perjantai 8. marraskuuta 2013

Anekauppa


Jukka Hankamäki, Juhani Sarsila, Yrjö ja Kumitonttu kirjoittavat Himasen ja Castellsin tutkimuksesta. Ei juurikaan lisättävää.

Hankamäen tekstiin sellainen huomio, että aneilla ei osteta hyvää omatuntoa. Synnit saadaan ripissä anteeksi. Aneilla pyritään korjaamaan ja hyvittämään synnin ajallisia seurauksia, sillä vaikka saamme synnit anteeksi tekojemme ajalliset vaikutukset jatkuvat. Mutta tuo nyt oli sivuseikka ansiokkaassa kirjoituksessa. Toinen huomio on yleisempi: hyllyssäni olevan The Catholic Study Bible - kirjan on julkaissut nyt Himasen ja Castellsin tutkimuksen myötä Suomessakin kuuluisuutta saanut Oxford University Press! Erinomainen, joskin jossain kohdin selityksiltään ehkä liian liberaali kirja. Koska Oxford University Press! kuitenkin julkaisee Raamattuja olisi todella hedelmällistä, jos hallitus seuraavan tulevaisuusselonteon tekemisen sijaan pitäisikin keskenään raamattupiiriä. Se kehittäisi heitä ministereinä ja olisi siten hyödyllistä maallemme.

Ja lopuksi vielä mitä tulee Castellsin esittämään näkemykseen, että meidän Suomessa tulisi olla kiitollisia sodan aikana saamastamme avusta, niin voin ainakin omalta kohdaltani todeta suorittaneeni maabradityöryhmän asettamat kansalaistehtävät yli vaaditun tason, sillä aina, kun ajamme Valkealan läpi olemme käyneet viemässä kukkia tai kynttilöitä kahden lento-osasto Kuhlmeyn kaatuneen lentäjän muistomerkille ja viettäneet paikalla hartaan hiljaisen hetken. Se ei ole anekauppaa, vaan ihan vilpitöntä kunnioitusta ja muistamista.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Anekauppa oli jesuiinojen kiero keino kerätä rahaa paaville. Menestys joka tapauksessa. koska kaikki suuret katedraalit ovat niiden avulla rakennetut. Kautta aikojen on rahan keräämiselle keksitty ties mitä tekosyitä, mutta kyllä taustalla on aina rahanhimo. Suomessakin viinavero ja muu verotus niin sanottujen haittojen torjumisessa.

IDA kirjoitti...

Ei ollut jesuiittojen. Jeesuksen seura perustettiin 1540. Luther naulaisi teesinsä 1517. Suomessa kaikki tieto aneista on käytännössä luterilaisten tulkitsemaa.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuossa lue jesuiittojen vaan jesuiinojen ;) siis jotain jesseporukkaa.

Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen viuhahtaa.

IDA kirjoitti...

Huomaa, että kuten koko länsimainen kulttuuri, niin myös copywriterin ammatti on lähinnä dominikaanien kehittämää :D

Anonyymi kirjoitti...

Minä en pysty, en voi lukea tätä teosta kokonaisuudessaan. Kyseisessä teoksessa oli esimerkiksi viitattu hienoilla lähimenneisyyden oivalluksilla asioihin (ain viite oli tässä kohtaa 1956), jotka ovat about 3500 vuotta sitten olleet pramilla. Kai se Himasen sääliksi on laskettava, että paremmalle tässä loppu vaikutti kuin käsittääkseni Castellsin työryhmän johdannon-johdannon-johdannon jälkeen aloittama totaalisen tyhjänpäiväiseltä kuulostava jaarittelu. Toivon, etten koskaan joutuisi lukemaan tällaista hirvitystä akateemisessa maailmassa. Itsemurhan mahdollisuuskaan ei olisi poissuljettu.

-U

Anonyymi kirjoitti...

Korjaus: 2500 vuotta sitten.

-U

Anonyymi kirjoitti...

"Kriittinen kysymys kehitystä koskevassa yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa
ja poliittisessa keskustelussa on tarkastella suhdetta taloudellisen
kehityksen (materiaalisen vaurauden) ja inhimillisen kehityksen
(hyvinvoinnin) välillä (Hirschman 1958; Sen 1999; Social Science
Research Council 2012; Fajnzylber 1989; Ostrom 2005; Robert 2010)".

En ole filosofi, mutta ainakin materialismi on tässä selvää, eräänlainen idealismi vastakohtana myös. En tiedä kuinka nämä käsitteet ovat jakautuneet tai tarkentuneet. Tämä kuitenkin filosofisena pohjana 2500 v. sitten. Kristinuskossa on lisäksi vielä henki ja sielu, mikä on itselleni tosin epäselvää; mutta huomattavasti enemmän.

-U

IDA kirjoitti...

Kristinusko tietyllä tavalla ankkuroituu historiaan ja historialliseksi, vaikka ei olekaan materialistista.