maanantai 28. toukokuuta 2007

Oikeus voitti

Athletic Bilbaon tapa rekrytoida vain baskipelaajia ja lähinnä omia kasvattejaan on nykyjalkapalloilussa aika kunnioitettavaa. Tai joidenkin mielestä ei ole, mutta minusta tietenkin on. Bilbaon tämä kausi on ollut vaikea, joukkue on ollut vaarassa tippua ylimmältä sarjatasolta ensimmäistä kertaa koko sarjan historian aikana, mutta yleinen näkemys Bilbaossa tuntuu olevan, että kävi kuinka kävi perinteitä ei muuteta.

Tänään Bilbao otti aika ratkaisevan askeleen sarjassa säilymiseksi voittamalla Mallorcan 1 -0. Turistirysän roistojen kavala peli sai rangaistuksensa ylemmältä taholta 64. minuutin kohdalla ja Bilbao pisti rangaistuspotkun sisään. Samaan aikaan muiden baskijoukkueiden kamppailussa Osasuna voitti Bilbaon pahimman kilpailijan putoamisrajalla Real Sociedadin luvuin 2 - 0. Eli Bilbaon säilymisen kannalta tilanne vaikuttaa todella hyvältä. Kaksi kierrosta on vielä jäljellä ja Bilbaon kaula Real Sociedadiin ja Celtaan on neljä pistettä.

Aika mahdottomalta tuntuu, että Bilbao enää pystyisi kilpailemaan sellaisten perinteettömien, kansainvälisten popkonsernien kuin Real Madrid tai FC Barcelona kanssa, mutta kaikkihan on kuitenkin mahdollista ja ensi kausi varmasti tätä parempi.

Ei kommentteja: