Taistolaisuus oli liike, jonka avulla rikkaiden perheiden mielikuvitukseton jälkikasvu pyrki porvarillistamaan työväenliikeen ja tekemään siitä itselleen ura-automaatin. He myös onnistuivat siinä, väliaikaisesti.
Jokainen entinen taistolainen on puhdas idiootti.
9 kommenttia:
Heh, kierosti jos ajattelee (mitä kukan ei tietenkää tee), niin nämä taistolaiset on onnistut aika pitkälle siinä valiaikaisessa - mitä nykymenoa katselee ja muistelee menneitä..
Niinpä.
Toisaalta aito työväenliike kasvaa taas Perussuomalasissa ja muuallakin ;)
Asian vierestä...
IDA on niin tinkimätön, että olisi hyväksytty vaikka taistolais-soluun...
Taistolaisuus vs. muu kommunismi (esim. Aarno Saarela) oli yksi tappelu, kommunismi vs. muu vasemmistolaisuus (esim.sosialidemokratia) on toinen sota, vasemmistolaisuuksien suhde kekkoslaisuuteen kolmas keskustelu, eri vasemmistojen suhde eri oikeistoihin...jotka solmivat liittoja vaikka neukkujen kanssa toisiaan vastaan.
Isänmaallisuus voi joskus olla monimutkainen asia. Koivistoa on juuri vaadittu tilille tylyistä Viro-lausumista. No, meillä kotona Manua inhottiin, joten en häntä puolusta.
Jukka Mallinen kertoo silti pysähdyttävän anekdootin kirjassaan "Varastettua ilmaa": Manu oli Venäjän radiossa puhumassa kirjastaan Venäjän idea. Yllättäen haastattelija kysyi, että mikäs sitten on Suomen idea? Manu vastasi "Vyzitj - jäädä henkiin".
Asiat ovat monimutkaisia ja ihmiset kasvavat. Esimerkiksi Satu Hassi ei ole huono nykypoliitikko, vaikka hänellä on taistolainen menneisyys.
Isänmaallisuus voi joskus olla monimutkainen asia. Koivistoa on juuri vaadittu tilille tylyistä Viro-lausumista. No, meillä kotona Manua inhottiin, joten en häntä puolusta
Meinasin juuri kirjoittaa tuosta. Koivisto on Suomen viimeinen presidentti ja miehen, joka on ollut konekivääriampuja ei pidäkään pyytää mitään anteeksi. Hän on työnsä tehnyt.
Ollaan Koivistosta muuten mitä mieltä vain, niin hän oli presitentti joka aloitti parlamentalismin maassamme - siitä oliko moinen fiksua tai ei, voidaan myös olla mitä mieltä tahansa.
Henkilökohtasesti olen sitä mieltä, että jos maan johtajalta niin sanotusti poistetaan munat, niin samalla voitanee poistaa koko presitentillinen instituutio tarpeettomana.
Kirjoituksen lähtökohta on väärä. Taistolaiset eivät olleet erityisen porvarillisista piireistä, vaan enempi työväenluokkaisista taustoista. Toki siellä pakolliset wahlroosit noin kaksi päivää vaikuttivat.
Tämä on todistettu useampaan kertaan.
Joitakuita taistolaisia(kin) tuntevana olen eri mieltä heidän kategorisesta idiotismistaan. Niitäkin joukkoon sopi, kuten varmaan persuissakin?
Kirjoituksen lähtökohta on väärä. Taistolaiset eivät olleet erityisen porvarillisista piireistä, vaan enempi työväenluokkaisista taustoista. Toki siellä pakolliset wahlroosit noin kaksi päivää vaikuttivat.
Tämä on todistettu useampaan kertaan.
Voit olla oikeassa. Työväenliikkeen rappioon on toki muut syyt.
Joitakuita taistolaisia(kin) tuntevana olen eri mieltä heidän kategorisesta idiotismistaan. Niitäkin joukkoon sopi, kuten varmaan persuissakin?
Joo, eivät he varmasti idiootteja ole. Väitän kuitenkin, että "analyysini" on parempi, kuin Helsingin innovaatioyliopiston tutkijoiden analyysit nykypoliikasta. Nehän voidaan tiivistää: Muukalaisviha; islamofobia, työvoimapula, rasismi, jekkimeininki, äärioikeistosta laitaoikeistoon jne...Eli täydellistä puuppaa.
Tuo työväenliikkeen rappio on mielenkiintoinen kysymys. Ensinnäkin, onko se sen enempää rappiolla kuin mikään muukaan liike (kirkko, urheilu yms.)?
Toiseksi, jos on rappiolla, niin mikä siinä on rappiolla? Liike, kannattajat vai siihen objektiivisesti (?) kuuluvat?
Minulla on hypoteesi: koko Suomen kansan mentaalinen rappio alkoi, kun television rinnakkaisuutilähetys kakkosella klo 20.30 lopetettiin. Silloin annettiin mielihyvän tavoittelijoille mahdollisuus seurata Dallasia eikä heitä pakotettu enää uutisten ääreen.
Toinen hypoteesi liittyy likeisesti MTV:n olemassaoloon. Pasila-sarjan Juhani Kontiovaara kertoo asiasta kaiken olennaisen.
Taistolaisuus oli liike, jonka avulla rikkaiden perheiden mielikuvitukseton jälkikasvu pyrki porvarillistamaan työväenliikeen ja tekemään siitä itselleen ura-automaatin. He myös onnistuivat siinä, väliaikaisesti.
Pyh. Minun vanhempani olivat molemmat taistolaisliikkeessä mukana, eikä kumpikaan ollut rikkaasta perheestä vaan alempaa keskiluokkaa ja työväenluokkaa. Juuri tällaisten oikeasti aatteeseen uskoneitten massayliopistolaisten varassa koko touhu itse asiassa olikin. Tietysti juuri mainitsemasi porvarikakaraporukka sitten myös jatkoi politiikassa ja nousi lopulta yhteiskunnan uusaateliseen loiseläjäluokkaan, rivitaistolaiset menivät oikeisiin töihin.
Jokainen entinen taistolainen on puhdas idiootti.
Idiootti! (ks. edellinen kappale) - Vanhempani olivat taistolaisia, koska sattumoisin ainoastaan SKP:n vähemmistösiipi kannatti 70-luvun vaihteessa yliopistolla niitä asioita, joiden puolesta nykyään kokoomusopiskelijatkin osoittavat mieltään. Se että heidät samalla huijattiin mukaan Neuvostoliiton etua ajavaan agitaatioon on eri asia.
Muuten: isäni oli paikalla kun Ben Ben Zyskowicz heitettiin siitä yhdestä teiniliiton kokouksesta ulos, mistä on se kuuluisa valokuva...
Kirjoituksen lähtökohta on väärä. Taistolaiset eivät olleet erityisen porvarillisista piireistä, vaan enempi työväenluokkaisista taustoista. Toki siellä pakolliset wahlroosit noin kaksi päivää vaikuttivat.
Anonyymi on oikeassa. IDA tekee toisinaan halla-ahot eli horisee teräviä aforismeja asioista joista ei mitään tiedä.
Lähetä kommentti