torstai 1. marraskuuta 2018

Leppoistaminen tai kohtuullistaminen


Henkisesti vähäisemmät amerikkalaiset ystävämme puhuvat downshiftaamisesta. En näkisi, että kenenkään on syytä tehdä tätä itse. Kunhan vain pysyy yhteiskunnan mukana niin siinä vaiheessa, kun insinööritieteet, ohjelmistotekniikka ja vastaavat on sosiaalisella insinöörityöllä lännessä pakotettu naisvaltaisiksi aloiksi kohtuullistaminen tapahtuu ihan itsestään. Ei siis maksa vaivaa rimpuilla omaa elintasoaan laskeakseen. Se laskee joka tapauksessa, ellei nyt sitten mene rahanhimoissaan Kiinaan töihin. Leppoisasti sopii siis vain odotella. Ei kannata edes ihmetellä miksi insinööritieteet eivät kiinnosta naisia, sillä pikku hiljaa on pakko kiinnostaa, jotta saadaan tarvittavat kiintiöt täyteen.

Kuluttujan osa on aika helppo kaiken tämän kiihkeän seksuaalisen ahdistelun keskellä. Googlen työntekijät marssivat tänään ulos kautta maailman. Ehkä. En viitsi ottaa selvää, vaan kuuntelen Google Play Musicista The Stranglers yhtyeen ansiokasta livevetoa Peaches-kappaleesta. The Stranglers tuli mieleen, kun luin kuinka Richard Hipp oli kokenut yhtiöiden eettiset ohjeet mitäänsanomattomiksi ja vertasi niitä pop-kappaleisiin, jotka ovat kovia vuoden, mutta joita sen jälkeen ei muista kukaan. Punkbändeistä tuleekin enää kuunneltua lähinnä vain Stranglersia, Talking Headsia, Blondieta ja Patti Smith Groupia. Niitäkin hyvin satunnaisesti.

Hipp:in valitsema sääntö SQLitelle kestää, samoin kestää myös keskiaikainen musiikki, mutta sen kuunteluun voi varata sunnuntait. Tosin ilahduttavasti on nykyisin myös tarjolla keskiaikaiseen tapaan soitettua ja laulettua kansanmusiikkia. Aikansa poppia. Siinä on jotenkin mukavampi ja kohtuullisesti leppoisampi meno kuin Itä-Helsingin rapscenessä, joka Mikael Jungerin mukaan luo parhaiten suomen kieltä. Toki vain STAGE:lla.





1 kommentti:

joemill00077711 kirjoitti...

This is the proper blog for anybody who wants to search out out about this topic. You realize so much its almost onerous to argue with you (not that I really would want…HaHa). You positively put a brand new spin on a topic thats been written about for years. Nice stuff, simply great! best online casino