maanantai 17. toukokuuta 2010

KKK

Suomen evankelisluterilaisen kirkon katekismus on sinänsä ansiokas, mutta valitettavan suppea. Mitä esimerkiksi tehdä, jos pitäisi nousta aseelliseen vastarintaan valtiovaltaa vastaan? Voiko sen moraalisesti perustella ja onko sellainen suotavaa? Katekismus jättää kysymyksen auki, eikä kapinoiva työläinen tiedä missä määrin voi luottaa kirkon tukeen ja missä määrin taas ei.

Katolisen kirkon katekismus on toista maata. Se erittelee selkeästi milloin aseellinen vastarinta on oikeutettua: "Aseellinen vastarinta valtiovallan harjoittamaan sortoa vastaan on oikeutettua vain silloin, kun seuraavat ehdot täytetään samanaikaisesti: ( 1 ) perusoikeuksia todella loukataan raskaasti ja jatkuvasti; ( 2 ) kaikki muut keinot on käytetty loppuun; ( 3 ) aseiden käytöstä ei seuraa vielä pahempi epäjärjestys; ( 4 ) onnistuminen on perustellusti mahdollista; ( 5 ) järkevästi ajatellen muita ratkaisuja ei ole nähtävissä." Kymin punakaarti ilmoittaakin täten uskollisuutensa ja moraalisen alisteisuutensa Roomalle ja pidättäytyy muun muassa Ahvenkosken ja Vuoksen siltojen räjäyttämisestä, kuten muustakin väkivallasta, ehdottomasti, elleivät nuo ehdot täyty.

5 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Vain niin, mielenkiintoinen yksityiskohta. Edelleen taitaa olla niin, että ainoa perustuslaki, joka myöntää kansalle oikeuden vaihtaa maansa johdon, on Yhdysvaltain.

Onko tuota vastaavaa kohtaa olemassa, että mitä pitää tehdä, jos kirkko alkaa opettaa väärin?

IDA kirjoitti...

Tuohan ei ole perustuslaki vaan katekismuksesta lainaus. Nuo yleiset periaatteet koskevat varmaan muiden valtioiden ohella myös Vatikaania.

"Onko tuota vastaavaa kohtaa olemassa, että mitä pitää tehdä, jos kirkko alkaa opettaa väärin?"

En nyt jaksa etsiä. Lähtökohtaisesti kirkko ei voi opettaa Raamatun ja tradition vastaisesti. Ja kirkosta voi aina tietysti erota.

Imulippo kirjoitti...

"...mitä pitää tehdä, jos kirkko alkaa opettaa väärin?"

Jos kirkko valtion rahoja nauttivana alkaa opettaa objektiivisesti väärin eli perustuslainvastaisia asioita, olisi sen rahoitus tietenkin lopetettava mutta järjestö edelleenkin pidettävä valvonnan alla.

Vaikka et kirkkoon muistaakseni kuulukaan IDA, mutta mikä on näkemyksesi siitä, että koituisiko kirkolle enemmän hyötyjä vai haittoja yksityistämisestä?

Itselleni tulee mieleen, että voisi olla kirkolle vapauttava kokemus kun ei tarvitsisi yksityisenä firmana noudattaa poliittisen korrektiuden vaatimuksia naispappeudesta sun muusta vaan voisi olla avoimesti oma itsensä.

IDA kirjoitti...

Vaikka et kirkkoon muistaakseni kuulukaan IDA, mutta mikä on näkemyksesi siitä, että koituisiko kirkolle enemmän hyötyjä vai haittoja yksityistämisestä?

En osaa sanoa, katsotaan sitten kun taas kuulun kirkkoon. Nythän tässä ollaan vielä ihan tuuliajolla ;)

Jos ajatellaan ihan maallisesti, niin perinteisen kristillisen kirkon vahva asema on hyvä puskuri kaikenlaista hihhulointia vastaan, joten siinä mielessä valtiokirkon asema voisi olla perusteltu. Kirkon aseman muutoksen pitäisi ehkä liittyä johonkin suurempaan muutokseen pois valtiojohtoisuudesta.

Toisaalta Suomessa on 5 miljoonaa asukasta ja voi kysyä onko valtiojohtoisuus kovin paha asia, jos valtio on demokraattinen.

Itselleni tulee mieleen, että voisi olla kirkolle vapauttava kokemus kun ei tarvitsisi yksityisenä firmana noudattaa poliittisen korrektiuden vaatimuksia naispappeudesta sun muusta vaan voisi olla avoimesti oma itsensä.

Varmasti. Papeistakin voisi olla mukavaa ja virkistävää tehdä kutsumustyötä köyhyyslupauksen velvoittamana ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Uskonnosta en sinänsä rupea kenenkään kanssa kiistelemään, koska se on minun mielestäni jokaisen oma ja henkilökohtainen asia, mutta nuo lauseet:

*

"Aseellinen vastarinta valtiovallan harjoittamaan sortoa vastaan on oikeutettua vain silloin, kun seuraavat ehdot täytetään samanaikaisesti: ( 1 ) perusoikeuksia todella loukataan raskaasti ja jatkuvasti; ( 2 ) kaikki muut keinot on käytetty loppuun; ( 3 ) aseiden käytöstä ei seuraa vielä pahempi epäjärjestys; ( 4 ) onnistuminen on perustellusti mahdollista; ( 5 ) järkevästi ajatellen muita ratkaisuja ei ole nähtävissä."

*

Pistivät kyllä miettimään. Itse asiassa varsin viisaita sanoja. Ei kai tuohon tarvitse päätyä? Piru tietää, ei kerro.