lauantai 27. marraskuuta 2010

Sosiaalisten innovaatioiden piilaakso

Tervehdin tänään naapurin mummoa. Juttelimme niitä näitä ystävälliseen, lämpimään sävyyn. Ovestani käveli myös sisään kahden naapurin mukana niin kallis ja tyylikäs talvitakki, että en olisi itse viitsinyt sellaista edes ostaa. Ihmeellistä? Ei tosiaankaan. Kaiken tämän on tehnyt mahdolliseksi Suomen maabrandityöryhmän eksentrisen ilotullitteisesti räjähtelevä, uusiin luomispotentiaalin kohdeavaruuksiin tunkeutuva raportti, jonka ihmiset ovat ottaneet omakseen. Olkaamme brandityöryhmälle ja sen ikuisesti iloiselle asettajalle erityisen kiitollisia tästä.

Lukijoilta pitää tietysti pyytää anteeksi, että en malttanut olla linkittämättä tuohon. Se ei ole heikkohermoisille. Totuuden oivaltaminen alkaa kuitenkin usein häpeästä ja huonouden tajuamisesta. Tuon raportin luettuaan ei voi kuin ihmetellä miten olemme yhden sukupolven aikana onnistuneet tekemään sivistysvaltiosta matalamielisen aikuisten leikkikoulun. Ja siinä ihmettelyssä voi sitten hyvinkin olla uuden ja järkevämmän valtiollisen ajattelun siemen.

TEHTÄVÄ MARTTALIITOLLE:
Aikuispakkaus
Lähes jokaisesta suomalaisesta kodista löytyy neulaa, lankaa, ruuvimeisseli
ja vasara. Monelta puuttuu kuitenkin taitoa niiden käyttöön.
Marttaliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa voisi
kasata aikuispakkauksen, jonka avulla jokaiselle 18 vuotta täyttävälle
suomalaiselle annetaan ohjeet näiden välineiden käyttöön.
Parhaat suomalaiset sarjakuvapiirtäjät tilataan tekemään hauskat ja
helposti ymmärrettävät ohjeet perustaitoihin: miten ompelen napin,
korjaan pyöränkumin ja kiinnitän taulun seinään. Näin käsillä tekemisen
taidot kohenevat ja korjausvälineet tulevat hyvään käyttöön.

Äiti, miten tästä sosiaalisesta piilaaksovaltiosta pääsee pois?

4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Perustetaan brandy-viini työryhmä, joka tuottaa viiden A4 nelosen verran sontaa, jonka kunniakkaana tavoitteena on pitää Suomi tuntemattomana. Listataan niitä tekijöitä, joista Suomea ei tunneta, ja mietitään miten niitä voidaan kehittää kestävän tuntemattomuuden suuntaan, sekä miten resursseja voidaan tuhlata uusiin innovatiivisiin tuntemattomuustekijöihin.

Raportti julkaistaan Shellin huoltamon kahvilassa, jonne on kutsuttu maamme poliittinen eliitti ja suurimmat tiedotusvälineet. Heidän paikalle saapumattomuutensa on osa tuntemattomuus -brändin kehitysprosessia. Minä ja IDA selitämme hirveässä kahvihumalassa kiihkeästi turpa väristen raportin sisältöä, jonka sitten paikalla olijat pyrkivät aktiivisesti unohtamaan. Stubbille lähetään raportti, sen kopio ja vauvan purulelu.

:)

IDA kirjoitti...

Näin muuten teemme. Viiden A4 paperin täyttäminen punnitulla tekstillä kahteen mieheen - kaikki halukkaat ovat toki tervetulleita mukaan - vienee noin puoli vuotta, joten ensi kesänä, jossain päin Suomea, jonkin Shellin huoltoaseman kahviossa julkaistaan Suomi tuntemattomaksi 2011-raportti.

Voin itse laatia siihen liitteeksi Häivetalouden ( Sthealt Economy ) potentiaalinelikentän.

Valkea kirjoitti...

Näin teemme.

Imulippo kirjoitti...

Haha!

Kannatti avata tänään ensin blogistan koska nyt ei enää mikään ammattilaisten tuottama uutinen tunnu lukemisen arvoiselta. Jätänpä väliin. Kiitos Valkea :)