tiistai 9. lokakuuta 2018

Väestöräjähdys


Monet tuntuvat tarjoavan ilmastonmuutoksesta kiihkeimmin vaahtoaville ilmastonmuutoksen keskeiseksi syyksi väestöräjähdystä. Tämän ajatuksen kanssa pitäisi olla erittäin varovainen, koska mikään ei olisi kauheampaa kuin se, että vihersinipunainen älymystömme pääsisi politiikallaan säätämään maailman, tai edes Suomen väestömääriä. Parempi olla vain hiljaa tästä.

En viitsi linkittää Iltalehden uutiseen, mutta siellä oli juttu, jossa ilmaistiin epäuskoisen huvittunutta hämmästystä siitä, että katolinen kirkko itsensä paavin johdolla uskoo saatanan olevan ihan olemassaoleva persoonallinen pahuus. Iltalehden sivistyneelle toimituskunnalle voisi todeta, että kirkko ei ole mikään sosiaalinen virsiseura, jossa keskustellaan päivän ongelmista ja veisataan muodin uusimmista oikuista yrittäen hieman alkukantaisesta uskosta huolimatta pysyä oletetun älymystön svengaavan rytmin tahdissa. Siellä tosiaan uskotaan kristinuskon sisältävän polun totuuteen.

Jutussa oltiin kertovinaan paavin julistuksesta, jonka mukaan jokaisen katolisen olisi tässä kuussa syytä päivittäin rukoilla ruusukko, rukous pyhälle Mikaelille ja sub tuum praesidium saatanan vastustamiseksi. Itse pyrinkin näin tekemään pitäen sitä huomattavasti rationaalisempana lähestysmistapana kuin kirjoittamista tai sanomalehden toimittamista. Saatana tuskin vähät välittää näistä teksteistä. Mediasta se kyllä saattaa välittää hyvinkin paljon. Ainakin siltä näyttää.

Asioista tietämättömälle lukijalle Iltalehden juttu ei luonnollisestikaan selvittänyt yhtään mitään.

Positiivista jutussa oli se, että suomalaisena lehtijuttuna se on satasen varmasti kopioitu The Guardianista, Washington Postista, New York Timesista tai vastaavasta kansainvälisestä lehdestä. Jutun negatiivinen sävy antaa olettaa, että ehkä niissä nyt on alettu huomaamaan, kuinka pohjimmiltaan paavi Franciscus onkin katolinen kristitty ja ollaan kääntymässä häntä vastaan ja ryhtymässä kohtelemaan häntä samalla tavoin kuin aikaisempiakin paaveja. Pitäisin tätä hyvänä kehityksenä kirkon ja kristinuskon kannalta.

Nivon nämä kaksi asiaa lopuksi yhteen toteamalla, että jos me kaikki uskoisimme mitä paavi sanoo ei mitään väestöräjähdystä olisi, eikä sen myötä ilmaston lämpenemistäkään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän vaikutus asiaan mahtanee olla tällä katollisenkirkon vähättely ja peittelyrityksillä pedofiilipappien tapauksissa ympärimaailmaa ? ..

IDA kirjoitti...

Ei niitä minusta ole vähätelty ja peitelty. Esimerkiksi Pensylvanian juttu on nimenomaan kirkon omasta kirjanpidosta yli 70-vuoden aikana kerättyä tietoa. Myös Saksassa on julkistettu kirkon oma tutkimus.

Kirkon sisäisestä skandaalimaisesta sisäisestä tilasta olen linkittänytkin kaksi suomenkielistä juttua, mutta linkitän uudestaan jos joku oikeasti haluaa siihen tutustua:

https://hapatusta.net/2018/08/27/kirkon-hyvaksikayttoskandaalit-saako-puhua-avoimesti/

https://hapatusta.net/2018/08/28/mccarrick-vigano-ja-hyvaksikayttoskandaalit-mita-paavi-tiesi-ja-teki/

Paavin maineeseen valtamediassa nuo asiat tuskin vaikuttavat. Kyseessä ovat suurimmaksi osaksi paljon vanhemmat, kuin hänen valta-aikansa tapahtumat. Viganon kirje taas nähtiin ainakin aluksi vanhoillisten hyökkäyksenä uudistavaa paavia vastaan. Voi tietysti olla, että käsitys siitä asetelmasta on muuttunut, mikä sekin olisi hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

"Monet tuntuvat tarjoavan ilmastonmuutoksesta kiihkeimmin vaahtoaville ilmastonmuutoksen keskeiseksi syyksi väestöräjähdystä. Tämän ajatuksen kanssa pitäisi olla erittäin varovainen, koska mikään ei olisi kauheampaa kuin se, että vihersinipunainen älymystömme pääsisi politiikallaan säätämään maailman, tai edes Suomen väestömääriä. Parempi olla vain hiljaa tästä."

Hmm... No ehkä hivenen noinkin, mutta maailman väkiluvun kasvu on kuitenkin kaikitenkin asia, josta on aiheellista olla silti huolissaan, vaikkei alarmisti olisikaan. Kuinkahan kauan voinee sitten meininki jatkua niin, että keskimäärin joka kahdestoista vuosi tulee taas yhä uusi miljardi täyteen? En ihan tohtisi laittaa ns. päätä pensaaseen tuohon(kaan) asiaan liittyen.

Ja voisi olettaa, että ns. maahanmuuttokriittisten, joihin blogistikin käsittääkseni lukeutuu, olisi aivan erityisesti aiheellista tunnustaa myös maailman tiettyjen alueiden raskaan liikakansoituksen (liikaa populaa käytettävissä oleviin resursseihin nähden) ja nykyisten kansainvaellusten välillä oleva mitä ilmeisin asiayhteys. Varsinkin, kun nämä pahimmin liikakansoituksesta kärsivät alueet ovat myös (jotain Filippiinien tapaisia poikkeuksia lukuun ottamatta) valtauskonnoiltaankin aivan muita kuin kristillisen kulttuurin maita... Ja nämä tähän saakka nähdyt muuttovirrat kun saattavat nekin olla vasta varovaista esimakua siitä, mitä kenties vielä tuleman pitää. Vestigia terrent.

Siinäpä vielä minua parempien kirjoittajien näkemyksiä asian tiimoilta:

http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2018/07/vitaalit-statistiikat-osa-i.html

http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2018/07/vitaalit-statistiikat-osa-ii.html

http://timo-vihavainen.blogspot.com/2018/10/laylemmaksi-lankeavi.html

-J.Edgar-

IDA kirjoitti...

Suhtaudun erittäin nuivasti kaikkeen sellaiseen politiikkaan, jolla yritetään säädellä syntyvyyttä. Se on asia, jonka nainen ja mies päättävät keskenään. Tällöin pitää tietysti lähteä siitä, että he myös kantavat vastuun perheestään.

En vastusta hyvinvointiyhteiskuntaa, joissa yhteiskunta jakaa tuota vastuuta, mutta väittäisin sen olevan tuhoisaa globaalisssa mittakaavassa. Se toimii vain suhteelliste pienten kansakuntien sisäisenä ratkaisuna. Esimerkiksi USA:ssa ja ehkä jopa Saksassa se pitää pilkkoa vähintään osavaltiotasolle. Jos hyvinvointivaltio on liian suuri siellä ei enää synny niitä moraalisia paineita, jota saavat ihmiset säätelemään perhekokoja tasolle, jonka voi itse ylläpitää.

Nyt esimerkiksi puhutaan eniten Afrikan väestöräjähdyksestä. Omasta mielestäni ihmimillisin ratkaisu olisi tukea paikallisia talouksia paikallisin ehdoin ja ottaa sieltä väestöä tännä vain hyvin harkitusti kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta. Kiinalaiset kai osittain tekevätkin tätä toki törkeästi oma etu mielessään.

Väestömuutokset ovat myös suhteellisen nopeita. 1920-luvulla Sun Yat-senin luentojen yksi kantava teema oli, että kiinalaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon.

Eli summasummarum: väestöräjähdys, jos se on ongelma, on sellainen ongelma, joka ratkeaa vain eristämällä se.