Myös sunnuntainen evankeliumiteksi on [tietenkin] paljon todellisempi, vaikka se kertookin pääosin tuonpuoleisesta ollen vain löyhästi kiinni Israelin kansan historian kuvaamisesssa.
Itselläni ei ole mitään kompetenssia perustella tätä näkemystäni filosofisella tasolla, mutta luulen asian johtuvan metafyysikan lähes täydellisestä hylkäämisestä. Edes filosofian kaikkein arvostetuimmalla alueella feminismissä ja sukupuolitutkimuksessa ei tunnetta olemuksellisella tasolla mitään sellaista kuin 'nainen'. Naisella ei ole feminismissä mitään formaa. Ei siis ihme, että hukassa ollaan.
Niin tai näin: Tänään tuli vastaan eiliseen aiheeseen liittyvä artikkeli: The Grievance Studies Scandal: Five Academics Respond. Kolme henkilöä on tehnyt Sokalin pilan kaltaisen tempun ja saanut useita täysin kieli poskessa tehtyjä artikkeleita läpi vertaisarvioituihin julkaisuihin. Artikkelissa viisi tutkijaa arvio tätä temppua ja sen merkitystä. Arviot pitäisi oikeastaan suomentaa, mutta en luonnollisestikaan jaksa, vaan tyydyn nopeisiin referaatteihin.
Ensimmäisessä filosofi Nathan Confas toteaa, että vaikka postmodernistit väittävät omaavansa teorian, jonka omaksuminen vaatii matematiikan tai fysiikan teorian kaltaista opiskelua, jotta sen voisi hallita ja tehdä tutkimusta heidän tieteensä parissa, osoittaa tämä(kin) pila, että mitään sellaista teoriaa ei tosiasiassa ole. Confas siteeraa myös kuningas Salomonin huomionarvoista virkettä tyhmyydestä: "Hänen suunsa sanain alku on tyhmyyttä. ja hänen puheensa loppu pahaa/ilkeää mielettömyyttä" ( saarnaaja 10:13 ), jota sopii miettiä, kun ihmettelee miten tähän asti on päädytty ja mihin tästä vielä ollaan menossa.
Omasta mielestäni tyhmällä hölmöilyllä on oma tärkeä paikkansa sillä ilman sitä elämä olisi tylsän harmaata, mutta pitäisi olla jonkinlainen hierakia, joka kertoisi - ja pitäisi huolen siitä - mikä on vakavasti otettavan arvokasta ja mikä taas kuuluu leikin ja laulun piirin. Postmodernismissa tämä hierarkia käännetty päälaelleen.
Kirjallisuuden tutkija/kielitieteilijä Neema Parin toteaa taistelun tätä hulluutta vastaan hävityn siinä vaiheessa, kun historiantutkimuksessa faktat ja alkuperäiset asiakirjat menettivät merkityksenä ja historia alettiin nähdä vain eri näkökulmista kirjoitettuina narratiiveina.
Älykkystutkija Rosalind Arden ihmettelee miten tähän tilaan päädytty. Hyvää uskovana ihmisenä hän uskoo alkuperäisten tavoitteiden olleen aivan oikeita ja jakaa itsekin niitä. Hän kuitenkin näkee, että on valittu täysin vääriä taisteluja enin hämärtämällä kielellistä ilmaisua, jossa pitäisi pyrkiä perinteiseen tapaan selkeyteen, toiseksi akateemisessa maailmassa töiden arviojien pitäisi tietää mihin kukin alan tutkimus pystyy ja mihin se ei pysty, ja kolmanneksi on olemassa selviä todisteita siitä, että käsitys pahan muodostumisesta on muuttunut. Kun hänen nuoruudessaan oli selkeä järjestys pahimpana murha, sitten vakava fyysinen väkivalta, sitten pettäminen ja valehteleleminen, ilkeä huutaminen, ilkeä puhe, ja miedoimmassa päässä ilkeä ajattelu, niin nykyään on nähtävissä, että halutaan rangaista fyysisesti pelkkää ilkeää ajatelua. Hänen mielestään olemme unissamme kävelleet kulttuurivallankumoukseen. Yhdeksi ratkaisuksi hän näkee, että kaikki akateeminen kirjallisuus saatettaisiin kaikkien luettavaksi maksumuurit poistamalla. Laajalla yleisöllä olisi ainakin oikeus nähdä mitä ihmettä tuotetaan ja mitä on tapahtumassa.
Filosofi Neven Sesardic huomauttaa, että tietyt feministiset julkaisut ovat aika helppoja maaleja eikä piloja välttämättä olisi saatu läpi vakavampiin julkaisuihin. Hän ei kuitenkaan aliarvioi tilanteen vakavuutta, vaan toteaa samanlaisen tavaran löytäneen tiensä myös laajasti arvostettuihin julkaisuihin. Hän pitää huonona sitä, että sekä Sokalin itsensä, että näihden tämänkertaisen tekijöiden on ollut pakko korostaa olevansa itsekin vasemmistolaisia. Se on asian kannalta irrelevanttia ja asettaa täysin ymmärrettävistä syistä hiljaa pysyvät akateemiset konservatiivit huonoon asemaan.
Viimeisenä yhteiskuntatieteilijä Jonathan Anomaly toteaa pitävänsä tätä, jopa onnistuneempa iskuna kuin Sokalin pilaa. Sitä voisi pitää hauskana huvituksena, jos se olisi rajattu vain johonkin tiedekuntaan. Asia ei kuitenkaan ole niin vaan, niin järkyttävää kuin se onkin, yliopisto ei ole mikään Las Vegas, jossa tapahtunut jää Las Vegasiin, vaan yliopistossa tapahtunut säteilee koko yhteiskuntaan. Siksi tähän asiaan olisi jo rahoittajienkin puututtava.
En mene takuuseen referaattien pätevyydestä. Joka tapauksessa, kun itse eilen ehdotin ongelman ratkaisuksi sen eristämistä voisi tuo Rosalind Ardenin ratkaisu kaiken avoimesta ja ilmaisesta julkaisemisesta yleisölle olla ihan varteenotettava vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti