keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Joka osoittaa mieltään kaduilla


"Joka marssii sosialistin kanssa on joko sosialisti tai sosialistien hyödyllinen idiootti. Muita kategorioita ei ole" kertoo Helsingin Sanomat. Omasta mielestäni näin ei välttämättä ole, vaan mieltä osoitetaan yleensä asioista, joiden taakse mahtuu hyvin heterogeeninen joukko ihmisiä. Totta on, että lähes säännönmukaisesti mielenosoitusten agendan onnistuvat kaappamaan äänekkäimmät ja röyhkeimmät ihmiset mikä on syy miksi itse en mielenosoituksia kannata enkä niihin osallistu. En kuitenkaan tuomitsekaan. Useimmiten mielenosoitukset ovat seuraus jostakin, eivätkä syy millekään.

Natsismiin ja sosialismiin liittyi/liittyy omana osanaan vahva ja kiihkeä propaganda. Siinä Helsingin Sanomat on itse mestari ja alun toteamuksen voisi myös muuttaa muotoon: "Joka uskoo Helsingin Sanomien juttujen todenperäisyyteen ja lukee niitä muutoin kuin viihteenä on joko propagandisti tai propagandistien hyödyllinen idiootti. Muita kategorioita ei ole."

On nimitttäin käynyt niin, että Saksin pääministeri ( CDU ) on todennut, että Chemnizissä ei ollut ei ollut ihmisiä hakkaavia ryhmiä, ei ajojahtia, eikä juulalaisvainotunnelmaa. Jo aiemmin Saksin ylin syyttäjä oli todennut saman, mistä huolimatta HS - ja sen perässä muu suomalainen media - jatkoi uutisointia linjalla, jonka se asioista mitään tietämättä oli valinnut. Eli harrasti siis propagandaa.

Kirjeenvaihtaja Pentti Rönkkö

Niille onnellisille, jotka osaavat saksaa Bild ( saksa kääntyy googlella englanniksi paremmin kuin suomi )

Helsingin Sanomien juttujen asenne on niin kiihkeä, että olisi mukavaa, jos niiden juttujen taustalla olevista tapahtumista kerrottaisiin niin, että faktat ovat kunnossa. Se olisi eräänlainen lehtimiestyön kuolleista nouseminen. Nyt meille jää viralliseksi kuvaksi tapahtumista median välittämä tieto, että Chemnizissä ihmiset jahtasivat ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä ja hakkasivat näitä, vaikka mitään sellaista ei ole tapahtunut.

2 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tiivistit asian kerrassaan erinomaisesti. Nythän on ikävä kyllä niin että Suomessa valtamedian kertoma valhe Chemnitzistä onkin virallinen totuus. Ja valheeseen pohjautuvan virallisen totuuden kyseenalaistaminen on puolestaan vihapuhetta joka valtamedian mielestä on jo itsessään natsismia.

IDA kirjoitti...

Näin on päässyt käymään. Toisaalta jokainen kaiketi tiesi jos silloin kun päätoimittajien julistus julkaistiin, että se on vitsi. Suomi elää median suhteen vähän - eikä niin vähääkään - samassa tilassa kuin Neuvostoliitto aikoinaan.