tiistai 4. marraskuuta 2008

No johan on

Oikotieto linkittää minua näköjään nimellä Hätäpää. Tästä riemastuneena lisään Oikotiedon linkin sivulle, kunhan kerkiän.

PS*.

Punavihreällä kuorrutetussa, kepudemarikokoomuksen Suomessa on ehkä hieman liian helppoakin olla elitisti. Ilmeisesti siksi, koska perussuomalaisten puheenjohtaja on katolilainen, niin vähäisemmissä puolueissa täällä raukoilla rajoilla luullaan, että sanonta "Vox populi, vox Dei" on Timo Soinin tuotantoa ( Pakko kai tässä muuten todeta, että Soinia ei koskaan ole valittu tehtäviinsä Idols-kilpailun kautta ) kuten mielipidelehti Helsingin Sanomien mielipidesivuilla tänään todetaan:

Mielestäni sopivampi nimi olisi Yksinkertaistavat suomalaiset. Populistiksi julistautunut Soini on sanonut, että "kansan ääni on Jumalan sanaa". Käytännössä tämä näyttää tarkoittavan, ettei hänen itse tarvitse kehittää rakentavaa poliittista linjaa konkreettiselta pohjalta. Voi vain kuunnella tätä "jumalaa" ja lähteä mukaan vennamolaisilla heitoilla ja epämääräisillä lupauksilla.


En itsekään ole varsinainen latinisti, mutta ihan vanhalla kansakoulupohjalla olisin tiennyt, että Padre Soini ei ole tuon sanonnan luoja. Ehkä perussuomalaisten täytyy, sen lisäksi, että he ajavat taide- ja taitoaineiden kunniallista asemaa takaisin, keskittyä myös yleisen kansansivistyksen palauttamiseen. Työtähän joka tapauksessa on vielä paljon edessä.

via

6 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

O'Connorin gradu löytyy netistä ja on pintapuolisen luvun perusteella postmodernistisella jargonilla höystetty tutkielma uuskonservatismista. Lisääkö se kansansivistystä? Ehkä lisää, ehkä ei.

O'Connorin gradu

IDA kirjoitti...

Paha sanoa. Äkkiä katsoen tuo on identiteettipolitiikasta.

Ja se tietysti sotkee käsitteitä, mutta noin politiikassa neokonservatiivit eivät todellakaan ole nationalisteja. Identiteettipolitiikassa kai kaikki valtion rakentaminen nähdään nationalismina vaikka kyseessä olisi puhdas imperialismi.

Vasarahammer kirjoitti...

En tiedä, mitä siinä loppujen lopuksi sanottiin. Se oli niin pitkä, että jaksoin lukea vain vähän alusta.

IDA kirjoitti...

Täytyy kai selailla.

Carl Schmittin ja neokonservatiivien yhdistäminen vaikuttaa kyllä aika rajulta liikkeeltä heti alkuun. Pallo pomppii nyt vähän liian eloisasti ja kentällä täytynee olla ylimääräisiä miehiäkin. Toisaalta olihan neokonservatiiveissa kaikenlaisia filosofeja.

Yleinen ongelma nykyään kai on, että kaikki vihollisuus nähdään automaattisesti pahana. Sehän voi kuitenkin olla myös etäisyyden ottamista, eikä välttämättä lainkaan konfliktin hakua. Eivät kaikki ristiriidat ole soviteltavissa.

Anonyymi kirjoitti...

Carl Schmittin ja neokonservatiivien yhdistäminen vaikuttaa kyllä aika rajulta liikkeeltä heti alkuun.

Carl Schmittiä käyttävät nykyisin kaikki, niin oikealla kuin vasemmallakin. Ei tietenkään Suomessa. Täällä riittää John Rawls ja teletapit.

Yleinen ongelma nykyään kai on, että kaikki vihollisuus nähdään automaattisesti pahana.

Poliittisen olemus on hämärtynyt, koska terapeuttisesta diskurssista on tullut kaikkivaltias. Tämän kehityksen huippu on tietysti herra Obama, jonka rinnalla Tarja Halonenkin kalpenee.

Sehän voi kuitenkin olla myös etäisyyden ottamista, eikä välttämättä lainkaan konfliktin hakua.

Puhut itse nyt psykologisin termein, eli olet osa ongelmaa.

IDA kirjoitti...

"Puhut itse nyt psykologisin termein, eli olet osa ongelmaa."

En kyllä näkisi, että "etäisyyden otto" ja "konfliktin hakeminen" olisivat ainakaan pelkästään psykologisia termejä.

Todeta ristiriita, jäädyttää neuvottelut, lopettaa keskustelu voi joskus olla parempi vaihtoehto kuin jatkuva sopuun pyrkiminen. Eikä siihen tarvitse liittyä sotaa.

Täytyy tässä kuitenkin kysyä kuinka vanha se Sarah Palin on?