sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kouvola III

Hot Rails to Kouvola

Lueskelin junassa Sananlaskujen kirjaa ja mietin miksi anglot kutsuvat niitä sanalla Proverbs. Mukavan antoisaa niitä on meditoida muutenkin. Kouvolan yönpimeässä, tihkusateisessa keskuspuistossa ( Central Park ) en kohdannut niitä vaaroja, joista Sananlaskujen kirjan ensimmäiset luvut varoittavat. Ja hyvä niin. Ehkä yksin kävellessäni olin kaukana viisaudesta, mutta sisällä valaistuissa huoneissa saattoi kuulla punnittua puhetta: "...tätä voidaan tarkastella symbolisena, mutta on se muutakin, jotain mikä tapahtui vanhan alkaessa vaihtua uuteen. Sakarias, vanhan liiton pappi, mykistyi ja Maria alkoi puhua. Vieraillessaan Elisbethin luona hän jo lauloi...." Näinhän se on ja näin tapahtui. Uusi liitto on todellisuutta eikä vanhaan liittoon ole paluuta, mutta muuten, maallisemmassa mielessä todellista uusinta uutta ( Novelty ) olisi tietenkin paluu vanhoille juurille ja nykyisen hylkääminen. Näin ainakin siinä mitä sanotaan sivistykseksi.

Aseman vintin tee on ehkä liiankin hyvää, vaikka ei nyt mitenkään parasta laatua olekaan. Itselleni kelpaisi huonompikin. Mietin mahtaako joku kaupungin virkamiehistä säilyttää suunniteltujen pilvenpiirtäjien ja kiinalaiskaupunginosan ( Chinatown ) piirustuksia pöytälaatikossaan. En pitäisi ihmeenä, jos joku mitään häpeämätön senkin tohtisi tehdä.

Ei kommentteja: