Meillä on kaksi rinnakkaista ilmiötä: Metoo-liike ja lisääntyneet raiskaukset pikkutyttöjen hyväksikäyttöineen. Edellinen tapahtuu pääosin mediamaailmassa, jälkimmäinen ei niinkään. Edellinen saa paljon huomiota, siitä kirjoitellaan kaikkialla, siitä tehdään ajankohtaisohjelmia ja monet tutkijat kiiruhtavat analysoimaan sitä, jälkimmäisestä taas pyritään julkisuudessa lähinnä vaikenemaan ( aiheestakin) häpeillen.
Näillä on se ero, että mediamaailmassa tapahtuvaa metoota voi vatvoa sydämensä kyllyydestä jakaen moralistisia tuomioita joka suuntaan ilman, että yhteiskunnassa ja ihmisten tavoissa minkään tarvitsisi muuttua. Kyynisesti sanottuna vatvominen on hyvä ja voittoa tuottava liiketoimi. Pikkutyttöjen hyväksikäyttöön ja raiskauksiin puuttuminen taas vaatisi aitoa ja aika syvälle käyvää moraalista uudistumista kaikilta, tai sen puuttuessa poliittisia toimia, jotka olisivat voimakkaita ja yhteiskuntaa muuttavia. Kyynisesti sanottuna se taas voisi olla huono liiketoimi, joten siihen ei uskalleta ryhtyä. Ei ainakaan maassa, jonka oletettu eliitti koostuu naisista, jotka vihaavat lapsia ja miehistä, jotka pelkäävät teinejä.
Näillä kahdella on myös sellainen yhtymäkohta, että jälkimmäinen omalla tavallaan ruokkii ensimmäistä, sillä ei kai kukaan luule, että hengellisesti aika lattea aikamme olisi jostain saanut sellaisen luovan mielikuvituksen pistoksen, että kaikille tasapuolisesti tarjolla oleva viihde koostuisi aidoista saduista ja mielikuvituksen luomista narratiiveista. Kyllä ne aiheet lukemattomiin tv-sarjoihin, elokuviin ja sanomalehtiin vain poimitaan sieltä köyhien metropolista ilman sen kummempaa luovuutta, kuin mitä vaatii niiden jalostaminen hyväksi liiketoimeksi.
Ugh, olen puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti