perjantai 20. joulukuuta 2013

Kirjoja


Ajattelin joulupyhien aikana lukea seuraavat kirjat. Tai yhden ehdin jo lukea.

Kalevi Vuorela: Adolf Carling, pappi ja patriootti.

Mietin hetken miksi Michelange sanoi Carlingia lievästi noloksi tyypiksi. Ehkä kyse on siitä, että Carling koki yhden ajallisen totuuden niin pakahduttavan voimakkaasti, että tosiasioiden edessä sitten masentui, vetäytyi ja jopa kapinoi. Toisaalta niinhän useinkin käy. Hyvä kirja joka tapauksessa.

Muut arvostelen sitten lukematta - tosin paavien kiertokirjeet olen lukenut netistä, mutta se ei ole sama asia kuin kirjan lukeminen. Tietoverkko on sen takia, että voi nopeasti siirtyä ajatuksesta toiseen, eikä ajatuksiin syventymistä varten.

Benedictus XVI: Rakkaus totuudessa.

Rakkaan ja omistamani Yleisradion aamulähtetyksen jälkiviisaissa joku tyttö totesi, että nykyinen paavi on hyvä ja edellinen paavi oli paha. On helppo ymmärtää miksi bligbling - kulttuuria edustava tyttö pitää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja maailman köyhien arvokkuutta tähdentänyttä paavia pahana, mutta toisaalta vaikea ymmärtää miksi hän pitää täsmälleen samoja asioita tähdentävää paavia sitten hyvänä. Käsittääkseni kyseinen tyttö on vielä asemoinut itsensä blingbling - kulttuurissa jonkinlaiseen vasemmistolaisen asemaan ja sehän nyt ei ole mikään yllätys, että suomalainen vasemmisto halveksii paitsi Suomen, niin myös maailman köyhiä ja pitää aikamme ehkä suurinta heidän puolestaan puhujaa pahana.

Joka tapauksessa olisi kiva, jos jokainen poliittisesti maailmaa tulkitseva lukisi tämän sosiaaliensyklikan ja sitten sen jälkeen esittäisi miksi sen kirjoittaja muka oli paha. Se voisi olla itsekullekin yllättävä kokemus.

Franciscus:  Uskon valo.

Olin netistä tavatessani huomaavinani mikä tässä kiertokirjeessä oli suoraan Franciscuksen kynästä. Tosin voin olla, ja varmaan olenkin, väärässäkin. Minusta keskeinen ero kahden paavin välillä on kuitenkin heidän tapansa ilmaista asioita. Benedictus XVI on harkitsevainen, perusteltu ja laajoja näkemyksiä esittävä, Franciscus taas täysin suoraan johonkin asiaan menevä. Toivottavasti Franciscuksen paavius on niin pitkä, että hänkin ehtii kirjoittaa sosiaaliensyklikan. Se jatkaisi edellisten sanomaa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että jopa blingbling - nuorison ihanteista aatemaailmansa kokoavat ihmiset saattaisivat lukea sen.

Wilfrid Stinisen: Maria Raamatussa ja meidän elämässämme.

Minulla on sellainen käsitys, varmaan väärä tämäkin, että karmeliittamunkit kirjoittavat hyvin ytimekkäästi, yleisesti ja totuudessa pysyen, mutta samalla lennokkaasti ja karmeliittanunnat taas todella polveilevan rönsyilevästi ja yksityiskohtiin palaten. Koskaan en ole pettynyt yhteenkään lukemaani karmeliittojen kirjoittamaan tekstiin, joten uskallan lukematta sanoa, että tämäkin on hyvä kirja.

Nämä nyt ainakin. Jos joulupukki tuo minulle Remeksen uuden kirjan, niin luen senkin, mutta tarkkailen koko ajan onko siinä jotain vääräoppista.

2 kommenttia:

Michelange kirjoitti...

Sillä Carlingin noloudella ajattelin lähinnä semmoisia heittoja, joissa Neitsyt "Maarian" sinivalkoinen vaate johtaa Arkangelin salomaille ja Uraliin marssivaa Suomen armeijaa; tai haaveiluja joissa kaiken maailman samojedit käännytetään tulevan suur-Suomen helmassa katolisuuteen; edellytyksenä tälle luonnollisesti oli, että kantasuomalaiset olivat sitä ennen joukoittain palanneet "isiensä uskoon"; Carlingin toiveet tässä suhteessa olivat enemmän kuin epärealistisia.

Carlingin käsitys Suomen historiasta oli niin ikään räikeästi liioiteltu, vaikka ei tietenkään läpikotaisin väärä. Keskiajan Suomi oli lounaisia ja eteläisiä rannikoita lukuunottamatta käytännössä vielä täysi pakanamaa; karsikkopuita ja karhunkallojahan nähtiin Itä-Suomen periferiassa vielä niin myöhään kuin 1800-luvun lopulla. Carlingin fantasiat kuitenkin päätyivät sotien välisenä aikana ns. suuren yleisön ulottuville, sellaistenkin jotka eivät koskaan olleet Carlingista kuulleetkaan; hän nimittäin "konsultoi" tuttavapiiriinsä kuulunutta Aarno Karimoa, joka kirjoitti Kumpujen yöstä -sarjansa keskiaikaa koskevat osat pitkälti Carlingin sanelun mukaan. Toisaalta on tietysti niinkin, että Kumpujen yöstä -kirjoja kai ollut tarkoitettukaan aivan vakavaksi historiantutkimukseksi.

***

Oli Carlingissa tietysti paljon hyvääkin. Ilmeisesti hänen tietyt "itäiset" painotuksensa olivat tavallaan realistisempia tämän hiippakunnan olosuhteita ajatellen kuin tuolloin hollantilaisista koostuneen pappien enemmistön länsieurooppalaiset käytännöt. Carlingissa oli aimo annos slavistia; hänhän oli ennen maailmansotaa opiskellutkin Pietarissa ja tunsi hyvin Mikkolat ja muut. Carling oli siis tavallaan "Mohilevin" mies enemmän kuin kukaan muu varhaisista papeistamme. Mohilevin hiippakunnan historia odottaa vielä kirjoittajaansa, vaikka Kalevi Vuorela sivusi tietysti sitäkin mm. Finlandia Catholica -historiikissaan.

IDA kirjoitti...

No aina voi hieman liioitella ;)

Itse ajattelin lähinnä sitä näkemystä, että "valtio" todellakin ryösti kirkon ja toisaalta kukisti suomalaisen aatelin.