Rakas toveri!
On tietysti totta, että näen todellisuuden konstruktion ahtaasta enemmistönäkökulmasta. Olenhan biologisesti kuitenkin mies. Se on perspektiivi, josta realiteettien haastaminen ja maailman näkeminen sellaisena kuin se on, on paljon vaikeampaa - ellei täysin mahdotonta - kuin siitä vähemmistönäkökulmasta, josta te biologiset naiset sorron teroittamilla aivoillanne todellisuutta tarkkailette. En kuitenkaan halua valittaa. Olen oppinut genderteorian piirtämässä diskurssikentässä paljon ja päivä päivältä tunnen riisuutuvani niistä ennakkoluuloista, joita enemmistöaseman totalitarismi on mieleeni asentanut. En ehkä voi saavuttaa täydellistä, kvaliteettivirittynyttä totuutta, mutta voin oivaltaa sen olemassaolon.
Tietenkin olen ollut jopa katkera siitä, että silloin Pornoakatemian kylpyläviikonloppuna sukelsin altaan matalaan päähän. Ja olen jopa kiihkoissani tarttunut niihin pieniin toivonkipinöihin, joita patriarkaalisesti motivoitunut järjestelmä minulle tarjoaa. En ole ymmärtänyt, että ne ovat vain sisäistettyä herruutta, joka viekoittelee minua taas sopeutumaan sokeaan porvarillisuuteensa jumiutuneeseen maailmaan.
Luin ilahtuneena sanasi, joissa kerroit kuinka vammainen toimijuus pitäisi nähdä positiivisena mahdollisuutena eri tavalla liikkumiseen. Tajusin siitä, että tämä neliraajahalvaantuneisuuteni avaa minulle aidon vähemmistönäkökulman. Aion kehitellä tätä samalla, kun pyrin yhä ponnekkaammin torjumaan ne yritykset, jotka yrittävät minulta tämän uuden näkökulman riistää.
Sanelin tämän hoitajalle, jonka uskon olevan luotettava, vaikka hän alistuneesti tyytyykin perinteisen sukupuoliroolin kahleisiin ja alempiarvoiseen hoivatyöhön. Mielessäni elää jopa pieni toive, että hän ajatuksiani kirjatessaan innostuisi hakeutumaan oppiin Helsingin Sanomien toimittajakouluun. Lääkäreille en näistä puhu. Heidän tavoitteensahan on nostaa minut taas jaloilleni, sortavan yhteiskunnan toimivaksi, mutta sokeaksi jäseneksi.
terveisin "veljesi" feminismissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti