keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Päivi Räsänen

Liityin Päivi Räsäsen ihailijakerhoon ( nykyisessä, sivistyneen liberaalissa ilmapiirissä pitää aina olla fani ) television melko älyvapaan keskusteluohjelman jälkeen, kun hänen oman kirkkonsa piispat rupesivat jo julkisesti arvostelemaan seurakuntalaistaan mölisevän massan mukana ja mitä ilmeisimmin sen pelossa. Vaikka olen politiikasta ja muustakin eri mieltä, niin Päivi Räsänen vaikuttaa ainakin älykkäältä, avoimelta ja rehelliseltä, mikä välttämättä ei ole kovin yleistä politiikassa, vaikka eteenpäin on sielläkin viime aikoina menty.

Alempana linkitetyssä puheenvuorossa Henry Laasanen kirjoittaa: Konservatiivinen moralismi Päivi Räsäsineen on joutunut niin naurettavaan valoon, että konservatismille löytyy harvoja ääneen puolustajia. En näe tuolle väitteelle oikeastaan perusteita. Päivi Räsänen on menestynyt poliitikko ja varsinaiselta ammatiltaan lääkäri. Käsittääkseni hän saa huomattavan hyvin ääniä, vaikka ei ole politiikasta riippuvainen. Tällä hetkellä hän on ministeri ja on hyvin onnistunut ajamaan itselleen ja puolueelleen tärkeitä asioita läpi hallituksessa. Päivi Räsäsen takana todennäköisesti on huomattavasti suurempi joukko ihmisiä, kuin niiden toimittajien ja kolumnistien, jotka luovat sen maailman jossa Henry Laasasen ( ihan ansiokkaasti ) kuvaamaa "peliä" pelataan ja joka synnyttää vaikutelman feministisestä ylivallasta. Feministeillä voi olla, ja onkin, ylivalta yliopistojen yhteiskuntatieteellisillä aloilla ja mediassa, mutta se ei välttämättä vaikuta todellisessa maailmassa esiintyviin mielipiteisiin sitä eikä tätä. Eli, jos päämäärä on suurin piirtein sama, kuten Henry Laasanen antaa ymmärtää, on melko lailla yhdentekevää millaisen strategian tässä nimenomaisessa asiassa valitsee. Tärkeää olisi, jos mitään strategiaan yleensä tarvitaan, että strategia olisi linjassa maaimankatsomuksen kanssa yleisesti, eikä eriytyisi vain miehen ja naisen asemaa tarkastelevaksi "peliksi".

Ilmoittaudun lopuksi myös Sari Essayahin ihailijaksi, eli faniksi.

11 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Näköjään sinulle kelpaa kaikki äärihihhulit. Essayah on hellari ja Räsänen on käsittääkseni viidesläinen. Kumpikin on hyvin todennäköisesti kreationisteja.

Vasarahammer kirjoitti...

Ei sulla sattuisi linkkiä tuohon keskusteluohjelmaan olemaan?

IDA kirjoitti...

TV kakkosen taannoista homoiltaa tarkoitin. Se on muistaakseni edelleen Elävässä arkistossa. Ainakin Kotimaa24:ssä oli sen jälkeen jotain piispojen lausuntoja, joissa he enemmin irtisanoutuivat Räsäsestä kuin puolustivat häntä aivan älyttömiä syytöksiä vastaan.

Tomi:

En ihan tarkkaan ottaen tiedä mitä viidesläisyys on. Helluntailaiset tekevät virheen ainakin siinä, kun kastavat uudestaan, mutta tuskin se Essayahin poliittiseen toimintaan vaikuttaa. Eihän tässä teokratiassa eletä.

Tomi kirjoitti...

Viidesläisyys on luterilaisen kirkon sisäinen ns. viides herätysliike.
Käsittääkseni heidän teologiset näkemyksensä eroaa valtavirta luterilaisuudesta.

Tiedemies kirjoitti...

Katolisena konservatiivina kuvittelisin sinun suhtautuvan asiaan sillä vakavuudella jolla Roomakin suhtautuu. Hurmoshenkiset hihhulit eivät ole käsittääkseni Paavinkaan suosiossa.

Matias F. kirjoitti...

Räsäsen konservatiivisen moralismin naurettavuuden toteamiseksi pitäisi ensin tietää, mitä esim. lestadiolaiset tai muut vastaavat melko suuret ryhmät nykyään tekevät. Jos niissä näyttää kasvavan kunnollista nuorisoa, konservatiivisella moralismilla näyttää olevan vakavasti otettavia puolustajia Suomessakin.

Kenenkään ei tietenkään kannata ääneen lähteä puolustamaan konservatiivisen moralistisia näkemyksiään Henry Laasasen lukemassa mediassa tai blogeissa, se on täysin ajanhukkaa.

IDA kirjoitti...

Tomi:

Juu. Tuon verran tiedän kyllä. En siis heidän opistaan tiedä mitään.

TM:

Ei ole paljon katolisissa konservatiiveissa maassamme valinnanvaraa, kun äänestämään mennään. Räsäsen fanitukseni taas ei ääniksi puolueelleen realisoidu.

MF:

Jenkeistähän kaikki tulee. March for Life mielenosoituksessa oli Washingtonissa kuulemma satoja tuhansia ihmisiä, joista arvioiden mukaan yli 70 prosenttia alle 30-vuotiaita. EWTN:llä kommentoitiin, että he ovat jo voittaneet, mutta sitä ei vain tiedetä, koska asiasta ei vielä uutisoida.

Yli-Balthasar kirjoitti...

Tämä on mainio:

http://saloniemi.wordpress.com/2013/01/31/alexin-valinta/

En voi sietää Stubbia, mutta kyllä sekin osuu oikeaan joskus. Eurokraatin tapaan Stubb tietysti puhuu eurooppalaisessa skenessä tapahtuvaa, jossa väkivaltainen äärivasemmisto on arkipäivää. Mitä tuo valittaja ei tietenkään ymmärrä.

Muuten olen sitä mieltä, että väkivalta ei ole ratkaisu

IDA kirjoitti...

Joo.

Itse en ymmärrä miksi tuohon yleensä pitäisi ottaa jotain kantaa. Ennen oli punkit ja diinit, ei kiitos enää.

Tomi kirjoitti...

IDA; Uuras Saarnivaara kai oli viidesläisten pääteologi. Eli kirjaimellista raamatun tulkintaa pukkaa. Saarnivaara hyökkäsi rajusti historiallis-kriittistä raamatun tutkimusta vastaan.

IDA kirjoitti...

Juha Ahvioltakin pukkaa, mutta Ahvio tekee sen kohtuullisen tyylikkäästi.Tosin muistaakseni Ahvio ei usko nuoren maan kreationismiin vaan pitää sitä eräänlaisena hölmöytenä.

Itse vierastan useiden noiden vapaiden saarnaajien tyyliäkin aika paljon, joten en aio ruveta sen paremmin tutkimaan.