perjantai 18. huhtikuuta 2008

Norjalainen pakkopaita

- Päivää, haluatteko ostaa ostaa seksiä?
- No se kyllä riippuu ihan täysin hinnasta. Jos halvalla saa niin voisihan tuota vaikka koittaa.
- Tämä ei todellakaan ole kallista.
- No mikäs siinä sitten. Tuskinpa se nyt vie edes niin kauaa aikaa.
- Poliisista, päivää.

via.

Toisaalta turha nauraa norjalaisille, koska meillä on sama laki ja sitä todennäköisesti tehostetaan norjalaisen esimerkin mukaisesti.

Kyse on pitkälle samasta ilmiöstä ilmiöstä kuin tekstiviestitirkistelyssä: halutaan niin epätoivoisesti luoda itsestä kuvaa modernina, vapaamielisenä ja hyväksyttynä, että ei pätkääkään välitetä vaikka omat toimet olisivat puhdasta, muiden elinoloja - tässä tapauksessa prostituoitujen ja heidän asiakkaidensa - huonontavaa sadismia. Jos halutaan vähentää prostituutiota, niin se kielletään tekemällä koko ilmiö rangaistavaksi. Sekä myyminen, että ostaminen pitäisi silloin kieltää. Sellaista lakia ei kuitenkaan uskalleta säätää, koska lainsäätäjät pelkäävät silloin itse, henkilökohtaisesti joutuvansa jotenkin vanhoillisten kirjoihin. Heidän mielestään on parempi, että sen kohtalon välttämiseksi muut ihmiset saavat kärsiä, mutta silti heidän pitää kuitenkin jotenkin salakavalasti päästä toteuttamaan itseään, koska prostituutiolla on uhrinsa ja uhrien puolustaminen on nykyaikana niin hienoa, että sitä pitää tehdä vaikka ei osaa, eikä kykene. Siitä saa pisteitä.

Ämmämäinen - sukupuolesta riippumatta - yhteiskunta, sanoisin jopa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

norjalaisilla on taas ollut älynväläys.

seksinmyyjänä ja ostajana en ehkä ihan ymmärrä, että miten laki auttaa ketään. mutta on se toki johdonmukaisempi kuin suomalainen laki. Suomessahan kielletään seksin ostaminen parituksen ja ihmiskaupan uhreilta. ihmiskaupan kieltämisen ymmärrän, ja ihmettelen, miksi tarvitaan erillinen laki. Onko sallittua ostaa muita kuin palveluja kuin seksiä ihmiskaupan uhreilta jos on tietoinen, että ihmiskaupasta on kyse.

parituksen kieltäminen kun se tarkoittaa sitä, että seksipalveluja mainostava lehti tai nettisivu, tai seksinmyyjälle asunnon vuokraava luetaan parittajaksi on sitten eri asia.

varmasti putkimiehetkin hyväksyvät lain, joka kieltää ostamasta putkimiehen palveluja venäläismafian orjilta polkuhintaan. mutta laki joka kieltää putkimiehiä mainostamasta lehdissä, ei ole ehkä hyödyllinen asiakkaiden eikä putkimiesten kannalta.

seksinmyyjänä kannatan lakia, joka kieltää ulkomaalaisten prostituoitujen toiminnan suomessa. vähentäähän se kilpailula.

seksin ostajana toki toivon, että kilpailua syntyy ja sitä ostaa siltä jolta halvemmalta saa.

tai toki jos olisin parittaja, niin törmäisin syrjintälainsäädäntöön. olisi jotenkin järkevää syrjiä ihmisiä sukupuolen, iän, ja kansallisuuden perusteella (suomitytöistä maksetaan enemmän), mutta tämän laki käsittääkseni kieltää.

harmin paikka.

Pitäneepä varautua siihen, että jos norjalainen ostaa seksiä, että siinä norjan poliisin kamerat ja mikit nauhoittamassa. itseasiassa koska kuunteluluvat saadaan ennen tuomiota epäilyn perusteella, niin norjalaisten kanssa seksiä harrastaessa kannattaa varautua siihen, että norjan poliisi nauhoittaa aktin ja päättelee syyt, joiden perusteella siihen on ajauduttu. taloudellisista motiiveista tuomitaan maksaja.