Oikeastaan ainoa yhteiskunnallisesti kapinallinen nuorisokulttuurin, tai valtakulttuuria haastavan vastakulttuurin, muoto on skinien musiikki. Siitä voisi saada jopa syytteen hiihootuksesta kansanryhmää vastaan, joka kunnia muuten on suotu lähinnä rauhallisille kirjoittajille. Erilaiset Palefacet ja Steenit taas saisivat yläasteen suomenopettajalta lisäpisteitä yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja varmaan vienoa kannustusta musiikinkin opettajalta. Eikä siinä mitään, erilainen kapinointi onkin typerää, joten mitäs tässä: rennosti Pelle Miljoonan koulukiertuetta muistellen.
Asia kuitenkin hieman huolettaa valtakulttuurin kannalta. Tuntuu siltä, että sulauttamalla itseensä kaikenlaista roskaa se rapautuu ja rappeutuu, sillä totuus on, että musikaalisilta ja muilta taiteellisilta arvoiltaan vanha kansankoulun nokkahuilukerhokin pesee suurimman osan kaikesta popista. Valtakulttuurin pitäisikin, jos ei nyt varsinaisesti kapinoida, niin jotenkin puolustaa itseään huonoutta vastaan. Se on kuitenkin sellaista, joka vaatii oppimista, eikä siihen syöksytä hetken hurmiossa, joten puolustamattomana se on hieman heikoilla avoimen reteetä tunneilmaisua vastaan.
6 kommenttia:
Sori nyt, mutta on ihan pakko kommentoida tätä, kun kävit tuollakin juttelemassa.
Argumenttisi ja ajattelusi ovat menneet pahemman kerran rikki nyt. Palefacet, steenit ja muut sensellaiset ovat osa sitä kulttuuria, jossa ei ole mitään elitismiä ja "valtakulttuuria". Se on pelkkää rahan ja "rispektin" keräämistä, siis pätemistä ja elannon ansaitsemista, jolla ei ole mitään tekemistä kapinan kanssa, eikä tarkoitustkaan.
"Valtakulttuuri" on aina nähty olevan rappion ja tuhon tiellä. Eliitti on kauhistellut jo hyvän viidettä tuhatta vuotta rahvaan kauheaa karnevalistista suhtautumista "kulttuuriin".
Vaikka kansakoulun nokkahuilukerho pesisikin kaiken popin, niin poppi pesee jonkun elitistisen taiteen ihan samalla tavalla, oli kyse sitten Beethovenista taikka jostain paskaa purkittavasta nykytaiteilijasta.
Musiikin ja taiteen arvo on siinä mitä sen taiteen ja musiikin kanssa tehdään. Sillä mitä tässä haukut, tehdään fyrkkaa ja saadaan naisia. Ne ovat olleet taiteilijoiden tähtäimessä oikeastaan aina. Joku "50cent" tai mitä näitä nykyisen neekerimusiikin guruja nyt onkaan, on taiteellisilta ansioiltaan - siis fyrkan ja naisten suhteen - paljon meritoituneempi kuin joku pikkusormi pystyssä arvostettu taiteilija.
Sontaa se on silti. Se, että siitä diggaavat sherrynjuojat ja "Waspit" (jos amerikkalainen termi nyt sallitaan) tekee siitä jotenkin hienoa?
Se mikä vika tässä ja yllä, minun kirjoittamassani on, ettei näillä käsitteillä voi operoida nykymaailmassa. Hommasta ei saa tolkkua. Konservatiivillä menee polla sekaisin, kun arkaaiset tavat hahmottaa asiaa eivät toimi.
Valitan, mutta susta ei ikinä voi tulla oikeaa konservatiivia. :)
Valitan, mutta susta ei ikinä voi tulla oikeaa konservatiivia. :)
Toi voi olla totta. Toisaalta kyseessä on elävä aate; ei aina tiedä mihin kohtaan sitä loksahtaa ;)
Jätin tuosta paljon mahdollista selitystä pois, mutta missään tapauksessa en tarkoittanut, että pitäisikään olla mitenkään vallankumouksellinen tai kapinallinen.
Enkä näe popissa sinänsä mitään pahaa, jos pahimpia lieveilmiöitä ei lasketa. Kunhan nyt ajattelen niin, että pitäisi myöntää tämä uskomaton tasoero mikä on olemassa. Se mikä on hiljalleen aikojen kuluessa rakentunut on arvokasta.
Olen kyllä eri mieltä tuosta, että fyrkka ja naiset olisivat aina olleet taiteilijoiden tähtäimessä. Molempiahan saa helpommin ilman sen kummempaa taiteilua. Toisaalta molemmat ovat kaikkien miesten tähtäimessä, joten varmaan taiteilijoidenkin, mutta en nyt jaksaisi ajatella, että barokkiajan luterilainen kirkkomusiikki, renesanssin vokaalipolyfonia ja muu merkittävä, oikea musiikki - viittauksen tunnistajalle papukaijamerkki;) - olisi kirjoitettu vain pillunsaantimielessä. Silloin ei voinut edes äänittää: miksi kukaan olisi loputtomiin jaksanut kirjoittamalla kopioida niitä, kun fyrkka ja pimppa oli varattu vain maestrolle?
"Oikeastaan ainoa yhteiskunnallisesti kapinallinen nuorisokulttuurin, tai valtakulttuuria haastavan vastakulttuurin, muoto on skinien musiikki."
Jep, kaikki, mitä ei voi lisätä CV:n loppuun on kapinallista (esim. harrastuksista ansiokas skinimusiikki- ja Suomen Sisun rahastonhoitoura.)
"Asia kuitenkin hieman huolettaa valtakulttuurin kannalta. Tuntuu siltä, että sulauttamalla itseensä kaikenlaista roskaa se rapautuu ja rappeutuu, sillä totuus on, että musikaalisilta ja muilta taiteellisilta arvoiltaan vanha kansankoulun nokkahuilukerhokin pesee suurimman osan kaikesta popista. Valtakulttuurin pitäisikin, jos ei nyt varsinaisesti kapinoida, niin jotenkin puolustaa itseään huonoutta vastaan."
Mutta jos kapina on hyvää, niin miten siitä tuli huonoa, jota valtakulttuurin pitäisi vastustaa, jos valtakulttuuri kerran on huonoa?
Mutta jos kapina on hyvää, niin miten siitä tuli huonoa, jota valtakulttuurin pitäisi vastustaa, jos valtakulttuuri kerran on huonoa?
Juu, juttu jäi hieman sekavaksi. Tarkoitin lähinnä sellaista vastustusta, että esimerkiksi koulukirjoihin ei tule sellaisia tehtäviä, että ole hyvä ja analysoi tämän räkänokkabändin lyriikkaa tai, jos mennään suoraan pimeyden ytimeen lukion lyhyen matematiikan kirjan nimi ei olisi Lyhyt matikka ;)
"Juu, juttu jäi hieman sekavaksi. Tarkoitin lähinnä sellaista vastustusta, että esimerkiksi koulukirjoihin ei tule sellaisia tehtäviä, että ole hyvä ja analysoi tämän räkänokkabändin lyriikkaa tai, jos mennään suoraan pimeyden ytimeen lukion lyhyen matematiikan kirjan nimi ei olisi Lyhyt matikka ;)"
Edelleen sekavaa, mikä on tietysti vain oma ongelmani.
Edelleen sekavaa, mikä on tietysti vain oma ongelmani.
No ei se vain sinun ongelmasi ole. Kyllä tämä oikeastikin on sekavaa.
Lähetä kommentti