sunnuntai 6. toukokuuta 2007

Pimp my Bishop

Yhtiön sisäisistä uutisista:

Hankkeemme valmistaa kaksi metrisiä, pehmoisia Matti-nukkeja, jotka navasta painamalla olisivat sanoneet sointuvalla mandariinilla "Pyydän omasta ja hallitukseni puolesta anteeksi" ja korvasta nipistämällä "Aiomme perustaa suomalaisia työvoimatoimistoja Kiinaan" tyssäsi lopulta siihen, että japanilaiset yhteistyökumppanimme eivät enää haluakaan naurattaa kiinalaisia kuoliaiksi, vaan suunnittelevat heidän kanssaan yhteistyötä.

Taloudellinen isku oli yhtiöllemme kova, mutta ei ylitsekäymätön.

Hankkeen aikana saavutettu tietotaito tullaan hyödyntämään uudessa hankkeessa: Pimp My Bishop. Valmistamme piispanukkeja, joihin oheistuotteina tullaan myymään erilaisia dragasusteita, meikkejä, pientä huumetta, aseita ja muuta asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Ensimmäisten nukkehahmojen Vicky Vikströmin ja Hekuma Heikan pitäisi olla valmiina markkinoilla kahden vuoden kuluessa. Uskomme vahvasti, että tämä hanke tulee pelastamaan ja vakauttamaan yhtiömme talouden. Hahmojen ympärille suunnitellaan myös animaatiosarjaa ja videopeliä.

Mikäli haluatte työntekijöinä sijoittaa hankkeeseen, niin voitte laittaa käteistä toimitusjohtajan huoneeseen sisäisenä postina siirrettävien lehtien - Kirkko ja Kaupunki, Kotimaa ja Hustler - sivujen väliin.

Hankkeen synnyttänyt ajatus on tietenkin kopioitu suoraan Suomen Evankelisluterilaiselta kirkolta, mutta kuten me tuon Kiinan seikkailun aikana opimme: Ideat ovat ilmaisia.

Koko johtoryhmä toivottaa teille leppoisaa kesää.

Ei kommentteja: