torstai 10. huhtikuuta 2008

Väärinkäsitys

Jotkut ihmiset vaikuttavat käsittävän konservatiivisuuden moralismiksi ja puritanismiksi. Tämä on väärinkäsitys. Perinteisesti konservatismia voi kuvata paremmin sanalla säädyllisyys, joka erottaa yksityisen julkisesta ja myös antaa yksityiselle tilaa.

Nykyisin melkoisessa nousussa oleva puritanismi kumpuaa ihan jostain muualta, kuin konservatiivien piiristä. Siinä kaikesta yritetään nimenomaan tehdä julkista ja kaikkea sellaista mitä säädyllinen ihminen pitää yksityisyyden piiriin kuuluvana räävitään täysin estoitta julkisuudessa ja "laatu"lehtien palstoilla. Tästä ei kai tarvitse esittää edes esimerkkejä.

"Henkilökohtainen on poliittista" oli feministisen liikkeen keskeisiä tunnuslauseita. Valitettavasti se on sieltä levinnyt läpi koko poliittisen kentän ja korruptoinut koko politiikan erittäin pahoin. Todellisuudessahan henkilökohtainen ei ole poliittista, vaan politiikka on parhaimmillaan vain niiden asioiden hoitoa, jotka kuuluvat julkisen elämän kenttään.

Emme ole enää kovinkaan kaukana yhteiskunnasta, jossa television illan tietoiskuna voisi aivan hyvin olla: "Ilmianna naapurisi." Sellaisesta aikanaan seuraava takapotku tullee olemaan monellekin hämmentävää katseltavaa.

5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Tuosta mallia tulevaisuuteen

Pavlik Morozov

Jukka Aakula kirjoitti...

Ytimekkäästi kirjoitettu.

Minusta unohdat kuitenkin yhden konservatiivisuutta kategorisoivan piirteen.

Konservatiivisuus lähtee siitä, että kun maailmaa parannetaan pitää ottaa huomioon tietyt luonnonlait:
esimerkkinä se että ihmiset ajavat yleensä omaa ja perheensä etua mutta kykenevät tietyissä olosuhteissa yhteistyöhön myös laajemmin.

Maailmaa voi muuttaa reittiä tilasta A tilaan B vain jos luonnonlait sallivat tuon reitin.

Politiikan pitää siis olla evolutiivista.

Tähän liittyy myös se että koska kaikkia luonnonlakeja ei tunneta, muutos tapahtuu aina epävarmuuden vallitessa. Siksi kannattaa noudattaa varovaisuutta.

Radikalismissa lähdetään taas siitä, että

1. Melkein kaikki on mahdollista tai ainakin niin että luonnonlakien asettamista rajoituksista puhuminen on usein vain tapa rajoittaa muutosta.

2. Uudistuksia pitää kiirehtiä, jotta maailma muuttuu paremmaksi nopeammin. Toinen syy kiirehtiä uudistuksia on se että "tilanne" voi mennä ohi. Vrt.
Koiviston jarruttelu Viron itsenäisyysintoilua kohtaan.

Itse olen toki konservatiivi. Viisas konservatiivi tietää myös konservatiivisuuden sudenkuopat.

Varovaisuus ei aina ole hyväksi. Suomen Nato-kannan osalta voi kysyä oliko järkevää odottaa omien päätösten kanssa niin kauan että tilanne meni ohi.

IDA kirjoitti...

Jep.

Tarkoitus oli vain kiinnittää huomiota siihen, että tämä uuspuritaanisuus ( tai yltiömoralismi ) ei ole mikään konservatiivisuuden synnyttämä vastavoima, vaan se on tavallaan sisäänrakentunut nykyiseen "vapaamieliseen" menoon, jossa poliitikkojen henkilökohtaiset ominaisuudet ovat tärkeämpiä, kuin käsiteltävät asiat. Tai, että kannat melko marginaalisiin ilmiöihin, joita voi suurelta osin pitää henkilökohtaiseen moraaliin kuuluvina ( naispappeus, homoliitot, huumeet, nuorisokulttuurin lieveilmiöt jne... ) määrittelevät poliitikon aseman julkisessa keskustelussa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jep . Olen aivan samaa mieltä.

Uuspuritanismilla ei ole konservatiivisuuden kanssa mitään tekemistä vaan po. puritanismi on naapurin makuuhuoneen ikkunasta tirkistelyn suora jatkumo.

Taloustaantuma siistii onneksi pian pöydän.

Dr. Doctor kirjoitti...

Olipa taas naulankantaan postaus.

Toinen yleinen väärinkäsitys on kaikenlainen moraalisuus = kaksinaismoralismi.