torstai 4. syyskuuta 2008

Tiina ostaa ponin


Kuullessani ensimmäistä kertaa, että on olemassa jotain halla-aholaisuutta ja, että minäkin olisin osa sellaista olin lievästi sanottuna hämmentynyt. Ensinnäkin olen melko varma, että Jussi Halla-aholla ei ole pienintäkään halua olla mikään kyseenalaistamaton kansanjohtaja ja toiseksi koko se porukka, jota itse "piireistä" tunnen, on harvinaisen epäkiitollinen ryhmä leikkimään minkäänlaista "Seuraa johtajaa" - leikkiä. Nykyään kuitenkin ajattelen, että miksipä ei. Olen ainakin itse kuitenkin lähes kaikista perustavista yhteiskunnallisista kysymyksistä melko lailla samaa mieltä kuin Jussi Halla-aho, vaikka muuten olenkin vakaasti sitä mieltä, että Speed Metal on pelkkää rotsien puuhastelua viuluviikareihin verrattuna.

Mestari ja johtaja oli aamulla Radio Rockin haastateltavana. Lähetys on kuultavana Podcastina radion sivuilta. Olen kuunnellut samaa ohjelmaa kerran aikaisemmin, kun FutisForumin keskustelussa törmäsin Viivi Avellanin haastatteluun. Tässä mestarin haastattelussa ihmetyttää sama asia kuin siinä, joten ilmiö voi olla ihan yleinen. Ohjelma ei nimittäin nimestään huolimatta ole lainkaan rock. Se kuullostaa enemmänkin siltä kuin yleisesti hyväksyttyjä totuuksia myötäilemällä yritettäisiin saada mahdollisimman hyvä numero lukion äidinkielen opettajalta. Vai mitä pitäisi ajatella tälläisista kysymyksistä: "Sinulla on kolme lasta, saisiko muslimilapsi tulla teille leikkimään?" Siis esitettynä haastattelussa vaaleihin valmistautuvalle henkilölle, eikä suinkaan Demin haastattelussa päivän suosituimmalle tähdelle.

Tuollaisessa asenteessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Itse asiassa se on nuorilta ihan oikea asenne. Miksi se kuitenkin pitää kuorruttaa jonkinlaisen rockmeiningin muotoon? Siinä menevät pilalle molemmat, sekä yhteiskunta, että rock.

Mestari kuitenkin pärjäsi haastattelussa erittäin hyvin. Laitetaan siis lopuksi soimaan sitä kaikkein parasta musiikkia. Kaikille olisi mukavampaa, jos Radio Rock tunnustaisi kiltisti, että tuosta on kysymys

:)

4 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Heikelä ja Linnanahde eivät vahvistaisi Derbya.

IDA kirjoitti...

No eivät ainakaan näiden kahden ohjelman perusteella. Viraskirjaan linkitetty Linkolan haastattelukin oli pelkkää hihitystä.

Toista se on SKOTLANNISSA.

Vasarahammer kirjoitti...

Skotlannista puheenollen...

Hibsin manageri Mixu Paatelainen (EOM be upon him) järkkäsi seuran marokkolaispelaaja Merouane Zemmamalle lainapestin Arabiemiraatteihin, koska brittiviranomaiset eivät sallineet Zemmaman alaikäisen (17 v.) vaimon muuttoa maahan.

Jukka Aakula kirjoitti...

minustakin on sorrvattu Halla-ahon rotupoliittista neuvonantajaa, vaikka en ollut Jussin kanssa silloin vielä edes keskustellut.

Homma sinänsä olisi tietysti ihan ok. Ainakin jos Halla-aho jossain vaiheessa valitaan maahanmuuttoministeriksi. Ja mikä ettei valittaisi.

Siinä vaiheessa tosin hommaan on minua älykkäämpiäkin hakemassa. Takin kääntäjiä tulee löytymään.