En lupaa luonnollisesti mitään, mutta koska Palaneen käryä - blogi on kahdessa kirjoituksessaan ( 1, 2 ) määritellyt intellektuellismia historiallisesta näkökulmasta, saatan ryhtyä käyttämään aiemminkin väläyttelemääni termiä 'ranskalainen intelligentsija' kuvaamaan sitä selkeästi olemassa olevaa joukkoa, jota kutsumme kotoisan leppoisasti punavihreiksi, suvaitsevaistoksi, uusvasemmistoksi, vihervasemmistoksi jne...
Määritelmä jää tietysti sumeaksi, mutta olennaista tuossa ryhmässä on, että he ovat aina katkerasti ja poikkeuksetta sekä omia, että Jumalaa vastaan. Omikseen he eivät koskaan edes tunnusta muita, kuin he jotka täyttävät täysin heidän mieltymyksensä, tai ovat riittävän kaukana, että heidän voi olettaa täyttävän ne. Mikään kansakunta, kirkko, tai vastaava, jotka luonnostaan ovat moniäänisiä yhteisöjä, ei mitenkään voi saavuttaa heidän hyväksyntäänsä edes olemassaololleen, vaan he olisivat tyytyväisiä vasta, kun kuuluu vain yksi ääni: heidän omansa. Yhteisön pitäisi aina alistua yksilölle ja hänen mieltymyksilleen.
Yksilöinä ranskalaisen intelligentsijan edustajiin sopii mitä mainioimmin nimimerkki Catilinan lähes klassinen Moraalisäteilijän määritelmä:
Ylemmyydentuntoista paheksuntaa ympäristöönsä kompulsiivisesti lähettävä moraalisäteilijä on ilmeisesti valkoiseen, eurooppalaiseen nykymaailmankaikkeuteen erottamattomasti liittyvä ilmiö.
Moraalisäteilijän tarvitsema energiamäärä on suunnaton, ja sen lähdettä voi vain arvailla. Vahvimmalta näyttää oletus, jonka mukaan yhteiskunnan ylijäämähyvinvointi tiivistyy narsistisen ytimen ympärille, ja kasvettuaan riittävän suureksi se ryhtyy säteilemään moraalisuutta ympäristöön valtavalla intensiteetillä. Tämä jatkuu kunnes ylimäärähyvinvointi on ammennettu tyhjiin. Vasta sen jälkeen moraalisäteilijä, joka on täysin riippuvainen ympäristön hyvinvoinnista, vaimenee.
5 kommenttia:
Olen mietiskellyt samaa asiaa jo jonkin aikaa. Kuvaamasi porukka arvelee, että taiteilijan esittämä mielipide jostain taiteen ulkopuolisesta asiasta on merkittävä juuri sen vuoksi, että tämä on taiteilija. Taiteilijuus ikäänkuin tuo lisäarvoa mielipiteelle. Sama koskee tietysti myös "tiedemiehenä" esiintyviä, jos keseessä on asia jolla ei ole mitään ekemistä tämän tieteenalan kanssa.
Toisaalta taiteilija tai tiedemies saattaa hyvinkin olla mielipidettään hyvin perusteleva henkilö, niinkuin kuka tahansa muukin. Taiteilijuus ei siis sinänsä voi myöskään olla uskottavuuden este. Taidanpa aamulla kirjoittaa aiheesta itse.
Omasta mielestäni nykyinen oletus, että, taiteilijoiden, tiedemiesten, kirjailijoiden, toimittajien, filosofien jne... pitäisi muodostaa joku yhteiskunnallisten intellektuellien joukko on jollain syvällisellä tavalla väärä.
Intellektuelli voi vapaasti edustaa itseään tai valitsemaansa ryhmää, mutta ajatus, että intellektuellin tulisi jotenkin luonnostaan ja vaistomaisesti kallistua jonkin metakäsityksen kannalle - tyyliin "vasemmisto on hyvä" - on tietysti älytön ja intellektille lähtökohtaisesti vieras.
Intellektuelli voi vapaasti edustaa itseään tai valitsemaansa ryhmää, mutta ajatus, että intellektuellin tulisi jotenkin luonnostaan ja vaistomaisesti kallistua jonkin metakäsityksen kannalle - tyyliin "vasemmisto on hyvä" - on tietysti älytön ja intellektille lähtökohtaisesti vieras.
Kysymys on lähinnä siitä, että - hyvässä ja pahassa - länsimaiden vasemmisto on toisen maailmansodan jälkeen ollut intellektuaalimpaa kuin länsimaiden oikeisto. Se on oikeiston vika. Eihän intellektuaalista oikeistoa nyky-Suomessakaan edusta toistaiseksi kuin muutama tupafilosofi ja blogikirjoittelija.
Riippuu vähän mihin kiinnittää huomiota. Totta tietysti, että oma vika, jos ei vaikuta intellektuellilta :D
Suomessa tilanne on ehkä vähän eri, mutta kyllä Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen on ollut paljonkin oikeistolaista älymystöä. Se on ehkä enemmän hajallaan, kuin vasemmistolainen, eikä toisaalta noudata enää perinteistä oikeisto/vasemmisto - jakoa.
Lähetä kommentti