perjantai 20. maaliskuuta 2009

Jethro Tull

Tänään, kun virittelin halpaa telkkaria odotteleville ja hintaa kysyville afrikkalaisperäisille henkilöille, joista ennen käytettiin aivan vilpittömästi, ilman ennakkoluuloja nimeä, joka on nyt sosialistisesti pakotettu unohtumaan ja pyyhkiytymään mielestä, alkoi telkkarista tulla pitkästä aikaa ohjelmaa, joka herätti sellaisen: "Hei! mikä vittu tää on?" - tunteen. Kyseessä oli tämä musiikkivideo ja katselin sen rauhassa loppuun välillä vähän englanniksi kuvan laatua kommentoiden. Olin varma, että olen kuullut laulun ennenkin, mutta en vain muistanut kuka tässä musisoi. Lopputeksteistä selvisi, että kyseessä oli Jethro Tull. Räppäsin telkkarille hintaa 25 €oohhia vaikka olisin voinut pistää enemmänkin, koska kaupunki kuitenkin maksaa. Olen aika sosiaalinen ja vastuuntuntoinen.

Tuttu nimi tuo, mutta Jethro Tull on minulta aina mennyt jotenkin ohi mitenkään taiteellisesti koskettamatta. Nyt, kun youtubesta hakee, niin yhtyeellä on moniakin yllättävän hyviä kappaleita

Aqualung
Living in the Past
Locomotive Breath
Bouree
Heavy Horses

ja varmaan muitakin, kunhan ehtii kuunnella.

Jethro Tull oli varmaan muutaman vuoden liian vanha muodustuakseen nuoruuden taustamusiikiksi toisin kuin tämä toisen englantilaisen yksityisajattelijan muodostama yhtye, joka heti ensimmäisenä tuli mieleen, kun tuo Too Old jne... alkoi televisiosta soida. Nyt taas, jos kuulisin yllättäen Wizzardia kävelisin ohi vain, eikä se herättäisi mitään kiinnostusta, ehkä hyväksyvää myhäilyä.

3 kommenttia:

herranen kirjoitti...

Raskaat heposet on kyllä paras Tull ikinä:

http://www.youtube.com/watch?v=2ntI4TkOvEU

IDA kirjoitti...

Joo. Hyvä tuokin.

hannes kirjoitti...

Jethro kuulunut aina suosikeihin - levyjäkin löytyy 23 kpl...