torstai 27. joulukuuta 2007

Journalismin hautausmaa

Olkaa hyvät, älkää pilkatko vainajaa vaikka sen kunnioittaminen olisikin mahdotonta. Päätoimittajat tekivät sen itse, toimittajien ei tarvinnut edes yrittää.

Toisaalta on hyvä, että laajalevikkisen, tamperelaisen lehden toimitus kertoo koko voimallaan älyllisesti aliarvioimilleen kaupunkilaisille pääkirjoituksissaan seuraavaa:

Tänäkin jouluna moni nainen on saanut joululahjaksi suuria lupauksia tyrkyttäviä ihovoiteita. Moneen lupaukseen kannattaa suhtautua varauksella.

Englannissa julkistettiin juuri joulun alla tutkimus, jonka mukaan lupausten takana ei kovinkaan usein ole tieteellisesti varmennettua katetta.

Peptidit, nanopartikkelit, hyaluronihapot sun muut hienot sanat voidepurkin kyljessä kuulostavat kyllä vakuuttavilta, mutta nuoremmaksi nekään eivät ketään tee.


Sillä mistä sitä tietää vaikka tamperelaiset moista valistusta kaipaisivatkin, mutta noin kymiläisestä näkökulmasta tuo vaikuttaa vain siltä, että menneisyydessä arvovaltaa kerännyt media on saanut sisälleen reippaan tekijäporukan, jonka jäljiltä arvovalta tulee olemaan pelkkä haalea muisto vain. Ja toisaalta sekin on hyvä asia, koska silloin kukaan ei viitsi ottaa tällaisia

Onko vanhempien ihan pakko siirtää omat kaunansa ja ennakkoluulonsa jälkikasvuunsa? Siltä se vähän näyttää.

Suomikin monikansallistuu, mutta kielteiset asenteet maahanmuuttajia kohtaan istuvat lujassa. Ryssävihaa ammennetaan menneisyyden syvästä kaivosta ja ihmisiä luokitellaan ihonvärin perusteella. Se on kelvoton perintö tuleville sukupolville.

Ihmisiin ei tarvitse suhtautua tunteella, vaan ennen kaikkea järjellä. Jos vanhemmat eivät pysty tai halua vapautua omista asenteistaan, heidän pitäisi ainakin kehottaa lapsiaan suhtautumaan muualta tänne muuttaneisiin koulutovereihinsa tasa-arvoisesti.

Muukalaisviha on rikos siinä kuin tappaminen tai varastaminen. Ero on siinä, että rasismirikokset jäävät usein pimentoon. Mahanmuuttoministeri Astrid Thors onkin päättänyt, että niiden tutkintakynnystä lasketaan.

Sopii toivoa, että sillä on ennalta ehkäisevä vaikutus, jotta suomalaisten asennemaailma ei ihan kaikessa laajuudessaan paljastu.


sekavia ja käsittämättömiä tunteenpurkauksia vakavasti.

PS.

Kertokaa nyt joku, että tämä on vain pahaa unta tai, että joku on murtautunut Aamulehden sivuille.

Aikansa aina kestää ennen kuin uudet hallituskumppanit hitsautuvat yhteen, ja rosoinen on ollut porvariyhteistyönkin etsikkoaika

Kovin on häilyväistä porvarihallitusten suosio niin Suomessa kuin Ruotsissa. Naapurissa viime vuoden vaalit voittaneen porvariallianssin suosio on pudonnut kuin kivi, ja sen kannatus on yli 20 prosenttiyksikköä opposition alapuolella.

13 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Minulle tuli tuosta jälkimmäisestä mieleen sama kuin ida:lle eli kirjoitus olisi huono jopa alakoululaisen aineeksi. Onko siellä joku viikko, jonka aikana ala-asteikäisten ainekirjoituksia julkaistaan pääkirjoitussivulla?

IDA kirjoitti...

"Minulle tuli tuosta jälkimmäisestä mieleen sama kuin ida:lle eli kirjoitus olisi huono jopa alakoululaisen aineeksi"

Jep.

Luen Kymen Sanomien pääkirjoitukset joka aamu ja vaikka ne ovatkin ympäripyöreää roskaa, niin tuollaiseen tökeryyteen en ole koskaan kyllä törmännyt.

Tässä on nyt vähän kyse kansansivistyksestäkin. Voiko sanomalehtien pääkirjoituksia tarjota esimerkiksi asiallista teksteistä?

No, ei todellakaan voi.

Anonyymi kirjoitti...

Pojat hei... teillähän on täysi mahdollisuus perustaa oma lehti ( vaikka uutiskynnys), josta ne asiat tulevat julki totuudenmukaisina ja asiallisesti kirjoitettuina.

Tosin onhan se tietenkin mahdollista, että ko.aamulehden kirjoitukset ovat oikeasssakin.

IDA kirjoitti...

"Pojat hei... teillähän on täysi mahdollisuus perustaa oma lehti ( vaikka uutiskynnys), josta ne asiat tulevat julki totuudenmukaisina ja asiallisesti kirjoitettuina."

No mulla on tässä ihan hyvä mahdollisuus arvioida mitä tahansa lehtiä ja tehdä omaa juttua mieleni mukaan. Se riittää ihan hyvin.

Sanomalehdillä on vielä siinä mielessä yleistä merkitystä, että niitä tosiaan kaupataan jonkinlaisina virallisina tiedon ja kielen lähteinä jopa koululaisille. Niillä siis on vielä kulttuurinen merkitys.

Lapset toisaalta ovat nykyään niin fiksuja, että he luottavat enemmän internettiin. Mikä ainakin
Aamulehden tapauksessa oikein onkin.

Itse kuitenkin humanistina jaksan toivoa, että yleisellä kulttuurikritiikillä kaikista suunnista ja omista lähtökohdista olisi vielä jotain merkitystä.

Sitä paitsi ellei Aamulehti ottaisi noissa aivan uskomattoman surkeissa pääkirjoituksissaan kantaa siihen miten ihmisten pitäisi elää, en itse olisi huomannut kommentoida koko läpyskää.

Eli siirretään pallo vain sinne. Tehkää jotain kunnollista, jos kuvittelette, että siitä pitäisi maksaa jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä sait itsellesi tuon määritelmän humanisti?

Sehän tarkoittaa, että sinä olisit inhimillinen. Mutta ei kai sinukaan mielestä ihminen kuin ihminen ole samanarvoinen Suomessa ollessaan?

(Klassinen humanismi on yleisessä aatehistoriallisessa näkökulmassa määritelty yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi opiksi, joka pyrkii tutkimaan todellisuutta ja elämää koko ihmiskunnan ja ihmisyyden näkökulmasta, vastakohtana tiettyjen paikallisten kultturien perinteisiin nojautumiselle)

IDA kirjoitti...

"Sehän tarkoittaa, että sinä olisit inhimillinen. Mutta ei kai sinukaan mielestä ihminen kuin ihminen ole samanarvoinen Suomessa ollessaan?"

Ehkä siksi olen humanisti, että en mitenkään pysty käsittämään tuota. Tai yleensäkään sitä mitä tekemistä koko tuolla kirjoitetulla kappaleella on tekemistä minkään kanssa. Edes länsimaisesta läppäfilosofiasta ei tule mieleen mitään mikä sopisi tuohon.

Sanotaan vaikka niin, että pidän itseäni humanistina, koska uskon Jumalaan. Ellet sinä taas pidä minua inhimillisenä niin se on täysin yhdentekevää. Onhan noita aina ollut, jotka luulevat voivansa elää ilman uskoa:

http://www.youtube.com/watch?v=-AWQEFOSGn0

Se on aina yhtä rumaa ;)

Kekke kirjoitti...

"Sehän tarkoittaa, että sinä olisit inhimillinen. Mutta ei kai sinukaan mielestä ihminen kuin ihminen ole samanarvoinen Suomessa ollessaan?"

Voisitko kirjoittaa tämän lauseen uudestaan? Tällaisenaan se on hyvin epäselvä.

Oletko muuten se sama tyyppi joka kirjoittaa "natso" ja joka intti TALVIsodasta kun viitekehys oli Tuntematon sotilas?

Anonyymi kirjoitti...

Ola lippua myyrä sanoi: "Tosin onhan se tietenkin mahdollista, että ko.aamulehden kirjoitukset ovat oikeasssakin."

Aamulehti uutisoi etusivullaan:
Ruttunaamanatsit ovat perustaneet oman lehden, jossa he kiistävät holokaustin ja ilmastonmuutoksen sekä ylistävät kalliiden naamavoiteiden tehoa!!1!

Ilkka kirjoitti...

*laulaa*

Minä olen myyrä, mätäpussit!
Maansiirtokone! Terminaattori!
Tiluksienne alle minä kaivan katakombini.
En jää vieraskutsujanne odottelemaan,
Vaan kutsunpa itse itseni
Vieraaksenne ja vaivaksenne
Ja kotinne on linnani.

YUP on kyllä hyvä yhtye :)

Paavo kirjoitti...

"muukalaisviha on rikos siinä kuin tappaminen tai varastaminen"

Aivan totta. Kun kävin ylä-asteikäisenä Nilsiässä ja paikalliset ilmaisivat verbaalisesti vihaansa meitä siilinjärveläisiä kohtaan niin se oli rikos siinä missä minun tappaminen tai omaisuuteni varastaminen olisi ollut.

On myös erityisen todennäköistä, että kun vanhemmat ovat ennakkoluulojensa vankeja ja vihaavat neekereitä ja muita ulkomaalaisia sydämensä pohjasta, niin he aamulehden pääkirjoituksen ohjeen luettuaan neuvovat lapsiaan toimimaan täysin päinvastoin kuin heidän omat arvonsa sanelevat.

Onhan se ihan saatanallista, että vanhemmat pyrkivät siirtämään omat arvonsa lapsilleen. että he pyrkivät opettamaan lapsilleen omat (väärät) käsityksensä siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

Ryssävihaa ammennetaan menneisyyden kaivoista ja venäläiset ilmeisesti tunnistetaan suomalaisista ihonvärin perusteella. Kai niillä rasisteilla on harjaantunet silmät, kun itse en iho-samplesta pystyisi erottamaan onko kyseessä nyt venäläisen vai suomalaisen pigmenttirajoittunut epidermis.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo on hyvä ihminen!

IDA kirjoitti...

"Ryssävihaa ammennetaan menneisyyden kaivoista ja venäläiset ilmeisesti tunnistetaan suomalaisista ihonvärin perusteella"

Tuo ryssänviha on hauska juttu. Se on ihan ilmeisesti luutunut sinne missä venäläisiä ei lainkaan ole ja mistä suomalaisen lehden päätoimittaja lähettää toimittajan - koko toimituksen pohtivan palaverin jälkeen - kysymään kaukaiselta venäläiseltä älykkäimmän keksityn kysymyksen: "Mitä ajattelette suomalaisista?"

Anonyymi kirjoitti...

Minä ainakin opetan lapsilleni perusasiat eli monikulttuurisuuden ja liiallisen maahanmuuton haitallisuuden, islamin perusteet jihadista dhimmeihin ja rotuerot rikollisuudessa ja älykkyysosamäärässä. Viikkorahaa ei tipu jos opit eivät mene perille. Tietenkin he saavat vanhempana itse päättää mielipiteistään, mutta pääasia onkin, että FAKTAT ainakin ovat hallussa.