Kuriton sukupolvi

Jukka linkittää yhdessä kirjoituksessaan Taneli Heikan artikkeliin Satakunnan Kansassa. Heikka on pääpiirteittäin oikeassa, vaikka ei ehkä riittävällä painolla huomaa sitä, että tietynlainen tyhjäpäinen ja tekopirteä kohteliaisuus ei sovi suomalaiseen meininkiin. Jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on kuitenkin selvää, että niin sanotut 60- ja 70-lukulaiset ovat Suomen historian, niin itsenäisyyden kuin sitä edeltävänkin ajan, surkein sukupolvi. Heidän varsinaiseksi, historialliseksi saavutuksekseen jäänee ainoastaan se, että he onnistuivat vaihtamaan Avun ja vastaavien kaltaiset laatulukemistot Seiskan kaltaiseksi paskaksi. Ja se on häpeällistä.

He ovat vielä keskuudessamme. Vähintä mitä heiltä voisi odottaa on täydellinen, japanilaistyyppinen nöyrtyminen siellä minne heidän suuri kaipuunsakin kohdistui, eli mediassa. Japanilaiset yritysjohtajat ja vastaavat käyvät televisiossa pyytämässä vuolaasti anteeksi virheitään. Heidän tapauksissaan joskus jopa pelkästään oletettuja virheitä mitä vaaraa taas suomalaisten 60- ja 70-lukulaisten valopäiden tapauksessa ei olisi.

Eli ei muuta kuin tukka - jos sellaista vielä on - vesipeenalle, kravatti kaulaan ja televisioon. Naisille jakkupuku ja kevyt meikki. Voin ystävällisesti luonnostella valmiiksi muutamia aiheiden runkoja joita voi käyttää. Ne kuorrutetaan anteeksipyynnöillä ja luetaan päät painuksissa.

1.

Ihan oikeasti luulin, että Vietkong taistelee koulujen tupakkapaikkojen ja vapaan seksin puolesta ... En siis ymmärtänyt mitään ... Minun piti vain koohottaa koska se oli olevinaan niin tärkeää, että olen mukana jossain oikeassa taistelussa ... muka jotain sortoa vastaan...

2.

Johnny Lee Hookerit ja Billie Hollidayt eivät oikeasti sanoneet minulle mitään...piti vain rämpyttää sitä kitaraa, ulvoa huonolla englannilla ja olla olevinaan...taiteelliset saavutukseni ovat kai siinä, että olen tehnyt amerikkalaisten kapakkabändien tasoa huonompia versioita amerikkalaista lauluista ... ja saanut pikkulapset ryyppäämään kuin amerikkalaiset rekkakuskit.

3.

Siis luulin, että työläiset ovat sellaisia, että ne kiroilevat miehekkäästi...ja ryyppäävät...siksi minun piti tehdä samaa julkisuudessa...jotta olisi siis itse ollut jotenkin kova...tai jotain...pässihän minä olin...en edes tuntenut yhtään työläistä...joku joskus kävi siivoamassa tai vaihtamassa sulakkeen...semmoista se oli.

4.

Tuhosin koko yliopiston yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen...pelkkää roskaa...jotain ranskalaista jota en edes itse tajunnut...luulen, että koko kuviota voisi kuvailla niin, että rakensin 30 vuodessa Pasilan Ruokolahden kirkon tilalle...kauheata se on...vasta vanhemmiten olen alkanut tajuta, että ihmisillä on ruumis ja aivot omasta takaa

5.

Mustaa ihmistä en koskaan ollut edes nähnyt kuin valokuvissa...mikä minä olin Etelä-Afrikkaa vihaamaan...oikein olisi, jos joutuisin itse nyt Zimbabveen muuttamaan...Se oli jotenkin niin tiedostavaa...Suomessa ketään ei vain sorrettu niin...tai ajattelin silloin Erkin kanssa, että meitä lukiolaisia sorrettiin...Eihän se niin ollut

6.

Paremmin olisin tehnyt, jos olisin vain opetellut lausumaan ääneen Uuno Kailasta, P. Mustapäätä ja Yrjö Jylhää...mitään luomisen tuskaa, krapulaa se oli...hullun houreita...enemmän politiikan puolella...kulttuuriapurahoja...

7.

Työväestöllä oli silloin Elannot ja nämä mitä niitä oli...omaa pääomaa, jonka aiemmat sukupolvet olivat keränneet...ei ole enää kyllä...päästiin niihin käsiksi kavereiden...en enää sano koskaan toveri lupaan...kanssa

Siinä muutama. Noita riittäisi, mutta toisaalta jo nyt pitäisi senkin sukupolven keksiä jotain omaakin, eikä noilla kuitenkaan koko ohjelma-aikaa täytetä. Sunnuntaisin, kirkonmenojen jälkeen voisi olla ihan sopiva ohjelmapaikka. Jokainen aina vuorollaan ja 20 anteeksipyyntöä kerrallaan niin saataisiin vuodessa 1040 kasaan. Siinä varmaan suurimmat roistot sitten olisivatkin.

PS.

Luin tuon Hesarin verkkojutun, jossa Matti Virtanen pohtii:

60-lukulaisen maailmankatsomuksen, tavoitteiden, iskulauseiden ja laulujen täytyi soitella enemmistön yhteisen kokemusmaailman herkimpiä kieliä

Ja noinhan ei todellakaan ollut. 60-lukulaisia pidettiin ärsyttävinä hörhöinä ja 1968 työläiset ja normaalit ihmiset äänestivät Matti Virkkusta ja olisivat äänestäneet edelleen ja laajemminkin ilman Neuvostoliiton rahoilla tehtyä hillitöntä painostusta ja lobbausta. Ainoastaan sen oman pienen porukan, joka onnistui saamaan mediavallan, koska se pienessä maassa tuohon aikaan oli helppo saada, kieliä ne tavoitteet, iskulauseet ja laulut soittelivat vaikka ne sosialistiseen tapaan kaikkialla kaikuivatkin. Ja ne soittelut tuottivat myös kammottavan perinnön.

Suomalainen humanistinen sivistys oli 1930-luvulla huomattavasti korkeammalla tasolla kuin nykyään. Kaikesta mikä nykyään on paremmin kiitoksen ansaitsevat ainoastaan työläiset - siis työläiset tässä jälleen laajasti käsitettynä, eli siis lähinnä muut kuin humanistit.

Tämä on totuus.