maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaaton ilta

(Jes. 62: 1 - 5)
Siionin tähden minun on puhuttava,
Jerusalemin takia en voi vaieta,
ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko
ja pelastus kuin leimuava soihtu,
ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi
ja kuninkaat sinun kirkkautesi.
Sinä saat uuden nimen,
jonka Herra itse lausuu julki,
ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä,
kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa.
Ei sinun nimesi enää ole Hylätty
eikä maasi nimi Hedelmätön,
vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni
ja maasi nimi Puolisoni,
sillä Herra rakastaa sinua
ja ottaa sinun maasi puolisokseen.
Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen,
niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen,
niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan,
niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.

(Ap.t. 13: 16 - 17; 22 - 25)
Silloin Paavali nousi, viittasi kädellään ja alkoi puhua: »Kuulkaa minua, israelilaiset, ja te muut, jotka pelkäätte Israelin Jumalaa! Jumala valitsi isämme, ja kun he olivat Egyptissä, vieraassa maassa, hän teki heistä suuren kansan ja johdatti heidät väkevällä kädellään sieltä pois. Sitten Jumala pani hänet viralta ja nosti heille kuninkaaksi Daavidin. Daavidista hän myös antoi todistuksen: ’Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, mieleni mukaisen miehen. Hän on kaikessa toteuttava minun tahtoni.’ »Daavidin jälkeläisistä Jumala on lupauksensa mukaan antanut Israelille Pelastajan, Jeesuksen. Hänen edellään kulki Johannes, joka julisti Israelin kansalle, että kaikkien tuli kääntyä ja ottaa kaste. Kun Johannes oli matkansa päässä, hän sanoi: ’En minä ole se, joksi te minua luulette. Minun jälkeeni tulee toinen, jonka kenkiäkään minä en kelpaa riisumaan.’

(Matt. 1: 1 - 25)
Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo: Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaakobille Juuda ja tämän veljet,Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar, Peresille Hesron, Hesronille Ram, Ramille Amminadab, Amminadabille Nahson, Nahsonille Salma, Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut, Obedille Iisai ja Iisaille Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo, Salomolle Rehabeam, Rehabeamille Abia, Abialle Asaf, Asafille Josafat, Josafatille Joram, Joramille Ussia, Ussialle Jotam, Jotamille Ahas, Ahasille Hiskia,Hiskialle Manasse, Manasselle Amos, Amosille Josia ja Josialle Jekonja ja tämän veljet Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin. Kansan pakkosiirron jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille Serubbabel, Serubbabelille Abihud, Abihudille Eljakim, Eljakimille Asur, Asurille Sadok, Sadokille Jakin, Jakinille Elihud, Elihudille Eleasar, Eleasarille Mattan, Mattanille Jaakob ja Jaakobille Joosef, Marian mies. Maria synnytti Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi. Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.

Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana.Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: »Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.» Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

Ei kommentteja: