torstai 25. lokakuuta 2018
Hysteria
Ennen vanhaan hysteria taisi olla ihan tautiluokituksessa. Ainakin viktoriaanisessa Englannissa sellaista on koetetettu parantaa. Nykyisin se on pitänyt poistaa tautien joukosta ihan käytännön syistäkin: eihä suomalaisen median pääkirjoittaja voisi sairaana työtään tehdä.
Meillä vallitsee kuitenkin julkisessa keskustelussa harvinaisen hysteerinen ilmapiiri. Ei ole juuri muita vaihtoehtoja kuin Hitler tai EU ja koko media rummuttaa kaikin voimin EU:n puolesta. EU:n purkautuminen, tai edes pieni takapakki EU:n liittovaltiokehityksessä nähdään ihmisoikeuksien romahtamisena. Ellei ihan elämän loppuna, niin ainakin vartioidun leirielämän alkuna. Tämä on kummallista, koska varsinaisia natseja ja fasisteja ei ole havaittavissa missään ellei fasismin määritelmänä pidetä Keskustapuolueen sille 1970-luvulla kehittämää määritelmää, jossa fasismi oli yksiselitteisesti kekkos- ja keskustavastaisuutta.
Amerikkalaiset lehdet ovat nykyään vielä pahempia kuin suomalaiset kopionsa. Silti sieltä, kuten pienemmässä mittakaavassa myös Suomesta, löytyy paljon hyviä, selkeisiin analyyseihin kykeneviä lehtiä varsinaisen sanomalehdistön ulkopuolelta. First Things on yksi sellainen.
En muista olenko kirjoittanut täällä artikkelista, jossa Matthew Rose analysoi USA:n alt-rght liikehdintää kristillisestä näkökulmasta. Mikäli olen niin ei se mitään, sillä eiköhän alkuperäinen idea toiston välttämisestä ole jo mennyt romukoppaan muiden alkuperäisten ideoiden mukana. Muistan kuitenkin lukeneeni artikkelin viime maaliskuussa ja ajatelleeni ensin suomentaa sen, mutta muutin mieleni, kun mietin, että ei se kuitenkaan päde oikein mihinkään Suomen poliittisissa liikkeissä.
The Anti-Christian Alt-Right
Tänään törmäsin tuohon artikkeliin jonkun linkittämänä Facebookissa. Maaliskuun jälkeen olen kuullut Greg Johnsonin puhuvan Suomessa. Siitä tuli mieleen sama kuin Carl Schmittiä lukiessa: tämähän jotenkin muistuttaa katolista teologiaa, mutta ilman Jumalaa.
Artikkeli on hyvä analyysi siitä mitä alt-right ihan oikeasti on ilman mitään hysteeristen kauhukuvien maalailua. Siihen kannattaa tutustua kannatti sitten alt-rightia tai vastusti sitä. Itse suhtaudun siihen aika neutraalisti.
Artikkelin lopusssa on kiteytetty varsinainen ongelma kristinuskon kannalta: "Faustisen ihmisen tavoitteiden mahtaileva sankarillisuus ei ole kristityille ongelma. Ongelma on hänen päämääriensä surkuteltava pienuus. Meitä ole tarkoitettu ainoastaan tavoittelemaan äärettömyyttä, meidät on kutsuttu osallistumaan siihen, olemaan - sanalla sanoen - jumalallistuneita."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti