keskiviikko 29. joulukuuta 2010

perjantai 24. joulukuuta 2010

24

Ollessani parvekkeella tupakoimassa - paha tapa, josta en pääse eroon - pienellä kylätiellä tallusteli autoonsa joulupukki.

- Hyvät Joulut!
- Sitä samaa! Onko monta paikkaa vielä?
- Kuusitoista.
- Menee pitkälle iltaan.
- Onhan siinä. Kahdeksan jo käyty.
- Työn iloa!
- Joo.

Vaikka olin parvekkeella ja minulla olisi ollut oiva tilaisuus tuomita tuo pakanallisateistinen hahmo, joka loukkaa kristittyjen joulurauhaa ei sydän antanut myöten. Itse asiassa odottelen pienen jännityksen vallassa sellaista tännekin tonttujen iloksi. Kunhan nyt ensin saunotaan ja syödään.

Neutraalin joulujuhlan kaava kouluille

Lapset menevät luokkiin ja istuutuvat. Opettaja saapuu luokkaan, lapset nousevat seisomaan. Opettaja astelee pöytänsä taakse.

Opettaja: Istuutukaa.

Lapset istuutuvat.

Opettaja: Taskulaskimet laukkuun. Tänään pidämme matematiikan kokeet. Kynä kumi ja yksi konsepti pöydälle. Järjestäjä!

Vuorollaan oleva järjestäjä astelee opettajan pöydän viereen.

Järjestäjä: Tarvitsemme matematiikkaa niin alkuräjähdyksen tutkimiseen kuin loistavien yhteiskuntasuunnitelmien tekemiseen. Olkoon tämä koe suuri juhla ja osoittautukaamme meille PISA-menestyksen rakentaneiden suurten opettajien arvoisiksi.

Oppilaat: Yritämme parhaamme.

Järjestäjä ottaa tehtäväpaperit ja jakaa ne oppilaille. Oppilaat syventyvät tehtäviin. 45 minuutin kuluttua kello soi. Oppilaat palauttavat paperit ja poistuvat kukin kotiinsa.

torstai 23. joulukuuta 2010

Uskonnosta ja evoluutioteoriasta

Näistä on mahdoton käydä yleistä keskustelua ellei korjata ihan ensimmäiseksi perustavaa laatua olevaa virhettä ajattelussa.

Mikään maailman suurista kirkoista ei ole koskaan pitänyt evoluutioteoriaa tabuna. Vaikka evoluutioteoria ei ole niille mikään keskeinen kysymys voi ihan huoleta sanoa, että ne ovat osallistuneet koulujensa, yliopistojensa ja muiden kautta sen tutkimiseen pikemmin kiitettävällä tavalla kuin, että ne olisivat pyrkineet kieltämään sitä.

Tämän ilmeisen yleisen näkemyksen syntyminen, että kirkot olisivat kamppailleet evoluutioteoriaa vastaan tai pitäneet sitä tabuna, on ilmiselvä puute koulujen opetussuunnitelmissa. En tiedä pitäisikö lisätä enemmän uskonnon vai biologian opetusta. Ehkä molempia pitäisi tehostaa. Väite kuitenkin on sekä virheellinen, että nolo. Sen esittäminen paljastaa esittäjästään, että hän itse suhtautuu teoriaan uskonnollisella tavalla. Yhdistyessään väitteeseen, että kirkot ovat tieteen edessä antautuneet, kuten se usein yhdistyy, se taas paljastaa, että väitteen esittäjä suhtautuu tieteeseen politiikkana, jonka kautta taistellaan aatteellisille teorioille yhteiskunnallista valtaa.

Tieteessä ei tietenkään ole sellaisia yksiäänisiä kokonaisuuksia millaisia kirkot ovat. Siis siinä mielessä yksiäänisiä, että joku voisi esittää tieteen kannan samalla lailla kuin kirkot voivat esittää oman kantansa. Kirkot kuitenkin voivat niin tehdä ja ylivoimaisesti suurin osa kristillisestä uskonnollisuudesta tässä maailmassa on kirkkoon kuulumista. Silloin olisi hyvä, jos erilaisten väitteiden esittäjät perehtyisivät, esittäessään väitteitä uskovaisten kannoista nimenomaan kirkon kantoihin. Voisi yllättäen paljastua, että mitään vastakkainasettelua ei ole ollutkaan vaan, että tieteen puolesta on hyökätty tuulimyllyjä vastaan.

Kirkkojen mielestä seurakuntalaisilla on oikeus ajatella tuollaisista asioista mitä haluaa. Evoluutioteorian voi rauhassa kieltää tai vaikka omistautua tutkimaan veden pyörteistäjän mekaniikkaa. Ne asiat missä tullaan siihen voiko kirkon jäsen sanoa tai tehdä jotain ovat ihan jossain muualla.

On tietenkin totta, että kirkot halutessaan pystyvät olemaan vahvasti yhteiskuntaan ja tieteeseenkin vaikuttavia voimia, mutta uskoisin, että vapaan tieteen puolustajienkin kannalta olisi järkevämpää keskittyä siihen missä kirkot ovat vaikuttaneet, miksi ja miten. Alkuräjähdysteorian ja evoluutioteorian kehittämisessä niiden vaikutus kokonaisuudessaan on selkeästi positiivisen puolella.

Ei mulla tällä erää tästä varmaan muuta. Seuraavaksi pyrin varmaan kirjaamaan omia empiirisiä havaintojani ihailemastani keskiaikaisesta luostarielämästä :D

Mediakritiikin vaikeus

Olen usein puhkuvallakin innolla arvostellut suomalaista poliittista mediaa. Se on aika vaikeaa, koska todellisuudessa media tekee sen parhaiten itse.

Jussi Halla-aho kertoo: Aamulehti ja Perussuomalaiset.

On käsittämätöntä, että "puolueeton" sanomalehti hyväksyy tuollaiset kytkökset niitä mitenkään kyseenalaistamatta. Itse asiassa kyseessä on skandaali.

Toisaalta syy sille miksi suomalainen media ei ymmärrä Perussuomalaisten nousun taustalla olevia tekijöitä tuosta ainakin paljastuu: se ei halua ymmärtää ja tiedottaa. Se haluaa tehdä politiikkaa, jolla perussuomalaisten nousu pystyttäisiin katkaisemaan ja toimittajien omien puolueiden kannatus taas nousemaan. Ala-arvoista touhua medialta, mutta sentään tietoa välittävää, vaikkakin tietysti tahtomattaan.

Uudistan vanhan ehdotukseni mielipidelehtituesta paperimedian pelastajana. Helsingin Sanomien lisäksi sitä voisi ruveta maksamaan myös Aamulehdelle.

Kielestä ja sen kehittymisestä ( yksityiskohta )

Mikäli ihmisille opetettaisiin, että kansansiirrot on tietyistä historiallisista tapahtumista käytetty yleinen termi ( tai siis oli ainakin ennen yleinen ja yleisesti hyväksytty ), niin kaikki olisi kaikille varmasti paljon helpompaa. Ihmiset tietäisivät mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kansojen siirtämisestä ja voisivat keskittyä itse asiaan. Tämän(kin) vuoksi myös humanistisella sivistyksellä ( ja ehkä jopa laadullisella tutkimuksella ) on puolensa. Halua ymmärtää väärin ei tietenkään mikään estä, mutta sillä ei ole niin väliäkään.

Henkilökohtainen ei ole poliittista, osa 10013

Palaneen käryä - blogin kautta eksyin lukemaan Theordore Dalrymplen kirjoituksen, joka melko hyvin summaa sen mitä WikiLeaksista pitäisi ajatella:  What's Really Wrong with WikiLeaks.

Pari lainausta:

The idea behind WikiLeaks is that life should be an open book, that everything that is said and done should be immediately revealed to everybody, that there should be no secret agreements, deeds, or conversations. In the fanatically puritanical view of WikiLeaks, no one and no organization should have anything to hide. It is scarcely worth arguing against such a childish view of life. 

....

The dissolution of the distinction between the private and public spheres was one of the great aims of totalitarianism. Opening and reading other people’s e-mails is not different in principle from opening and reading other people’s letters. In effect, WikiLeaks has assumed the role of censor to the world, a role that requires an astonishing moral grandiosity and arrogance to have assumed. Even if some evils are exposed by it, or some necessary truths aired, the end does not justify the means.

Itse en pitäisi mitenkään erityisen raakana tai pahana vaikka näihin WikiLeaks - tyyppeihin, jotka aiemmin ovat kunnostautuneet esimerkiksi Sarah Palinin murretun sähköpostilaatikon sisällön julkaisemisessa, sovellettaisiin tiettyjä keskiaikaisia rangaistustapoja kuten jalkapuuta, ruoskia ja vastaavia parantavia toimenpiteitä.

Statistiikkaa

Blogin historian suurin lukijapiikki näyttää laantuvan. Analyticsin graafi on mennyt pilalle ja huipun rinnalla kaikki näyttää vain tasaiselta maalta. Uudessa Kerberoksessa oli hyvä pääkirjoitus, jossa painotettiin viiden lukijan merkitystä viidenkintuhannen rinnalla. Itse toivon, että viisi alkuperäistä lukijaani ovat jaksaneet tänne asti, vaikka olenkin pyrkinyt pitämään blogin nimen suomasta oikeudesta mihin tahansa kaikin tavoin kiinni.

En näe mitään syytä olla kirjoittamatta joulunakin koska työtähän tämä ei ole, mutta silti toivotan kaikille lukijoille jo tässä vaiheessa Hyvää Joulua!

Eräänlaisena tilannetiedotuksena vielä: Kommenteissa olleen linkin ansiosta olen päätynyt taas lukemaan amerikkalaista, yhteiskunnallista mediaa. Nyt kuitenkin hyvin valikoiden.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kommentti keskusteluun II ( evoluutiosta )

Keskustelun yläpuolelle asettuminen on vastenmielistä, mutta teen sen nyt. Keskustelu evoluutiosta ja uskosta inspiroi. Pohjaksi oma, yleinen näkemykseni.

Vaikka on täysin selvää, että luonnontieteissä ei kannata olettaa Jumalaa, on ihan yhtä selvää, että niissä ei kannata hirttäytyä teorioihinkaan. Mikäli evoluutio halutaan nähdä biologiana, eikä minään yhteiskunnallisena meemi/geeni - teoriana, on oleellista tutkia evoluution mekanismeja. Niitä tutkiessa on ihan aikuisen oikeasti lähes sama mitä tutkija olettaa näiden mekanismien taustalle. Ne kyllä paljastavat itse itsensä oli tutkija sitten ID-uskovainen tai evoluutiouskovainen. Oman käsitykseni mukaan tiede on nimenomaan tuollaista työtä, jossa tutkitaan asioita. Se vaatii uteliaisuutta ja ehkä vilpittömyyttäkin.

Teorioita tietenkin tarvitaan, koska tietämystä pitää rakentaa. Itse pidän evoluutioteoriaa, jonka asiantuntija en tietenkään ole, parhaana tapana lähestyä asiaa siitäkin syystä, että Jumalan olettaminen johtaa luonnontieteissä varmaan helpommin harhaan, kuin Jumalan olettamatta jättäminen. Olen kuitenkin niin kypsä nykyiseen yleiseen eetokseen jonkin evoluutioteorian ehdottomasta totuudellisuudesta, että olisin melkein valmis kieltämään sen kokonaan, koska sellainen kielto voisi tuoda ihmisille järkeä päähän. Ihmisiä ne nimittäin ovat muutkin, kuin kypsät, asioihin perehtyneet teoreetikot.

Itse uskovaisena en näe mitään syytä pelätä, että luonnon tutkiminen voisi tuoda mitään ongelmia, vaan se on enemminkin puhtaasti hedelmällistä. Ilokseni olen käsittänyt niin, että myös kirkko on tätä mieltä. Yhteiskuntatieteet, jollaisiin evoluution tutkiminen teorioineen valitettavasti yhä enenevässä määrin vaikuttaa kuuluvan, ovat sitten eri juttu. Ne ovat osoittautuneet monin tavoin ongelmallisiksi, niin uskovaisille, kuin uskottomillekin.

Teoria on lopultakin vain väline.

Viha, viha, viha

Lloyd deMausen kehittelemällä fantasia-analyysilla olisi taas käyttöä, kun lukee Kimmo Kiljusen uutta kirjoitusta. En tosin jaksanut kuin ensimmäisen kappaleen, koska Kimmo Kiljunen ei osaa kirjoittaa, mutta valistuneesti arvaisin, että koko kirjoitus ennakoi täydellistä romahdusta.

Hyvä kuitenkin kaikkien tietää, että kiristyvän sensuurilainsäädännön takana, eivät ole oletetun vihan kohteet, vaan ihan kotimainen vihervasemmisto. Se näkyy ilman fantasia-analyysiakin. Minä ja ripeä kirjeenvaihtokaverini Illmanin Mikko ainakin tiedämme mihin noita nyt Kimmo Kiljusen aloitteesta Tuija Braxin toimesta entisestään kiristyviä sensuurilakeja on tähän asti käytetty: Poliittiseen sensuuriin ja leimaamiseen tietenkin, sehän vihreälle vasemmistolle on lakien tarkoitus.

Omission comission

Euroopan Unionin komissio on unohtanut kristilliset juhlapyhät brittiläisille kouluille jaettavasta kalenterista kertoo Daily Teleghraph. Jotkut jaksavat toivoa, että kyseessä olisi vain unohdus, mutta tuskinpa vain on. Muiden uskontojen pyhät päivät oli muistettu tunnollisesti mainita.

Merry Season´s Greetings EU!

Vanhaa


Valtakunnansyyttäjän yllättävä kirje sai siis minut kaivamaan esille kaksi vanhaa, jo unohtamaani kirjoitusta. Erityisesti muurahaispesän takaa vilkuttava Hillary Clinton miellytti. Se oli niitä aikoja, kun vielä uskoin hänen ja Mitt Romneyn olevan vastakkain USA:n presidentinvaaleissa, tai aikoja jolloin toivoin hänen tulevan lyömään republikaanien huonon valinnan.

Sitten kahden linkin kautta törmäsin vanhaan kirjoitukseeni politiikoista:

Minusta kansalaisilla on oikeus olettaa, että poliitikot todella vastaavat rehellisesti kysymyksiin. Ei siitä mitään tule, jos joutuu arvaamaan mitä mieltä kukin on.

Niinistö itse on myös korostanut presidentin asemaa mielipidejohtajana. Mies, joka ei kykene näkemään maahanmuuttokysymystä koko Euroopan kannalta kohtalokkaana kysymyksenä, vaan pitää sitä jonkinlaisena mielikuvajuttuna ei ole sopiva presidentiksi, jos yleensä mihinkään yhteiskunnalliseen virkaan. Ainakin itse oletan siis, että Niinistö on tosissaan ja haluaa lisätä mahanmuuttoa Suomeen, koska se rikastuttaa suomalaista kulttuuria.

Ellei Niinistö ole tosissaan hän ainakin haluaa ääniä ihmisiltä, jotka ajattelevat noin. Mielipidejohtajalle taas ei oikein istu se, että esiintyisi oman mielipiteensä vastaisesti saadakseen ääniä.

Niin tai näin. Jokainen voi tietysti punnita itsekseen kannattaako tuollaista miestä äänestää.


En äänestänyt Niinistöä, mutta en Halostakaan. Nykyisin olen muuttanut jonkin verran mieltäni Niinistöstä, , ja saattaisin äänestääkin häntä paitsi, jos hän toteaa uudelleen maahanmuuton rikastavan suomalaista kulttuuria pyrkiessään presidentiksi. Yleisesti asioiden pitäisi kuitenkin olla noin. Poliitikkojen puheet pitäisi ottaa sellaisina, kuin ne on puhuttu.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Meemi meemi

Luin pitkästä aikaa Kymin hereetikkofilosofin Rauno Räsäsen tekstejä. En ota kantaa, koska mitään lausumia hänen puhdasoppisuutensa takaamiseksi ei ole mahdollista saada.

Uskokaa nyt kuitenkin, että mitään meemejä ei tosiaankaan ole. Meemit ovat siinäkin mielessä huono idea, että niihin turvaaminen irrottaa kulttuurievoluution biologiasta ja historiasta altistaen siten ajattelun puhtaan ideologiseksi tavalla, jossa todellisuutta ja ideologiaa ei enää osata erottaa toisistaan. Sellainen on vaarallista.

Kommentti keskusteluun

Ihan ensimmäiseksi uusille lukijoille: Oleellinen on tuossa oikealla :)

Hommassa on keskustelua Sisu-jutusta:

Linkki

Totta kai Sisu on jatkumoa jostain. Teemu Lahtinen itse asiassa kertoo siitä haastattelussa. Itse väittäisin, että se on jatkumoa yleisestä kommunismin vastaisuudesta, joka toki oli Kekkosen aikaisissa kouluissa häpeällistä, mutta ei välttämättä lainkaan väärässä ja siitä vanhemmasta, kansainvälisestä kansallismielisestä ajattelusta, joka korosti kaikkien kansojen itsemääräämisoikeutta. Monet pitävät kyseistä periaatetta vielä nykyäänkin suuressa arvossa.

Kommunismin vastaisuudesta sen verran, että vaikka Suomi säilyi sosialistiselta imperialismilta, niin monet muut kansat eivät säilyneet. Eikä tietenkään mikään kosolalaisuus edustanut valkoista, kommunismin vastaista Suomea millään monopolilla. Jos näin olisi pitäisi todeta, että Neuvostoliittoon paenneet kommunistijohtajat olivat yksin punaisten edustajia ja kaikki muut punaiset heidän kätyreitään, mikä taas olisi neljännen polven punakaartilaiselle jo selkeä loukkaus :)

P.S.

Kommentoidaan nyt vielä, että mitä hommia Sisu teki. Valitettavasti - tai joskus onneksi :) - kaikki ei säily verkossakaan, mutta esimerkiksi tämä:

Kukkia kriittisille

Oli sinänsä aivan merkittävää työtä aikana, jolloin noista asioista ei yksinkertaisesti Suomessa puhuttu. Myös esimerkiksi Muhammed-pilakuvien julkaiseminen oli tukena Ruotsindemokraattisen verkkosivujen sulkemiselle oli merkittävä juttu suomalaisen sananvapauden kannalta. Erityisesti, kun muistetaan se, että Suomi oli ainoa läntisen Euroopan maa, missä mikään lehti ei kuvia julkaissut.

Hidasta, mutta niin varmaa

Pakko kehua pitkästä aikaa valtiota. Lähestyin heinäkuussa 2008 valtakunnansyyttäjän virastoa seuraavan aiheen merkeissä: 1 ja 2. Tänään sitten sain kauan odottamani vastauksen. Se oli lievä pettymys, koska valtakunnansyyttäjän virasto selkeästi kieltäytyi ryhtymästä kriitikokseni, mutta toisaalta onhan tässä muutenkin havaittu, että mitään tason nousua tuskin olisikaan odotettavissa.


Päätös 21.12.2010
Dnro 10/92/08
Markku Stenholm

Valtakunnansyyttäjänvirastoon 14.7.2008 lähettämänne kirjoitus Julkaistavien tekstien laillisuus
Te olette kirjoituksessanne kertonut olevanne huolissanne laittomien kirjoitusten leviämisestä internetissä, ja että haluatte itse toimia lain edellyttämällä tavalla. Olette pyytänyt, että tekstienne laillisuudesta annetaan täst'edes selkeä lausunto ennen kuin julkaisette ne sivuillanne. Olette pyytänyt joko julkaisulupaa tai kieltoa syyt eriteltyinä kirjoitukseenne liittämiinne kahteen tekstinäytteeseen, viiden arkipäivän kuluessa.

Suomen perustuslain (11.6.1999/731) 12 §:n mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä tarkoittaa muun muassa, että viranomaisten ylläpitämä ennakkosensuuri on maassamme kielletty (sivuutan nyt lain tarkoittamat lasten suojelemiseksi välttämättömät rajoitukset). Viranomaisilla on sitä vastoin oikeus puuttua lainvastaisten ilmaisujen levittämiseen jälkikäteisin, lailIisin ja suhteellisuusperiaatteen kannalta hyväksyttävin toimenpitein.

Jos haluatte etukäteen selvittää kirjoitustenne levittämisen laillisuus pyydän, että käännytte asianajajan tai vastaavan lakimiehen puoleen.

Kirjoituksenne ei anna aihetta valtakunnansyyttäjän toimenpiteisiin.

Valtakunnansyyttäjän valtuuksin
vaItionsyyttäjä
Mika Illman

maanantai 20. joulukuuta 2010

Rohkeus

Iloinen ja hieno uutinen Varissuolta: Maahanmuuttajakoulussa vietettiin perinteinen joulujuhla. Silti tuntuu hieman oudolta, että Enkeli taivaan laulamista pidetään rohkeana. Tai onhan kauniin laulun laulaminen aina rohkeaa, mutta siis yhteiskunnallisesti rohkeana. Oi aikoja, oi tapoja!

Maahanmuuttokriitikko

Timo Vihavaisen haastattelu Suomen Kuvalehdessä: Tukholman isku oli viharikos.

Vihavainen huomio sen oleellisen asian, että maahanmuuttopolitiikassa pitäisi keskittyä muuton määriin. Työn ja ihmissuhteiden kautta tapahtuva maahanmuutto on jo itsessään sopeuttavaa, mutta se on vain pieni osa Suomeen nykyisin suuntautuvasta maahanmuutosta. Koska ei ole olemassa sellaisia kriteerejä maahanmuuttajien valinnalle, jotka eivät olisi "syrjiviä" maahanmuuttajien määrä tulisi rajoittaa sellaiselle tasolle, että maahanmuuttajat sopeutuisivat ja assimiloituisivat suomalaiseen kulttuuriin. Itse asiassa olisi aivan hyvä idea pysäyttää humanitaarinen maahanmuutto kokonaan.

Länsi laajemmin voisi myös aivan rauhallisesti kokeilla vastavuoroisuutta islamin kanssa. Ellei islamilaisessa maailmassa saa rakentaa kirkkoja, ei länteenkään, jonka kulttuuriperintö on kristillinen, pitäisi saada rakentaa moskeijoita.

Rukoileminen kielletty

Helsinkiläinen kuntosali on kieltänyt rukoilun ja vähemmistövaltuutettumme on siunannut päätöksen. Toivottavasti tapa ei leviä; en nimittäin ainakaan itse uskalla millään lähteä yli 100 kg:n tempaukseen tekemättä ristinmerkkiä.

Politiikkaa

Rupeanpa spammaamaan tänne politiikka, koska sananvapauteni varsinaisilla, avoimilla poliittisilla keskustelupalstoilla on väliaikaisesti riistetty. Pertti "Veltto" Virtanen kertoo rakkaassa Yleisradiossamme, että PS:n jäseniä ei kannata äänestää, koska he muka hajottaisivat puolueen. Tämä on kummallista. Satun tietämään, että eivät hajottaisi. He myös suosittelevat äänestämään PS:n ehdokkaita toisin kuin Pertti "Veltto" Virtanen. Itsehän en todellakaan ole mikään kriitikko, mikä kai nyt viimeistään on huomattu, joten pidän tuollaista suosittelevaa mallia käydä vaalikampanjaa parempana, kuin Virtasen mallia.

Muuumi muumi

Suomen Sisu

Suomen Sisu on neljän perustajajäsenensä vuonna 1998 perustama kansallismielinen kansalaisjärjestö. Sen tarkoituksena oli ja on edelleenkin koota yhteen kansallismielistä ajattelua ja toimia eräänlaisena keskuksena, jonka ympärille hyvinkin eri tavoin ajattelevat kansallismieliset voisivat kokoontua. Kaiken aikaa kyseessä onkin ollut enemmän keskusteleva ja ideoiva yhteenliittymä, kuin varsinaisesti tiukan ohjelmallisia tavoitteita ajava järjestö. Keskusjohtoisuus on ollut kaikesta toiminnasta kaukana.

Sisun julkisuuskuva, sikäli kuin sellaista on, on järjestöä tunteville hyvin outo ja vieras; itse asiassa se on suoraan sanottuna väärä. Silloin harvoin, kun Sisua on järjestönä käsitelty mediassa siitä ei ole tiedetty mitään, eikä keneltäkään asioista tietävältä ole vaivauduttu mitään kysymäänkään. Toimittajille on riittänyt oma ennakkoasenne jostakin äärioikeistolaisesta ja fasistisesta järjestöstä, jota sitten on ryyditetty kansallismielisyyden usein vainoharhaistenkin vastustajien näkemyksillä. Tuollaisesta lähestymistavasta voi hakea hyviä esimerkkejä viime kunnallisvaaleja edeltäneestä ja välittömästi sen jälkeisestä kirjoittelusta. Nykyään lehdissä taas väläytellään harhaluuloja Sisusta jonain PS:ään soluttautuneena ääriryhmänä, jolla on tavoitteena kaapata valta eduskunnassa. Tuollaisia uskomattomia väitteitä todellakin heitellään, eikä siis ole viattoman skribenttinne vika, että median kautta tuollaista hölmöä kuvaa muodostuu. Se on tietysti huomattava, että yksittäisiä Sisun jäseniä media on aina silloin tällöin, ja ehkä useimmitenkin, kohdellut ihan asiallisesti ja Sisu onkin hiljaisesti ja huomaamatta profiloitunut julkisuudessa enemmän jäsentensä toiminnan kautta, kuin itse järjestönä.

Teemu Lahtinen on yksi Sisun neljästä perustajajäsenestä, pitkäaikainen puheenjohtaja ja ehkä koko järjestön tähänastisen historian keskeisin hahmo. Häneltä on hyvä kysellä millainen järjestö Sisu todellisuudessa on.

Muistaakseni melko alusta asti Sisu muodostui ajatuksiltaan hyvin hajanaiseksi ryhmäksi. Itse taisit olla hyvin vahvasti isänmaallinen ja perinteisesti suomalaismielinen? Turhauttiko näkemysten moninaisuus koskaan?

Ei moninaisuuden vuoksi, mutta "skenen maturiteetti" kyllä näkyi niin, että suvaittiin hyvin laajoin seinin ja katoin kaikkia näkemyksiä, jotka katsoivat jollakin tavalla kuuluvansa yhteen. Siinä yhteydessä tuli tutustuneeksi myös henkilöihin ja ryhmiin, jotka omaan koherentin oloiseen ja vakaaseen maailmankatsomukseensa perustuen kovin määrätietoisella tavalla vaikuttivat koko liikkeen peruslinjauksiin. Sisäinen heterogeenisyys on kuitenkin ollut vahvuus, sillä se on luonut sen keskustelevan ilmapiirin, jota ei olisi syntynyt yksituumaisessa ympäristössä. Nyttemmin alussa vahvasti vaikuttaneet meemiblokit ovat jääneet kasvussa jälkeen laajempaa ja suosiotaan viime vuosina voimakkaasti kasvattanutta populaarilinjaa. Tavallaan tämä on aivan luonnollinen kehityskaari.

Jos muistelee aikoja 2000-luvun alussa, niin silloin kansallismielisyys ja varsinkin nationalismi olivat melkein kirosanoja, joiden sisältöä ei lainkaan tunnettu. Myös nationalismin tutkimus tuntui laahaavan vuosikymmeniä ajasta jäljessä jossain 60-luvun juoksuhaudoissa. Tämä tilanne on kyllä parantunut. Lasketko sitä Sisun ansioksi?

Ehdottomasti. 1990-luvun suomalainen nationalismi sai alkupääomakseen vuonna 1944 haudatun aatemaailman ja kylmän sodan aikaisten originellien marginaalipuuhastelijoiden perinnön. Tällöin kaikki kertasivat jotain historiallista vaihetta tai jatkumoa ja meidän uuden polven edustajien silmissä tuossa perimässä näyttäytyi elementtejä, joista ei ollut uudessa maailmassa selviytymiseen. Suomen Sisu lähti uudelleenperustamisensa yhteydessä täysin itse määrittelemistään lähtökohdista tavoittelemaan suunnannäyttäjän asemaa kansallismielisessä yhteisössä. Muutamassa vuodessa se oli sen saanutkin ja käytännössä katsoen imenyt vanhat ja raihnaiset puulaakit kuiviin. Kaikkia tilanne ei tietysti ole miellyttänyt.

Vastoin odotuksiani Sisun sisälle ei ole järjestäytynyt tarkkarajaisia tai hahmoteltavissa olevia porukoita, vaikka organisaatiorakenne on suunniteltu kestämään sellaiset. Ehkä se on syyn seuraus? Rakenteen vapaus on mahdollistanut yksilöiden väliset yhteydet ja niistä kumpuavan spontaanin toiminnan, joten alaorganisaatioille ei oikein ole ollut kysyntää.

Sinänsä Sisulla jo iät ja ajat olleet asiat ovat tulleet aivan viime aikoina mukaan valtavirtaan, ja katson, että Sisulla ja erityisesti sen aktiivisilla jäsenillä on ollut tässä aivan ratkaiseva rooli. Uskallan sanoa, että ilman Suomen Sisua tuskin olisi
Hommafoorumia, Scriptaa tai Nuivaa vaalimanifestia, sen enempää kuin muiden puolueiden nuivia siipiäkään tai Muutos 2011-puoluetta. En toki väitä, että kunnia näistä kuuluisi yksinomaan Suomen Sisulle, mutta suuri merkitys Sisulla on ollut.

Taisit olla ensimmäisiä Sisun jäseniä, joka liittyi Perussuomalaisiin. Miksi liityit?

Ehkäpä ensimmäisiä, mutten ensimmäinen kuitenkaan. Koko 2000-luvun alun ajan eräs jäsenemme oli ollut mukana Perussuomalaisissa ja ahkerasti suositellut puoluetta. Meillä Sisussa oli muotoutunut poliittiseksi strategiaksi sellainen visio, jossa jokaista puoluetta pyritään ohjaamaan haluamaamme suuntaan, mutta jossa yksi on kansallismielisyydessään yli muiden. Suosittelin jäsenistöä aktivoitumaan kukin siihen puolueeseen, joka muuten parhaiten vastaisi omia näkemyksiä, mutta itse pysyin puolueettomana. Muistan kuinka vielä vuonna 2003 olin esittämässä kovaakin kritiikkiä Perussuomalaisia kohtaan silloisiin linjauksiin ja painotuotteisiin perustuen.

Tilanne muuttui kesästä 2004, jolloin Perussuomalaiset julkaisi uuden esitteen, jossa pari pahasti närästävää kohtaa oli korjattu varsin myönteisiksi. Tällöin olin tarkkailijana Järvenpäässä puolueneuvoston kokouksessa ja siellä käytyjen keskusteluiden perusteella aloin tuntea mielenkiintoa puoluetta kohtaan. Espoossa saatoin ottaa kunnallisvaaleihin osaa aitona sitoutumattomana, mutta kampanjan aikana ja viimeistään vaalien jälkeen aika oli kypsä liittymiseen. Alkuun rivistössä oli vähän hankalaa kun puoluejohdon uudet linjaukset eivät olleet vielä jalkautuneet jäsenistöön, mutta jo muutaman vuoden ajan olo on ollut varsin kotoisa.

Miten näet, onko kansallismielisyyteen tavallaan sisäänrakentunut moniäänisyys siinä mielessä, että päivänpoliittisissa kysymyksissä kansallismielisten kesken voi olla suuriakin näkemyseroja?

Vähän tätä tuli jo sivuttuakin, mutta kysymys on hyvä. Kansallismielisyyteen universaalina maailmankatsomuksena moniäänisyys kuuluu erottamattomana osana, mutta sen yksittäisiin kansallisiin sovelluksiin se ei automaattisesti ole kuulunut. Pääsääntöisesti kansallisia liikkeitä on kautta maailman leimannut tietynlainen yksituumaisuus ja sen seurauksena yksitotisuus. Meillä on aina ollut hauskaa ja huumori on kuulunut sisulaiseen toimintamalliin aina. Huumori on varmaankin ollut yksi sisäistä monimuotoisuutta tasoittanut tekijä ja toisaalta tämä traditio on kasvanut korkoa liikkeen kasvun myötä, minkä huomaa hyvin Hommaforumilla, kuten sen edeltäjässäkin, Jussi Halla-ahon vieraskirjassa.

Esimerkiksi talouspolitiikassa liikkeen sisällä on ollut aina varsin suuri vaihtelevuus. Mukana on ollut koko sarja kansallismielisiä aina kommunistista libertaariin. Lainatakseni erästä varsin vasemmistolaiseksi identifioitunutta ajattelijaamme jostain kymmenen vuoden takaa: "Tärkeintä on ensin pysäyttää kansainvaellus, sen jälkeen voimme tapella keskenämme siitä millaista talouspolitiikkaa tulisi harjoittaa." Tällä hetkellä liikkeen talouspoliittinen valtavirta on varsin liberaali ja vasemmistolainen siipikin on omaksunut sosiaaliliberaalin suuntauksen.

Millaisena näkisit Sisun tulevaisuuden?

Suomen Sisu on saavuttanut ne käytännön tavoitteet ja ylikin, jotka järjestö johdollani aikoinaan asetti. Siinä mielessä järjestö on murrosvaiheessa ja etsimässä uutta roolia. Puoluepolitiikassa Sisun ajamat asiat ovat tulleet osaksi poliittista prosessia, niin maahanmuutto-, monikulttuurisuus- kuin kielikysymyksissäkin ja apajille on tullut monta toimijaa. Vaikka Sisu onkin omalla työllään ansainnut alfa-järjestön aseman, ei sen itsensä kannalta ole hyväksi tuudittautua siihen, vaan mieluummin aloittaa joku uusi rintama. Kestää varmaan aikansa, ennen kuin tämä suodattuu esiin, joten en ole huolissani. Meillä on vuosikausien ajan yhdistystoiminnan perusrutiinit jääneet vanhoihin pienen yhdistyksen toimintamalleihin ja kehityksestä jälkeen ja nyt onkin hyvä suvantovaihe kehittää järjestöä sisäisesti samalla kun uusi visio kypsyy. Harmi, että jäsenistössä laakereilla lepäävä suvantovaihe koetaankin jopa taantumaksi. Nyt pitäisi hioa ja säätää konetta, jotta sillä voidaan taas kilpailla kun kausi avautuu.


Noin siis Teemu Lahtinen. Nykyisin, kun puoluepoliittisesta kentästä on löytynyt mahdollisuuksia vaikuttaa ja edistää kansallismielistä linjaa Sisu onkin pyrkinyt siirtämään toimintaansa painopistettä enemmän kansallismielisen kulttuurijärjestön suuntaan ja jättämään poliittisen toiminnan vähemmälle huomiolle. Aiemmin keskeisten vaikuttajien kiireellisyys politiikassa on ehkä pitänyt toimintaa hieman hiljaisempana, mutta toimintaa on kuitenkin koko ajan ollut ja sen uusia suuntia on pyritty visioimaan. Nykyinen puheenjohtaja Paula Päivike on ollut toimessaan reilut kaksi vuotta.

Miten kiinnostuit kansallismielisyydestä ja Sisun toiminnasta?

Tähän vaikuttivat varsin paljon muiden ennakkoasenteet Sisua kohtaan. En tiennyt Sisusta mitään ennen kuin eräs ystäväni valittiin puheenjohtajaksi. Ehkä eniten haluuni ottaa selvää yhdistyksestä, vaikutti toisen ystäväni hyvin negatiivinen reaktio, kun mainitsin kyseisestä puheenjohtajavalinnasta. Oliko todella kyseessä jokin pahisorganisaatio? No eipä tietenkään. Mitä enemmän ja useampiin yhdistykseen liittyviin asioihin tutustuin, en voinut kuin todeta, että ”kerrankin joku ajattelee myös suomalaisia”.

Nykyään kaikki paitsi harvat ja valitut näyttävät olevan ehdokkaina vaaleissa, millainen sinun poliittinen näkemyksesi on?

Ehkä kuulun niihin harvoihin ja valittuihin. En näe mitään periaatteellista estettä sille, miksen lähtisi mukaan politiikkaan. Olen kuitenkin todennut, että muiden asioista huolehtiminen on ehkä turhan stressaavaa tällä hetkellä ja haluaisin ainakin saada oman elämäni ensin järjestykseen (eli valmistua ja ryhtyä tekemään oikeita töitä).

Tämä nyt ei vastannut lainkaan kysymykseen poliittisesta näkemyksestä. Siinä onkin toinen hyvä syy olla lähtemättä politiikkaan. Poliittiset näkemykseni nimittäin vaihtelevat niin suuresti sitä mukaan, kun kuulen uusia hyviä perusteita tietyille näkemyksille. Politiikassa olisin vain ”tuuliviiri”, joten mieluummin pysyn äänestäjänä.

Koetko, että Sisu pystyy edelleen jatkamaan puoluepolitiikasta riippumattomana järjestönä?

Eipä tule mieleen mitään syytä, miksi Sisu olisi riippuvainen mistään poliittisesta järjestöstä. Sisun rahoitus tulee suurimmalta osin jäsenmaksuista ja lisäksi esimerkiksi tuotemyynnistä. Meillä ei ole mitään toimitilaa, eikä juuri muutakaan omaisuutta. Järjestömme on hyvin pitkälti jäsenistömme varassa ja näin on tarkoitus olla tulevaisuudessakin.

Miten sinä näet Sisun aseman ja merkityksen tulevaisuudessa?

Olemme pohtineet isommilla ja pienemmilläkin porukoilla sitä, mikä Sisun tarkoitus on nyt ja tulevaisuudessa. Itse koen tärkeimpinä esiin tulleina asioina suomalaisten itsetunnon kohottamisen ja oman kulttuurin ymmärtämisen. Olisi tärkeää pystyä tunnistamaan ne asiat, joista kukin on omassa kulttuurissaan ylpeä. Tätä varten on myös ymmärrettävä, mitä se oma kulttuuri on.

Silloin tällöin esimerkiksi lehdissä saattaa lukea, ettei suomalaisilla muka olisi mitään kulttuuria: ”Kaikki on lainattua.” Mutta tämähän pätee mihin kulttuuriin tahansa. Ehkä kansainvälisyys todella auttaisi tässä ongelmassa. Vaikkei minulla itselläni ole ollut vaikeuksia ymmärtää, että suomalaisilla todella on oma kulttuurinsa, syvensi työharjoittelujakso Aasiassa ymmärrystäni. Jotenkin tämän kaltainen ymmärrys pitäisi saada leviämään.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että on tunnustettava myös ne huonot puolet omassa kulttuurissaan ja elämässään. Tämän vuoksi on mielestäni tärkeää, että ihmiset voisivat keskustella keskenään heidän elämäänsä koskettavista asioista. Sisu voisi olla se kanava, josta keskustelukumppaneita löytää.

Suomen Sisu voisi lisätä sitä yhteisöllisyyttä, joka ainakin osalta ihmisistä on kadonnut jonnekin.

Kiitoksia haastatteluista!

Sisun yli 10-vuotisen historian aikana, elleivät asiat radikaalisti, niin ainakin suhtautuminen kansallismielisyyteen on siis muuttunut ja ymmärrys asiasta kasvanut. Kansallismielinen kanta voidaan jo ymmärtää myös median kautta tapahtuvassa keskustelussa, eikä sana ole enää politiikassa kirosana, vaan kansallismieliset itse osallistuvat avoimesti politiikkaan eri puolueissa. Kuten Paulan ja Teemun haastatteluista havaitsi ollaan kuitenkin perusasioiden äärellä. Niissä on jotain, joka on yhtä aikaa sekä pysyvää, että alati muuttuvaa, joten aiheesta riittää perusteltua ja perustavaa laatua olevaa keskusteltavaa varmasti aina hamaan tulevaisuuteen.

Jätämme Paulan ja Teemun viihtyisään kahvilaan ja suuntaamme matkamme, luonnollisesti apostolinkyydillä, lumisessa ja hyvin kauniissa Helsingissä kohti Kaivopuistoa. Eiran kaupunginosassa olemme törmätä kadun toiselta puolelta hysteerisenä hyppelehtivään naiseen ja häntä sinne väistäessämme sitten törmäämmekin Sisun ehkä tunnetuimpaan jäseneen

Jussi Halla-aho?

Niin?

Oletteko Suomen Sisun salainen johtaja, jota kaaderit sokeasti seuraavat?

En.

Kiitoksia haastattelusta!

Tää on teille merkiksi



Mnulla ei itse asiassa ole mitään muuta sanottavaa.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Mystiikkaa

Tullessani messusta ja kävellessäni kylmässä olivat Kouvolan hyvät ihmiset kokoontuneet kaupungintaloa vastapäätä sijaitsevan koulun pihalle. He lauloivat Enkeli taivaan. Se oli uskomattoman kaunista. Luulin ohikiitävän hetken, että on syttynyt konservatiivinen vallankumous.

Lopetan kiroilun

Edelliseen postaukseeni liittyen haluan selittää:.Viestini, jonka ansiosta sain ikuiset bannit Hommafoorumille, oli törkeä ja epäselvästi muotoiltu. Sen tarkoitus oli kuitenkin seuraava: Kyseessä oli vastaus toiseen viestiin ja esitin, tai yritin esittää omassa viestissäni, että ihan hyvin voi arvostella. Käytin viestissä alatyyliä ja kiroilin. Pyydän tätä anteeksi.

Jos joku luulee, että minulla olisi jotain kyseisen foorumin modeja vastaan, niin hän on väärässä. Hermostuin aikanaan foorumin uskontokeskusteluun ja lopetin ylläpitämisen ovet paukkuen. Tästä on syntynyt ihan ilmiselviä väärinkäsityksiä. Koin sitten sen, että minua ei huolittu takaisin modeksi hetken aikaa loukkaavana. Ilmoitin myös tästä.

On ehkä lapsellista kirjoittaa tällaista, mutta ellei oltaisi lapsellisia, ei olisi koko internettiä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Hommaforum

Homafoorumilla on sellainen ketju kuin  "Opettaja, opettaja toi mode kiusaa minua" Siis ihan oikeasti, en ole itse keksinyt tätä. Kirjoitin sinne, koska siellä arvostellaan yksittäisiä modeja, että koko moderaatiotiimi voisi yleisesti ja yhtäläisesti haistaa pitkän ja kanootinmuotoisen vitun. Mielestäni ihan asiallista kritiikkiä :)

Tämän vuoksi sain sitten banit kyseiselle foorumille. En sano mitään pikkusieluisuudesta, natsikyttäämisestä ja muusta sellaisesta, kunhan vain totean, että näin on.

maanantai 13. joulukuuta 2010

No niin, asiaan.

Athletic Club siis voitti eilen kautensa yllättävän hyvin aloittaneen Espanyolin 2 - 1. Normikotivoitto.

Vaikka raportointi onkin tänä kautena työn, levon, sairauden ja meditoinnin vuoksi sekä pahasti myöhässä, että varmasti satunnaisempaa kuin viime kautena, niin niille, jotka seurasivat viime kauden jännitysnäytelmää ne kuumat kuukaudet, jotka se kesti, kertonee pelkästään se ketkä pelaajat ottelussa olivat mukana sen mikä on Athletic Clubin tila tällä hetkellä. Joten sen enempää joukkueen tilaa kommentoimatta: Iraizoz, Toquero, Koikili, Amorebieta, San José, David López, Llorente, De Marcos, Gabilondo, Raúl, Susaeta, Iraola, Orbaiz, Gurpegi, Javi Martínez, Igor Martínez, Muniain and Aurtenetxe. Valmentajanahan jatkaa edelleen Joaquín Caparrós uskomattoman pätevine taustajoukkoineen.

Sarjataulukko 15 kierroksen jälkeen ( Valencia ja Osasuna pelaavat vasta tänään )

1. Barcelona 40
2. Real Madrid 38
3. Villarreal 30
4. Espanyol 28

5. Valencia 24
6. Atletico Madrid 23

7. Getafe 23
8. Athletic Club 22
9. Real Sociedad 22
10. Mallorca 21
11. Sevilla 20
12. Hércules 18
13. Deportivo 17
14. Racing 17
15. Osasuna 15
16. Levante 15
17. UD Almeria 13

18. Málaga C.F. 13
19. Sporting 11
20. Zaragoza 9

Eli tilanne tässä vaiheessa on mitä mainioin eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö Athletic olisi kauden päättyessä vähintään nyt kuuden parhaan joukossa ja siten eurokentillä. Puhtaasti urheilullisesti ajatellen joukkue on edellä Real Madria ja Barcelonaa, mutta pepsikapitalismin, valtiollisen korruption, rikollisen rahanpesun, kiinalaisen vedonlyönnin ja muiden vastaavien epäurheilijamaisten ansioiden vuoksi nuo kaksi seuraa tietenkin dominoivat liigaa, joten kolmas sija olisi paras mahdollinen sijoitus tällä kaudella. Vuodet kuitenkin vierivät ja joskus vielä oikeus voittaa.

Lopuksi on syytä huomioida, että myöskin perinteinen, täksi kaudeksi täysin oikeutetusti takaisin liigaan noussut, baskijoukkue Real Sociedad on aloittanut kautensa hyvin.

Seuraava ottelu lauantaina 18.12 klo 19:00 Suomen aikaa vieraissa Levantea vastaan. En kehota ketään lyömään vetoja, en itsekään lyö koska se on syntiä, mutta 0 - 2 vierasvoitto on odotettavissa.

Tahaton komiikka 2010. Ensimmäinen palkinto

Palkinto menee yllättäen Helsingin Sanomille:

"teksti ei täytä älymystölle asetettavaa vaatimusta ilmaisun ja ajatuksen selkeydestä ja kritiikin kestävyydestä."

Lauseessa itsessään ei tietenkään ole mitään koomista, mutta kun tietää, että sen tuottaja on Helsingin Sanomat, niin herää heti pieni hymynkare, että miten he pystyvät moista arvioimaan? Sitten kun tietää, että siinä arvioidaan Eero Huovisen kirjaa, niin naurattaa jo ihan vallan, kun voi kuvitella, kuinka Helsingin Sanomien toimitukselle on kerrottu, että eläkkeelle jäänyttä piispaa pidettiin konservatiivina ja kirja pitää arvostella sen mukaan. Se, että Helsingin Sanomissa olisi joku kirkollisiin ja uskonnollisiin asioihin perehtynyt ihminen olisi kai liikaa vaadittu lehdeltä, jonka viime vuosien suurin taistelu kirjallisella alalla on ollut Susanna Ruususen kirjan Pääministerin morsian sensuroinnin ehkäisemiseksi käyty kiihkeä sota. Se vain on kummallista miksi lehti katsoo asiakseen arvostella myös tuollaisia hieman vakavampia kirjoja.

Luterilainen kirkko nyt kaikesta huolimatta on Suomessa vielä todellinen älymystön keskittymä varsinkin, jos sitä Erkon mediaan vertaa. Eero Huovinen taas edustaa ilman muuta älymystöä, jos tässä maassa sellaista on. Ja onhan sitä, mutta sitä ei vain Helsingin Sanomia lukemalla huomaa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Yhteistyötä EU:n rajojen sisällä

Usein valitetaan, että työvoima ei EU-alueella liiku, vaikka se voisi vapaasti liikkua. Koska vapaus ei siis ole ratkaisu kaivataan innovaatioita. Ehdotankin EU:n innovoivimman alueen hallituksen alamaisena, että Suomi pyytäisi Englantia lähettämään kaduillaan näinä päivinä mielenosoituksellisesti riehuvat barbaarit tänne lumitöihin. On itsestään selvää, että heistä ei koskaan ole edistämään mitään sivistystä, joten heidän yliopisto-opiskelunsa ovat turhaa tyhjäkäyntiä ja hukkaan heitettyjä resursseja niin heidän itsensä kuin valtionkin puolelta. Lumityöt ilman koneellisia apuvälineitä taas olisi mitä mainiointa työtä, jossa he pääsisivät toteuttamaan persoonallisia taipumuksiaan. Suomi tarjoisi asunnon, vaatteet, kaksi lämmintä ruokaa päivässä, hieman taskurahaa ja vaikka konserttilipuja kerran, pari kuukaudessa. Vapautuneille kaupungin työntekijöille voisi antaa palkallisen sapattivapaan, jonka aikana he innovoisivat suunnitelman miten kaupungissa tehdään lumityöt talvella. Kaikki voittaisivat.

torstai 9. joulukuuta 2010

Poliittisen kentän puutostauti

Suomen poliittisen kentän vakavin puute on konservatiivisen oikeistopuolueen ja - politiikan lähes täydellinen puute. Suurta konservatiivista oikeistopuoluetta ei yksinkertaisesti ole. En ollenkaan väitä, että eurooppalaistyylinen konservatiivinen politiikka olisi ainoaa oikeaa, mutta sen täydellinen puuttuminen on kyllä valtiollisesti suurestikin ongelmallista.


Matalamielisimpiä esimerkkejä tästä ongelmallisuudesta ovat Kokoomuksen ministeri- ja kansanedustajatasolta tulevat kommentit parannuksen sakramentin merkityksestä ja siitä, kuinka valtion viranomaisten tulisi hallita sitä.

Linkki.

Kanta, jota ministeri Risikko ja kansanedustaja Sarkonmaa edustavat on puhtaasti sosialistinen kanta. On oireellista, että maan suurimmassa oikeistopuolueessa ei tiedetä mikä on rippi, sillä se kertoo sivistyksen auttamattomasta ohuudesta suuressa, perinteisessä puolueessa, joka pitää/piti itseään sivistyspuolueena. Voisi luulla, että puolueesta löytyisi joku, joka kertoo yksittäisille ministereille ja kansanedustajille asiasta, mutta mitä ilmeisimmin ei löydy.

Lyhyen selvityksen ripin olemuksesta ja miten se liittyy tähän poliittiseen vääntöön löytää kyllä helposti myös verkosta:
  "Rippisalaisuudesta puhuvat syvimmällä rintaäänellä monet, jotka vähiten asiaa tuntevat. Heillä tuskin on omaa rippi-isää. Käsitys ripistä taitaa perustua amerikkalaisten elokuvien antamaan yleissivistykseen. Syntyy vastenmielinen vaikutelma, että ministerit saalistavat vakavassa asiassa populistisia irtopisteitä"


Linkki

Ja yksi keskeinen syy tietysti onkin se, että toisin kuin aidosti konservatiivinen eurooppalainen oikeisto Kokoomus on aina valmis tekemään politiikka asialla kuin asialla mikäli se olettaa sen lisäävän kannatustaan. Muita periaatteita ei ole ja mitään sivistyksellisiä periaatteita ei edes tunneta.

Väitän, että keskiverto PS:n jäsen tietääkin tästä kristillisen - ja sitä kautta eurooppalaisen sivistyksen kannalta keskeisestä asiasta enemmän, kuin keskiverto Kokoomuksen jäsen. Ja tämä siitä huolimatta, että PS ei kyllä missään nimessä ole mikään klassinen konservatiivipuolue. Sillä on kuitenkin enemmän konservatiivista sydäntä ja aivoja, kuin Kokoomuksella, jolla on muovikuoret milloin mitäkin asiaa varten, mutta aina sama sosialistinen, valtiojohtoinen sisus. PS:n nykyinen politiikka on kuitenkin ehkä liian tempoilevaa ollakseen vakavasti konservatiivisena politiikkana otettavaa ( vaikka emme kyllä myönnä mitään ;) )

Merkkejä paremmasta on kuitenkin nähtävissä. Kokoomusnuoret ja PS:n nuoret ovat melko selkeästi emopuolueitaan kypsemmissä käsissä tässä mielessä. Tavallaan voikin visioida, että tulevaisuudessa sille pohjalle rakentuisi suomalainen, konservatiivinen oikeisto, jota ei ainakaan noin vuodesta 1970 eteenpäin ole lainkaan ollut.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Roope Ankka

Blogin lukijakunta on tunnetusti vakavaraista, yhteiskunnallisesti arvostettua, mutta siitä huolimatta hienostunutta väkeä. Siksi onkin syytä paljastaa, että blogin skribentit ystävineen ovat lähinnä kurjia kerjäläisiä. Emme kuitenkaan usko äkkirikastumiseen, vaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja siksi perustimme Juho Eerolan tukiyhdistyksen, joka kerää rahaa Juho Eerolan eduskuntavaalikampanjaa varten. Lahjoituksia varten on avattu tili Nordea pankkiin:

Juho Eerolan tukiyhdistys.
FI18 1071 3000 1174 38 tai ( 107130-117438 )
Maksun viitenumerona 2011

Juho Eerolaa voi äänestää vain Kymin vaalipiirissä, mutta periaatteessa Juho Eerolan äänestäminen on tulevaisuutta silmällä pitäen kuin rahan pankkiin laittamista. Näin sitä voi siis harrastaa koko maailma.

torstai 2. joulukuuta 2010

50 kirjaa

Mietiskelin huvikseni 50 kirjaa, jotka olisivat jotenkin muuttaneet maailmaa. Huomasin, että Augustinuksen Jumalan valtio on kirjoitettu reilut 200 vuotta ennen Koraania. Onhan tuo toki ennenkin tiedetty, mutta nyt välähti mieleen, että pelkästään tuo tosiasia riittää kumoamaan sen yllättävän usein esitetyn oudon väitteen, että islam ja islamilainen sivistys olisi noin 600 vuotta kristillisestä, länsimaisesta sivistyksestä jäljessä, eikä muita eroja oikeastaan olisi. Väitteen voi tietysti kumota myös tutustumalla 1400-luvun Euroopan historiaan, mutta näin se on kätevämpää.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Lyhyt katsaus arvoliberalismin ongelmiin

Arvoliberalismi on äärimmäisen latistavaa.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Jyrkähkö tuomio

Lawrence Auster esittää näkemyksensä Wikileaksista: Kaikin tavoin kelju tyyppi.

Itse en ehkä olisi noin jyrkkä, mutta kuitenkin. Aamukahvitelevisiossa Erkki Tuomioja ja Helsingin aikuisten leikkikoulun kansainvälisen politiikan professori keskustelivat wikileaksin uusimmasta tietovuodosta. Yllättäen olin Tuomiojan kanssa melkein kaikesta samaa mieltä. Professori taas oli puhtaan tohkeissaan asiasta ja vaikutti jopa hehkuttavan sitä jonkinlaisena edistyksellisenä iskuna roistovaltio USA:ta vastaan.

Enpä tiedä. Perusteiltaan kyse on kuitenkin vain siitä, että luottamukselliset keskustelut vuodetaan julkisuuteen luottamus rikkoen. Eikä se tietenkään ole oikein.

Koira puri miestä

Uusi Suomi uutisoi Vihreiden ehdokkaan Husein Muhammedin mielipiteistä. Ei ole mikään uutinen, että islaminuskoinen haluaa heikentää kristinuskon asemaa Suomessa, eikä uutinen ole sekään, että hän ei osaa erottaa kolmea melko lailla toisistaan poikkeavaa konservatiivista maailmankatsomusta toisistaan. Hänhän on Vihreän puolueen jäsen, eikä siis tiedä niistä mitään. Juttu kuitenkin uutisoitiin, vaikka Suomessa kuulemma vain niin sanotut maahanmuuttokriitikot saavat äänensä mediassa kuuluviin ilman mitään kritiikkiä.

Kirjoituksesta paistaa selvästi läpi se, että Husein Muhammedista yritetään leipoa esimerkillistä, liberaalia ja maallistunutta muslimiehdokasta vaaleja varten. Kun kuitenkin ollaan Suomessa ja pienen maan resurssit sillä saralla ovat mitkä ovat, niin tässä epäonnistutaan iloisesti ja asialliset puolueet voivat vain kiittää Vihreitä siitä, että mitään pelkoa äänien menettämisestä siihen suuntaan ei ole. Hirsi Ali tai joku muu liberaalien järkevä, kansainvälinen sankari tuskin olisi sortunut edes etäisesti sen suuntaiseen väitteeseen, että islam ei olisi niin kiinnostunut maallisesta vallasta kuin kristinusko. Ja jokainen järkevä suomalainen taas tietää, että sekä Soini, että Räsänen osaavat erottaa politiikan ja uskonnon vähintäänkin kohtuullisen hyvin toisistaan. Perussuomalaiset eivät koskaan ole tehneet ryhmäpäätöksiä omantunnonasioista, sillä ne nyt vain eivät ole kollektiivisia juttuja.

Kristillinen suhtautuminen onkin hyvin erilaista kuin islamilainen ja vihreä kollektivistinen suhtautuminen. Itse esimerkiksi tunnollisena noviisina kysyin kirkkoherralta, jonka mielestä politiikka on vähintäänkin hölmöä ellei likaista, miten pitäisi suhtautua toimintaan, jos puolueessa suhtaudutaan suopeasti aborttiin tai eutanasiaan. Vastaus - ilmeisen ääriuskonnollinen ja laitakonservatiivinen - oli, että mikäli niiden sallimisesta ei ole puoluepäätöksiä ja niitä saa puolueessa vapaasti vastustaa, niin ihan ok.

Uuden Suomen jutun kommenteista pisti silmään Sceves Eliunts - blogi. Maahanmuuttokriittisten kollektivismista tai sen puutteesta kertonee jotain, että minulla ei ole aavistustakaan kuka blogin on julkaissut :)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Työväentalolla tapahtuu



Kovan luokan SAK:lainen rautakoura siinä tuo amerikkalaistyylistä, likasanko vaalikampanjointia Suomeen ja kuvittelee todennäköisesti puhuvansa tunteella CNN:n Larry Kingille. Ei oikeastaan ansaitse kommentteja, koska kyseessä on niin täydellinen tyhmyys. Toisaalta Tapio Tuuri, jonka sivuilta videon löysin kertoi jo kaiken oleellisen.

Hyvä kuitenkin huomata, että SDP:llä ei ole edes aikomusta kiinnittää huomiota niihin asioihin joita PS tuo esille. Tästä syystä kyseistä, pelkkään imagoon keskittyvää puoluetta on tietenkin täysin turha kuunnella, saati äänestää.

Talvi



Loistava talvi. Kuuman teekupin äärellä asemalla sitä jotenkin tunsi lämmintä rakkautta ilmastonmuutosta kohtaan. Sellaiset tylyt kauppakadut, kuin Kouvolan Manski ovat nekin jotenkin edukseen, kun on pimeää ja lunta maassa. Mukavaa kävellä kirkkoon. Innovatiivisena suomalaisena ehdottaisin kuitenkin, että kaupunkien julkisessa valaistuksessa siirryttäisiin elävään tuleen ja öljytuikkuihin. Autot voisi myös aivan hyvin kieltää kaupungin rajojen sisällä ja korvata ne vossikoilla, sillä hevoset ovat jaloja eläimiä. Sellainen olisi kuitenkin ehkä jo liian täydellistä. Innovaationi olisi kuitenkin työllistävä, joten katson täyttäneeni maabrandityöryhmän minulle asettamat tehtävät.

Junassa luin Poen kertomuksia. Soikea muotokuva oli kaunis ja ilmeisesti myös usein täyttä totta.

Wikileaksin annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jäämättä sen kummemmin miettimään niitä asioita, sillä eivät ne ole minun korvilleni tarkoitettuja. Kuitenkin toistan sen saman minkä ennenkin, että ihan intuitiivisesti tuntuu siltä, että Iranin voimistuminen islamilaisen maailman sisällä voisi olla koko maailman kannalta hyvä juttu. Näin nimittäin luki Ilta-Sanomissa:

Asiakirjoista selviää, että Saudi-Arabian kuningas Abdullah on useasti kehottanut Yhdysvaltoja hyökkäämään Iraniin, jotta maan ydinohjelma saataisiin pysäytettyä. Yhdysvaltain puolustusministerin Robert Gatesin kerrotaan kuitenkin arvelleen, että sotilaallinen isku viivyttäisi Iranin ydinasehanketta korkeintaan 1-3 vuotta.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Nimenomaan näin



Jos tuohon vielä liitettäisiin se, että erilaisia hörhöileviä vasemmistohippejä - paitsi minua, joka sitä paitsi olen kaiketi oikeistohippi - napautettaisiin karttakepillä sormille, niin voisi sanoa, että kaupunkitila on viimeinkin otettu haltuun.

Reclaim the Streets!

lauantai 27. marraskuuta 2010

Sosiaalisten innovaatioiden piilaakso

Tervehdin tänään naapurin mummoa. Juttelimme niitä näitä ystävälliseen, lämpimään sävyyn. Ovestani käveli myös sisään kahden naapurin mukana niin kallis ja tyylikäs talvitakki, että en olisi itse viitsinyt sellaista edes ostaa. Ihmeellistä? Ei tosiaankaan. Kaiken tämän on tehnyt mahdolliseksi Suomen maabrandityöryhmän eksentrisen ilotullitteisesti räjähtelevä, uusiin luomispotentiaalin kohdeavaruuksiin tunkeutuva raportti, jonka ihmiset ovat ottaneet omakseen. Olkaamme brandityöryhmälle ja sen ikuisesti iloiselle asettajalle erityisen kiitollisia tästä.

Lukijoilta pitää tietysti pyytää anteeksi, että en malttanut olla linkittämättä tuohon. Se ei ole heikkohermoisille. Totuuden oivaltaminen alkaa kuitenkin usein häpeästä ja huonouden tajuamisesta. Tuon raportin luettuaan ei voi kuin ihmetellä miten olemme yhden sukupolven aikana onnistuneet tekemään sivistysvaltiosta matalamielisen aikuisten leikkikoulun. Ja siinä ihmettelyssä voi sitten hyvinkin olla uuden ja järkevämmän valtiollisen ajattelun siemen.

TEHTÄVÄ MARTTALIITOLLE:
Aikuispakkaus
Lähes jokaisesta suomalaisesta kodista löytyy neulaa, lankaa, ruuvimeisseli
ja vasara. Monelta puuttuu kuitenkin taitoa niiden käyttöön.
Marttaliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa voisi
kasata aikuispakkauksen, jonka avulla jokaiselle 18 vuotta täyttävälle
suomalaiselle annetaan ohjeet näiden välineiden käyttöön.
Parhaat suomalaiset sarjakuvapiirtäjät tilataan tekemään hauskat ja
helposti ymmärrettävät ohjeet perustaitoihin: miten ompelen napin,
korjaan pyöränkumin ja kiinnitän taulun seinään. Näin käsillä tekemisen
taidot kohenevat ja korjausvälineet tulevat hyvään käyttöön.

Äiti, miten tästä sosiaalisesta piilaaksovaltiosta pääsee pois?

perjantai 26. marraskuuta 2010

Oleellisin brandityöryhmän raportista

Päivän Kymen Sanomat raportoi Suomen brandityöryhmän raportin julkistamistilaisuudesta. Lehden mukaan ulkoministeri Alexander Stubb totesi: "Jengi ei tiedä meistä tarpeeksi."

Miksi pitäisi tietää? On parempi, että valtiosta jonka ulkoministeri kutsuu maailmaa nuorekkaan pirteästi jengiksi tiedetään mahdollisimman vähän. Maailmalla on aina silloin tällöin tapana sanoa intoa täynnä oleville teineille, että pidä nyt se pääsi edes vähän aikaa kiinni. Tässäkin tapauksessa se olisi selkeästi hedelmällisintä ja armeliainta.

Suomalaisuudesta ei tietenkään voi, eikä ole aihettakaan, irtisanoutua, mutta olisi ehkä hyvä ja innovatiivista kehittää jonkinlainen selkeä tapa, jolla voisi maailmalla nopean selkeästi ilmoittaa, että Suomen hallitus ei todellakaan ole minun hallitukseni.

Keskustalainen komsomolnuori kuulee kunniansa



via.

Hammerin juttuun ei ole lisättävää. Ehkä se on hyvä huomioida, että kovat ehdot lainalle voivat hyvinkin olla kovia ehtoja myös lainan takaajille.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kapinaan! Mun tunteet palaa!

"Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan. Jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Tällaista toimintaa ei enää voida hyväksyä ja näin ajattelevia ihmisiä on VALTAVASTI. Liian paljon pahaa on maailmassa aiheutunut sen tähden, että ihmiset ovat olleet hiljaa

Varsin hyvin muistetaan kuinka 1930-luvulla Saksassa juuri näin ulkoparlamentaarisin toimin aiheutettiin pelkoa."

Edellisen on kirjoittanut filosofian tohtori, pitkäaikainen poliittinen vaikuttaja ja pitkäaikaisen pääministerin, joka on kohonnut jo eräänlaiseksi vanhemmaksi valtiomieheksi, vaimo. Kaikessa karussa kauneudessaan - mieleen tulee lähinnä punkaikoihin nostalgisesti palaava Joel Hallikainen - teksti kertoo paljon sivistyksen ohuudesta. Mikäli meillä jotain varsinaista sivistystä onkin, niin ei ainakaan ole mitään sitä tukevaa hierarkiaa.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Stand Up!



Amerikkalainen Stand Up - komiikka matkii humalaisia teinityttöjä: joka toinen sana on v***u. Naurun ja hihityksen määrästä päätellen se ei kuitenkaan ole yhtä hauskaa.

Ihmisten, jotka arvostavat edes jossain rajoissa asiallista käytöstä pitäisi nousta vaatimaan oikeuksiaan ja ottaa julkinen tila haltuunsa. Eihän tästä muuten mitään tule.

Kirkko ja valtio

I

Lopullinen totuus ja väistämättömyys on tietenkin kirkkovaltio, jota hallitsee Kuningas. Tämän tietää jokainen viime sunnuntaina kirkossa käynyt. Se kuitenkin tulee yllättäen aivan politikoimattakin ja sitä ennen kirkon ja valtion suhde olisi pidettävä jotenkin järkiperäisenä. Periaatteessa kirkon riippumattomuus valtioista on mitä tavoiteltavin asia. Suomen luterilaiselle kirkolle ero valtiosta voisi olla virkistävää ja jopa pelastavaa. Silti en oikein pidä nykyisistä vaatimuksista erottaa kirkko valtiosta niin, että sitä sen jälkeen kohdeltaisiin minkä tahansa yhdistyksen tavoin. En yksinkertaisesti näe, että valtionkirkosta olisi mitään oleellista haittaa kenellekään ainakaan valtiollisessa mielessä tarkasteltuna. Kirkko nyt kuitenkin hoitaa monien perinteisten instituutioidensa kautta monia tehtäviä, jotka eron tapahtuessa jäisivät joko puhtaaksi vapaaehtoistyöksi tai valtion hoidettaviksi.

Huomattavan paljon ärsyttää keskusteluissa usein läpi paistava asenne, että eron jälkeen kirkolle ei annettaisi mahdollisuuksia laajentaa autonomiaansa, vaan sen toimintavapauksia pyrittäisiin pikemminkin supistamaan. Asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin. Kirkko, jos sen jäsenet niin haluaisivat, pystyisi melko hyvin hoitamaan täysin kokonaisvaltaisesti sen mitä pidämme hyvinvointivaltion palveluina. Se voisi perustaa omat koulut, omat sairaalat, omat vanhainkodit, omat yliopistot jne...Kysymys mikä oikeus valtiolla olisi estää sellainen kehitys ja sanella esimerkiksi mitä kirkon kouluissa opetettaisiin on ihan relevantti. Väitän jopa, että - täysin teoreettisessa siis - tilanteessa, jossa valtio ja kirkko olisivat täydellisesti erossa toisistaan kirkolla olisi lähtökohdiltaan paremmat mahdollisuudet luoda nimenomaan hyvinvointivaltio, kuin rinnakkaisella, maallistuneella ja kirkottomalla demokratialla.

Ja joka tapauksessa kirkko on huomattavasti vanhempi instituutio, kuin nykyaikainen valtio. Se kumpi on historiallisesti saamapuolella keskinäisissä suhteissa ei ole mitenkään itsestään selvää. Sellaista Suomen valtiota, jossa ei olisi valtionkirkkoa ei ole koskaan ollut.

II

Palaneen käryä on suomentanut pätkän ranskalaista kolumnia, jossa kommentoidaan Paavin varovaisuutta muslimimaailman suhteen. Kyse onkin nimenomaan tuosta: jos keskuksessa ärähdellään, niin laidoilla otetaan iskut vastaan. Tilanne, jossa Eurooppa pyrkii lisäämään islamilaisten oikeuksia samalla, kun islamilaisessa maailmassa kristittyjen sorto kiihtyy jatkuvasti on syvästi vastenmielinen ainakin omasta näkökulmastani katsoen. Kristittyjen on kuitenkin vaikea tehdä asialle mitään poliittista ilman valtioiden diplomatian ja väkivaltakoneistojen tukea. Jos Paavi, tai muiden kirkkojen johtajat, esittäisivät protestinsa Euroopassa vainot muslimimaiden kristittyjä kohtaan vain kiihtyisivät Euroopan valtioiden seuratessa tapahtumia hiljaa vierestä. Näin vain on. Euroopan pitäisikin vaatia muslimimaailmalta edes jonkinlaista vastavuoroisuutta ja samalla pyrkiä valtiollisin päätöksin estämään islamin leviämistä Euroopassa vaatimalla muslimeilta mahdollisimman täydellistä sopeutumista eurooppalaiseen elämänmenoon. Nykyisen kaltainen islam on Euroopassa uusi ilmiö, eikä sillä juuri ole moraalisia oikeuksia vaatia itselleen samanlaista kohtelua kristinuskon kanssa uskonnonvapauteen nojaten.

Vaikka kansansiirrot eivät olekaan mikään ratkaisu, niin välillä tulee myös mieleen mahdollisuus vaihtaa Euroopan tunnustavat muslimit islamilaisen maailman tunnustaviin kristittyihin. Onhan sitä sotienkin jälkeen vankeja vaihdettu. Niin tai näin, nykyinen tilanne ei ole poliittisesti hyvä, eikä kestävä.

perjantai 19. marraskuuta 2010

€ooh!

Olen melkoisen varma siitä, että tehokkain mahdollinen taloutta piristävä yksittäinen tapahtuma Euroopassa olisi yhteisvaluutan purkaantuminen ja paluu kansallisiin valuuttoihin kansallisine valuuttapolitiikkoineen. Jokaisella alueella ja jokaisella maalla on oma korruptionsa ja rahoitus toimii parhaiten, kun se tuntee tavat. Yhteisvaluutta pakottaa teeskentelemään, että tuotanto toimisi kaikkialla samoilla ehdoilla mikä taas on ajatuksenakin järjetön ja vaatii edes jollain lailla toteutuakseen tuotantoa tukahduttavaa pakkovaltaa.

Tämä siis oletuksella, että raha tulisi työstä ja tuotannosta, kuten ennen väitettiin. Nykyäänhän se tulee - poliitikkojen mielestä - taikaseinästä siinä missä sähkö töpselistä.

Tai no jaa, en tiedä. Taloutta ei kai koskaan pitäisi ottaa vakavasti. Joka tapauksessa on varmaa, että Euroopan keskuspankki on melkoinen vitsi.

torstai 18. marraskuuta 2010

Kuva- ja runotorstai XXX


Mikä rikkoo aseman rauhan?

Oikealla naapuripöydässä merimiesten
lailla kiroilevat teinitytöt
vai alhaalla sekavassa humalassaan huutava mies?

En tiedä; tässähän kirjoittelen.
Kuitenkin, jos tuossa huudossa ja hihityksessä
on kyse ahneudesta elämälle
on itsestään selvää, että ahneus on turhaa.

via

Toistoa II

Vaikka kaikki liittyy kaikkeen, niin jokainen asia ei liity suinkaan yhtä voimakkaasti jokaiseen toiseen ja siksi spekulointi tekojen motiiveista, vailla tietoa niistä, on parhaimmillaankin vain huvia.

Todistakoon sen vaikka tämä teksti vuodelta 2007. Se ei suinkaan ollut lajissaan ensimmäinen, vaan takana oli jo vuosien prosessi.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Toistoa

Taannoisessa mediakatsauksessa siteeraamani teksti on ilmestynyt nyt myös Kotimaan verkkoblogeissa:

Kuka keksi maailman

Suosittelen sitä, vaikka kirjoittaja taitaakin olla opus dein albiinomunkki, joka on lähetetty Vatikaanista metsästämään Kari Enqvistiä, Esko Valtaojaa ja Darwin seuran jäseniä. Tekstin idea on minusta siinä, että asiaa voi tarkastella fysiikan sisäisesti.

Toisena toistona toistan tämän vanhan jutun loppupuolen. Vaikka onkin ilmeisen selvää, että politiikka toimintana ei ole itselleni ominaisinta toimintaa, en näe mitään syytä tinkiä tuosta.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Antisemitismi ja sivistylaitos YLE

Ei pitäisi edes kävellä avoinna olevan television ohi.

Juuri satuin kuulemaan kuinka rakkaan Yleisradiomme toimittamassa perjantai-illan kulttuurilähetyksessä julistettiin, miten antisemitismi ja holocaust ovat lähtöisin evankelistoista Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, jotka väärin juutalaisia syyttivät. Sinänsä jännä näkemys: Kyse onkin siis koko ajan ollut juutalaisten jäsentenvälisestä väännöstä ja me muut olemme syyllisyydestä täysin vapaita. Luukas ilmeisesti oli lääkäri, joten koko jutun voikin varmasti pistää tuon juutalaisen rotutohtorin syyksi ja sillä loputon jauhaminen ja hyvien ihmisten juhla varmaan loppuisi. Joku jyväskyläläinen teinirokkari esitti ohjelmassa myös varman näkemyksensä siitä mitä Jeesuksen tuomiossa historiallisesti ottaen tapahtui. Kyseisen tekstin voisi liittää viitteenä seuraaviin kotomaastamme maailmalle lähetettäviin PISA-testien tuloksiin, jotta se saisi ansaitsemansa huomion. Maailmallahan tätä ei vielä niin varmasti tiedetä.

Tulevasta mediamaksusta puheen ollen voisi vielä todeta, että maksakoot muut. YLE:n kohdalla ei voi puhua IP( intellectual property ) - oikeuksista.

Käräjäoikeus

Kirjoitin Mikko Ellilän oikeudenkäynnin aikana loppuun oikeastaan kaiken mitä minulla on sanottavaa sananvapausrikoksiin liittyvistä oikeudenkäynneistä. Mieltäni en ole muuttanut lainkaan, en vain ole tässä asiassa jaksanut toistaa itseäni samalla kiihkolla. Se on ehkä huono juttu, sillä asia on tärkeä ja typeryyttä vastustavan rintaman pitäisi olla mahdollisimman laaja. Oletan kuitenkin, että mielipiteeni tiedetään.

Nyt on kuitenkin positiivisena merkkinä huomioitava, että James Hirvisaari sai käräjäoikeudessa vapauttavan tuomion jutussaan, joka on suoraa jatkumoa nimimerkki Thomashotin, runoilija Petri Peltosen, direktiivisen Mikko Ellilän jne...oikeudenkäynneille. On kyllä muistettava, että näissä on käynyt niinkin, että syyttäjän valitettua hoviin tuomio on koventunut, mutta ehkä - ainakin tällä sananvapausrintamalla - järki on lopulta voittamassa. Toivotaan ainakin niin.

Demokraattinen lainsäädäntö kun ei yksinkertaisesti voi toimia ilman todella laajaa sananvapautta. Sananvapaus täytyy suojata myös demokratialta, koska sananvapauden rajoittaminen demokraattisesti äänestelemällä olisi lopullisen tuhon tie ja typeryyden voitto. Tavoittelemani teokratia on tietenkin kokonaan toinen juttu, mutta sen luominenkin on toisaalta ikuisuuskysymys, eikä siihen astuta kuin täydellisen vapaaehtoisesti. Onhan tässä sitä odotellessa työtä valistuksen perinnön murskaamisessakin ja se vaatii sananvapautta ;)

torstai 11. marraskuuta 2010

Kuva- ja runotorstai XXIX



Elävistä ei tarvitse kirjoittaa,
he luovat kuvaansa itse.
Siitä kuvasta
ei minulla ole valittamista.

via

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ennen ja jälkeen perjantain adoraation

Kouvolan keskuspuisto on ilmeisesti suunniteltu niin, että se näyttää kauniilta vain pimeällä. Kuusaankosken suunnasta kävellessä, jopa keskuskirkko puolusti olemassaoloaan loistaen vain valaistuna ristinä valoa puistoon. Tunnelmallista. Voisi jopa kuvitella, että arkkitehdit jotenkin tiedostavat, että pimeäähän täällä suurimman osan vuodesta on. On jotenkin itsestään selvää, että nämä laatikkorakennukset on tarkoitettu vain purettaviksi ja joskus niiden tilalle tulee jotain muuta. Silti se idea, jonka ihmiset ovat ajatuksillaan, kynttilöillään ja taideteoksillaan koristaneet niiden sisälle jää. Ja hyvin hoidetut, kapeat kävelytiet johtavat laatikoiden ohi.

...

"Ne ovat valtion virkamiehiä, se on suuri ongelma. Ei ymmärretä, että ihmisiähän se koskee, ihmiset siitä kärsivät. Voisitko muka sinä, tai edes minä, loukata Jumalaa? Hah! Mahdotonta. Aina se joka kärsii siitä vääryydestä on ihminen. Siksikin pitää opettaa sitä mikä on totuus"

perjantai 5. marraskuuta 2010

Konservatiivinen vallankumous I

Olisi yhtä aikaa sekä armeliaampaa, että kunniakkaampaa joutua hirtetyksi, kuin joutua Tuija Braxin tuomiovallan alle sen hyväksyen ja siihen alistuen.

Tämä on manifesti, joka muotoutuu.

Mediakatsaus

Sokeasti seuraamani Jussi Halla-aho paketoi hienosti yhteen oikeudenkäyntinsä tähänastiset vaiheet:

Muhammadista ja liberaalista demokratiasta.

Ehkä hienointa asiassa on, että se on edennyt väistämättä kuin juna siitä hetkestä, kun Vihreät naiset tekivät tutkintapyynnön tähän hetkeen, jossa Vihreät naiset oikeuslaitoksineen ovat jo puhtaasti naurunalaisia. Vihreät naiset siis laajasti ja sukupuolesta riippumatta käsitettynä. Olen tasan varma, että Jussi Halla-aholla ei ollut mitään tällaisia suunnitelmia, hän on vain vastannut rehellisesti ja älykkäästi kohtaamiinsa syytöksiin. Se tekee tästä oikeastaan hienoa ja kaunista.

Hän tarttuu pikemminkin teoreettisen fysiikan tähänastiseen menestykseen, mutta puolitotuus on pahempi kuin valhe.

On korostettava, että ongelma ei sijaitse uskon ja fysiikan välillä, eikä myöskään filosofian ja fysiikan välillä, vaan itse fysiikassa.

Isä Rudolf Larenz, kommentoidessaan teorioiden ja todellisuuden suhdetta paperilehdessä, jota viitsii lukea.


Kotimaa uutisoi:

Viisi naista kappelissa.

Mikä taas lienee asia, jota on paras olla kommentoimatta.

Iltalehdessä Jorma Korhonen tykittää tavalla, jota on tavallaan osannut odottaa, mutta jota ei oikein kuitenkaan olisi uskaltanut odottaa tapahtuvaksi:

Keskustaliberaalit

Lukijoita palvellakseni kaivoin esille kirjoituksessa mainitun manifestin. Olkaa hyvät. Keskustan muuttuminen liberaalipuolueeksi on varmasti hellyttävää seurattavaa, sillä kukapa kehtaisi olla pienelle paha. Jos asiat todella ovat näin en pitäisi mitenkään mahdottomana sitä, että PS on huhtikuussa Keskustaa suurempi. Muistutankin kaikkia, että olin ensimmäinen, joka sanoi: Perusdemarikokoomus. :)

Connecting People

- X.X?
- Puhelimessa.
- Olisiko teillä hetki aikaa, meillä...
- Onko kyse lehtitarjouksesta?
- Kyllä me...
- Loistavaa! Haluan nimittäin perua Aikakauslehden tilauksen.
- Me emme...
- Kyseisessä lehdessä oli tällä viikolla artikkeli "Ruokaohjeita Halloweeniksi", joten en missään tapauksessa aio enää maksaa siitä.
- Ei kai se nyt niin vakavaa. Mutta tosiaan meillä...
- Ei se ole vakavaa, sen on kammottavan typerää, enkä todellakaan aio maksaa siitä, että kotiini kannetaan sellaista typeryyttä. Tässä on kohta Pyhäinmiestenpäiväkin. Voitteko kirjata tilaukseni peruutuksen?
- Itse asiassa en, kuitenkin...
- No turhaan me tässä sitten keskustelemme. Kuulemiin.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kiirastuli




Kaikkien sielujen päivänä:

Kiirastuli on totuuden toteutumisen odottamista.
Se ei edes muistuta helvettiä
sillä helvetti on väärien odotustusten ikuista toteutumista.

Lehdessä on kuva hänestä
jonka opetusta rukouksesta kuulin talvella.
Ensimmäinen opettaja, jonka kuulin suomea puhuen
sanovan nimen Loyola.

Tämä on sanottava:
Kaikki pyhät, rukoilkaa meidän kaikkien puolesta.

Ei ole sellaista minua, joka voisi irtautua totuudesta.

Seurakuntavaalit

Asiahan ei minulle sinänsä kuulu, mutta kannustan kaikkia kirkkoon kuuluvia lukijoita äänestämään kirkollisvaaleissa PS:n ehdokkaita mikäli omassa seurakunnassa on heidän listansa tai sitten joltain muulta listalta konservatiivisiksi tiedettyjä ehdokkaita. Konservatiivi tässä yhteydessä hyvin väljästi käsitettynä, sillä tilanne on nykyään maassamme sellainen, että Miikka Ruokastakin pidetään evankelisluterilaisessa kirkossa patamustana konservatiivina. Tilanne evankelisluterilaisessa kirkossa onkin ilmeisesti aika vakava ja sellainen, että se tarvitsisi vahvaa signaalia siitä, että sen toiminnassa on mukana muitakin kuin poppaavia ikiteinikapinallisia.

Se, että oikeusministeri Brax oli innolla avaamassa Tulkaa kaikki - listan vaalitilaisuutta, jossa kehotetaan toimimaan lain rajamailla ei tietenkään ole mikään yllätys Suomen valtiossa, mutta pitäisi sen kirkossa jonkinlainen signaali olla siitä, että evankelisluterilaisessa kirkossa ei nyt kaikki ole täysin kunnossa, eikä tule olemaan mikäli tämä kyseinen liike saa yhä enemmän vaikutusvaltaa.

Muuten olen sitä mieltä, että kirkossa ei pitäisi pitää vaaleja ollenkaan. Paitsi silloin, kun korkein piispa kuolee ja pitää valita uusi. Silloinkin on hyvä katsoa tarkkaan kenelle äänioikeus oikein kuuluu :)

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Maailma on väärässä.

Kyllä kello on nyt noin 10:36:47 On jokseenkin törkeää väittää jotain muuta kertomatta siitä minulle etukäteen.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Puolueet poplauluina

Syksy on saapunut ja toden totta, syvällisiä muutoksia puoluerintamalla on tapahtunut, joten on taas aika analysoida maamme  puoluekenttä syväluotaavalla tavalla.

Aivan yllättäen Kokoomuksen todellisessa sydämessä on sykkinyt jotain mikä erottaa sitä aiemmasta:

Kokoomus

Kepudemarikokoomuksen kaksi muuta osastoa hakevat nekin itseään, mutta edelleen hyvin laimeasti:

Keskusta
SDP

Vihreät nykyään opiskelevat jo nyt suomea ja heidän tiukka ja pitänyt linjansa onkin katoamassa:

Vihreät

Vasemmistoliiton on ollut pakko tehdä irtiotto tuohon ja sille tekisi mieli soittaa Dissonant Quartet mutta se olisi liian hienoa, eikä olisi poppia.

Vasemmistoliitto

RKP on selkeästi ja valitettavasti pitänyt linjansa selkeimmin viime keväästä asti:

RKP 

Kristillisdemokraatit. Edelleen me diggaavat heitä konservatismin ydinjenginä kunhan vapaat suunnat vähän hiljenisivät:

Kristillisdemokraatit

Koska Perussuomalaisten kontolle on jäänyt suomalainen konservatismi ja kepudemarikokoomuksen kommarimeiningin hajottaminen, niin on aika vastata sen terveimmän ytimen - sitä siis vielä on - mondeenin tyylikkyyteen rennon ja kansallisen tanssahtavasti. Eskimotkin strandaavat:

Perussuomalaiset

Muutos 2011 on täysin avoin kortti. Tällä hetkellä näin, huomenna ehkä toisin:

Muutos 2011

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Hipit asehullujen puolesta

Vaikka olen rauhanomainen hippi, olen tietenkin myös Jussi Halla-ahon sokea seuraaja, joten spammaan linkin Jussi Halla-ahon kirjoitukseen uudesta aselaista tähän. Olkaa hyvät:

Aselaki ja poliittinen muisti.

On todellakin toivottavaa, että tuo äänestystulos muistetaan vaalien alla. Tuskinpa koskaan Kokoomus ja Keskusta ja SDP ovat näin selkeästi pettäneet suuren joukon omia perusäänestäjiään. Mikäli olisin vaikkapa metsämies muutakin kuin sienestys- ja marjastusmielessä en missään tapauksessa äänestäisi noita puolueita tai ainakin vaatisin ehdokkaaltani, että hän tekee kaikkensa ajaakseen lain uuteen, järkevämpään ja asiantuntevampaan käsittelyyn. Minua jopa silloin ainakin vähän varmaan hävettäisi kuulua noihin puolueisiin tai niiden kannattajiin.

Ympärileikkaus

Todellinen syy sille, että Suomeen suunniteltiin ympärileikkauksen sallivaa ja sen julkisen terveydenhuollon piiriin tuovaa lakia on tietysti se, että nykyisen maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikan seurauksena uskonnollisista syistä tehtävät ympärileikkaukset lisääntyvät jatkuvasti. Unohdetaan kuitenkin tämä tässä ja tarkastellaan asiaa perinteisemmistä kulmista.

Ministeri Risikko on saanut verkossa pyyhkeitä ympärileikkauksen sallimisen vastustajilta. Tämä on outoa, koska lakiesitys, jonka hän torppasi nimenomaan olisi sallinut ympärileikkaukset.  Risikko ei olisi voinut nopeasti laatia uutta lakiesitystä, joka olisi kieltänyt ja sanktioinut uskonnolliset ympärileikkaukset. Enkä tiedä olisiko sellainen tarpeenkaan.

Ympärileikkauksia uskonnollisista syistä ovat Suomessa harrastaneet tataari- ja juutalaisyhteisöt. Tätä ei koko näiden yhteisöjen Suomessa olon aikana ole tiedostettu ongelmaksi. Voimakkain argumentti sen puolesta, että ympärileikkauksia ei pitäisi yksiselitteisesti lailla kieltää onkin se, että noiden yhteisöjen miehet ovat ympärileikattuja ja he myös mitä ilmeisimmin haluavat jatkaa kyseistä perinnettä. Olisi kohtuullisen ylimielistä sanoa, että valtionhallintomme tietää asian paremmin ( ja mikäli valtionhallintoa on edes pinnallisesti seurannut, niin tietenkin myös perusteetonta ), koska koko asia ei kosketa valtaväestöä millään tavoin, eikä sillä ole siitä edes laajempaa kokemusta. Noille yhteisöille kyse on ilmeisesti uskonnollisesti ja perinteisesti niin tärkeästä asiasta, että yhtä hyvin, kuin kieltää sen, heidän uskontonsa voitaisiin kieltää ja ajaa heidät maasta, elleivät he käänny maallistuneeseen valtiouskoon, joka on maassamme nykyisin hallitsevana. Nykyinen tilanne, jossa ympärileikkaus on käytännössä sallittu, mutta siitä voidaan tarvittaessa rangaista pahoinpitelynä, tai törkeänä pahoinpitelynä ja jossa se ei, ennen kaikkea, ole julkisen terveydenhuollon piirissä, onkin aivan hyvä. Sitä ei tarvitse muuttaa. Asiasta tietenkin voi käydä dialogia noiden yhteisöjen kanssa, mutta se olisi siistimpää käydä aivan rauhassa asiantuntijoiden ja noiden yhteisöjen välillä, kuin säätämällä eduskunnassa asiaa koskevia lakeja.

Harvinaiset pisteet täältä ministerille siis.

14,3 prosenttia

Pessimistisimmät ovat odotelleet PS:n kannatuksen notkahdusta jo pidemmän aikaan. Itse ajattelisin, että mikäpä tässä 16 - 20 prosenttia olisi hienoa ja kaikkein hienointa olisi mennä Keskustan ja SDP:n ohi kannatuksessa. Varmalta näyttää kaikissa tapauksissa jo se, että puolue tulee kasvamaan niin suureksi, että aika menee osittain toiminnan järjestämiseen uudelle tasolle. Niin on kai tehtävä, jos kannatuksen noususta halutaan kestävää. Tässäkään ei ole mitään huolestuttavaa, koska puolue on täynnä fiksuja toimijoita.

Mediassa, joka Suomessa on lähes täysin kolmen suurimman puolueen vietävissä, on etsitty ristiriitoja, jotka hajottaisivat puoluetta. Väittäisin, että puolueen tavasta käsitellä puoluekuria johtuen niitä on jopa vähemmän kuin muissa puolueissa. Mitään oletettu suomensisulaisten ja vanhavennamolaisten välistä jakoa ei varsinaisesti ole, eikä ole koskaan ollutkaan, joten nyt puoluetta ollaan jakamassa oikeistoon ja vasemmistoon. Tämäkään yritys rintamalinjojen luomiseksi puolueen sisälle ei tule toimimaan, koska sillekään ei ole perusteita todellisuudessa.

Kannattaisi vain lähteä siltä pohjalta, että kyseessä on kansallismielinen puolue, jolla on mahdollisuus lähes 20 prosentin kannatukseen jo nyt. Mikäli on seurannut nuorten toimintaa huomaa helposti, että myös sen suuruusluokan kannatuksen vakiintuminen hamaan tulevaisuuteen on täysin mahdollista.

torstai 21. lokakuuta 2010

Hengenheimoa

Pappeihin on helppo uskoa. Ainakin pimeässä illassa, syyssateessa.

- En tiedä mikä niitä riivaa, mutta kyllä he varmaan ihan hyvästä sydämestä ajattelevat, että jos kaikki vain tulisivat niin...
- Mutta se ei auta. Kyllä pitää kuunnella, mutta ei maailmaa, vaan Jumalaa. Ei se auta sanoa vain tulkaa kaikki ja olkaa siunatusti kuten olette. Pitää sanoa totuus. Totuus voi sattua, mutta vain totuus voi vapauttaa.
....

- Sieltä Ranskan vallankumouksesta tämä kaikki on alkanut. Valistuksesta, niin sanotusta, mitä valistusta se muka oli: giljotiinilla pakotettua valistusta...
- :D Just tota miä olen aina sanonut!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Tunteellisuuden aika

Nykyaikana on täysin mahdoton ajatus, että moraali ja etiikka perustuisivat johonkin muuhun, kuin kyynelehtivään tunteellisuuteen. Kyse ei siis ole tunteista, ne ovat tämän ajan kuvaamiseen aivan liian arvokas asia, vaan ulkokohtaisesti opitusta tunteellisuudesta, jolla pyritään vaikuttamaan muihin ihmisiin ja yleiseen mielipiteeseen omaa etua tavoitellen.

Yhteiskunta pyritään rakentamaan kaikkineen sellaiseksi, että se olisi sopiva murrosikäisille kersoille. Ja koska murrosikäiset kersat nyt vain ovat vielä pääsääntöisesti täysiä pässejä, ei seurauksena voi olla mitään varsinaisesti hyvää. Tämä kaikki tietysti heilahtaa jossain vaiheessa vielä toiseen suuntaan, kuten niin sanotuilla arvokysymyksillä on tapana. Voimme vain toivoa, että se tapahtuisi järkevästi. Ne, jotka vielä ovat hengissä ja voimissaan, voisivatkin nyt reippaasti aloittaa. Kyseisen linkin takana on annettu ohjeet.

Muuten olen sitä mieltä, että mikäli itse olisin vielä murrosikäinen, perustaisin Päivi Räsäsen ihailijakerhon.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kymen Sanomat

Päivän lehdessä vihreä teologi Jukka Relander kirjoittaa siitä kuka on oikea kristitty ja kuka väärä. Kirjoituksen perusteella hän on valmis potkimaan ainakin ortodoksisen- ja katolisen kirkon Suomesta jonnekin kauas, mahdollisimman korkeille vuorille. Ja miksei lopulta myös luterilaisen kirkonkin, jos tulee lopullisesti selväksi, että Kotimaasta tai Kirkko ja kaupungista ei irtoa kavereille kolumnistin palkkaa. Kummallisen epäeurooppalainen, sivistymätön juntti tämä Relander siis.

Angela Merkel taas on todennut, että monikulttuuri ei yksinkertaisesti toimi. Kun tämä yhdistetään siihen, että Sarkozyn Ranskassa karkotetaan romaneja ja kielletään burkhat, niin havaitaan, että Suomella olisi nyt mitä mainioin diplomaattinen paikka iskeä: Jos pääministeri Kiviniemi toteaisi, että Eurooppa kuuluu kaikille, pyytäisi anteeksi maailmalta ja varoittaisi vakavasti Merkeliä ja Sarkozya flirttailemasta rasismin kanssa, niin Suomen itseoikeutettu asema EU:n kovimmassa ytimessä vahvistuisi huomattavasti. Onkin kysyttävä miksi Kiviniemi on nyt hiljaa?

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kaikki liittyy kaikkeen

Eilen, aivan yllättäen ja pyytämättä, ovikello soi. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä kyllä se aina silloin tällöin soi. Nyt sain kuitenkin upean, lähes puolimetrisen krusifiksin, mistä erittäin suuri kiitos. Se, että näin tapahtui juuri eilen, ei ole mysteeri, vaan niin vain täytyi tapahtua.

Seuraava ei enää liity mihinkään, eikä siitä pitäisi oikeastaan kirjoittaakaan, mutta koska olen radikaali konservatiivi naputtelen menemään: Nyt, kun luterilainen kirkko on ryhtynyt tuomitsemaan seurakuntalaistaan Päivi Räsästä julkisuudessa, on ilo todeta aidosti, että asiahan ei minulle siis kuulu; pitäkää tunkkinne. Toisaalta pakko myöntää, että ainakin lievää surumielisyyttä on ilmassa.

Räsäsen kirkollisista tuomitsijoista pastori Leena Huovinen toteaa Räsäsen kannoista : "Ihmettelen, mistä ne oikein nousevat. Ilmeisesti hän ammentaa ne Raamatusta, mutta Raamatun tulkintoja on selvästikin erilaisia," tuohon voisi vastaan todeta, että katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa on aivan varmasti lähes yhtä päteviä teologeja, kuin Leena Huovinen on. Molemmilla kirkoilla on myös selkeä, yhtenäinen näkemys avioliitosta. Suomen luterilainen kirkko taitaa olla niitä harvoja seurakunnallisia yhteisöjä, joissa tuo näkemys avioliitosta on, ainakin arkkipiispan julkisen kannanoton mukaan, moniääninen, eikä mitenkään lukkoon lyöty, mikä siis tarkoittaa sitä, että mitään näkemystä ei ole, tai sitä ei ainakaan julkisuudessa nyt uskalla sanoa, kun naispapit ovat suutuksissaan. 

Radikaalina konservatiivina on yllättäen oltava samaa mieltä porvarillisen konservatiivin Raimo Ilaskiven kanssa. Hän kirjoittaa ainoan mediassa huomaamani järkevän kirjoituksen aiheesta.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Lokakuun 15.

Tänään on siis Pyhän Jeesuksen Teresan muistopäivä. Ei ole mahdollista kirjoittaa mitään sen arvoista, joten toistetaan taannoinen kommenttini naispiispakeskusteluun. Onhan sekin jotain.

Ulkona sataa hiljalleen lunta ja maa oli jo hieman valkoinen. Kissa oli ulkovalojen loisteessa, pimeyttä vasten erittäin kaunis miettiessään mennäkö vai palatako. Meni se.

Aamukahvitelevisiossa Porvoon "piispa" totesi juuri Hufvudstadbladetin sivujen kautta seurakunnallisen yhteisönsä jäsenen Päivi Räsäsen sydämettömäksi, koska tämä oli jossain telkkarin homoillassa puhunut evankelisluterilaisen kirkon opin ja tunnustuskirjojen mukaisesti. Todellinen syy oli tietysti se, että "piispan" täytyi oman suosionsa ja mediaimagonsa vuoksi mennä myötäilemään jotain tolvanoiden lauman mölinää.

Telkkari tuntuu muutenkin säteilevän pikkusieluisuutta. Joku uutistenlukija sai pari päivää sitten potkut aivan viattoman, pikku pilan takia, josta kukaan ei olisi ilman johdon pulttien ottoa tiennyt mitään.

Aamukahvit kannattaisikin juoda televisio kiinni. Luovunkin siitä ensi vuonna ja säästän näin lupamaksut. Liikkeellä ollessanikin alan ottamaan kaupunkitilaa haltuun ja alan valppaana kansalaisyhteiskunnan jäsenenä vaatimaan television sulkemista ja radion siirtämistä klassisen musiikin kanavalle, hätätilassa YLE:n ykkönenkin käy.

P.S.

Aamukahvitelkkarin Jälkiviisaat jatkoi yksimielistä hymistelyä Päivi Räsäsen pahuudesta. Ilmiselvästi nykyään ei lainkaan tajuta, että kristinuskossa ihminen haluineen ja toiveineen ei vain ole kaiken mitta.

En tiedä puhunko mielettömiä. Jos puhun, Teidän Armonne repinee kohdan pois, jos taas olen oikeassa pyydän Teitä täydentämään yksinkertaista esitystäni runsaasti. Jumalaa palvellaan nimittäin nykyään niin leväperäisesti, että häntä palvelevien on välttämättä tuettava toisiaan päästäkseen eteenpäin. Ihmisistä on hyvä vaeltaa maailman turhuuksissa ja nautinnoissa, ja vain harvat pitävät sitä outona. Jos taas joku alkaa omistautua Jumalalle, monet puhuvat hänestä pahaa. Siksi hänen on puolustautuakseen etsittävä kumppaneita, kunnes hän on riittävän voimakas kestämään kärsimyksiä. Ellei hän näin menettele, hän kohtaa paljon ahdinkoa. Tämä on nähdäkseni syynä, miksi monilla pyhillä oli tapana vetäytyä autiomaahan. Sekin on eräänlaista nöyryyttä, ettei ihminen luota itseensä, vaan uskoo Jumalan auttavan häntä hyvän seuran välityksellä. Rakkaus kasvaa, kun se on yhteistä, ja siitä kumpuaa tuhat siunausta. En uskaltaisi väittää näin, ellei minulla olisi runsaasti kokemusta sen suuresta hyödystä.
Pyhä Jeesuksen Teresa.


Pidän ehdottoman mahdottomana, että joku 500 vuoden kuluttua lainaisi näiden Päivi Räsästä soimaavien kirkonmiesten tekstejä. Mikä on hyvä asia.

Todellisesta taiteesta

 

Vaikka enkelit ilmestyvätkin minulle usein, en heitä näe, vaan kysymyksessä on samantapainen näky, jollaisesta puhuin ensiksi. Tässä näyssä Herra halusi minun näkevän enkelin seuraavalla tavalla. Hän ei ollut kooltaan suuri, vaan pieni ja sangen kaunis. Hänen kasvonsa liekehtivät, joten hän näytti kuuluvan niihin sangen korkeisiin, jotka olivat kauttaaltaan tulisia. Heidän täytyy olla niitä, joita kutsutaan kerubeiksi. He eivät tosin ilmoita minulle nimiään, mutta tiedän hyvin, että taivaassa on suuri ero yksien enkeleiden ja toisten välillä ja vielä näiden ja muiden välillä; ero on niin suuri, etten osaa sitä selittää. Enkelillä oli käsissään pitkä, kultainen keihäs, jonka rautaisessa kärjessä näytti olevan vähän tulta. Hän näytti lävistävän sillä sydämeni useaan kertaan, niin että keihäs tunkeutui sisuksiini. Kun hän veti sen pois, minusta tuntui kuin hän olisi repäissyt ne mukanaan. Se sytytti minut kauttaaltaan suureen rakkauteen Jumalaa kohtaan. Niin ankara oli tuska, että se pani minut vaikeroimaan, ja niin ylenmääräinen oli se suloisuus, jonka tämä suunnaton tuska minussa synnytti, ettei kukaan haluaisi sitä menettää, eikä sielu tyytyisi vähempään, kuin Jumalaan. Se ei ole ruumiillista tuskaa, vaan henkistä, joskin ruumiskin saa siitä osansa, vieläpä suuren osan. Sielu ja Jumala keskustelevat nyt niin rakkaasti ja suloisesti, että jos joku luulee minun valehtelevan, rukoilen Jumalaa suomaan hyvyydessään, että hän saisi sitä maistaa.


Pyhä Jeesuksen Teresa: Elämäni. Suomentanut Seppo A. Teinonen

torstai 14. lokakuuta 2010

Kuva- ja runotorstai XXVIII




Muisti kuvaa kaiken,
pienen huoneen Sunilassa,
lattialla olevan avonaisen kirjan
ja kirjaimet, joita tavaten
ymmärsin äkkiä osaavani lukea.

Se on kuin valokuva,
joka pysäyttää hetkiä
ja siirtyy niiden välillä,
kuvasta toiseen
liikkumatta lainkaan.

via.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kirkon opettajat


Se, että vapaamieliset ja liberaalit ihmiset eivät kykene keskustelemaan kristittyjen fundamentalistien kanssa on täysin heidän oma vikansa ja puutteensa. He eivät ole tutustuneet kulttuurimme perusteisiin ja kirkon opettajiin. Mikäli olisivat, niin siltä pohjalta fundamentalistien kanssa keskustelu olisi melko helppoa. Tosin tässä taktiikassa piilee vaarana se, että löydetään traditionalismi, mutta sehän olisi vain mitä parhain asia :)