Liberalismin rappio ja kirjamessut
Olen samaa mieltä asiasta, mutta jäin miettimään tätä: "Mill edustaa niin sanottua terveen järjen filosofiaa terveimmillään. Se, joka hyökkää hänen vapautta koskevia perusideoitaan vastaan, voisi yhtä hyvin hyökätä hänen empiirisiä päättelysääntöjään vastaan.
Molemmissa tapauksissa on syytä olettaa taustalla jotakin irrationaalista ja todennäköisesti myös primitiivistä ajattelua, joka pelkää kritiikkiä ja avointa argumenttien lyömistä pöytään."
En väitä muistavani mitkä olivat ne vapauden perusideat, jotka Mill määritteli, mutta liberalismia yleensä vastaan voisi tässä hyökätä kevyesti vaikka vain huvikseen.
Klassisen liberalismin ja konservatismin välillä ei oikeastaan ollut mitään vastakkainasettelua. Monet konservatisimin suuret hahmot menevät ihan liberaalista. Rajalinja oli enemmän mekanistisen ajattelun suuntaan. Konservatiivit näkivät yhteiskunnan organismina, omien lakiensa ( luonnonoikeus ) mukaan kasvavana kokonaisuutena, jota valtion tehtävänä oli lähinnä vain hoitaa ja leikellä turhia rönsyjä oksastosta pois. Tätä vastassa oli ajattelu, jota nykyisin kutsutaan suunnitelmataloudeksi. Siinä yhteiskunta nähtiin rakenteina joita voidaan pystyttää ja purkaa. Ihmisten nähtiin muovatuvan näiden rakenteiden mukaiseksi. Ja niin nähdään vieläkin. Liberaaleilla ei välttämättä ollut lainkaan tuollainen mekanistinen maailmankuva.
Tuo vastakkainasettelu on kuitenkin poliittisessa keskustelussa kai jo mennyttä aikaa. Raja konservatiivien ja liberaalien välillä piirtyy nykyisin niissä kysymyksissä joita arvonsa hukannut yhteiskuntamme kutsuu arvokysymyksiksi tai arvopohjaksi. Raja ikään kuin halkaisee pohjan. Tai on kokonaan kaksi eri pulloa, joilla on omat pohjansa. Klassisella liberalismilla, tai klassisilla aatemäärittelyillä yleensä, ei ole näissä peleissä juuri mitään sijaa.
Sellaista kuitenkin mietin, että vaikka klassinen liberalismi sinänä on ogelmatonta, ja jopa tavoiteltavaa, sen tarjoamassa vapaudessa piilee relativismin vaara. Kun kaikkia näkemyksiä aletaan pitää samanarvoisina ainakin ilmaisun vapauden kentällä, niin saatetaan unohtaa, että lopulta kuitenkin on vain se yksi totuus, johon avoimen keskustelun kautta pitäisi pyrkiä, ja ryhdytään pitämään kaikkia näkemyksiä totuuksina hyväksyen laiskasti, että on monia totuuksia. Tätä tilaa, jossa nykyisin jo elämme voidaan pitää sinä relativismin tyranniana, josta Benedictus XVI puhui, koska ne, jotka osaavat esittää oman totuutensa vetoavimmin pääsevät aina voitolle riippumatta siitä mikä varsinaisesti on totta. Lähes väistämättä tätä tilaa tulee seuraamaan poliittinen tyrannia, koska raaka voima voittaa vetoavimmankin tunteilun, jolla on tilaa vain niin paljon, ja niin kauan, kuin sitä sille annetaan.
Liberalismi kaikkine vapauksineen voi siis johtaa tyranniaan ellemme ole tarkkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti