maanantai 5. heinäkuuta 2010

Selibaattipäiväkirja osa 9 ( homojen hommaa )

Filosofi ja verraton fenomenologian opettaja Jukka Hankamäki on kirjoituksessaan sekä oikeassa, että väärässä. Enimmäkseen oikeassa.

Monet sanat ovat muuttuneet ikävästi vanhakantaisiksi, mutta silti niitä kannattaisi käyttää. Siveys ei suinkaan ole osoitus ahdasmielisyydestä ja seksuaalisuuden tukahduttamisesta, vaan siitä, että yleisen ja yksityisen ero havaitaan ja samalla huomataan, että yksityinen ei ole poliittista. Irstailu on hedelmätöntä ja julkisena myös typerää. Siveyden ja irstailun väliin mahtuu paljon kaikenlaista seksuaalista käytöstä, mutta yksityiset ihmiset osaavat/osasivat suhtautua siihen hienotunteisesti. Julkisuus on puhtaasti latistavaa typeryyttä, josta hienotunteisuus puuttuu täysin, joten elämän hienoimpia asioita ei kannata tuoda julkisuuteen lainkaan. Julkisuudessa ollaan vain puolesta tai vastaan.

Ennen, kun kaikki oli paremmin, siveyden lisäksi oli olemassa samankaltainen sana sivistys. Se on kuitenkin vanhakantaista kieltä maassa, jossa ministerit ihmettelevät asioita sä-passiivia käyttäen, eikä se täällä enää  kuulu nykyaikaisuuteen.

Lueskelen Katolisen kirkon katekismusta, yritän etsiä virheitä, mutta en löydä. Latinan osaaminen olisi mukavaa.

5 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Häpyä, tolkkua ja herran siunausta sinnekkin.

Minäkin kirjoittaisin selibattipäiväkirjaa, mutta rouva ei anna/vaatii.

IDA kirjoitti...

Kiitos, sitä samaa sinne.

Ikäväähän tuo on, mutta noin on luonnonoikeuden mukaan säädetty: perheellisen on pakko yrittää.

Michelange kirjoitti...

Etsit virheitä KKK:sta? VIRHEITÄ?! KKK:STA!

IDA kirjoitti...

No en oikeasti. Kirjallinen "tyylittely" vain vei mennessään :)

Unknown kirjoitti...

KKK:ssa voi katsoa olevan virheitä paitsi tyylillisesti, myös opillisesti. Koska nominalismi on päivän tunnussana, jokainen tehköön (konstruoikoon) itselleen innovatiivisesti eli heuristisesti oman katekismuksen, mutta ehkä paperimuodosta tulee ensin mm. ekosyistä päästä eroon.