lauantai 8. marraskuuta 2014

Näköalattomuus


Keski-Euroopasta ja varsinkin Ranskasta voi olla montaa mieltä. Sekaisinhan ne ovat, mutta niiden sivistyselämässä on yksi ihailtava piirre. Siellä ajattelijoilla ja filosofeilla on tietty integriteetti ja he eivät yleensä ole poliittisten suhdanteiden heiteltävissä.

Suomessa kaikki on toisin. Täällä kaikki on puolue- ja etupolitiikkaa, ja riippumattomat filosofit heittelevät parhaassa kekkoslaisessa YYA-hengessä kuinka homoavioliitto ratkaisee kuuluuko Suomi länteen vai itään ja puolustavat sitä poliittisesti vaikka älyllisesti vastustaisivat. Koko valtion kohtalo on vaakalaudalla ja me suomalaisethan haluamme, että meistä pidettäisiin ulkomailla ja varsinkin Berkeleyn yliopistossa. Muuten emme kestä elää. Täällä edes filosofian tohtorit eivät ymmärrä sitä, että lännessä on muiden poliittisten suuntausten ohella myös kommunisteja ja sosialistit lännessä joskus muodostavat hallituksiakin.

Kyseinen perustelu homoavioliiton puolesta on melkoinen pettymys, koska se on niin typerä. Toisaalta kirjoitus voi olla parodiaakin, jolloin itse olen typerä ottaessani sen edes niin vakavasti, että vaivauduin tämän naputtelemaan.

Ranskassa homoavioliiton vastustus on elävämpi, älyllisesti vireämpi ja myös suositumpi kanta kuin sosialistisen hallituksen läpiajaman homoavioliiton kannattaminen, joka edustaa poroporvarillista konformismia. Siitä huolimatta Suomi pysyy maantieteellisesti paikallaan ja mahdollisesti myös henkisesti Suomena riippumatta siitä millainen on sen valtiollinen suhde homoavioliittoon. Henkinen pysyvyys on tietysti täysin riippumatonta sivistyneistöstämme, jolle keskeisiä kulttuuriharrastuksen muotoja lienevät rap-musiikki, euroviisut ja markkinointi. Autuaitahan ovat hiljaiset, sillä he perivät maan :)

5 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Siitä huolimatta Suomi pysyy maantieteellisesti paikallaan ja mahdollisesti myös henkisesti Suomena riippumatta siitä millainen on sen valtiollinen suhde homoavioliittoon.

Just näin. Miksi Suomen pitäisi kuulua itään tai länteen?

Professori Timo Vihavainen totesi äskettäin Kanava-lehdessä, että Nato-kiiman takana on nuorten poliitikkojen halua antaa vala pois muille, ettei tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä. On paljon mukavampi tehdä satojen tuhansien palkalla helppoja ja mukavia päätöksiä.

IDA kirjoitti...

Saattaa olla pitkälle noinkin. Nato on kuitenkin sotilasliitto, johon pitäisi suhtautua realistisesti. Se ei sinänsä ole poliittisesti ja kulttuurillisesti länteen kuulumista.

Jos Suomella ei ole varaa ja halua omaan, riittävän vahvaan puolustukseen, niin Nato on paras vaihtoehto.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos Suomella ei ole varaa ja halua omaan, riittävän vahvaan puolustukseen, niin Nato on paras vaihtoehto.

Jos suomalaiset eivät koe maataan puolustamisen arvoiseksi, miksi ihmeessä joku amerikkalainen palkkasotilas kokisi? Meillä on joko SA Int tai puna-armeija.

IDA kirjoitti...

Toki noinkin, mutta nykyiset poliittiset tuulet maanpuolustuksen alasajoineen ovat tietenkin väliaikaisia. Niiden yli pääsemiseksi liittoutuminen voi olla vaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

Semmoinen 2- tai 3-kertainen puolustusbudjetti henkeä kohti tekisi oman vahvan puolustuksen mahdollisemmaksi kuin pikkupennoset. Norjalla on vajaat 2-kertainen ja Israelilla vajaat 3-kertainen puolustusbudjetti Suomeen nähden.

Aseita ja muita sotatarvikkeita voi sinänsä hankkia mistä vaan, tehdä itse tai ostaa mistä tahansa. NATO-maista voi ostaa aseita vaikkei olisi itse NATO:n jäsen, Venäjältä voi ostaa aseita vaikkei olisi Venäjän puolella tms.