perjantai 12. syyskuuta 2008

Amerikkalaistuneen sivistyneistön ongelmanratkaisua

Tom Wolfen Minä olen Charlotte Simmons - kirjassa on kohtaus, jossa ratkotaan opiskelevan koripalloilijan tulevaisuutta. Hän on historian kurssilla kärähtänyt törkeästä akateemisesta rikkeestä, eli palauttanut esseen, joka ei ole hänen itsensä kirjoittama. Asiaa puivat historian professori, yliopiston rehtori ja urheiluohjelman sielu, joka valmentaa koripallojoukkuetta. Rehtori, joka tavallaan sympatisoi intellektuellia kuitenkin tietää, kuinka välttämätön urheiluohjelma on yliopiston julkisuuskuvan kannalta, joten hän on ikävässä välikädessä ja haluaisi ratkaista asian jotenkin siististi. Siis painaen koripalloilijan rikkeen villaisella.

Koripallojoukkueen valmentaja pitää pelaajansa puolesta erittäin kauniin ja hauskan puheen, joka saa historian professorin ärsyyntymään. Tämä rupeaa selittämään kuinka kyllästynyt hän on neljään kurssillaan olevaan koripalloilijaan ja toteaa, viitaten kolmeen kuuluisaan apinaan, joista yksi pitää käsiä silmillään, toinen korvillaan ja neljäs suunsa edessä. heidän olevan kuin neljä apinaa: yksi ei näe mitään, yksi ei kuule mitään, yksi ei puhu mitään ja yksi ei ymmärrä mitään. Rehtori tarttuu tähän välittömästi: "Oletko varma, että haluat sanoa tuon 'apinat'?"

Tässä vaiheessa professorille valkenee, että kolme neljästä pelaajasta on mustia. Hänen pelinsä on siltä osin pelattu ja rehtori on ratkaissut ongelman.

Tapahtumasarja tosin etenee vielä jonkin aikaa. Jos sattuu selailemaan kirjaa kirjastossa tai kirjakaupassa kannattaa lukea luku 'On oltava mies' sillä se on yksi parhaista ja tyhjentävimmistä 60-lukulaisuuden ja sen vaikutusten kuvauksista mitä on kirjoitettu.

1 kommentti:

Alas tasavalta kirjoitti...

Helsingin Sanomien syväanalyyttinen, korkeasti oppinut, kulttuuriosastonsa maineen mukainen ja tietysti kieltävä arvostelu Wolfen kirjasta:

Jo on aikoihin eletty. Tom Wolfen lähes 800-sivuinen suurromaani yliopistomaailmasta Minä olen Charlotte Simmons herättää harvinaisen voimakkaita tunteita. Välillä sen haluaisi paiskata seinään ja väliin sitä taas ahmii - ainakin hetkittäin.

Uskallan väittää, että Yhdysvalloissa nelisen vuotta sitten ilmestynyt teos ei jätä kylmäksi. Ymmärrän hyvin niitä, joiden käämit palavat romaania lukiessa, siksi keinotekoisesti Wolfe (s. 1931) tavoittelee tämän päivän katu-uskottavuutta kuvatessaan parikymppisiä opiskelijoita turhuuksien rovion hehkussa Ivy Leagueen kuuluvassa kuvitteellisessa huippuyliopistossa.

Sen sijaan romaanin yliopistomaailman vinoumille ilkkuva satiiri osuu välillä varsin hyvin kohteeseensa. Akateemisen maailman kritiikki on sen verran rajua, että The New York Times katsoi asiakseen epäillä Wolfen esittämiä näkemyksiä pääkirjoituksessaan.

Pitkän linjan riitapukari tarkastelee nykypäivän Yhdysvaltojen moraalista ajan henkeä, joka hänen mielestään haisee pahalta. Myös journalistina tunnettu Wolfe haluaa taas käyttäytyä poliittisesti epäkorrektisti. Hyvä niin.

Romaani kuitenkin kaatuu paljolti päähenkilönsä Charlotte Simmonsin täydelliseen epäuskottavuuteen. Oikeasti kukaan ei voi olla sellainen kirjoittamaton, neitseellinen taulu, jollaiseksi hänet on kuvattu, eihän Tom Wolfe?

Puhtoinen nero Charlotte Simmons on kotoisin Pohjois-Carolinassa sijaitsevasta Spartasta - paikasta, jonne paha, kavala ja saastainen maailma ei ulotu. Paikallinen tähtioppilas hyväksytään huippupistein Dupontin eliittiyliopistoon - paikkaan, jonne seksi, viina, huumeet, tieteellinen plagiointi, urheilijoiden hyysäily ja lintsailu ovat asettuneet.

Siinä ristiriita, jota Wolfe kuvaa laveasti. Tiedetään, että yksi mätä omena pilaa koko korillisen, mutta Wolfe kysyy, voiko ajatuksen mahdollisesti kääntää myös päälaelleen. Voiko yksi terve omena parantaa korillisen mätiä omenoita?

Kampuksella pyörii 6200 opiskelijaa, joilla kaikilla - paitsi Charlottella - on mielessä vain yksi ja sama asia. "Seksiä! Seksiä! Sitä oli ilmassa typen ja hapen seassa! Koko kampus oli kostea! Turpea! Liukas! Täyteen tanaan paisunut! Kihelmöivä! Kiimakiimakiimakiimakiima -".

Oma lukunsa on - eikä mieluisa sellainen - Wolfen kieli. Nuorten maailma trendikkäine sanontoineen näyttäytyy tekonuorekkaana, vaikka hänen kaksi aikuista lastaan ovat antaneet isälle konsultointiapua.

Osa kömpelyyksistä toki menee suomentajan piikkiin.

Meno on niin rajua, että romaania lukiessa epäilee kuuntelevansa Matti Klingeä, joka yrittää leikkiä Snoop Doggia.

Juonen kehittely ei ole ollut liioin Wolfen vahva puoli. Sitä se ei ole nytkään.


http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Yliopistomaailman+nousu+ja+tuho/HS20080220SI1KU0270a