keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Pallo hukassa

Aika hauska ja oivaltava juttu jalkapallosta. Vaikka se tietysti onkin yleisnäkemykseltään aikamoista liioittelua, sillä Arto Tolsa on tunnetusti joskus syöttänyt tarkoituksellisesti KTP:n hyökkääjälle, joka on osunut potkullaan juuri siihen kohtaan maalia mihin yrittikin, niin on aivan totta, että jalkapallo tuskin pystyy televisiolajina kilpailemaan oikein minkään amerikkalaisen ammattilaissarjan kanssa. Se ei vain oikein toimi sellaisenaan TV-viihteenä.

Puolet jalkapallon viehätyksestä on historiassa, seurojen perinteissä, politiikassa ja kaikessa muussa mitä seurojen ympärillä tapahtuu. Vaikka kyseessä on mitä globaalein laji, niin juuri ammattilaistasolla se on melko riippuvainen paikallisesta kannatuspohjasta. Yleensäkin se on yleisölajina parhaimmillaan paikan päällä, stadionilla seurattuna. Jos paikallinen kannatuspohja huippujoukkueilta katoaa niin laji jää aika orvoksi ja onnistuu ehkä maailmanlaajuisesti elättämään samanlaisen supersarjan kuin USA yksinään omissa lajeissaan. Toisaalta tilalle tulevat sitten kuitenkin taas varmaan paikalliset liigat, koska ihminen nyt vain on sellainen, että jos sille heittää pallon se hyppii sen perässä mielipuolen tavoin. Ja sitä osaa hieman potkaista jo ennen kuin sen osaa ottaa käsiin.

Eikä kaikki peli huipullakaan ole niin tylsää kuin minkä tahdissa viime aikojen Mestareiden liigaa seuratessa on tottunut uinahtelemaan. Copa Americassa, joka sotki mukavasti vuorokausirytmin, pelattiin mielenkiintoista ja elävää peliä. Samaa voi sanoa Espanjan liigasta ja UEFA-cupista.

Ei kommentteja: