keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Poliittinen uskonto


Nykyisin on tullut tavaksi kuitata erilaiset aatteet uskontoina, johtuen niiden kannattajien kiihkomielisyydestä ja kyvyttömyydestä kyseenalaistaa aatteitaan järkiperäiselle tarkastelulle. Kiihkomielisyys ja sokea usko eivät kuitenkaan vielä muodosta uskontoa ja siksi olisikin parempi puhua poliittisesta uskonnosta, jonka erityispiirre on esimerkiksi kristinuskolle täysin vastakkainen idea rakentaa taivasten valtakuntaa maan päälle.

Kristinusko, siinä kuin mikä tahansa uskonto, voi muodostaa kehyksen poliittiselle uskonnolle, mutta näissä moderneissa tapauksissa kuten ei-tieteellinen kommunismi tai vihervasemmistolaisuus ei ole kyse edes siitä, vaan näiden aatteiden kellokkaat ovat enimmäkseen ateisteja tai vähintään täysin sekulaareja ajattelijoita. Eli on oikeastaan väärin pitää niitä poliittisina uskontoinakaan. Voisi sanoa, että joillakin moderneilla aatteilla on kaikki poliittisen uskonnon piirteet ilman aatteen sisältönä olevaa uskontoa. Itse aate muodostaa uskon dogmit, joista ei tingitä. Ideologinen uskonto olisi ehkä paras määritelmä. Voi sanoa, että aika usein ideologia onkin teologiaa. Siksi ideologia, ollakseen hedelmällinen ja toimiva, olisi aina hyvä ankkuroida tiukasta siihen mikä jo on ja mikä on todellista, eikä mihinkään utopistiseen tulevaisuudenkuvaan.

Poliittinen uskonto on perinteistä uskontoa, joka joko sopeutuu tukemaan valitsevaa valtaa poliittisesti tai ryhtyy kapinoimaan sitä vastaan poliittisesti ja niin tavallaan pettää itsensä uskontona. Poliittisesta uskonnosta pitää erottaa kansalaisuskonto, jossa uskonto lähinnä määrittelee kansan yhteistä rytmiä vapaapäivineen, juhlineen ja seremonioineen riippumatta siitä ovatko kaikki kansalaiset varsinaisesti uskossa, eli eivät. Kansalaisuskonto ei ole poliittista, koska se ei aseta mitään aatteellisia tavoitteita yhteiskunnan kehitykselle, vaan yhteiskunta käyttää siinä uskontoa sisäisen yhtenäisyyden parantamiseksi. Se on suurinpiirtein sellaista mitä kutsutaan kulttuurikristillisyydeksi.

Tämä nyt oli tosi kevyt juttu aiheesta, josta on kirjoitettu paremmin ja laajemmin jossain muualla. Jotenkin vain häiritsee ideologian sokea rinnastus uskontoon, joita niitäkin on monia erilaisia. Amishit elävät uskontoa eivätkä aiheuta ilmastonmuutosta, ideologiset uskonnot julistavat ilmastonmuutoksen vastustusta, mutta eivät ole valmiita muuttamaan itseään ja elämäänsä. Tämä ehkä se keskeinen ero maallisessa ja keisarillisessa mielessä.

4 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Uskontoa käytetään mainitsemassasi yhteydessä todisteisiin perustuvan järjen käytön vastakohtana. Luonnollisesti tällaisessa ei ole ristiriitaa kristinuskon kanssa.

Uskonto ei myös sinänsä tarkoita irrationalismia ja siihen liittyvää kiihkomielisyyttä.

Ei kuitenkaan ole väärin nähdä uskonnollisia piirteitä poliittisessa kiihkoilussa. Siinä ihminen vain etsii merkitystä elämälleen väärästä paikasta. Kristinuskon yksi parhaista opetuksista on se, että ihmisen yritykset rakentaa paratiisi maan päälle epäonnistuvat varmasti. Siinä ihminen tekee syntiä eli asettuu Jumalan asemaan.

Jopa agnostikko Douglas Murray sanoi jossain haastattelussa pitävänsä enemmän vanhasta uskonnosta kuin siitä uudesta, joka on syntymässä.

IDA kirjoitti...

Ei olekaan väärin.

Ajoin takaa jotain sellaista tässä uudessa uskonnossa ideologia imee itseensä uskontojen piirteitä. Poliittisessa uskonnossa taas uskonto - ainakin jos kristinuskosta on kysymys - tavallaan petetään ja väännetään maallisen ideologian välineeksi.

Vasarahammer kirjoitti...

IDA: "Ajoin takaa jotain sellaista tässä uudessa uskonnossa ideologia imee itseensä uskontojen piirteitä."

Ei vain ainoastaan ime vaan sulauttaa vanhat uskonnot (tai lähinnä uskonnolliset laitokset) itseensä, kun ne on ensin muokattu ideologian kanssa yhteensopiviksi.

Kun nuori lähtee mukaan maalliseen maailmanparannukseen, hän hakee merkitystä elämälleen ja parannusta voimattomuuden tunteelle. Tämä pyrkimys ei nykypäivän länsimaissa enää suuntaudu uskontoon vaan maallisiin ideologioihin.

IDA kirjoitti...

Tuossa mielessä nykyinen, eurooppalainen valtaideologia muistuttaa islamia. Ei nyt ihan kuin kaksi marjaa, mutta aika lähelle.

Aikaa sitten tuli jo sanottua, että 1984:stä ei enää puutu kuin Anti-Sex League ja ankarat rangaistukset. Anti-Sex League on jo manifestoitunutkin.