maanantai 31. toukokuuta 2010

Vaihteeksi ateismista

Mikäli ajatellaan ateismia kokonaisuutena sellaisena kuin se verkosta näkyy. Eli pidetään yksinkertaisesti ateismina kaikkea sitä mikä itse kirjoituksissa, youtube-videoissa ja muissa vastaavissa väittää ateismia olevansa, niin ateismista huokuu älyllinen ylimielisyys johon eivät edes jesuiitat pysty ( vaikka ovat huomattavasti älykkäämpiä noin kauttaaltaan  ). Tästä voi tehdä johtopäätöksen, että ateistien luottamus älylliseen ylemmyyteensä on puhtaasti perusteetonta. Älykkään ateistin - jos sellaista nyt ( pakko heittää ;) ) - ateismilla ja älykkyydellä ei ole juuri mitään tekemistä keskenään, vaan nämä ovat suuresti toisistaan riippumattomia ominaisuuksia.

Toinen maanläheisempi huomio samaan aiheeseen. Ateistien uusimpaan, typerään teinikampanjaan liittyvässä keskustelussa, ja usein muuallakin, väitetään, että uskovaiset ovat jatkuvasti tuputtamassa uskoaan, mutta ateistit nyt korkeintaan kerran vuodessa yrittävät jotain. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Helsingin keskustassa kävellessä on onnekas, jos kohtaa jonkun uskonnollisen julistajan. Itse en yli puolen vuoden säännöllisten käyntien aikana kohdannut yhtään muualla kuin siellä missä niitä pitikin olla. Sen sijaan kaikenlaista muunlaista, maallisen materiaalin tyrkyttäjää  ja markkinoijaa tulee kyllä vastaan useammissakin paikoissa. Sama pätee muissakin kaupungeissa.

Myös mediasta, jopa valtion ylläpitämästä, tulee selkeästi enemmän, itse asiassa suunnattomasti enemmän, uskonnotonta, kuin uskonnollista ohjelmaa.

Eli älkääpä pornoviihteen ystävät viitsikö valittaa. Kyllä sitä teille riittää. Toisaalta on kyllä mielettömän hienoakin, että Suomen humanistit ja ateistit pystyvät tuntemaan niin vahvana Teksasin teinipoikien angstin: Se osoittaa, että ahkera tieteellinen tutkimus ei ainakaan vielä ole tuottanut olemukseen sellaista viileää älyä, joka voi olla tietyllä tavalla pahastakin.

18 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En oikein tajua tätä närkästystä tuosta pornolehtikampanjasta. Jotenkin tuntuu, että se närkästys on näennäistä, oikeasti sinuakin naurattaa koko juttu.

Lisäksi luulen, että hiukan ainakin narraat. Ainakaan Tampereella ei usein saa kuljettua Hämeenkatua päästä päähän ilman, että joku tulee näitä "ota Jeesus"- pamfletteja tunkemaan kouraan. Ei sillä, että siitä mitenkään pahastuisin, mutta pornolehdet nyt ovat astetta kesympiä kuin vitsauksilla ja tulella ja tulikivellä hekumoivat lopunaikojen julistukset.

Myös mediasta, jopa valtion ylläpitämästä, tulee selkeästi enemmän, itse asiassa suunnattomasti enemmän, uskonnotonta, kuin uskonnollista ohjelmaa.

Miksi mistään mediasta pitäisi ylipäätään tulla uskonnollista ohjelmaa? Ei kai se nyt ihan niin mene, että joku sunnuntain TV-jumalanpalvelus on merisään ja jogurttimainosten ideologinen kilpailija ja että jälkimmäisten tasapainottamiseksi pitäisi tunkea vähän hoc est corpusta ihmisten kurkusta alas?

IDA kirjoitti...

"En oikein tajua tätä närkästystä tuosta pornolehtikampanjasta. Jotenkin tuntuu, että se närkästys on näennäistä, oikeasti sinuakin naurattaa koko juttu."

No siinä mielessä huvittaa, että onhan se sanomattoman tyhmä eikä varmasti ainakaan uskolle tee vahinkoa. Jotain teinityttöä, joka aina luotettavan Facebookin mukaan intoutui tuonne viemään mummonsa perintökirjaa vähän käy sääliksi.

Ei tuo niin vakavaa uskon pilkkaa kuitenkaan ole, mutta on tuossa tuo sivistyksellinen puoli. Hankkeen käynnistäjän mukaan esimerkiksi Tuomas Akvinolainen joutaa kompostiin ja sitä voitaisiin ehkä jättää pari nidettä yliopiston kirjastoon tutkijoita varten. Hyvin todennäköisesti myös Gödelin formalisointi Anselm Canterburylaisen klassisesta todistuksesta menisi näiden älymystökoohojen toimesta roviolle alkuperäisen keralla. Eli on hyvä huomioida, että tyypeille ei pitäisi antaa mitään yhteiskunnallista valtaa äänioikeutta enempää.

Sinänsä hienoa, että Vapaa-ajattelijat edustaa tätä. Myönnän, että revin siitä liikaakin irti. Itse toivoisin, että ainakin Humanistiliitto ja Vihreät-De Gröna lähtisivät nekin mukaan.

"Lisäksi luulen, että hiukan ainakin narraat. Ainakaan Tampereella ei usein saa kuljettua Hämeenkatua päästä päähän ilman, että joku tulee näitä "ota Jeesus"- pamfletteja tunkemaan kouraan."

No ei. Kyllä tuolla Helsingissä ainoa uskonnollinen on ollut jonkinlainen krishnalainen, jolta olisin ottanutkin kirjan, mutta kun se ei antanut sitä ilmaiseksi annoin olla. Ehkä olen sitten niin uhkaavanoloinen tai jotain.

"
Miksi mistään mediasta pitäisi ylipäätään tulla uskonnollista ohjelmaa
"?

Onhan totuus hyvä kertoa myös medioiden kautta.

"Ei kai se nyt ihan niin mene, että joku sunnuntain TV-jumalanpalvelus on merisään ja jogurttimainosten ideologinen kilpailija ja että jälkimmäisten tasapainottamiseksi pitäisi tunkea vähän hoc est corpusta ihmisten kurkusta alas?"

No ei tietenkään. Ajattelin sitä tarjontaa mikä ilmeisesti on Vapaa-ajattelijoiden kaltaiselle porukalle tarjottu. Esimerkiksi joku Salkkarit tulee kuulemma joka ilta ja kaikenlaista Big Brotheria tulee ja muuta.

TV:ssä ei muuten tule Jumalanpalvelusta kuin joka toinen sunnuntai.

Tiedemies kirjoitti...

Akvinolaisia, sen paremmin kuin Raamattuja tai muitakaan kirjoja ei toki minustakaan pitäisi tuhota, ja pidän tätä osaa kampanjasta kaikkein ikävimpänä. Kirjat ovat minulle jonkinlaisia arvoesineitä, vaikka niihin olisikin painettu jotain höyrypäiden tai (Akvinolaisen tapauksessa) hairahtaneiden yksilöiden jorinoita.

Esimerkiksi joku Salkkarit tulee kuulemma joka ilta ja kaikenlaista Big Brotheria tulee ja muuta.

Salkkarit ja BB:thän ovat nykypäivin kristillisten arvojen crem de la crem. Siitä kun lähdetään enemmän low-brow- osastolle, niin saadaan ensin näitä päiviräsäsiä ja muuta, ja sitten siellä pornolehtien kanssa pusikossa kykkivät nämä teikäläiset arkkinkonservatiivit. Siitä päästään vielä sitten toki enemmän navan alle vain siirtymällä jonnekin genitaaliseen paimentolaiskulttuuriin, jos hieman teidän Mestarianne mukaillaan.

Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että minusta tässä ainoana erottelukriteerinä toimii lähinnä otsarypyt ja -suonien pullistumat, itse maailmankatsomus on lopulta sivuseikka. Kuvittelin itse tuon pornolehtikampanjan olevan suunnilleen niin pahakasikakamaa kuin voi olla, kunnes huomasin, että tämä teidän vakioporukkanne veti vielä siitäkin enemmän kuutamolle.

Propsit siitä toki teille, koska luulin ettei absurdimmaksi touhu voi mennä, mutta näemmä se postmodernismi on yksinkertaisesti totta.

IDA kirjoitti...

"Akvinolaisia, sen paremmin kuin Raamattuja tai muitakaan kirjoja ei toki minustakaan pitäisi tuhota, ja pidän tätä osaa kampanjasta kaikkein ikävimpänä."

Minusta se on kampanjan keskeisin osa. En pysty näkemään siinä muuta ideaa kuin, että siinä tuhotaan kirjoja ja tarjotaan tilalle halpaa, sponsoroitua pornoa.

Itse pillastuisit, jos kirkko järjestäisi kampanjan, jossa se keräisi ateistista kirjallisuutta tuhottavaksi tarjoten vielä jotain houkutusta vastalahjaksi kirjoista. Mitä eroa tässä on?

Tämä ei siis ole mikään teinien tempaus, kuten Teksasissa, vaan tämän järjestää jonkinlaisena sivistysjärjestönä :D esiintyvä Vapaa-ajattelijat.

Propsit siitä toki teille, koska luulin ettei absurdimmaksi touhu voi mennä, mutta näemmä se postmodernismi on yksinkertaisesti totta.

No jos keksit hyvän vastauksen siihen mitä eroa niin kuuntelen mielelläni.

Tiedemies kirjoitti...

Itse pillastuisit, jos kirkko järjestäisi kampanjan, jossa se keräisi ateistista kirjallisuutta tuhottavaksi tarjoten vielä jotain houkutusta vastalahjaksi kirjoista. Mitä eroa tässä on?

No, jos nyt lähdettäisiin siitä, että kirkko tarjoaisi raamattuja vaikkapa Dawkinsin "God Delusion":ista, jotka se ilmoittiasi laittavansa paperinkeräykseen, pitäisin tätä vähän tyhmänä. Varmaan toteaisin vielä vahingoniloisena jotain sellaista, että raukat eivät kestä kritiikkiä, joten tarvitsevat (taas kerran) kirjarovioita. Loppukaneetiksi laittaisin jotain tyyliin "Naurettavaa pelleilyä, mutta omapahan on PR-tappionne."

Rehellisesti sanoen, sinun merkintäsi ovat niitä fiksuimpia tästä(kin) aiheesta kirjoitettuja vääriä mielipiteitä. :) Muualla jo ehdittiin julistaa baabelin porttoa ja ateismin kuolemaa...

IDA kirjoitti...

"No, jos nyt lähdettäisiin siitä, että kirkko tarjoaisi raamattuja vaikkapa Dawkinsin "God Delusion":ista, jotka se ilmoittiasi laittavansa paperinkeräykseen, pitäisin tätä vähän tyhmänä. Varmaan toteaisin vielä vahingoniloisena jotain sellaista, että raukat eivät kestä kritiikkiä, joten tarvitsevat (taas kerran) kirjarovioita. Loppukaneetiksi laittaisin jotain tyyliin "Naurettavaa pelleilyä, mutta omapahan on PR-tappionne."

Raamattu ja God's Delusion eivät suoraan päde vertailukohdaksi tähän vaihtokauppaan. Vaikea kyllä keksiä mitä yhtä mautonta kirkko pystyisi tarjoamaan kuin Vapaa-ajattelijat tekevät. Kohtuullinen juominen ei ole mikään synti, joten miten olisi kori lonkeroa, jokaisesta ateistisesta kirjasta.

Oikeastaan luulen, että mikäli joku todella pahasti pahastuu tuosta niin kannattaisi vedota Hustleriin. En usko, että Larry Flynt olisi hyväksynyt vastaavaa kampanjaa. Nykyisistä ei tiedä.

Kumitonttu kirjoitti...

Eihän tuollainen enemmistöuskonnon pyhän kirjan jätepaperiksi silppuaminen ole mikään suuri "urotyö". Painokoneet ympäri maailmaa jyskyttävät jo uusia kopioita tilalle. Sen sijaan Jussi K. Niemelä olisi saanut vilpittömän arvostukseni, jos hän olisi mainostanut polttavansa kaikki paikalle tuotavat Koraanit vaihdettuaan ne ensin kahteen Raamattuun tai valinnaisesti Dawkinsin Jumalharhaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Vaikea kyllä keksiä mitä yhtä mautonta kirkko pystyisi tarjoamaan kuin Vapaa-ajattelijat tekevät.

Oma ehdotukseni on joku tällainen toiminta.

IDA kirjoitti...

Kumitonttu:

Siellä älymystön tapahtumakutsussa puhutaan kaikesta uskonnollisesta kirjallisuudesta. Jätepaperiksi luovuttamisella ei käytännössä ole mitään eroa kirjarovion kanssa.

Kumitonttu kirjoitti...

puhutaan kaikesta uskonnollisesta kirjallisuudesta

Niinhän siellä puhutaan, mutta se nyt on kaikille ilmiselvää, että moinen "tarjous" jää pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi. Sinne ei yhtään koraania ilmesty. Se toimii vain ja ainoastaan muodollisen tasapuolisuuden vahvistuksena, vaikka jokainen ymmärtää, mitä uskontoa vasten tuossa hyökätään. Tietty, jos Jussi K. Niemelä saisi oikein maailmanlaajuista huomiota tempauksellaan, niin näkisimme hänen todellisen pyrkimyksensä...

Tiedemies kirjoitti...

Käsitin niin, että kaikki kelpaa. En tiedä, montako koraania saivat, kumiksen tapaan epäilen, etteivät yhtään. Ja toki tempauksessa olisi enemmän munaa, jos julkaisisivat tiedon siitä, mitkä kirjat menivät paperisilppuriin.

IDA kirjoitti...

En tiedä onko tätä mitään syytä henkilöidä. Tempauksen ideanikkarihan on joku teksasilainen teini ja idean kopioija ja suomalainen toteuttaja suomalainen, valtionapuja nauttiva sivistysjärjestö Vapaa-ajattelijat sponsoreinaan Hustler ja Jallu.

Raamatuilla ja Koraaneilla tietenkin on vain uskonnollinen arvo, mutta noin yleisesti hengellistä ja filosofista kirjallisuutta on suomeksi käännetty niin vähän, että puhuminen sivistysmaastakin eurooppalaisessa kulttuurimielessä on vähän niin ja näin. Innovaatio-opistolle tekisi ihan hyvää, jos koko filosofian laitoksen seuraava sisäänotettava kurssi pistettäisiin vaikka kääntämään Summa Theologica. Ja vaikka ennen työhön ryhtymistä käymään asiantuntevalla opastuksella läpi Loyolan hengelliset harjoitukset.

Olen ihan varma, että tuolla meiningillä huippuälykkäistä PISA-menestyjistä tulisi jotain muuta ja paljon terävämpää kuin Euroopan keskinkertaisimpien - jos edes niin hyvien - yliopistojen käytävillä notkuvia tyhjäpäitä ;D

IDA kirjoitti...

Todettakoon vielä, että tässä maassa Katolinen kirkko joutuu anelemaan, että rakennushistoriallisesti arvokkaan katedraalin katto saataisiin korjattua.

Tekisi mieli palata runooni 'Katselen punaisen lehmän pään yli ulos', mutta en viitsi koska pidän nuoruudentuotantoani pääosin syntisenä :)

Kumitonttu kirjoitti...

Ja toki tempauksessa olisi enemmän munaa

Tämä on minunkin mielestäni tempauksen suurin ongelma. Ei tipu mitään kunnioitusta tuollaisesta.

En tiedä onko tätä mitään syytä henkilöidä.

Riippuu mitä sillä ajaa takaa. Tuskin kukaan meistä hänelle mitään ongelmia viranomaisten tai muslimien taholta toivoo. Minusta jokainen yhdistys on kuitenkin puheenjohtajansa alainen ja vastuulla. Kun Niemelä vittuili Hallikselle viime syyskuussa, että "Halla-ahon sivuilla on runsaasti materiaalia, jonka voi luokitella sivistymättömäksi kärjistämiseksi", niin nyt hän saa ihan omin sanoin selittää kärjistämään pyrkivän tempauksensa sivistystasoa. Sanasta miestä, ja niin edelleen.

en viitsi koska pidän nuoruudentuotantoani pääosin syntisenä

Sähän oot sitte ku Tolstoi :-)

IDA kirjoitti...

Kun Niemelä vittuili Hallikselle viime syyskuussa, että "Halla-ahon sivuilla on runsaasti materiaalia, jonka voi luokitella sivistymättömäksi kärjistämiseksi", niin nyt hän saa ihan omin sanoin selittää kärjistämään pyrkivän tempauksensa sivistystasoa. Sanasta miestä, ja niin edelleen.

Joo, mutta tässä on huomioitava myös anteeksianto ja teon vakavuus: Voiko olettaa, että suomalaisen, valtionapuja nauttivan sivistysjärjestön Vapaa-ajattelijat puheenjohtaja voisi ymmärtää filosofian tohtorin kirjoittamaa tekstiä?

Ymmärtämättömät päästelevät kynästään mitä sattuu. Väärän teon vakavuus on riippuvainen tekijän tarkoituksesta ja ymmärryksestä, joten melkein pistäisin ainakin osan tästä valtion vastuulle, kun se ei katso lainkaan millaisia sivistysjärjestöjä :D se avustaa ja elättää.

Tiedemies kirjoitti...

Voiko olettaa, että suomalaisen, valtionapuja nauttivan sivistysjärjestön Vapaa-ajattelijat puheenjohtaja voisi ymmärtää filosofian tohtorin kirjoittamaa tekstiä?

Olenkin aina kelannut, mistä johtuu, ettei jengi ymmärrä mitä yritän sanoa. Tohtoriushan sen tekee, tietty.

LOL, OMG, :), ^.^ ja kaikki muut disclaimerit päälle.

IDA kirjoitti...

Olen aina luullut, että olet tekniikan tohtori. Pakko sanoa, että nyt kyllä tippui arvostus puolella ;)

Tiedemies kirjoitti...

Olen aina luullut, että olet tekniikan tohtori. Pakko sanoa, että nyt kyllä tippui arvostus puolella ;).

No, niin olenkin, mutta eikös tekniikka ole noille tyypeille vielä käsittämättömämpää kuin filosofia?