keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Ilmastonmuutos


En pysty käsittelemään sitä matemaattista mallinnusta, joka on erilaisten ilmastonmuutosta ennustavien teorioiden taustalla. Siksi minulla ei ole asiaan varsinaista kantaa. Toisaalta väitän myös, että jaan tuon ominaisuuden useimpien poliittisten päättäjien ja muidenkin ihmisten kanssa.

Kannatan ydinvoiman rakentamisen lisäämistä - uskon nimittäin niin, että teknologinen kehitys on syvästi riippuvaista tekemisestä ja on turha odottaa mitään tieteellisiä läpimurtoja ellei asioita tehdä käytännössä - ja kaikkinaisen roskaamisen ja luonnon tuhoamisen vähentämistä. Vaikka itse olen aika sekasortoinen ihminen, niin tunnustan silti nöyrästi, että äiti oli aikanaan oikeassa toistaessaan vanhan sananlaskun: "Puhtaus on puoli ruokaa."

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, jos se on todellinen, on kuitenkin ongelma, jossa lokaalit ratkaisut on erotettava globaaleista ratkaisuista. Ja se tekee siitä erityisen vaikean. Totuushan on, että vaikka me suomalaiset polttaisimme hiiltä pihalla aamusta iltaan, tai läpi vuorokauden, vaikutus olisi harvinaisen pieni. Jotta ideoilla ja niitä seuraavilla toimilla olisi vaikutusta niiden pitäisi olla kansainvälisesti hyväksyttyjä ja ne pitäisi myös käytännössä toteuttaa. Itse väitän, että tässä asiassa mikään kauppa ei toimi, koska kaupassa on aina riittävästi erilaisia välistävetäjiä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan.

Toisaalta, kerranhan täällä vain eletään, ja jos näin jatkuu niin kirjoitan vielä joskus otsikolla: Feminismi ;)

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Ilmastonmuutoksesta tekee vaikean se, että asiaan liittyvä tieteellinen ja poliittinen todellisuus ovat varsin kaukana toisistaan. Eniten asiasta ääntä pitävät ihmiset eivät yleensä tunne syvällisesti aiheeseen liittyvää problematiikkaa, mutta heillä aatteen palo vain sattuu olemaan kovin suuri. Tällaiseksi lasken myös hallituksen ns. "ilmastopoliittisen erityisasiantuntijan".

Ilmastotutkimus ja erilaisten ilmastomallien teko on siis politisoitunutta tiedettä vähän samalla tavalla kuin eugeniikka aikanaan.

Dr. Doctor kirjoitti...

"Kiinan päästöt ovat kasvaneet osittain myös siksi, että monet kansainväliset yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan maahan,..."

catch 22 ; )