venla Roth
Ylitarkastaja Hanna Välimaa
Suunnittelija Päivi Okuogume
Tiedottaja Maria Holmström
Osastosihteeri Massimo Zanasi
Toimistosihteeri Attikos Sironen
Työharjoittelija Tove Holmström
Tarvitseehan tuollaisen roskan kirjoittamiseen tosiaan raakaa voimaa, joten työvoimaa voisi varmaan lisätäkin, että saataisiin poliitikkojen kavereille lisää työpaikkoja, joissa ei varmasti syrjitä eikä puhuta vihapuheita.
Oikeastaan olen sanonut tästä aiheesta kaiken oleellisen jo aiemmin, joten kokeillaan uutta näkökulmaa: Aikanaan, kun meitä äärioikeistolaisia rasisteja oli FF:llä vielä surkea vähemmistö ja IltaSanomat nosti kohua foorumin rasistisuudesta - oikeastaan se nosti sitä siksi, koska foorum oli ehdottomasti Suomen ylivoimaisesti paras, mielenkiintoisin, hauskin ja asiantuntevin jalkapallomedia, mutta se on toinen juttu - joku foorumin humanistisista vasureista totesi, että hän ei tajua miksi ei voi puhua suoraan mitä vain tai vaikka trollata räväkästi, sillä, jos se kielletään, nämä larryt ja idat osaisivat kuitenkin kirjoittaa vaikka joukkotuhontaan yllyttäviä tekstejä ilman, että niitä saisi kiinni mistään. Minusta ihan viisaasti sanottu, vaikka en tietenkään koskaan yllyttäisi ketään joukkotuhontaan minkäänlaisilla teksteillä. Sillä, että yleiset, poliittiset asiat voi sanoa avoimesti ja suoraan tökerölläkin tavalla on kuitenkin suuri arvonsa. Ei kansanryhmä voi loukkaantua mistään yksittäisten ihmisten sanomisista, ainoastaan suomalaiset ammattiloukkaantujat loukkaantuvat, koska heille maksetaan siitä rahaa ja se on heidän ammattinsa.
Onkin ilo asua vapailla mailla, missä Brax ja Biaudet eivät merkitse yhtään mitään, missä asuu älykkäitä ihmisiä ja missä kävellessä voi tulla hevosiakin vastaan. Jotta moinen henkinen vapaus voisi levitä koko maahan kannattaa huhtikuussa ehdottomasti äänestää vaikka punaviherjengi onkin skandaalimaisesti laittanut vaalipäivän Palmusunnuntaille. Niitähän voi silloin äänestää pois vallasta ja tehdä siis sinä päivänä hyvän ja kaikille otollisen työn.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Mitäs minä sanoin
Video via.
Sota jatkuu ja rauhanliike on hyytynyt, kuten ennustettiinkin. Jenkeissä ainoastaan konservatiivit Pat Buchananin tyyliin ( paleokonservatiivit ) pitävät linjansa ja vaativat edelleen USA:n armeijan vetämistä maailmalta, kuten ovat aina vaatineet. Myös libertaareille ja muutamille harvoille vasemmistolaisille on syytä nostaa hattua linjakkuudesta.
Vasemmistoliberaali rauhanliike taas hyväksyy sodan ja tappamisen kunhan sillä ajetaan heidän oletettua arvomaailmansa. Ja tähän pelkkä imago riittää. Se, että Obaman ulkopolitiikka on käytännössä sama kuin Bushin ulkopolitiikka ei sitä häiritse lainkaan. Ei edes Euroopassa, eikä Suomessa.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Okey Dokey
Athletic Club - Hercules ottelun alkuun siis parikymmentä minuuttia. Athletic marssittaa kentälle seuraavan kokoonpanon
Iraizoz;
Iraola
San Jose
Ekiza
Koikili
David Lopez
Gurpegi
Javi Martinez
Muniain
Toquero
Llorente.
Vaihtopenkillä:
Raul
Ustaritz
De Marcos
Gabilondo
Susaeta
Orbaiz
Diaz de Cerio
orkesterin soittaessa seuraavaa hymniä: Eeuuup!
Kokoonpano näyttäisi siltä, että maaleja todellaan ollaan tekemässä nyt. Valistunut veikkaushan oli 3 - 1. Tuomarina ottelussa häärii Undiano Mallenco, jonka saldo ei voisi olla huonompi: 24 Athleticin peliä tuomittuna: 4 voittoa, 8 tasapeliä ja 12 tappiota. Skandaalimainen pillipiipari, jonka linjamiehet toivottavasti pitävät kurissa.
Neljän minuutin pelin jälkeen Javi Martinez kulmasta 1 - 0.
Puoliaikatulos: Athletic Club 1 - Hercules 0.
Enempiinkin maaleihin olisi ollut paikkoja. Tosin oli livahtaa Herculeksellikin maalipaikka. Vaihtoja tuskin tulee tauolla. San Josella varoitus. Herculeksen pallottelijoilla kolme keltaista kerättynä.
Gurpegi vaihdettiin tauolla Orbaiziin.
Reilut 58 minuuttia pelattu ja Llorenten puskusta 2 - 0. Ja 63:n minuutin jälkeen Muniain tyylikkäästi 3 - 0.
Lopputulos: Athletic Club 3 - Hercules 0.
Llorente vaihdettiin Diaz de Cerioon ja Muniain Gabilondoon, eikä maalien jälkeen oikeastaan muuta tapahtunutkaan.
Sarjataulukko 20 kierroksen jälkeen:
1. Barcelona 55
2. Real Madrid 51
3. Villarreal 42
4. Valencia 40
5. Espanyol 37
6. Athletic Club 32
7. Atletico Madrid 30
8. Sevilla 29
9. Mallorca 27
10. Getafe 27
11. Real Sociedad 25
12. Hércules 22
13. Deportivo 21
14. Racing 20
15. Sporting 19
16. Zaragoza 19
17. Osasuna 18
18. UD Almeria 17
19. Málaga C.F. 17
20. Levante 15
Lehtimiehet
Tänään on Pyhän Frans Salesilaisen muistopäivä. Hän on pyhimys ja kirkon opettaja. Mikäli haluaa tuoreita, eläviä ja jopa rajuja ja haastavia näkemyksiä kristinuskoon häntä kannattaa lukea. Sen sijaan Helsingin innovaatioammattikorkeakoulun Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen julkaisua ei tuossa mielessä kannata lainkaan lukea. Sitä voi kuitenkin silmäillä kuriositeettina, joka itsessään paljastaa miksi ja miten ennen oli kaikki paremmin. Pyhä Frans Salesilainen on, Kyyhkynen oli.
Frans Salesilaista pidetään lehtimiesten suojelupyhimyksenä. Se kannattaisi muistaa. Tuskin tarvitsisi pyytää kovinkaan ahkerasti esirukouksia, kun ylioppilaslehdistön taso nousisi jo huimasti.

lauantai 22. tammikuuta 2011
Sivistyssuomi
Aina silloin tällöin Sivistyssuomi tunkeutuu tänne Kymenlaaksoon fyysisesti ja aatteellisesti. Tämä on huono juttu. Aamun Kymen Sanomien mukaan taas on tapahtunut niin. Pyhtään koululaiset haluavat lehden suuren jutun mukaan pitää pipoa päässään sisällä koulussa. Tätä heille ei sallita, kuten oikein onkin. Pyhtään sivistystoimen johtaja - todennäköisesti palkattua vierastyövoimaa Sivistyssuomesta - kuitenkin puolustaa koululaisia ja haluaa heidän näkemyksensä esiin, keskusteltavaksi ja äänestettäväksi. Hänen mukaansa teinit eivät pidä pipon pitämistä sisällä päässä sivistymättömänä käytöksenä. Voisin kertoa hänelle monta muuta asiaa, joita teinit eivät pidä sivistymättömänä käytöksenä, mutta jotka ovat sitä. Ainoa oikea vastaus Pyhtään koululaisille onkin: "Turpa kiinni ja pipo pois päästä tai istut kaksi tuntia jälki-istuntoa tänään. Noin aluksi."
Ja sitten oli kylässä käynyt vasemmistoliberaalien nimittämä ministeri Henna Virkkunen. Hän kävi toteamassa, että pakkoruotsia aiotaan laajentaa ja tehdä pakollisemmaksi. Tunnen itse tiettyä sympatiaa Sivistyssuomen Vasemmistoliberaalin puolueen sisällä toimivia konservatiivisia oikeistolaisia kohtaan; pienessä on aina jotain kaunista. Ja muutenkin tämä on minulle, joka tunnollisesti suoritan maabrandityöryhmän minulle antamia tehtäviä ( Mummolle terveisiä ja hyvää huomenta. Lumityöt tehty! ) tavallaan henkilökohtainen asia. Meistä maabrandikansalaisista ei ole hauskaa, jos vahingossa ja epähuomiossa otamme Sivistyssuomen vasemmistoliberaalien petoksen todesta ja mainitsemme saksalaisille, puolalaisille, italialaisille, ranskalaisille, espanjalaisille jne..., konservatiiveille että Suomen Kokoomus on oikeistokonservatiivinen puolue ja kohtaamme heidän oikeutetun ja pilkallisen naurunsa. Asiahan on kautta läntisen Euroopan perinteisten oikeistolaispiirien parissa yhtä naurettava, kuin Olli Rehn on vihattu.
Vasemmistoliberaali puolue voisikin ottaa peilin käteensä, ja suunnata sen on omaan ministerijoukkoonsa meditoiden: "Nämä me yhdessä asetimme ministereiksi." Totuus puhdistaa ja tekee vahvaksi. Henna "pakkoruotsi" Virkkusen lisäksihän siellä on, vain yhtenä esimerkkinä, vaikkapa Paula Risikko, joka vaatii suurten, eurooppalaisten kirkkojen rippisalaisuuden purkamista Euroopan aitososialistien ja kommunistien tahdon mukaisesti. Jyrki Kataista ja Alexander Stubbia ei kai tarvitse edes erikseen mainita, mutta mainitaan nyt, kun kerran meidän lehtiimme onton sivistyksen kanssa tunkeudutaan.
Vasemmistoliberaaleissa, jotka eivät myönnä olevansa vasemmistoliberaaleja, ei ole mitään aitoa.

torstai 20. tammikuuta 2011
Boikotti
Egyptin johtavat muslimioppineet ovat julistaneet Vatikaanin boikottiin uskontojen välisessä dialogissa:
Top Muslin Scholars announce boycott of dialogue with Vatican.
Tästä saattaa, valitettavasti, kehittyä vielä tämän vuoden uutisjuttu, kun ottaa huomioon sen, että Egypti jo aikaisemmin kutsui kotiin Vatikaanin suurlähettiläänsä. Ja sen, että Europarlamentti tuomitsi tänään kristittyjen vainot vaikka Vihreiden edustaja olikin keskustelussa todennut, että Eurooppa ei saa antaa ääriryhmien hallita esityslistaa ja antaa väärää kuvan muslimeista. Hän sanoi, että kristityt Lähi-idässä eivät edusta Euroopan politiikkaa sen enempää kuin muslimit Euroopassa Lähi-itää.
Kaikkineen tämä on kummallinen juttu, josta ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että pelkästään kristittyjen vainon, joka on tosiasia, mainitseminen on islamilaisen maailman mielestä silkka vääryys heitä itseään kohtaan. Tässähän siis on kyse Egyptistä, eikä mistään kiihkoislamilaisesta valtiosta tai ryhmästä.
Valistuneesti veikkaisin, että Euroopan Unioni ja lännen ihmisoikeusjärjestöt tulevat vielä vähintäänkin harkitsemaan painostustoimia tämän asian tiimoilta. Vatikaania kohtaan.

Passin poltto
Kansainvälisen kaupan alalla kerrottiin tällaista tarinaa: Kun kuningatar Elisabetilta kysyttiin kantaa ilotalojen laillistamiseen, hän totesi, että budjetissa ei ole varoja Brittein saarten kattamiseen.
Iltalehti uutisoi, että mies, joka on uhannut polttaa Koraanin ei pääse Britanniaan: Kohupastorilta evätty pääsy Britanniaan. Britannian sisäministeriö perusteleen päätöstä seuraavasti: "Britanniaan pääsy on etuoikeus, ei oikeus sinänsä. Emme halua tänne ihmisiä, joiden läsnäolo ei edistä yhteistä hyvää"
Mikäli tämän yksittäistapauksen, joka sinänsä kyllä on tietyissä rajoissa ymmärrettävä, yhdistää moneen muuhun, yhtenä räikeimpänä esimerkkinä, että Geert Wildersiltä evättiin myös pääsy Britanniaan, niin voisi oikeastaan suorittaa symbolisen EU-passin polton ja onnitella itseään siitä, että mitään asiaa Britanniaan ei enää ole. On myös onnellisesti yritettävä elää niin, että sellaista ei myöskään tule.
Toinen kansainvälisen kaupan piirissä usein toistunut viisaus, jonka esitän tietenkin siistityssä muodossa oli: "Siis Englantiin? Ei hemmetti!"
Ja ehkä tässä yhteydessä on hyvä muistaa sekin, että kuolemansairas Oriana Fallaci ei voinut matkustaa Ranskaan pidättämisen pelossa, niin tiedämme mikä on unionimme kulttuurillinen tila. Koska kaikki sanovat, että kritisointi on turhaa ja tyhjää ellei esitä vaihtoehtoja, esitän, että Suomi tukee kaikkia Espanjan talouden pelastamistoimia ja esittää julkisina perusteluinaan sen, että siellä "ruma sana sanotaan niin ku se on."
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Syvät ja vuolaat pohjavirtaukset
Tänään on Suomen suojelupyhimyksen Pyhän Henrikin juhlapäivä. Vaikka kristinusko tuli ilmeisesti idän kautta Suomeen jo kauan ennen Pyhää Henrikkiä, voimme olla kiitollisia vaikka siitä, että se yleensä tuli. Ja ainakin tänään, vaikka tästä ei mitään riitaa kannata rakentaa, muistella sitä, että meille oli jo kehittymässä itsenäinen, rikas kristillinen kulttuuriperinne, ennen kuin valtion ahne rautahanska sen alati tyhmenevine kuninkaineen joksikin aikaa kukisti.
Näin ajattelisin idän ja lännen rajajoen rannalla.

tiistai 18. tammikuuta 2011
Tilanne
1. Barcelona 52
2. Real Madrid 48
3. Villarreal 39
4. Valencia37
5. Espanyol 34
6. Atletico Madrid 30
7. Athletic Club 29
8. Getafe 27
9. Mallorca 27
10. Sevilla 26
11. Real Sociedad 25
12. Hércules 22
13. Deportivo 21
14. Racing 20
15. Osasuna 18
16. Málaga C.F. 17
17. Sporting 16
18. Zaragoza 16
19. Levante 15
20. UD Almeria 14
Eli noin 19. kierroksen jälkeen. Athletic Club on siis pisteen päässä eurokentiltä ja 13 pisteen päässä putoamisviivasta, kun sarja on puolivälissä. Miljoonat suomalaiset Athletic Clubin kannattajat muistavat mistä lähdettiin liikkeelle kannustamaan tätä jaloa joukkuetta, joten ei voi kuin sanoa saman vanhan, mutta ei koskaan lattean toteamuksen, että eteenpäin on menty.
Seuraava peli on kotipeli Herculesta vastaan ja pelataan poikkeuksellisesti maanantaina, eli 24.1. Peli alkaa kello 22:00 suomen aikaa tuona Pyhän Frans Salesilaisen juhlapäivänä. Ensimmäisen kierroksen pelissä, joka samalla oli kauden avauspeli, Atheletic voitti Herculeksen vieraissa 0 - 1. Tämä ei ole vedonlyöntivihje, mutta nyt peli päättyy 3 - 1 Athleticin voittoon.

maanantai 17. tammikuuta 2011
Kansankirkko
Olen päätynyt siihen, että en kannata enää kirkon ja valtion eroa. Tämä ihan vain poliittisista syistä, sinänsähän nykyinen tilanne on monin tavoin uskonnollisessa mielessä ongelmallinen. Näyttää kuitenkin itsestään selvältä, että asiaa ajetaan vain, jotta islamille ja muille uskonnoille saataisiin Suomessa tasan samat oikeudet kuin kristinuskolle ja moinen on minusta silkkaa typeryyttä. Kirkon ja valtion ero heikentäisi kirkon laillista asemaa ja kristinuskon erityisasemaa. Sen jälkeen, kun erilaiset nysvääjät pääsivät vauhtiin, asia ei enää jäisi pelkästään uskonnon harjoittamiseen, vaan myös kristilliset perinteet asetettaisiin samalle viivalle muiden uskontojen perinteiden kanssa.
Kannatankin tästä edespäin vastaava verotusoikeutta, kuin luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on, myös katoliselle kirkolle ja miksei myös kaikille Suomen ekumeeniseen neuvostoon kuuluville kirkkokunnille.

Paholainen
Peljätty ja kunnioitettu ateisti TM kommentoi Ruukinmatruunan blogissa:
"Käytännössä vain kristillinen kasvatus tuottaa saatananpalvojia. Siis, minusta saatananpalvojia (siis oikeasti Saatanan, 666 ja niin edelleen) on mielekästä pitää oikeastaan vain vähän "toisenlaisina" kristittyinä".
Tuossa on tietty perä, eikä tuo oikeastaan ole edes vaarallista. Varsinaisia saatananpalvojia on vähän ja he ovat julkeita ja sitä kautta julkisia. Ei kai paholainen niin tyhmä ole, että erilaisten hevijamppojen, joita on enemmän, kautta pääasiallisesti vaikuttaisi. Suurempi ongelma on se, että itse kristinusko on monin paikoin vajonnut vanhoihin gnostilaisiin harhaoppeihin ja pyrkii olemaan puhtaasti hengellinen, vain jossain henkimaailmassa toimiva vertauskuvallinen tarina, joka on täysin irrallinen havaitsemastamme maailmasta.
Nykyään olisikin syytä jatkuvasti painottaa kristinuskon historiallisuutta, ruumiillisuutta ja siis sitä, että se on tapahtunut ja tapahtuu myös tässä materiaalisessa maailmassa.
perjantai 14. tammikuuta 2011
Hyviä syitä jättää mediamaksu maksamatta 1
Kun okkultisti tappaa USA:ssa silmittömässä joukkomurhassa hurskaita kristittyjä esiintyy aamukahvitelevisiossa tyhmä nainen, joka on muka lukenut Raamatun ja tuomitsee katkeraa vihaa puhkuen kristillisen "ääri"oikeiston vihanlietsojina. Kyseinen tyhmä nainen on jonkinlainen vasemmistoliberaali, eikä hän ole yksin vaan hänen kaltaisensa hallitsevat koko televisiota.
torstai 13. tammikuuta 2011
Voin olla väärässä
Eli poikkeuksellinen postaus :D
Modernin länsimaisen filosofian keskeinen idea on ollut riisua ajatuksia paljaammiksi ei luoda niihin mitään lisää. En tiedä onko noin, tuollainen ajatus vain pulpahti päähän, kun tallustelin Kouvolan lumisella Manskilla.
Pappi ei tietenkään ole koskaan väärässä, joten kirjataan tähän keskustelua papin kanssa:
- No joo, tietenkin politiikka on sellaista, mutta ehkä ensi vaalien jälkeen asiat muuttuvat.
- Tuskin muuttuvat, mä en usko ollenkaan, että ihmiset äkkiä oppisivat ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti.
- Mutta...niin...no joo...
Hyvä on sitten. Ehkä ei kaikki ei muutu, mutta vakaan optimistinen olen sen suhteen, että asiat kuitenkin muuttuvat oikeaan suuntaan jos, ja kun, PS:n kannatus realisoituu vaalivoittona.

lauantai 8. tammikuuta 2011
Keskustelua
Voimalan tädit ovat aika usein yllättäneet hyvällä ohjelmalla. Niin eilenkin. Keskustelu on katseltavissa YLE:n Areenalta 30 päivän ajan: Linkki.
Oli yllättävää, että joku intelligentti puhuu televisiossa niitä ajatuksia, joita itsellä on. Ehkä niitä tosiaan on ilmassa, toivotaan niin. Olen itsekin joskus esittänyt ajatuksen ateismista puutteena, mutta Mikko "sensuroi" sen. Aihe on siis tavallaan kaiketi kuuma.
Mikäli provosoivan ytimekkäästi esittäisi mikä on tämän hetkinen tilanne, niin sen voisi kuvata seuraavasti: Media ( intelligentsija ) vihaa kristinuskoa ja Suomen kirkko pelkää mediaa ( intelligentsijaa ) ja kristinuskoa. Tästä pitäisi siis edetä.

perjantai 7. tammikuuta 2011
Jyrkkä, mutta asiallinen, poliittinen kannanotto
Kyllähän se on kaikkien intresseissä, että asiat menevät parempaan suuntaan.
tiistai 4. tammikuuta 2011
Lokalisaatiota ( Intellectual Property )
Kiinalainen puhelin on valinnan mukaan täsmälleen - ja siis ihan täsmälleen - samanlainen kuin IPhone, Nokia N8 tai joku muu brandimerkki. Vain nimi on lievästi erilainen ja hinta hieman halvempi. Toisin kuin kansainvälisten suuryritysten valmistamista puhelimista, näistä kiinalaisissa maksamasi raha jää täysin paikallisten yrittäjien haltuun tukemaan paikallista yritteliäisyyttä.
Think Globally, Act Locally! Osta siis sinäkin kiinalainen älypuhelin ja tue paikallista taloutta.

Miksi juuri nyt?
Suomen korkein hallinto-oikeus teki tänään linjapäätöksen, että turvapaikanhakijoita ei enää palauteta Bagdadiin. Asiasta kertoo YLE. Muut Euroopan maat eivät ole tällaista päätöstä tehneet.
Bagdad nyt ei varmasti ole ollut aikoihin maailman turvallisin kaupunki, mutta mikä siitä tekee juuri nyt turvattomamman kuin aiemmin?
Viime vuoden lokakuun viimeisenä iltana islamistiseen terroriin kytköksissä oleva ryhmä hyökkäsi Bagdadilaiseen kirkkoon kesken messun. Hyökkäyksen, joka taas on kytköksissä Egyptissä tapahtuneeseen pommi-iskuun koptikristittyä kirkkoa kohtaan, menetti henkensä yli 50 ihmistä. Sen jälkeen Bagdadissa on hyökkäilty kristittyjen koteihin ja heitä on paennut sieltä tuhansia. Eli kristityille Bagdad ainakin on muuttunut vaarallisemmaksi. Bagdadissa on edelleen USA:n armeijaa ja siellä on lailliset poliisivoimat, jotka yrittävät turvata kristittyjen koteja ja ottaa kiinni niitä islamistisia terroristeja, jotka ovat olleet hyökkäysten takana. Bagdad on siis muuttunut vaarallisemmaksi myös näille terroristeille.
Mikäli olisin suomalainen viranomainen olisin tarkkana. Mutta en ole enkä usko, että he ovat. Elleivät sitten juuri väärin, mikä jopa voisin uskoa.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Maailmanpolitiikkaa
Rappio ja tuho esittelee artikkelin USA:n ja Kiinan kauppasuhteista: The Worst Trade in the World.
Tuolle ei tietenkään voi mitään ja sitä on aika turha kommentoida. Sen voisi sanoa, että ajatukset siitä kuinka Kiina voisi toimia halpatuotantomaana länsimaille realisoituvat parasta aikaa Suomessakin: ne olivat alunperinkin tyhjiä. Itse väitän, että Kiina pystyisi jatkamaan elinvoimaisena, toimivana ja tuottavana taloutena vaikka länsimainen omistus lähtisi sieltä huomenna. Ja muistelisin myös hetken hartaudella ammoin kuulemaani huhua, että kiinalaiset kenraalit omistavat yhtiöitä, jotka valmistavat ohjauspiirejä USA:laisiin ohjuksiin.Matti Vanhasen - ja ilmeisesti Suomen hallituksen - uskomattomasta ideasta perustaa suomalaisia työvoimatoimistoja Kiinaan en viitsii sanoa enää mitään.
Noin yleisesti me olemme kuluttajia. Olisi kiva nähdä vastaavat luvut EU:n ja Kiinan välillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)