Ikuinen paluu

Kuuntelin matkalla Kotkasta kotiin radio-ohjelmaa, jossa keskusteltiin determinismistä ja vapaasta tahdosta. Aiheen esille nostaja esitti väitteen, että materia on kaikki mitä on. Sitten hän alkoi puhua luonnonlaeista. Huomauttaisin, että luonnonlait eivät ole materiaa. Eetterin täyttämä maailmankaikkeus ei ole enää nykytieteen näkemys. Ei siis ole tietoa mistään avaruuden välittäjäaineestakaan.

Maailmankaikkeus ja sen materia on syntynyt alkuräjähdyksestä. Siis tyhjästä, Ex nihilo. Väite, että oli jotain ennen maailmankaikkeutta asettaa jotain maailmankaikkeuden ulkopuolelle. Me toki tiedämme, että Jumala loi maailman tyhjästä, mutta tieteen kuvalehdet eivät halua tätä myöntää, joten ei vedota siihen.

Sen kummemmin filosofoimatta voidaan kuitenkin rennosti todeta, että mikäli materia on syntynyt alkuräjähdyksessä, niin vapaa tahto on täysin mahdollinen, koska se on riippuvainen maailmankaikkeuden ulkopuolisista ehdoista. Siitä, onko ihmisen oma tahto riippuvainen materiasta, voidaan jättää keskustelu auki, koska ihmiset nykyään luulevat, että ajattelu tapahtuu kokonaan heidän omissa aivoissaan. Ei ole tarpeen taistella tätä pikkusieluista aikaa vastaan tässä kysymyksessä. Tahto itsessään kun ei ole yksilön tahto, vaan siis riippuvainen jostain mikä oli ennen materiaa. Eihän edes käsite ‘tahto’ ole materiaa, kuten ei kieli yleensäkään, vaikka se olisi materiaalisten ‘kappaleiden’ synnyttämää.

Täältä tähän. YLE voisi kyllä perustaa Radio 1:den rinnalle kanavan, joka keskittyisi kokonaan sen hienoihin ja monipuolisiin musiikkiohjelmiin ja joka jättäisi puheet meille hevosmiehille.

 

Inferno

 August Strindbergin romaani, tai proosarunoelma, Inferno on tänä vuonna julkaistu suomeksi. Se on käännetty ranskankielisestä alkuteoksesta, joka on laajempi, kuin siihen pohjautuva ruotsinkielinen käännös. Kyseessä on siis kulttuuriteko, joka tuo tämän merkittävän teoksen suomalaiselle lukijakunnalle omalla äidinkielellämme, ja tekee sen onnistuneesti.

En edelleenkään ole kriitikko, enkä ryhdy arvostelemaan teoksen laatua muuten, kuin toteamalla tekstin olevan inspiroivaa. Muutama huomio kuitenkin on paikalla, koska kirjasta kirjoitetaan.

Alun mysteerinäytelmä esittää gnostilaisten harhaoppien ytimen varsin selkeästi ja sai minut melkein hylkäämään koko kirjan taas yhtenä huuhaana, mutta siitä eteenpäin kerronta alkaa vetää mukaansa. Srindbergin täysin väärät ja silloiselle tieteelle vieraat luonnontieteelliset hypoteesitkin ovat mielenkiintoisia ja resonoivat klassisen tieteen kanssa keskittyessään asioiden muotoihin. Sheldraken hyljeksitty hypoteesi muotoresonanssista tulee niistä väistämättä mieleen ja miksei myös aristoteelinen tiede, jossa asioiden muoto ( forma ) on keskeisessä asemassa. Vaikka Strindbergin teksti on tieteellisesti ottaen täysin väärässä, teksti kuitenkin säkenöi vähän joka suuntaan ja saattaa hyvinkin löytää myös häivähdyksiä totuudesta.

Teksti on erittäin hyvää kirjallisuutta väittäen aikakauden ilmassa liikkuneita ajattomia ideoita. Kirjan esipuhe kertoo kirjoittajan taustoista ja hänen suhteestaan aikakauteensa varsin ansiokkaasti ja laajasti. Itse en kuitenkaan usko, että Strindberg kirjoittaa itsestään, vaan luomastaan hahmosta, jolle hän on lainannut omaa nimeään. Kyseessä on taideteos.

Sitten siihen mikä todella ihmetyttää.

Kiinnostavaa on, että vaikka käännöksessä, joka käsittääkseni on erittäin ansiokas ja erittäin hyvää suomea, on kyse todella merkittävästä kulttuuriteosta, ei yhdenkään suomalaisen sanomalehden kulttuuritoimitus ole huomioinut sitä. Eikä ole kansan omistama Yleisradiokaan. Se on skandaali, mutta ehkä nykyoloissa on kai vain lakonisesti todettava, että kaupalliset kirjamessut, joihin tämän kirjan kustantajalla on porttikielto, ja joissa ikääntyneet viihdeartistit keskustelevat yritysvalmentajien kanssa, ovat se asia, joka suomalaista kulttuurimediaa kiinnostaa, ja josta se yrittää rakentaa kituvan leipäpuunsa. 

Ongelma ei rajoitu vain tämän käännöksen saamaan olemattomaan huomioon. Suomessa on hyvää ja elävää kulttuuria, se ei vain näy valtiollisissa laitoksissa, eikä valtamedian kulttuurisivuilla. Kirjastoista sitä voi löytää, jos osaa itse etsiä.

Täältä tähän. Oli kuitenkin ilo ilmoittaa, että tämä klassikkokirja löytyy nyt suomeksi ansiokkaasti käännettynä ja alkukieltä ranskaa lukuunottamatta ilmeisesti täydellisempänä laitoksena, kuin millään muulla eurooppalaisella kielellä.

Mielipidevaikuttamista

Kolmisen viikkoa sitten kaveri lähetti minulle linkin youtube-videoon, jossa amerikkalainen journalisti oli donbassilaisten avustusjoukkojen mukana. He jakelivat leipää Mariupolissa. Videolla näytettiin, kuinka "natsit" eli ukrainalaiset joukot hallitsivat enää yhtä tehdasaluetta ja videolla haastateltujen mukaan ampuivat sieltä kaupungin asukkaita. Video oli ilmiselvästi aito, vaikka se oli hyökkääjän näkökulmasta kuvattu. Kuvaajat eivät uskaltaneet liikkua alueella ilman selvästi Venäjän puolella olevan avustusryhmän opastusta.

Tänään kotiin ajellessani Yleisradio kertoi  uutisissaan, että Venäjän armeija on vallannut Mariupolin ja ukrainan joukkojen hallussa on enää yksi terästehdas, joka kieltäytyy antautumasta.

Tilanne on siis ilmiselvästi ollut tämä jo pitkään, joten mihin uutisoinnissa oikeastaan kannattaa luottaa?

Monet ihan yhteiskuntakelpoisesti järkevät ihmiset uskovat, että joku anonyymi netin nimimerkki pystyisi tavan kansaa manipuloimalla horjuttamaan maailman poliittista tasapainoa. Samat ihmiset eivät kuitenkaan usko siihen, että maailman hallitukset pystyisivät manipuloimaan heitä itseään. 

Kannattaisi yleisesti palata siihen, mitä meille tolkutettiin lapisina: "Älä usko siihen mitä televisiosta näet." ja siihen voisi vielä lisätä "ja mitä radiosta kuulet." 

Netti on siinä mielessä parempi, että jos joku Anon tulee minulle kertomaan, että Venäjän hyökkäys itsenäiseen valtioon on oikeutettu, voin heti vastata siihen vaikka toteamalla, että "haista pitkä ja kanootinmuotoinen...." On valitettavaa, että monet suomalaisen, ja laajemminkin eurooppalaisen, median valopäät, eivät ollenkaan ymmärrä tätä netin hienoa ominaisuutta. 

Shanghain sopimus

On aika oireellista, että monikultturismin nimeen vannovassa Suomessa eivät edes kiihkeimmät monikultturistit tiedä, että Kiina, Venäjä, Intia ja Pakistan neljänä ydinasevaltiona muodostavat taloudellisen ja sotilaallisen liiton Shanghain sopimuksen kautta. Tämän liiton täysjäseninä ovat neljän mainitun lisäksi Kazakstan, Uzbekistan, Tadẑikistan ja Kirgisia. Iran on liittymässä järjestön täysjäseneksi parin seuraavan vuoden aikana. Iranin lisäksi tarkkailijajäseniä ovat Afganistan, Valko-Venäjä ja Mongolia. Näiden lisäksi järjestön kanssa keskustelevassa yhteistyössä ovat Armenia, Azerbaidzan, Kamputsea, Nepan, Sri Lanka ja Turkki.

Tämä ei tietysti ole mitään verrattuna Natoon, johon kuuluvat USA, Saksa ja Ranska ja pian myös itse Suomi, mutta jollain tavoin asia kuitenkin kannattaisi huomioida.

Otetaan esimerkiksi Iranin tuleva täysjäsenyys. Karttaa katsomalla huomaa, että Mustan meren kautta ainoa Venäjän ja Iranin välillä oleva maa, joka ei ole Shanghain sopimukseen millään tavoin yhteydessä on Gruusia. Musta meri on siis Venäjälle ja muille sopimuksen maille äärimmäisen tärkeä meri. Tärkeämpi kuin Itämeri.

On myös itsestään selvä totuus, että Maidan-mielenosoitusten aikana länsi pyrki käyttämään tilannetta hyväkseen horjuttaakseen Ukrainan hallinnollista tasapainoa. Jokainen voi itse tarkistaa vaikka Youtubesta, kuinka John McCainista lähtien monet amerikkalaiset vaikuttajat kävivät siellä puhumassa.

Olisi myös mielenkiintoista tietää mikä lopulta sytytti Azerbaidzanin hyökkäyksen Armeniaan. Yksi fakta ainakin on, että Azerbaidzan käytti Israelilta ostettuja droneja Armenian linjojen murtamiseen. Sota alkoi myös aika heti sen jälkeen, kun tilanne Syyriassa oli saatu rauhoitettua.

Turkin asema on oma juttunsa. Se on Naton jäsen, mutta se on myös Shanghain sopimuksen “dialogue partner.”

Kardinaali Sarah, ja monet muut katoliset piispat, papit ja maallikot näkevät Syyrian tilanteen niin, että siellä Venäjän väliintulo pelasti Syyrian kristityt islamilaiselta vallalta. Yhdysvaltojen toiminta taas vain edisti islamistien valtaa. McCainin ja muiden USA:n neokonservatiivien tavoite saattoi olla se, että kun saadaan islamistit valtaan voidaan ne voidaan voimalla tuhota, mutta yhtä kaikki se merkitsi kristittyjen ihmisten tappamista, jonka Venäjä oikeastaan esti.

Neokonservatiivi kohtaa paikallisen

Itse menitin kokonaan uskoni McCainiin ja USA:n neokonservatiiveihin, kun näin tuon filmin. Silloin, kun USA oli hyökkäämässä laajemmin Syyriaan katolinen kirkko toivoi kaikkien rukoilevan illalla Ruusukon ja sen päälle rukouksen pyhälle arkkienkeli Mikaelille hyökkäyksen estämiseksi. Jonkun ohjuksen joku ampuikin silloin alas ja tilanne ei eskaloitunut. En tiedä oliko rukouksista apua, mutta Syyrian kristittyjen ja varmaan muidenkin syyrialaisten asema on nyt parempi, kuin silloin, kun USA toteutti maan alueella omaa voimapolitiikkaansa. Ja Venäjällä on oma osuutensa siihen.

Nämä asiat kannattaisi huomioida, kun nyt lähdemme jäseneksi Natoon, vaikka edes Eduskunta ei tietä, että tällainen Shanghain sopimus on edes olemassa. En tiedä onko kansalaiselle mitään hyötyä olla valveutunut näissä asioissa, jos edes korkeimmat päättäjät eivät tiedä niistä mitään. Mutta silti näitä on hyvä pitää esillä.

Täältä tähän.

Oikea sektori

Luin Ukrainan Oikean sektorin ohjelman. Mielestäni se oli varsin hyvä, kansallismielinen ohjelma. Juuri sellainen, jota Suomen media ja siellä kommentoivat kellokkaat pitäisivät Putinin tapaan fasistisena ohjelmana ja vaatisivat EU:n sanktioita Ukrainalle, koska siellä suvaitaan niin kammottavia aineksia.

National development and environment program

Suomen media ja siellä kommentoivat kellokkaat eivät tietenkään ole millään tavoin uskottavia. He eivät tiedä mitä fasismi on, vaan fasismi on aina sitä mitä he eivät “fanita” ja koska nykyisin heidän tehtävänsä on syyttää kaikkia itsestään kanssa eri mieltä olevia putinismista, he eivät voi kommentoida Ukrainan Oikeaa sektoria lainkaan, koska se taistelee etulinjassa Putinia ja putinismia vastaan.
Suomen media teeskenteleekin, että Ukrainassa taistellaan heidän oikeutensa kertoa juoruja misseistä, ja haastatella puolivillaisia jäkättäjiä, puolesta. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.

Kehotan lukemaan ohjelman. Se on niin pitkä, että en jaksa sitä englannista tähän kääntää. Verkon erilaiset kääntäjät kääntävät sen hyvin, ja myös ukrainaa, joka on sivujen pääasiallinen kieli, melko hyvin tai ainakin niin, että asiasta saa kiinni.

Kuten sanottu itse pidän ohjelmaa vähintäänkin kohtalaisen hyvänä, kansallismielisyyden ideaa ja perinteitä kunnioittavana. Kiinnitän tässä huomiota kuitenkin vain yhteen asiaan: Oikea sektori haluaisi järjestää Ukrainan uskonnolliset olot niin, että Ukrainassa olisi yksi yhtenäinen kirkko, joka olisi kommuuniossa sekä Rooman, että Konstantinopolin kanssa.

Tälle on olemassa historialliset perusteet, ja ajatus tuntuu houkuttelevalta. Voisiko Ukraina olla kristikunnan uuden yhdistymisen alkupiste? Se olisi hienoa, mutta en jaksa uskoa, että mikään poliittinen aloite johtaisi kirkon täyteen yhdistymiseen. Aloitteen pitäisi olla yliluonnollinen.

Nykyisin katolisen ja ortodoksisen kirkon välillä on sopimus siitä, että paikallisesti voidaan päättää ehtoollisen myöntämisestä. En tiedä onko Moskovan patriarkaatti mukana tässä sopimuksessa, mutta Konstantinopolin on. Tältä pohjalta Ukrainan Oikean sektorin tavoite on hyvin ymmärrettävä ja tietyllä tavalla jopa mahdollinen toteutuvaksi. Se kuitenkin tapahtuu vain, jos Jumala niin suo.

Ohjelman perusteella toivon Ukrainan Oikealle sektorille hyvää menestystä. Alkaa olla aika, jolloin kansojen oikeus itsehallintoon tunnustetaan myös idän ja lännen konsumerististen suurvaltojen taholta.

Sotilasliitto

 

Natoon liittyminen, tai liittymättömyys, ei herätä minussa oikein mitään intohimoja. Sotilasliittoon kannattaa rauhan aikana liittyä, jos liittyminen vahvistaa omaa, itsenäistä puolustusta ja ei kannata, ellei se vahvista. Noin yleisesti sotilasliittoon ei koskaan kannattaisi liittyä tunnepohjalta.

Julkisessa keskustelussa häiritsee hieman se, että Natoa lähestytään jonain oletettuna, poliittisesti yhtenäisenä läntenä, johon kuuluminen tekisi Suomesta täysivaltaisen osan länttä. Itseäni länteen kuuluminen ei kiinnosta lainkaan. Voisi jopa ankean luterilaisesti sanoa, että “tässä seison, enkä muuta voi.” Ilman uutta jääkautta tai Herramme toista tulemista ei Kymi siirry tästä yhtään mihinkään, vaan pysyy tässä missä se on aina ollutkin. Tästä itään on itää ja tästä länteen on länttä, eikä kumpaakaan suuntaan ole intohimoja pysyvämmin liikkua, vaikka jopa Turussa voi silloin tällöin käydä.

Siinä mielessä poliittinen länsi kyllä viehättää, että odotan ilolla kuinka HS:n ja YLE:n pääkirjoittajat esittävät paheksuntansa siitä, kuinka heidän ikiomaa, läntistä Natoaan johtaa poliittisesti Donald Trump. Siihen kuitenkin menee vielä pari vuotta.

Hyvä vaihtoehto Natolle olisi Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumisen sen merkeissä, että molempien maiden armeijat nivottaisiin saumattomasti toimimaan yhdessä. Se muodostaisi voimakkaan, puolueettoman armeijan ja tukisi itselleni mieluisaa Rajamaa-ajatusta, jossa Venäjän ja läntisen Euroopan väliin muodostetaan taloudellisesti ja sotilaallisesti vahva, Venäjästä ja Ranskasta ja Saksasta riippumaton rajamaa-alue. Siinä olisivat ne itsenäiset valtiot, joiden yli on historian aikana kävelty niin idästä kuin lännestäkin. Kolmen meren aloite on jo vahva askel siihen suuntaan. Baltian maiden ja Suomen ja Ruotsin saaminen mukaan vahvistaisi aloitetta pohjoisesta suunnasta.

Mielestäni tässä on suomalaisessa henkisessä ilmapiirissä jo liian kauan oltu joko jenkkejä tai venäläisiä. Olisi aika kokeilla jotain ihan muuta.

Muuten olen sitä mieltä, että maata, joka käy suuren paaston aikana hyökkäyssotaa ei voi pitää ainakaan esimerkillisen kristillisenä. Ortodoksien pyhä viikko alkaa viikon meidän jälkeemme, eli ensi sunnuntaina. Olisi erittäin suotavaa, että silloin olisi vähintään aselepo saatu aikaiseksi.

Natseja yhtä kaikki

I

YLE:n Areenalla on katsottavissa ohjelma Suomineidot. Ohjelma on jonkinlainen tositeeveen ja dokumentin välimuoto, jossa kolme kansallismielistä, nuorta naista kertoo itsestään ja ajatuksistaan. Ohjelma on varsin sympaattinen ja mukava. Se on kuitenkin herättänyt joissain piireissä melkoista raivoa. Vahva vaatimus on, että tällaisille ihmisille ei saa antaa julkista tilaa, vaan heidät pitää eristää.

Eräänä syynä tähän on naisten oletettu natsismi. Kiivaiden arvostelijoiden käsitys natsismista on kuitenkin täsmälleen sama kuin Vladimir Putinilla sillä erotuksella, että Putin käyttää käsitettä taktisesti siihen itsekään uskomatta, mutta nämä suomalaiset maisterit ovat täysin tosissaan. Eli oletettuun natsismiin ei kannata tässä kiinnittää huomiota, koska ohjelmasta närkästyneille natsismi on vain sitä mistä he eivät itse pidä. Eivät he sitä sen tarkemmin osaa määritellä.

Vahvana osasyynä närkästykselle on se, että kyseessä ovat nuoret naiset. He ovat sitä ihmisryhmää, jolla on valta “canceloida”, eli heidän pitäisi olla tavallaan suvaitsevaisen vasemmiston omia. On pelottavaa, jos he ovatkin vihollisen puolella.

Suomesta puuttuvat hallitsevista asemista lähes täysin sellaiset suoraselkäiset miehet ja viisaat naiset, jotka uskaltaisivat viheltää tämän pelin poikki. Liikejohdolle nämä hysteeriset lapset ovat markkina, jolla on valta olla ostamatta heidän tuotteitaan, sivistyslaitoksille he ovat opiskelijoita, jotka voivat istua tanakimmankin professorin ulos talosta. Veikkaan, että jos hysteerinen lapsilauma päättäisi vallata jonkun varuskunnan poistaakseen sieltä natsismin ja sukupuolisen sorron, tulisi ylimmältä johdolta käsky kuunnella heitä ja pyrkiä ymmärtävään neuvotteluun heidän kanssaan.

Tämä peli olisi pitänyt viheltää poikki jo silloin, kun ylioppilaat valtasivat Vanhan ylioppilastalon. Kylmästi olisi vain todettu, että kymmenen minuuttia aikaa poistua, sen jälkeen menee opiskeluoikeus ja se annetaan jollekin työväenluokkaiselle nuorelle, joka osaa arvostaa opintoja.

Niin ei tehty ja nyt on varmaan liian myöhäistä. Postmoderniin filosofiaan - ja sitä seuraaviin, millä nimellä niitä halutaankaan kutsua - on sisäänrakennettuna, että se väite voittaa, jonka esittäjällä on eniten voimaa takanaan. Filosofiana se siis tulee joskus, todennäköisesti aika pian, romahtamaan kokonaan. Inhimillistä olisi, jos joku vielä järkensä säilyttänyt taho ottaisi tuon vahvimman aseman ja purkaisi tilanteen hallitusti, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan.

Tällä hetkellä vahvin asema on niillä, joilla on valta “canceloida”. Siksi siis hysteria yhdestä, sympaattisesta televisio-ohjelmasta.

II

Samoilla ihmisillä, joiden käsitys natsismista on täsmälleen sama kuin Putinin käsitys natsismista on kummallinen kyky olla sisäisesti täysin epäjohdonmukaisia.

Itse en pidä Ukrainan Azov-joukkoja natseina. Muistaakseni sen poliittisen siiven tavoitteena oli luoda vanhan Rajamaa-ideologian mukainen yhteenliittymä läntisen Euroopan ja Venäjän väliin. Se on aivan järkevä ajatus ja esimerkiksi Kolmen meren aloite toimii pitkälle samalta pohjalta. Jos sodasta koskaan seuraa mitään hyvää voisi tästä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan seurata se hyvä, että Rajamaa-ajattelu saisi enemmän poliittista kaikupohjaa.

Niin tai näin: Jos Azov-joukkojen tapainen ryhmittymä toimisi Suomessa suurin osa niistä ihmisistä, jotka nyt ihailevat sen taistelua olisivat katujen varrella huutamassa: “Natsit v***uun Helsingistä, natsit v***uun kaikkialta” ja eduskunta olisi vakavasti pohtimassa ryhmittymän kieltämistä.

Toisaalta nämä ihmiset pitävät myös Putinia natsina, vaikka Putinin käsitys natsismista, kuten sanottu, on täysin sama kuin heidän omansa. Natsi onkin se, jota natsiksi sanotaan. Näin siis nykyisen yhteiskuntatieteemme mukaan.

Ukraina

Aleksandr Solzhenitisyn kirjoitti Ukrainan ja Venäjän suhteesta.

Ulkomuistista hänen ratkaisunsa oli sellainen, että eri paikallisuuksien pitäisi itse saada vapaasti päättää mihin he kuuluvat. Tämä voi olla hyvin yksinkertaistettu kuvaus hänen näkemyksistään, mutta suurinpiirtein noin se oli.

Läheisyysperiaate on erittäin hyvä periaate ja siihen todellakin tulisi pyrkiä. Ongelma siinä, että Ukrainan paikallisuuksien pitäisi saada vapaasti päättää kuuluvatko he Ukrainaan, vaiko Venäjään on kuitenkin siinä, että silloin myös kaikkien Venäjän paikallisuuksien pitäisi saada päättää kuuluvatko he Venäjään, vai johonkin muuhun. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan todellisuudessa vaatimus asetetaan aina kiistojen pienemmälle osapuolelle.

Solzhenitsyn kyllä oli myös sillä kannalla, että Venäjän pitäisi vetäytyä todella venäläisille alueilleen. Ukraina oli erillinen kysymys Venäjän kanssa pitkän yhteisen historian ja väestönsä monimuotoisuuden vuoksi.

Ukrainan monimuotoisuudesta tiedän jotain uskonnollisella tasolla, mutta en juurikaan mitään kielellisellä ja kansallisella tasolla. Seuraavassa pitää muistaa, että väestön enemmistö on ilmeisesti huomattavankin maallista väkeä. Uskonnollinen pohjavire on kuitenkin historiallisesti merkittävä.

Nykyisin Ukrainassa on kolme erilaista ortodoksista kirkkoa ja yksi itäisen riituksen katolinen kirkko, jotka kaikki ovat kohtuullisen suuria. Moskovan patriarkaatti ei ole kommuuniossa Ukrainan patriarkaatin kanssa, eikä ilmeisesti myöskään Ukrainan vanhan ortodoksisen kirkon kanssa. Se ei ole kommuuniossa edes Suomen ortodoksisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko on kommuuniossa kaikkien ortodoksisten kirkkojen kanssa, jos se paikallisesti pystytään sopimaan, tilanteessa jossa uskovalla ei ole mahdollisuutta osallistua oman kirkkonsa ehtoolliseen. Tämä sopimus toimii jossain, mutta jossain taas ei ollenkaan.

Se kuitenkin noudattaa kauniisti läheisyysperiaatetta, joka on katolisen kirkon piiristä noussut periaate. Ja se noudattaa sitä kysymyksessä, joka kirkolle on todellinen elämän ja kuoleman kysymys. Rajalinja taivaan ja helvetin välillä.

Suurvaltojen hallitsemassa maailmassa läheisyysperiaate on kuitenkin poliittisesti meko kuollut kirjain. EU on kirjannut sen peruskirjoihinsa, mutta ei koskaan noudata sitä päätöksissään. Pikemminkin päinvastoin. Ja suurvaltana EU itse on aika rampa ankka. Se on sotilaallisesti heikko, eikä sillä ole paljoa sanomista taloudellisestikaan muuten, kuin idän ja lännen kohtuullisen hyvänä markkina-alueena, jonne on hyvä myydä viihde-elektroniikkaa ja perusenergiaa. Ruokaa, asuntoja ja viihdettä se pystyy asukkailleen tuottamaan, koska se saa Afrikasta, tai jostain, tarpeeksi halpaa työvoimaa niitä tuottamaan. Se Euroopasta, koska se ei ole tässä relevantti toimija.

Läheisyyperiaatteen toimiminen vaatisi sitä, että se toimisi myös Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan sisällä. Siellä se ei kuitenkaan toimi niin, että millä tahansa paikallisuudella olisi oikeus valita haluaako se kuulua näihin suurvaltoihin ja osallistua niiden omien rajojen ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan kulloisessakin tilanteessa. Eli koko suurvaltoihin, tai globaaliin maailmanjärjestykseen, perustuva poliittinen järjestelmä pitäisi purkaa, jotta tämä jalo periaate voisi toimia maailmanlaajuisesti.

Tämä ei tietysti tapahdu meidän elinaikanamme, mutta hyvät periaatteet ovat hieno asia ja niiden asettamia päämääriä kohden tulisi koko ajan pyrkiä. Yksilön itsehallinto voi laajassa mitassa toteutua vain, jos hänen yhteisönsä on mahdollisimman itsehallinnollinen ja se noudattaa periaatteita, joiden kautta se todistaa pystyvänsä hallitsemaan itseään.

Globaalissa maailmajärjestyksessä meistä tulisi vain tahdottomia orjia, joista osa saisi enemmän rahaa ja suurin osa vähemmän.

Sellaisia olemmekin jo huolestuttavassa määrin.

Ukrainan tilanteeseen sanoisin, että Venäjän olisi syytä vetäytyä sieltä mahdollisimman pian, koska se on kuitenkin vieraalla maalla. Se on tässä rikollinen. Länneltä toivoisin ryhdistäytymistä ja sen ymmärtämistä, että raha ja ahneus eivät ratkaise mitään, vaan vetävät yhä syvemmälle suohon. Kiinalta en osaa toivoa mitään. Aivan erilainen kulttuuri ja erilaisia ihmisiä. Se ei juurikaan ole sotilaallisesti hyökkäillyt koskaan. USA ja Venäjä taas tekevät sitä lähes televisiosarjamaisena viihteenä jatkuvasti.

Nämä kolme suurvaltaa pitäisi kuitenkin jollain tavoin purkaa, eikä niiden tilalle tarvita uutta suurvaltaa.

Vendée

 Kuuntelin Jean Mancini podcastin Jouko Turkasta. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja katsoin sen jälkeen vanhoja televisio-ohjelmia, jossa Jouko Turkka vastaili Seitsemän veljeksen ensimmäisen osan herättämiin tunnelmiin.

Olin itse silloin lomilla, kun Seitsemän veljestä alkoi pyöriä televisiossa. Muistan kyllä, että se oli kohuttu, mutta en muista kenenkään koskaan kadulla tai kapakassa kysyneen: “Mitä mieltä olet Seitsemästä veljeksestä?” Ihmisiä kiinnostivat pääasiassa ihan muut asiat.

Tuosta Youtubessa olevasta televisio-ohjelmasta saa kuitenkin sen käsityksen, että nimenomaan kansa olisi ollut kuohduksissaan. Itse väitän, että ohjelmassa katuhaastatellut kansalaiset ajattelivat ihan muita asioita ennen, kuin tv-toimittaja työnsi mikrofonia suuta kohti ja alkoi kysellä mielipidettä Seitsemästä veljeksestä. Kansa ei nyt vain ollut mitenkään tuohtunut, eikä jakaantunut. Sitä ei suuremmin kiinnostanut. Näin ainakin täällä Kymenlaaksossa. Alempien heimojen mailla asia on voinut olla toinenkin, mutta vahvasti epäilen, että ei ollut.

Media, kulttuuriväki ja vastaavat olivat itse kiihtyneessä tilassa ja projisoivat tilanteen sellaiseksi, että he keskustelevat tässä kansan tunnoista. Siis ihan niin kuin nykyäänkin.

Itse en osaa sanoa Seitsemän veljeksen taiteellisista ansioista. Jos se olisi nyt nähtävissä Areenassa katsoisin kaikki jaksot ja lausuisin jotain sitten sen jälkeen. Oman muistikuvani mukaan siinä oli jotain samaa kuin Molbergin Tuntemattomassa sotilaassa, josta todella pidin, mutta se oli koko ajan liian läheltä kuvattu. Turkka selittää tätä lähikuvausta television erolla suureen valkokankaaseen ihan järkevästi. Pitää muistaa, että televisiot olivat silloin pienempiä kuin nyt, eikä kuvakaan ollut läheskään niin tarkka. Joka tapauksessa se itseäni silloin häiritsi, mutta ei kyllä niin paljon, että olisin kirjoittanut yleisönosastoon tai muutenkaan vaahdonnut asiasta. Näin vain yhden tai kaksi jaksoa. Televisio oli silloin sellainen, että olisi pitänyt olla paikalla silloin, kun ohjelma esitettiin.

Television ongelma silloin, ja vielä nykyäänkin, taiteen esittämisessä on se, että se on ihmisten olohuoneessa ja ihmisten pitäisi silloin itse saada valita mitä sieltä tulee. Eivät musikantit ja teatteriseurueet muinoin tunkeutuneet kysymättä ihmisten olohuoneisiin esiintymään tai taidemaalarit ripustamaan maalauksiaan seinälle. Joku saattoi yrittää lausua runoa, mutta joutui varmaan ulosheitetyksi, ellei ollut sukua. Ihmisten pitää saada itse valita mitä heidän olohuoneissaan tapahtuu ja esittävä taide on enemmän sellainen asia, jota keräännytään katsomaan muualle.

Televisio itsessään on tässä suhteessa kehittynyt huomattavasti paremmaksi noista Seitsemän veljeksen ajoista, vaikka virallisilta kanavilta varmaan huonompaa ohjelmaa tuleekin. Enää ei ole mitään syytä tyytyä vain ‘viralliseen’ tarjontaan. Pelkästään Youtubesta voi kasata itselleen erittäin mielenkiintoisen monipuolisen kanavan, tai monia kanavia, vuosiksi eteenpäin varsinkin jos pystyy ymmärtämään englantia. Suomeksin on nykyään tarjontaa, joka varsinkin asiaohjelmissa voittaa viralliset kanavat kevyesti.

Maksukanavat mukaan lukien voi siis noin kympillä tai kahdella kuussa täysin itse, tai perheen piirissä, päättää mitä olohuoneessaan katsoo, jos nyt yleensä haluaa, että siellä on televisio.

Tämä on pääasiassa positiivista kehitystä. Ilman sitä en ehkä koskaan olisi tullut tietoiseksi siitä, että Ranskan vallankumouksen ja valistuksen ihanteet saatiin pönkitettyä valtaan vain Vendeeläisen, tavallisen kansan kansanmurhan avulla.

Vendée Radio ei kerro tästä kansanmurhasta, mutta on muuten mielenkiintoinen, kelpo kanava lukemattomien muiden joukossa.

Jumalan laki

 

Viime päivinä Ano Turtiaisen puheessa on vilahdellut käsite Jumalan laki. Minusta se on ihan hienoa. Monet ovat kuitenkin suivaantuneet tästä ja pitäneet sitä jonkinlaisena uskonnollisena kiihkoiluna. Ihmiset ilmeisesti pelkäävät leimautuvansa tai VKK:n leimautuvan.

Vaikea tietää mitä Turtiainen tarkoittaa Jumalan lailla, mutta uskoisin James Hirvisaaren teologian maisterina pysyvän selittämään asian VKK:n puolesta. Itse en aio siihen ryhtyä, vaan puhun vain omasta puolestani.

Jumalan laista puhumisen ei tarvitse olla uskonnollista kiihkoilua.

Maallinen laki on sopimus, Jumalan laki voidaan maallisen banaalisti selittää sopijaosapuolten yläpuolella olevaksi, muuttumattomaksi periaatteeksi, joka sitoo sekä sopimusta, että sopijaosapuolia. Periaatteen rikkomisella on vakavat seuraukset rikkoi sitä sitten itse maallinen laki, tai sen laatijat, eli demokratiassa me kaikki.

Kyse on siis moraalista, ellei haluta puhua Jumalasta.

Nykyinen puhe siitä, että mikään tai kukaan ei voi olla lain yläpuolella on silkkaa roskaa. Tällainen puhe on ollut erittäin yleistä Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin yhteydessä.

Muistan vielä kuinka halveksien puhuttiin Toisen maailmansodan sotarikollisista, jotka puolustautuivat sillä, että olivat toimineet lain mukaan ja noudattaneet sen käskyjä. Niin kuin he olivat tehneetkin. Heidät pitäisikin nykyään julistaa aikansa mallikansalaisiksi, koska he eivät antaneet minkään nousta maallisen lain yläpuolelle ja toteuttivat sitä kirjaimellisesti.

Raju on edelleen siis ajan riento, jos Kekkosslovakian kellokkaisiin viittaaminen on vielä sallittua.

Joku voi ajatella, että Suomeen ei koskaan voitaisi säätää sellaisia lakeja kuin oli kansallissosialistien hallitsemassa Saksassa tai sosialistien hallitsemassa Neuvostoliitossa, mutta hän on väärässä.

Räsäsen oikeudenkäynti jo itsessään todistaa tämän. Ei tarvitsisi kuin rangaistusasteikkoa kiristää huippuunsa, niin meillä olisi valmiina vastaava koneisto tuomitsemaan ihmisiä, kuin oli aikanaan Neuvostoliitossa. Oikeuden kautta ja pykälien mukaan sielläkin mentiin.

Nykyisin ( vielä ) toki selvitään pelkillä sakoilla, mitä voi pitää inhimillisesti positiivisena kehityksenä, mutta periaatteessa rangaistuksen ankaruus on ainoa ero. Muuten meininki on täysin samaa.

Meillä on kaikkien mielivaltaiseksi tunnustama laki, mutta lainsäätäjät eivät uskalla tehdä asialle mitään, koska lain tarkoitus on kuitenkin hyvä. Hyvää tarkoittivat myös natsit ja kommunistit. Eihän kukaan varsinaisesti pahaa tarkoita. Ainoa mitä tälle laille tehdään on se, että sitä pyritään tekemään vieläkin mielivaltaisemmaksi lisäämällä siihen sellaisia sumeita käsitteitä, kuin vihapuhe ja maalitus. Ja tämä kaikki erilaisten oikeusoppineiden, skribenttien ja mediahahmojen vilkkaalla myötävaikutuksella.

Maa on tullut hulluksi, kun kuvitellaan koko kansan seuraavan yhtä viestiä twitterissä ja syöksyvän vihaamaan jotain kansanryhmää sen vuoksi, että joku somessa sanoi niiden olevan huonoja. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että ei niin tapahdu. Valtakunnansyyttäjän virasto on itse lietsonut enemmän epäluuloa ja vihaa eri kansanryhmien välille, kuin yksikään sen syyttämä ihminen. Ja ilmeisesti pyrkii lietsomaan yhä enemmän. Siitä kuitenkin enemmän joskus toiste, koska siihen kuvioon liittyy itse valheen isä ja koko muukin orkesteri hänen johtamanaan, eikä vain syyttäjä.

Jumalan antama moraalilaki on hyvin yksinkertainen: Kunnioita isääsi ja äitiäsi; älä murhaa; älä tee aviorikosta; älä varasta; älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi; äläkä himoitse lähimmäisesi omaa. Näitä noudattaen, tai edes yrittäen noudattaa niitä parhaansa mukaan, pärjää todella hyvin, eikä koskaan joudu ristiriitaan minkäänlaisen oikeudenmukaisen maallisen lain kanssa, ja se on huomattavasti korkeampi kuin mikään maallinen laki.

Halusin ääriviivat, halusin väärin.

AIDS ei ollut virus, vaan hedonistisen elämäntyylin aiheuttama immuunijärjestelmän romahtaminen. AIDS:ia kuitenkin kivenkovaan väitettiin virukseksi. COVID on virus, ja kivenkovaan väitetään, että kunhan saadaan vaimennettua joitakin ääniä siitä voidaan selvitä.

On mielenkiintoista miten tietty tarkemmin määrittelemätön ryhmä suhtautuu asiaan. Kutsun heitä niilonuoriksi, koska mitään intellegentsijaa he eivät varsinaisesti edusta. Niilonuoret olivat AIDS:n aikana järjestämässä rahankeräyksiä ja tukikonsertteja. Kukaan AIDS:n uhri ei missään tapauksessa ollut millään tavoin syyllinen omaan kohtaloonsa.

Nyt, kun meillä riehuu aivan oikea virus, jonka tarttumiseen kukaan ei olekaan millään tavoin syyllinen nämä niilonuoret suuna päänä syyttävät kaikkia itsensä kanssa erimielisiä viruksen leviämisestä ja vaativat heidän täydellistä vaientamistaan. 

En väitä, että tästä voisi tehdä jotain varmoja johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Väitän kuitenkin, että nämä niilonuoret edustavat nykyistä eliittiä, joka hyökkää täysillä tavallisen rahvaan kimppuun hallitsemattoman kulkutaudin varjolla, mutta vaatii tavalliselta rahvaalta uhrauksia imelän sentimaalisia säveliä hyvästä maksusta soittaessaan silloin, kun tauti todella on pitkälle heidän omalla elämäntyylillään itse aiheutettu.

Vaikka minulla ei Spotifyta olekaan, niin olen täysin Spotifyn puolella. Youtube ilman mainoksia ja Youtube Musicilla maksaa noin kympin kuussa. Suosittelen. Vaikka Youtube esittää todella paljon kaikkea "vaarallista" roskaa, niin väitän, että  kuka tahansa niilonuori päästäisi iloista pissat 60-lukulaisiin vaippoihinsa, jos Youtube tarjoaisi muutaman kymmenen miljoonan punnan sopimusta. Näin vain ei tapahdu, koska kuka tahansa voi tuottaa sinne sisältöä oman mielensä mukaan.

Tämä on juuri se ongelma ja se asia mikä tekee niilonuorista "eliitin" Tavallisen kansan ääntä ei haluta kuunnella, koska se häiritsee.

Monimuotoinen YLE

 

Luin Yleisradion vastaavan päätoimittajan tekstin.

Moniäänisyys ei kovaäänisyyttä

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että en todellakaan tunnista omaa elämääni YLE:n journalismista. Kaukana siitä.

YLE:n Areenalla on Toivo Pekkasen kirjan Lapsuuteni elokuvataltiointi. Se kertoo äidin puoleisten isovanhempieni lapsuusajoista, mutta muistan vielä hämärästi kuinka sitä kuvattiin paikoissa, joissa kersoina liikuimme ja kuinka innoissamme olimme, kun Laapio pääsi kiroilemaan televisioon. Tässä ei kuitenkaan ole kyseessä journalismi, vaikka siitä oman elämänsä tietyllä tavalla tunnistaakin.

Kirjoituksesta tulee mieleen, että se voisi olla Veikko Huovisen novelli, joka kuvaa miestä, joka heti herättyään alkaa miettiä mitä yöllisestä unesta oikein voisi kirjoittaa. Mies voisi olla vaikka maakuntalehden päätoimittaja, jolla on kiire saada aikaan pääkirjoitus. Vuoteen vieressä todennäköisesti odottaisivat jo sporttiset lenkkitossut aamulenkkiä  varten, mutta sitä ennen olisi kuitenkin mietittävä mietteitä ihan työn puolesta.

Monimuotoisuus on huono käsite, ellei ymmärretä mitä muoto itsessään on. Ihmisellä on muoto ( forma ) ja kaikilla maailman ihmisillä on tämä sama muoto. Ihmisten ulkonäölliset ja ajatukselliset erot eivät johdu muodosta, vaan siitä materiasta, joka pyrkii kasaantumaan ihmisen muotoon. Tämä olisi oleellista ymmärtää, jos haluaa, että media, jota päätoimittaa olisi sellainen, josta jokainen ihminen tunistaisi oman elämänsä.

Annetaan kuitenkin pääkirjoitukselle pisteet siitä, että se antoi minulle tilaisuuden mainostaa Sheldraken hypoteesia morfogeenisestä resonanssista, joka sopii yllättävän hyvin yhteen skolastisen filosofian kanssa.

YLE:stä toteaisin, että keskittykää sellaisen välittämiseen, joka Suomessa on jo tehty. Kuten tämä Lapsuuteeni. Älkää yrittäkö keksiä mitään uutta, älkääkä yrittäkö olla minkään aallon harjalla edistämässä niin kutsuttua edistystä. 

Yksi asia

 

Kiinan kielessä on oma kirjoitusmerkkinsä, joka yksin käsittää Kiinan, Japanin, Korean ja Vietnamin. 

Kiina on solminut sotilasliiton Venäjän kanssa. Japanilla, Korealla ja Vietnamilla tuskin on kovin lämpimiä tunteita länsimaita kohtaan niilläkään.

Kiina, Japani, Korea ja Vietnam pystyisivät koska tahansa halvaannuttamaan kaikki  läntisen Euroopan maat ja myös USA:n. Siis ilman sotaakin. Ilman kaukoidän tuotantoa olemme täysin rampoja. Jopa amerikkalaisten ohjuksissa on kiinalaiset mikropiirit, joten niistäkään ei tiedä mihin ne lopulta iskevät.

Tämä kannattaisi pitää mielessä nyt, kun sotaan ollaan innolla menossa.

"Enää ei tule lumisia talvia"...

 ...ja muita juttuja, jotka media kyselemättä uskoo, olisi aika paksu kirja, joten annetaan sen olla.

Itselläni ei ole Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiin mitään muuta sanottavaa kuin se, mitä sanoin aika laajasti jo Mikko Ellilän oikeudenkäynnistä. Olen edelleen samaa mieltä.

Oikeudenkäynnin kommentointi tulee kuitenkin vastaan siellä sun täällä. Vaikka sananvapauden puolustajat ovat perusasenteessaan oikeassa heidän kommenteistaan tulee vastaan kummallisia juttuja. 

Syyttäjää verrataan inkvisiittoriin ja oikeudenkäyntiä keskiaikaiseen inkvisitioon. Inkvisitio ei kuitenkaan syyttänyt, eikä jakanut tuomioita, vaan se tutki syytteitä harhaoppisuudesta. Usein vangitut rikolliset ilmoittautuivat itse harhaoppisiksi päästäkseen edes joksikin ajaksi inkvisition vankilaan, jossa oli  paremmat oltavat, kuin maallisen vallan vastaavissa. Syytetty sitten todettiin joko harhaoppiseksi tai syyttömäksi, ja luovutettiin sitten valtion viranomaisten tuomittavaksi.

Historioitsija Thomas Madden on todennut selkeäksi tosiasiaksi sen, että inkvisitio säästi tuhansia syyttömiä, ja vähän syyllisiäkin, hallintomiesten mielivallalta ja väkijoukkojen lynkkaushenkiseltä väkivallalta. 

Tällaista elintä tarvittaisiin varmasti nykyäänkin, kun näitä sananvapauteen liittyviä oikeusjuttuja, niiden mediakommentointia ja aiheeseen liittyvää lainsäädäntötyötä seuraa. 

Ellilä ja Räsänen - ja muut siinä välissä - olisivat molemmat saaneet vapauttavan lausunnon inkvisitiossa. Molemmat ovat maallikkoja, eikä kumpikaan ole julistanut mitään harhaoppia, ellei nyt anakronisesti lasketa Räsäsen luterilaisuutta sellaiseksi.

Espanjan inkvisitio, joka on kuuluisin, toimi uudella ajalla. Se oli valtion, ei kirkon perustama. Inkvisiittorit luonnollisesti olivat sielläkin kirkonmiehiä, sillä sekin tutki vain mahdollista harhaoppisuutta. Sen parin sadan vuoden aikana käsittelemistä syytteistä noin pari prosenttia johti syylliseksi toteamiseen. Samaan aikaan esimerkiksi ennakkoluuloista vapaassa ja aina iloisessa Englannissa päitä katkottiin ihan urakkatahdilla. Espanjan inkvisition nykyinen, lähinnä mediassa esiintyvä maine, onkin Englannin propagandan luomus ihan sellaisenaan.

Maamme yleisessä eetoksessa elää historiasta paljon muitakin käsityksiä, jotka ovat pelkkää propagandaa, mutta en mene nyt niihin, koska en itse viitsisi istua oikeudessa syytettynä. 

Todetaan kuitenkin, että yksi perustava syy näihin oikeudenkäynteihin on vääristynyt käsityksemme historiasta. Mediassa näemme kaikkialla vain pahaenteisiä fasisteja tai heitä vastustavia, viitta harteillaan lentäviä maailman pelastajia.

Sokal Hoax

Sokalin huijauksesta on varmasti kirjoitettu tässäkin blogissa. Se aikanaan osoitti, että postmodernissa sosiologiassa mikä tahansa huuhaa menee läpi, kunhan sen muotoilee oikealla tavalla.  Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut postmoderniin sosiologiaan sitä eikä tätä, vaan sosiologit jatkoivat kuten ennenkin.

Peter Boghossian ja kumppanit uudistivat Sokalin huijauksen viemällä sen vielä mielettömämmälle tasolle. Taas meni läpi, että heilahti.  Ja taaskaan huijaus ei vaikuttanut humanistihumppaan sitä eikä tätä, vaan se jatkaa yliopistoissa ontuvan rytmistä kulkuaan kuten ennenkin.

Ivan Poupolo on haastatellut Peter Boghossiania. 

Haastattelussa puhutaan totuuden tavoittelusta ihanteena. Ongelma, jota haastattelussa ei mainita, on se, että totuutta ei voi lainkaan tavoitella ellei ensin ymmärretä, että on vain yksi totuus.  

Haastattelussa mainitaan Katolisen kirkon katekismus. Esitetään, että Woke-ihmiset noudattaisivat vastaavanlaista, omaa katekismustaan tehdessään tiedettään. Näin ei todellakaan ole, vaan woke-ihmiset noudattavat sitä samaa katekismusta mitä liberaalit yleensäkin, siis sitä, että on olemassa monia totuuksia, joista meidän tehtävämme on valita se miellyttävin. On se sitten sananvapaus tai sensuuri. Kumpi nyt vain sattuu olemaan sillä hetkellä tavoiteltavampi.

Yliopistotasolla woke-ihmisillä on aivan kelpo metodi. Se läpäisee tieteellisen seulan hyvin ja opiskelullaan he saavuttavat arvosanoja ja tutkintoja täysin oikeutetusti. Se, että metodi soveltuu täysin päättömien tulosten esiin tuomiseen, ja lähinnä vain siihen, ei ole heidän vikansa, vaan pitkän historiallisen kehityksen tulos.

Skolastiikan paluuta odotellen, täältä tähän.

Maakuntavaalit

 Maakuntavaaleissa on lähes kaikki pielessä. 

Tällaista uudistusta ei olisi pitänyt tehdä. Itselläni ei ole juurikaan innostusta koko asiaan, koska on selvää, että todellinen uudistus tehdään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Tai sitä edes yritetään.

Tämän uudistuksen keskeinen ongelma on se, että se tehdään velkarahalla ja se vain lisää kustannuksia. Ei kukaan ihminen ole niin tyhmä, että uskoisi keskustalaisen ihmisystävän tuovan hänen saatavakseen parempia palveluja ilman sitä rahaa millä nuo palvelut toteutetaan. Siksi ihmiset eivät viitsi äänestää.

Itse aion kuitenkin äänestää persuja. 

Tämä uudistus rahoitetaan suoraan valtion kassassasta. Annetaan kyllä ymmärtää, että maakuntavero olisi tulossa, mutta kukaan ei puhu siitä miten silloin vähennettäisiin kunnallisveroa. Persut puhuvat.

Tämä on täysin järjetöntä. Suomalainen mediakin on niin tyhmää, että se hokee kuinka tämä ja tämä asia ei kuulu aluevaaleihin, vaikka kaikki hyvinvointialueet rahoitetaan suoraan valtion budjetista, eikä yksikään puolue uskalla sanoa, että maakuntavero olisi tulossa.

Maakuntien verotusoikeus voisi olla hyväkin asia. Periaatteessa se on sitä. Tällä meiningillä mikä meillä nykyisin on se ei kuitenkaan onnistu. Koko soteuudistus olisi parempi siirtää suoraan valtiolle ja valtion verotukseen, missä se käytännössä on jo nyt. Nyt vain leikitään, että maakunnilla olisi itsehallinto ja se leikki maksaa varsin paljon.

Joka tapauksessa. Aion itse äänestää perussuomalaisia ja suosittelen kaikille samaa.

Moderni

 

Ihmiset menettivät järkensä, kun he lopettaminen matkustamisen yhdessä hevosten kanssa.

Jossain vaiheesssa elämääni pidin kaikkea edistystä hyvänä, koska ajattelin sitä vain teknisenä edistyksenä, mutta enpä tiedä. 

Jos taivaalta nyt sataisi rahaa juuri oman kattoni päälle, niin ostaisin Teslan ajaisin pohjoiseen, sieltä Norjaan ja läpi Norjan etelään Ruotsiin, jossa kiertäisin eteläistä rannikkoa pitkin Tukholmaan ja sieltä lautalla yli Turkuun, josta Helsingin kautta takaisin Kymiin. Koko matkan soittelisin äänentoistojärjestelmän kautta Kraftwerkin 3D-kataloogia. Reitin suunnittelisin niin, että voisin ladata auton Supercharger-asemilla ja yöpyä pienissä majataloissa, jos sellaisia enää on. Lauttamatkan Tukholmasta Turkuun viettäisin modernissa autossani, jos se olisi mahdollista, mutta eipä se ole. Portsarit estäisivät sen.

Siinä on melkein se mitä minussa on modernia intoilijaa jäljellä. Muuten tunnen aika lailla ylenkatsetta koko edistysintoista, modernia maailmaa kohtaan, lukuunottamatta tietenkin lääketieteen kehitystä, joka on ollut siunaus kaikille. Tekniikastakin olisin valmis tinkimään sillä, jos kuvailemani matka pitäisi tehdä hevosvetoisesti voisin vedota siihen, että se sopii kyllä paremmin nuoremmille :)

Mitä vanhempaa kirjallisuus on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa maalaustaide on sitä parempaa se on; mitä vanhempaa musiikki on, sitä parempaa se on; mitä vanhempaa ajattelu on, sitä parempaa se on. Näin vain on. Enkä usko tämän johtuvan vain omasta vanhentumisestani, vaan siitä, että olen vasta nyt oppimassa innostumaan asioista, jotka ovat aitoja ja oikeita. Ne kaikki löytyvät menneisyydestä.

Descartes Ruotsin hovissa.

 

- Miksi olette niin mietteliäs? Onko täällä liian kylmä?

- Ei suinkaan. Ajattelen vain sitä, tulevaisuudessa tämä kaikki nähdään vain sentimentaalisena viihdetarinanana, joka johtui teidän tunteistanne hovineitoanne kohtaan.

- Mutta kuinka sellainen olisi mahdollista?

- On ilmeisesti vain niin, että taiteen ja tieteen on muututtava aina vain tyhmemmäksi.

Ekumeeninen sää ensi vuodelle

Suomalaiset, jotka vastustivat Ruotsin keskusvaltaa 1500-luvulla ja hävisivät sotansa vuonna 1600, olivat katolisia. Tsaari, jonka päätökset sitten pari sataa vuotta myöhemmin edesauttoivat Suomen itsenäistymistä omaksi kansakunnakseen oli ortodoksi. Ilman katolisia ja ortodokseja saattaisimme olla ruotsalaisia.

Tämä lempeän viileä pohjavirtaus vain jatkuu ja jatkuu, emmekä osaa ennustaa sille muutosta kotomaamme säässä, joka ensi vuodeksi on seuraava:

Suomessa luterilaisuus elää edelleen läntisen ja itäisen kristillisyyden rajamaalla. On luterilaisen kirkon itsensä päätettävissä seuraako se edelleenkin Ruotsin valtiollista luterilaisuutta, josta se hyvän, ortodoksisen tsaarin ansiosta vapautui, vai liittyykö se katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon lähetyshiippakunnan ja sen kanssa harjoitettavan ekumenian kautta.

Muita mahdollisuuksia ei juuri ole.

Evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen tehtävä onkin mahdollistaa lähetyshiippakuntalaisten liittyminen takaisin yhteyteyteensä, jos se haluaa lähentyä kohti “pyhää yhteistä kirkkoa”. Mikäli se valitsee Ruotsin suunnan se ajautuu siitä aina vain kauemmaksi ja päätyy episkopaaliseen sping-spong -  tilaan, joka nopeasti johtaa ilmastokatastrofiin.

Tämä on ihmisen mahdollisuus vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Evankelis-luterilainen kirkko on jo uskonnollisessa mielessä hyvin pitkälle menettänyt rahvaan. Kansan piirissä on hyvin vähän uskoa ja se mikä on, on kirkon virallista linjaa vastahankaan olevien herätysliikkeiden piirissä.

Korjausliikkeen pitäisi alkaa nopeasti, mutta sen ei itsessään tarvitse olla nopea. Aikaa on kunhan tuulet puhaltavat oikeaan suuntaan. Ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa myös hitaan rauhallisilla toimilla.

Lopuksi maailman sää:

Konstantinopolin patriarkaatti ja Rooma lähestyvät toisiaan suojaisten tuulien vallitessa. Moskovan patriarkaatti uhkaa yhä voimakkaammin muodostua omaksi, lähes protestanttiseksi kirkokseen. Athos-vuoren yllä salamoi jälleen, kuten aina.

Siinä siis ensi vuoden ekumeeninen sää. 

Seuraavaksi niille katsojille, jotka jaksavat kuunnella yleisesti hyväksyttyjen näkemysten jatkuvaa toistoa, on kanavallamme tarjolla jälkiviisaat.

Mitä Valtaoja sanoi väärin

 

Ei mitään. Valtaoja sanoi hyvin yksiselitteisesti, että sanan merkitys riippuu kontekstista jossa se lausutaan. Tämä on tieteellinen totuus, ja myös ihan järkeenkäypä sellainen.

Ja tunteistahan nykyään on vain puhe, ei järjestä ollenkaan.

Jokainen tajuaa tämän asian luonnostaan, myös kielitiede ja filosofia käsittääkseni nykyisin ymmärtävät asian. Jotta asiaa ei ymmärtäisi, niin ymmärryksestä täytyy kouluttaa pois. Ja tätä yliopistolaitoksemme nykyisin ilmeisesti tekee. Se on jumittautunut derridalaiseen jargoniin, jossa sana on vain käsite sanakirjassa ja sen merkitys voidaan muuttaa antamalla sille uusi sanakirjamääritelmä. Nietzscheläiänen kaikkien arvojen uudelleenarviointi on muuttunut yksilön tietyssä  mielessä jopa jalosta hyökkäyksestä vallitsevia arvoja vastaan tohvelisankariprofessorien komiteoiksi, joissa määritellään hiljaisina iltoina sanakirjan sanoja, korkeintaan teinien suosimaa energiajuomaa siinä ohella nauttien, mutta siinäkin koko ajan muistaen, että aamulla pitää olla pirteänä tekemässä vaimolle aamiaista. Tämä on ihan selkeä kehityslinja, jonka joku viitseliäämpi ihminen voisi jopa dokumentoida.

Aihetta pohtii Yleisradion kolumnissa Laura Friman, joka ilmeisestä hyväntahtoisuudestaan huolimatta on aivan väärässä. Mikä onkin ihan tapana Yleisradiossa. Yksittäinen sana ei "triggeröi" ketään, koska konteksti määrittelee sanan merkityksen varsinkin tunnetasolla.

Mitä tälle pitäisi sitten tehdä?  Itse suosittelen pysymistä syrjässä ja parhaassa tapauksessa, jos on vielä nuori ja innokas, kontemplatiiviseen luostariin hakeutumista. Karmeliitat ja benediktiinit ovat järkevimpiä ja varmaan onnellisimpiakin ihmisiä. Perussuomalaisissa on jo puhuttu siitä, kuinka koulutamme ihmisiä liikaa täysin tyhjää järjettömyyttä varten ja siltä suunnalta voisi lähteä asiallinen koulutuspoliittinen ohjelma, joka sitten leviäisi myös muihin puolueisiin.

Poliittiseen ja sitä kautta lainsäädännölliseen muutokseen menee kuiten vuosia. Sinä aikana oman elämänsä valtaojat saavat tottua siihen, että väärinhän tässä tuli tehtyä, vaikka itse ei ymmärräkään miksi ja miten.

Yksi asia olisi tietysti talouselämässä viljelty käsite "luova tuho", jota käytetään aina silloin, kun ihmisiltä lähtee elinkeino alta. Kansakoulua ylemmän koulutuksen julkisen rahoituksen voisi yksinkertaisesti lopettaa, koska muut kuin tekniikkaan, oikeuteen ja lääketieteeseen keskittyvät yliopistot aiheuttavat yhteiskunnalle vain haittaa.

Todetaan nyt lopuksi vielä, että kielitieteen ja filosofian uusimpien fanitettavien trendien perusteella Laura Friman on väärässä, joten jotain toivoa sieltäkin suunnasta. Ehkä kansainvälinen tutkimus aikanaan saapuu myös Helsingin yliopistoon.

Ja silloin, kun olin nuori tytöt tykkäsivät tästä, eivät Derridasta:

Fanitettavaa poppia

Liberalismi

 

Myönnän, että minulla on paha tapa kirjoittaa jostain yksityiskohdasta ja vetää siitä rentoja johtopäätöksiä aiheista, jotka ansaitsivat laajemman käsittelyn. Toisaalta kaikki täällä on kirjoitettu kerralla ja jos näissä jotain voimaa on, niin se on niiden tuoreudessa. Siinä, että yrittää kirjoittaa nopeammin kuin ajattelee.

Katselin Ivan Poupolon youtube-kanavaa, kun siellä keskusteltiin USA:n aborttilaeista. Kaikki keskustelijat olivat luonnollisesti lässyn liberaalisti vapaa abortin kannalla. Asiassa on kuitenkin ongelma, jota he eivät huomanneet lainkaan.

Jokainen USA:n osavaltio äänesti vapaata aborttia vastaan ennen Roe vs. Wade - päätöstä, joka pakotti ne hyväksymään sen. USA:n osavaltiot siis demokraattisesti, kansanäänestyksillä päättivät rajoittaa aborttioikeutta. Tämä on demokratiaa. Liberaali demokratia, jossa ihmiset pakotetaan hyväksymään abortti toteutui oikeudellisen pakkovallan kautta korkeimman oikeuden päättäessä sen perustuslailliseksi oikeudeksi. Liberaaleilla on siis taipumus päättää oman oikeudellisen näkemyksensä kautta mitä muiden ihmisten olisi hyväksyttävä. Demokratia ei koskaan riitä heille. Siksi liberaalista demokratiasta puhuminen onkin onttoa. Sellaista ei todellisuudessa ole.

Keskustelussa Puopolo myönsi sen ongelman, että sikiö ei ole osa naisen ruumista, vaan itsenäinen persoona, tai ainakin sellaisen itsekseen kasvava itu. Loogiseksi ratkaisuksi tappamisen ongelmaan hän esitti, että tappaminen voitaisiin laissa hyväksyä, jos se olisi tarpeellista. Kuka sanoisi milloin se on tarpeellista? Ei ainakaan Poupolo tai kukaan muu liberaali itse, koska he haluavat sulkea silmänsä näiltä ongelmilta ja sysätä ne tappajien vastuulle.

Nyt on kuitenkin niin, että Suomessakin käytännössä pakotetaan lääkäreitä ja kätilöitä tekemään abortteja. Heille ei anneta vapautta kieltäytyä sen tekemisestä. Liberaaleja tämä looginen ristiriita ei häiritse millään tavoin, koska he kokevat, että yksilöllä on oikeus vaatia, että joku muu tappaa hänen syntymättömän lapsensa. Tämä on siis aika syvällisesti yhteisöllinen kysymys, eikä pelkästään yksilön oikeuksiin liittyvä kysymys.

Huomautetaan vielä kerran, että osavaltiot äänestivät Yhdysvalloissa aborttioikeutta vastaan. Se on demokratiaa. Liberaalia on se, että osavaltiot pakotetaan liberaalilla käskyllä hyväksymään aborttioikeus. Tässä voisi olla mikä muu asia tahansa, ei pelkästään oikeus aborttiin. Liberalismi vain toimii näin. Ellei demokratia miellytä, ryhdytään puhumaan yksilön oikeuksista.

En jaksa tässä mennä siihen minkä pitäisi ohjata yhteisöllistä kehitystä, totean vain sen, että liberaalit ovat yksilön oikeuksien kanssa umpikujassa. He ovat umpikujassa hieman toisesta suunnasta tulleina, kuin Woke-väki, mutta samassa umpikujassa yhtä kaikki.

Konservatiivien ei kannatakaan ottaa oikeastaan mitään poliittista kantaa tuossa kujassa tapahtuviin taisteluihin. Antaa niiden olla ja mennä. Vanha “tapelkaa pojat, saatte tupakkaa” voidaan korkeintaan muuttaa muotoon “tapelkaa oletetut tytöt, saatte tupakkaa” eikä sen kummoisempaa. Nämä tuhoavat itse itsensä.

Järkevää, oikein ja kaunista olisi tietenkin rakentaa vaihtoehtoja, joihin järkiinsä tulleet voisivat tulla mukaan. Sellaisia vahvoja jo onkin, kuten katolinen ja ortodoksinen kirkko.



Ei mulla nyt muuta tähän.

Jatkuva skandaali

 

Muistan vielä sen, kun olin teini ja joissain Suomen lukioissa opiskeltiin latinaa. Silloin niistä pyrittiin ylipoppilaiksi. Nykyisin se olisi täysin mahdotonta. En oikein usko, että niissä pystytään opiskelemaan matematiikkaakaan, saati sitten latinaa. Yliopistoista, joihin lukion jälkeen pyritään, ja mediasta, joka määrittelee yleistä eetosta, on tullut lastentarhoja, joissa ei ole ketään, joka pitäisi lapsista huolta. Lapset hyppivät pöydällä ja jänkkäävät sinnikkäästi sitä mitä he itse haluavat.

En voi kieltää, että en tuntisi lievää mielihyvää siitä, että persialainen teinityttö nöyryytti Esko Valtaojan Yleisradiossa. Hän pystyi siihen pelkästään sanomalla "Mä haluun ja mulle kaikki heti." Yleisradio on johtoaan myöten täysin solmussa, eikä tiedä mitä nyt sanoa. Silti se antaa omissa juhlissaan samalle tytölle areenaan kertoa huorien nussimisesta rytmikkään muusiiikin tahdissa. Tyttö onkin paljon vahvempi kuin Suomen Yleisradio ja saa sen polvilleen milloin tahansa.

Näillä mennään. Ja näillä mennään vain sen vuoksi, että emme enää ymmärrä keitä me olemme. Me olemme suomalaisia. Meillä on ainutlaatuinen kieli, meitä on on noin 5 miljoonaa, emme ole koskaan osallistuneet mihinkään kolonialistisiin projekteihin, mutta olemme koko historiamme ajan olleet niiden kohteina. Silti olemme selvinneet, koska emme ole niitä geneerisiä valkoisia, joita median ja yliopistojen teinitytöt haluaisivat olla, vaan olemme suomalaisia. 

Persialaisia ja turkkilaisia, joita Valtaojaa nöyryyttänyt ruskea tyttö edustaa on muuten satoja mijoonia. On jokseenkin noloa, että hän tulee tänne uhoamaan kohtaamastaan sorrosta täällä. Tytölle pitäisi  aivan oikeasti huomauttaa tästä.

No, aika kulkee Jumalan kaitselmuksessa. Me, meidän kielemme ja meidän kulttuurimme, pysymme edelleen täällä missä me olemme ja missä me olemme olleet vuosituhansia. Ellei todella alhaiselle tasolle vajonnut älymystömme herää tulee joku paikallinen Pol Pot, joka hoitaa homman.

Otetaan siis rennosti ja lasketaan median pääkirjoitukset siksi mitä ne oikeasti ovat: teinityttöjen kiukutteluksi.

Kaksi viatonta kysymystä

 

Miksi hallitus, jota ei voisi olla ilman keskustapuoluetta ja on siten keskustavetoinen haluaa tehdä asumisen maaseudulla lähes mahdottomaksi?

Oliko Veikko Vennamo täysin oikeassa ja kaukonäköinen lähtiessään silloisesta Maalaisliitosta niin sanotusti huitsin nevadaan?

Media

 

En enää arvosta perinteistä mediaa millää  tavoin. Sen ainoa idea on tuottaa propagandaa omistajilleen ja tuottaa rahaa just ja just niin paljon,että toimittajien palkat saa maksettua. Täytyy olla köyhä, jos menee sinne toimittajaksi.

Hyvä esimerkki on tilanne Puolan rajalla. Vaikka tilanne on tasan täysin sama kuin 2015 Tornion ja Haaparannan välisellä rajalla, niin sama media, joka silloin huokui rakkautta ja kaikkien vastaanottamisen kykyä vieläpä tietotoisesti valehdellen, että nuoret upseerit ovat syyrialaisia naisia lapsia saadakseen tehoa sentimentaalisuudelleen ovat nyt yhtä lailla sentimentaalisia syöstessään vihaa Valko-Venäjän kautta tulevia, sotaa pakenevia naisia ja lapsia kohtaan.

Mitä tästä pitäisi ajatella. Ehkä se, että annetaan tulevaisuudessa median hoitaa viihdyttäminen jonkun järkevän tirehtöörin pitäessä huolta siitä, että toimittajat eivät pääse viihteen ulkopuolelle. Sen jälkeen annetaan armeijan ja muiden järkevien ihmisten hoitaa varsinaisia asioita.

2015 Petteri Orpo väitti kysyneensä armeijan johdolta voiko rajan laittaa kiinni ja totesi sieltä tulleen vastauksen, että ei voi. Kysymys kuuluukin miten sen muka nyt sitten voisi, jos Puolan rajalla olevat ohjataan Suomen rajalle. Ei ainakaan muuten kuin toteamalla ensin, että Orpo puhui roskaa.

Mikäli uskomme mediaa ja Suomen poliitikkoja on jokainen Venäjän rajan tuleva otettava vastaan ja sijoitettava vastaanottokeskukseen odottamaan turvpaikkakäsittelyä. Muita mahdollisuuksia ei ole.

2015 aivan pokkana valehdeltiin, että kansainvälisten sopimusten mukaan on pakko ottaa vastaan. Mitkä näistä sopimuksista ovat muuttuneen 2022 mennessä? Kysyn vaan. Ja tavallaan haluan vastuuseen ne poliitkot, jotka vuona 2015 valehtelivat koko kansalle.

Politiikka-Suomi

Politiikka-Suomi on sinänsä erittäin mielenkiintoinen ja onnistunutkin sarja. Kiitos siitä Yleisradiolle. Siinä on kuitenkin yksi erittäin suuri ongelma ja sen on se, että ohjelmassa ei käsitellä politiikkaa juuri lainkaan. 

 Koko kuvio on koko ajan sitä, että ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet ovat keskiössä, eivät heidän aatteensa tai ajatuksena. Tämä on merkki rappiosta. Se, että ei ymmärretä aatteiden, ajatusten ja ideologioiden olevan todellisia latistaa kaiken vain ihmimillisten ja pahimmillaan puhtaasti henkilökohtaisten pyrintöjen kamppailuksi. Lopulta se tappaa itse politiikankin, joka on ihan määrittelynomaisesti on yleisten, julkisten asioiden hoitoa. 

Henkilökohtaiset asiat, kuten se onnistuuko joku ehdokas kampauksessaan jne, eivät ole, tai niiden ei pitäisi olla, julkisia asioita. Oikeassa yhteiskunnassa terve säädyllisyys estää niiden kommentoimisen. 

Katselen sarjan toiseksi viimeistä jaksoa ja kertaakaan ei vastakkain ole ollut kahta, tai useampaa eri mielipidettä tai maailmankatsomusta, vaan aina vain pari tyyppiä. 

Se, että emme ymmärrä metafyysisen maailman, aatteineen ja ideologioineen, olevan totta, on erittäin suuri tragedia, joka tulee lopulta johtamaan totaaliseen romahdukseen. Meidän ei missään tapauksessa tulisi yhdistää aatetta ja persoonaa, mutta nykyisin emme enää osaa tehdä juuri muuta.

Olemme rappeutuneita.

edit:

Viimeisessä jaksossa Ville Niinistö toteaa huvittuneesti, että ei kukaan ole viemässä makkaraa keltään pois. Helsingin kaupunki kuitenkin lopetti lihan tarjoamisen edustustilaisuuksissa. Ville Niinistö ehkä vastustaa tätä, mutta muut vihreät, ja vihreä ideologia, eivät todellakaan vastusta.

Elokuvaideoita 1

 

Sähkömiehiä myrskyössä.

A Licence to Will

Ekumeenisen sodan keskelle sijoittuva agenttitarina, jossa kalvinistinen teologian opiskelija on saanut peiteroolinsa varmistamiseksi presbyteerien neuvostolta oikeuden vapaaseen tahtoon.

Sisältää monia elokuvahistoriaan jääviä kohtauksia, joista vähäisin ei ole Wittenbergiin sijoittuva musikaalinen unijakso, jossa laulava Luther opastaa entisiä nunnia voittamaan arkipukeutumisen haasteet.

Kirkkojen maailmanneuvoston suosittelema.

Pelon maantiede

 

Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijat ovat kartoittaneet vielä valkoisia alueita Pelon maantieteen kartalta pelatessaan samalla Afrikan tähti - lautapeliä. 

Helsingin yliopiston konseptit sekosivat

Nykyisin on siis älyllisesti äärettömän vaarallista kääntyä Unioninkadulle. Risteyksessä Liisankatu, tai jatkaminen suoraan Rautatieasemalle alati valmiina poistumaan koko kaupungista on ehdottomasti intellektin ja mondeenin herrasmiehen valinta.

Paavo Haavikko sanoi aikanaan parodian olevan mahdotonta. Silloin varmaan vielä olikin niin onnellisesti. Nykyisin jo huumori sinänsä on mahdotonta, koska yksikään humoristi ei voi ylittää sitä huvittavaa naurettavuuden tasoa millä sivistyneistömme elää jokapäiväistä elämäänsä.

Tulevaisuudessa siis ehkä vakavampien asioiden kimppuun.

Todettakoon vielä lopuksi, että kun ajattelee maamme keskeisimmän sivistyslaitoksen tasoa, ja siitä todennäköisesti seuraavaa tulevaisuutta, ei Afrikkaan muuttaminen tunnu lainkaan hassummalta ajatukselta. Olisi siellä  ainakin järkevämpiä ihmisiä, ellei muuta. 

edit:

Laitetaan vielä haiku, koska sellaista kaivattiin.

Ikävä onko?

Matkalle lähti täältä

Musta Pekka jo.

Helsingin yliopisto

 

- Todellakin me olemme kehittäneet määritelmän fasismille.

- Mutta sehän on täysin sama mitä Keskustapuolue ja Neuvostoliiton kommunistinen puolue esittivät jo 1970 -luvulla.

- Osittain totta, mutta tuo on vain pohja, me olemme innovoineet paljon uutta.

- ?

- Siis NKP:n määritelmä on tietysti tieteellisesti pätevä, mutta se ei ole kattava. Me olemme lisänneet määritelmään sen, että kaikki jotka Korkeajännitys- ja Siivet-  sarjakuvissa kuvataan natseina ovat fasismin arkkityyppejä.

-  Eivätkö nämä ole sarjakuvahahmoja?

- Viime kädessä  eivät. Ne ovat todellisuudessa fasismi.

- Miten niin viime kädessä?

- Looginen empirismi päätyy aina viimeiseen käteen.

-  Eli mihin?

- Siihen, että Ilkka Niiniluodolle rakennetaan kymmeniä metrejä korkea patsas Itäkeskukseen ja sen edessä palaa ikuinen kirjarovio, johon myös rahvas saa sylkeä twitter-viestejä.

-  Kiitos haastattelusta!

- Eipä kestä! Kova kiire tutkimaan alakoululaisten suhtautumista opettajien elekieleen.

Punainen lehmä, osa 2

 

Tieteellinen maailmankuva istuu Mannerheimintiellä,

perse kiinni kaupungin kylmässä asfaltissa, pää ikuisessa jäässä.

Kaikki puhaltavat ilmaan hiilidioksidia.

Kaikki yhdessä.

Punainen lehmä ei ammu, se ei päästä ääntäkään.

Se vain hymyilee kuin jähmettyneen kuvansa synnyttänyt äiti.

Syväanalyysi puoluekokouksesta

 Toki kokous oli liian pitkä, mutta pakolla loppuun asti ja vähän ylikin. Juuri kotouduin Kymiin, joka on paras paikka maailmassa.

Ensimmäisenä on sanottava, että tämä oli rennoin puoluekokous, jossa olen ollut. Ei oikein mitään hankaavia ristiriitoja. Jossain vaiheessa tuli jopa mieleen, että ollaanko me jo liian rentoja ja itseemme tyytyväisiä, mutta se nyt oli vain häivähtävä vaikutelma, eikä mitään johtopäätöksiä voi vielä vetää. Hyvä tunnelma kaiken kaikkiaan.

Valinnoista on hieman huomautettavaa. Riikka Purraa äänestin, enkä usko, että tulen pettymään. Olisin toivonut, että Sakari Puisto olisi hakenut myös ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa, koska miehen oikeastaan keskeisin ongelma on, että kenttäväki ei tunne häntä. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana kenttää olisi joutunut kiertämään. Itse äänestin Leena Merta, vaikka en mitenkään tunne häntä, koska Laura Huhtasaari ja Asseri Kinnunen pitivät esittely ja kannatuspuheenvuorot. Olen varsinkin moraalikysymyksissä varmasti eri mieltä Leena Meren kanssa, mutta siedän sen hyvin ja koska Laura ja Asseri kannattivat hän oli helppo valinta.

Puoluesihteerin valinta meni puihin. Simon olisi ehdottomasti pitänyt saada jatkaa. Ihmisten kanssa jutellessani suurin syy sille miksi Simoa vastustettiin oli se, että kentälle ei ole tullut tarpeeksi rahaa. Musta tämä on erittäin syvältä, koska ajattelumallin pitäisi olla niin päin miten kenttä voisi tuottaa puolueelle rahaa, eikä niin, että odotetaan rahaa puolueelta. Valtion tissille asettuminen - PS:n ainoat tulot ovat käytännössä lakisääteinen puoluetuki - tuo aina ongelmia. Itse jätin Perusäijien jäsenmaksun maksamatta, koska perusäijät erotti Salosen Pasin täysin mitättömän läpän vuoksi. Voisin itse heittää vastaavan koska tahansa tuntemilleni mustalaisille ja he ottaisivat sen huumorilla. Perusäijille kuitenkin moinen vitsi riitti siihen, että erittäin ansiokkaasti ja pyyteettömästi puolueen eteen työtä tehnyt mies erotettiin äijistä. Nyt sitten puhuttiin, että Simo on huono, koska hän ei antanut äijille samaa rahaa kuin naisille. Itse toivoisin, että perusäijiin ei koskaan tulisi yhtään palkattua henkilöä. Valituksi tullutta Luukkasta vastaan minulla ei ole mitään -  paitsi se, että hän on savolaisen lipevä luterilainen pappi - mutta todella toivon, että hän ei ole mennyt lupaamaan mitään palkattujen vaalipäälliköiden virkojen perustamista. Vaikka itsekin edustan puolueen kenttää, niin voin todeta, että palkkaa ei ole vielä todellakaan ansaittu.

Toinen varapuheenjohtaja meni taas oman äänestykseni mukaan. Pohjalainen mentaliteetti on aivan erilainen kuin kymiläinen, mutta Karhulassa Peltokankaan tavanneena luotan siihen, että mies on aivan aidosti pohojaalasen rehellinen, eikä vain uhoa olevansa. 

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi äänestin Juhoa, mutta en usko Juhon itsekään olevan kovin pettynyt siihen, että hän hävisi Tynkkyselle. Omasta mielestänit Tynkkynen on - kuten amerikkalaiset sanovat - "loose cannon", hän voi osua suoraan maaliin, mutta pahimmassa tapauksessa myös ampua suoraan omiin. Tynkkynen on kuitenkin mahdollisuutensa ansainnut omalla työllään ja katsellaan rauhassa miten asia etenevät.

Eli hyvä puoluekokous. Itse olisin toivonut puoluesihteerin ja kolmannen varapuheenjohtajan olevan muita kuin nyt valitut, mutta en usko näistä valinnoista olevan suurta haittaa asian eteenpäinmenolle. Varmaa on, että seuraavan kahden vuoden aikana saadaan vähintää lopussa kulma.

Jatkuva kirkolliskokous

 

Ihan vain jotain julkaistakseni ajattelin kertoa, että paluu tervelliseen maalaiselämään ei olisi millään tavoin huono ajatus.

Sen lisäksi julkaisen tekstin, jota kirjoitin lähinnä itselleni katsellessani evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousta suorana youbesta.

Pidän aika omituisena sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu vuosittain päättämään kysymyksistä, jotka koskevat kirkon oppia. Ymmärtäisin sen, että kokoonnutaan päättämään asioiden käytännön järjestelyistä, mutta opillisten kysymysten pitäisi olla jo 2000 - vuoden historian jälkeen varsin selviä.

Nykyinen evankelis-luterilaisuus toistaakin uskollisesti 1800-luvun lopun katolisen kirkon piirissä syntynyttä modernismia, jonka perusväite oli, että Jumalan ilmoitus on ajan ja ihmisten ymmärryksen kasvamisen mukana uusiutuvaa. Katolisessa kirkossa tämä todettiin yksiselitteisesti harhaopiksi. Mitä se onkin. Yleinen ilmoitus on jo annettu eikä se muutu.

Tällä hetkellä keskeisin kysymys, jolla luterilainen ja jälkijättöinen modernismi hyökkää oikeaa oppia vastaan on avioliittokysymys. Jokaiseen kirkolliskokoukseen tuodaan ehdotus, jossa jossain muodossa vaaditaan kirkkoa hyväksymään sukupuolineutraali avioliitto. Se on jo monena vuotena torjuttu, kerta toisensa jälkeen se tuodaan uutena ehdotuksena takaisin juuri sen vuotisen kirkolliskokouksen päätettäväksi. Ikään kuin Jumala olisi vain jonkun demokraattisen yhdistyksen virtuaalinen puheenjohtaja, joka ei ota mihinkään kysymyksiin kantaa, mutta seuraa mielenkiinnolla mitä mikäkin kansankokous sillä kerralla päättää.

Tämä on huono asia, koska näin toimiessa ei enää olla tekemisissä totuuden ja kristinuskon kanssa.

Tällä kertaa kiistellään myös siitä, voisivatko ne, jotka eivät hyväksy naispappeutta saada ehtoollisen miespapeilta. Katolisesta näkökulmasta tässä on ongelma. Jokaisella katolilaisella, joka ei elä julkisessa synnissä on oikeus ehtoolliseen missä tahansa katolisessa kirkossa, eikä ole olemassa kuin yksi ja sama eukaristia. Katolisesta näkökulmasta luterilaisuudessa ei kuitenkaan edes ole pappeutta eikä oikeaa eukaristiaa. Siksi tätä kysymystä voi tarkastella siltä pohjalta mikä parhaiten lähentäisi Suomen luterilaisia katoliseen kirkkoon.

Itse väittäisin, että mikäli luterilaiset löytäisivät oman alkuperäisen luterilaisuutensa he olisivat lähempänä katolista kirkkoa, kuin nykyisen opillisen löysäilynsä aikana. Vaikka Luther ei hyväksynyt transsubstantaatiota hän kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että ehtoollisella jaetaan aidosti Kristuksen ruumis ja veri. Yhteys voi löytyä ainoastaan Kristuksessa. Ei voi olla sellaista kirkkoa, jossa osa pitää toisten kirkon jäsenten ehtoollista jonain muuna kuin todellisena ehtoollisena.

Olisikin hyvä, jos ne jotka vieläkään eivät hyväksy naispappeutta lähtisivät Lähetyshiippakuntaan. Ja katolisen kirkon olisi hyvä aloittaa ekumeeniset neuvottelut juuri Lähetyshiippakunnan kanssa, koska on itsestään selvää, että aitoa messua ei koskaan voi toimittaa naispappi, koska papin ehdottomasti keskeisin tehtävä on toimittaa ehtoollinen Kristuksen persoonassa. Monissa muissa tehtävissä naiset voivat hyvinkin olla keskimääräisesti parempia kuin miehet, ja ovatkin.

Keskeytys

Katsellessani tätä jatkuvaa kirkolliskokousta törmäsin mielenkiintoiseen graduun Joseph de Maistresta. 

Joseph de Maistren poliittinen ajattelu

En osaa arvioida gradun tasoa ja pätevyyttä, mutta vähintäänkin luettava se on.

Yhteen asiaan, joka osoittaa lähinnä aikamme rappiota, kiinnittäisin huomiota: Pitäisin selvänä, että de Maistre on ymmärtänyt uskonnon instrumentaalisen vaikutuksen yhteiskuntaan. Tämä vaikutus tulee kuitenkin Jumalasta, eikä ihmisestä. Sellaista ajattelua, jossa ei uskota, mutta käytetään uskontoa, tai luodaan kokonaan uusi kansalaisuskonto - mitä jatkuva kirkolliskokous muuten näyttää olevan tekemässä - yhteiskunnan rakentamisen instrumentiksi, en usko kenenkään järkevän ihmisen, saati de Maistren, pitävän minään muuna kuin hulluutena.

Uskonnolla siis on instrumentaalinen arvo yhteiskunnan rakentumisessa hyväksi, mutta kyse on nimenomaan rakentumisesta, eikä rakentamisesta, koska rakentava vaikutus tulee nimenomaan Jumalalta, tai väärissä uskonnoista jumalallisilta taivaan voimilta, eikä ihmisen omasta ajattelusta.

Niille onnettomille ihmisille, jotka eivät usko, on ehkä syytä selventää, että pelkästään dogmin ja tradition kunnioitus riittää tuomaan tämän positiivisen vaikutuksen kulttuuriin. Oleellista on se, että kyseessä on jotain mitä ei maallisilla toimilla voi muuttaa.

Yksi hyvä esimerkki on Kiina. Se kokeili eurooppalaisesta valistuksesta peräisin olevaa ihmissielujen suunnittelua kansantalouteen sopiviksi komponenteiksi. mutta vasta. kun se hylkäsi kommunismin käytännön toteutuksen ja siirtyi perinteiseen konfutselaisuuteen sen talouskin lähti aivan huimaavaan nousuun. Voidakseen todella menestyä on oltava sopusoinnussa taivaan voimien kanssa. Niitä ei voi käyttää instrumentteina, koska ne ovat sitä mitä ne ovat. Ne sen sijaan käyttävät ihmistä instrumenttinaan. Ja tästä, että uskontoa ei voi käyttää maallisten tavoitteiden ajamisen instrumenttina siis tulee se uskonnon instrumentaalinen arvo, josta de Maistre antaa viitteitä. Rousseau ja muut valistusfilosofit taas ajattelivat asian juuri päinvastoin. He jopa ajattelivat itse luovansa sen uskonnon, joka elähdyttäisi ja innostaisi kansaa.



Paluu kokoukseen

Kaikki muut asiat kuin puhtaasti taloudelliset asiat näyttävät menevän tässä kokouksessa opin muuttamiseen naispappeuden ja avioliiton suhteen.

Erityisen läpinäkyvä on ollut ehdotus tasa-arvo-ohjelmasta, jonka ainoa tarkoitus on syrjäyttää naispappeuden vastustajat ja ne, jotka pitävät kiinni evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksestä.

Olisi erittäin järkevää palata siihen kristilliseen käsitykseen, että kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on yksiselitteisesti syntiä, jos evankelis-luterilainen kirkko vielä jollain tavalla aikoo olla ekumeenisissa suhteissa maailmanlaajuiseen kristilliseen yhteisöön. Toki voi olla, että tavoitteena on syvä yhteys Ruotsin luterilaisen kirkon kanssa, joka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on pakkovaltaa käyttäen luonutkin.

Koko ajan monet puhujat selittävät, että “kirkko” ei ole päässyt yhteisymmärrykseen avioliittokäsityksestä. Tämä on suurinpiirtein sama asia, kuin jos todettaisiin, että matematiikassa ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, että 1 + 1 on 2, koska jotkut väittävät sen olevan 3.

On eräs erityinen yleiseen vallankumouksellisuuteen liittyvä niljakas piirre, jossa lainoppinneisuutta käytetään kirkon oppien muuttamiseen. Vetoaminen valtion lakiin kirkon opillisissa kysymyksissä on erityisen selvä osoitus siitä, että Jumalaan ei enää edes uskota, vaan ollaan reippaasti valmiita säätämään lakeja Hänen ylitseen ja määräämään Hänet lain voimalla noudattamaan niitä.

Tasa-arvosta puhuvat eivät koskaan oikein ajattele mitä se lopulta tarkoittaa. Homoseksuaalisen liiton tasa-arvoistaminen perinteisen avioliiton kanssa ei vaikuta ihmisten tasa-arvoon mitään, vaan se nostaa kaksi eri käsitystä avioliitosta tasa-arvoisiksi kirkon sisällä ja tekisi niistä yhden. Avioliitto on instituutio ja tässä kaksi täysin toisistaan poikkeavaa käsitystä tästä instituutiosta olisi nähtävä täysin tasa-arvoisina ja niiden olisi muututtava täysin samoiksi. Tältä pohjalta ajatellen yhteiskunnan pitäisi arvostaa Helvetin enkeleiden elämäntapaa täysin tasa-arvoisena luterilaisten elämäntavan kanssa ja Helvetin enkeleiden presidentin pitäisi nauttia samaa yhteiskunnallista arvostusta kuin luterilaisen naispiispan. Eiväthän he muuten ole ihmisinä tasa-arvoisia.

Lopetan raporttini tähän koska Nousevan auringon maassa käydään olympialaisia.