tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Vaikka joulu tietysti on kristillinen juhla, niin en pistä lainkaan pahakseni sitä, että täälläkin rupeaa kohta pyörimään kaikenlaisia, pakanallisia pukkeja. Itse asiassa se on hyvä merkki. Tervehdin leppoisasti, jos taas satun tupakoimaan parvekkeella, niiden köpötellessä ohi.

Järkeä ja mielenrauhaa arvostavan kannattaisi aina mahdollisuuksiensa mukaan välttää toimitettua mediaa, mutta minkäs teet. Törmäsin eilen tällaiseen

Paavi nousi globaaliksi vaikuttajaksi

eräässä hienossa blogissa ja menin hölmöyttäni klikkaamaan. Nyt annan vahingon kiertää. Ja koska kansamme on kuulemma luonteeltaan negatiivinen, niin annan kymiläisittäin poikkeuksellisesti jouluisia negatiivisuuspisteitä suomalaisille, akateemisille asiantuntijoille. Heidän ei olisi syytä vaipua joulurauhaan, vaan heidän pitäisi käyttää joulun aika laiskanläksyjen tekemiseen. He ovat olleet niitä tuhmia lapsia. Vai mitä pitäisi sanoa tästä akatemiaprofessorin asiantuntijalausunnosta:

Ensimmäistä kertaa köyhyyden kysymykset ja globaalin etelän ääni kuuluvat niin korkealla tasolla katolisessa kirkossa

No silkkaa puppuahan se tietenkin on. Ja osoittaa, että akatemiaprofessorilla ei ole mitään käsitystä katolisen kirkon historiasta, mutta silti hän on valmis esittämään siitä lausuntoja akateemisella "arvovallalla". Luulen, että yliopistoissa saa pisteitä siitä miten on päästy mediassa esille, joten ei ole väliä siitä mitä siellä sanotaan, vaan riittää, että ollaan vain esillä. 

Meille maalaisille, jotka tiedämme enemmän, kuin suomalaiset akateemikot, tämä kaikki tarjoaa kuitenkin tilaisuuden tuoda esille Paavali III:n kirjeen


joka on kirjoitettu vuonna 1537, eli pian uuden mantereen löytymisen jälkeen. Se vaatii kohtelemaan intiaaneja arvokkaina ihmisinä ja kieltää orjuuttamasta heitä. Maallinen valta, erilaisine akatemiaprofessoreineen ja muine konsultteineen, ei tietenkään uskonut sen enempää, kuin se uskoo paavia tänäkään päivänä. Kirkko ei kuitenkaan maallisesta vallasta piittaa ja hyvä niin. Voi vain kuvitella millaiset seuraukset 16. vuosisadalla olisivat olleet, jos kirkko ei lainkaan olisi tuonut ikuista totuutta esille ja herätellyt omatuntoja, vaan antanut sen ajan akatemiaprofessorien ja konsulttien määritellä intiaanien ihmisarvoa. Helppo arvata, että intiaaneja ei enää olisi lainkaan.

Akatemia siis loppiaiseen kestävälle laiskanläksylle, jonka aikana sallitaan yksi grogi, tai muu valinnainen alkoholijuoma, uudenvuodenaattona. Muille hyvää joulua!

6 kommenttia:

sozaburo kirjoitti...

Hyvää joulua! Ensi vuonna Athletic niittää satoa Mestarien liigassa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikait katollisen kirkon (luterialaista kirkkoa ei viellä tuohonaikaan ollut)tarvinnut maallisesta vallasta viellä tuohonaikaan paljoa välittää, kun se sillä oli luonnostaan viellä aikapaljon kuitenki näkymätöntä valtaa tai vaikutusvaltaa Euroopassa?
- jpt-

IDA kirjoitti...

Sozaburo:

Hyvää joulua! Uudenvuodenlupauksena lupaan palata otteluselostuksiin ainakin jossain vaihetta kautta. Athleticin kausi on ollut todella hyvä. Tekisi mieli ennustaa kolmatta sijaa.

jpt:

Kyllä väittäisin, että se ei uskon ja moraalin kysymyksissä välitä vieläkään maallisesta vallasta. Mikä on hyvä asia. Tietysti on ollut katolilaisia, jotka ovat tehneet raskaitakin rikoksia, eikä kirkko itsekään tietysti mitenkään synnitön ole, mutta kyllähän tuo(kin) käskykirje osoittaa, että opin pohjalta päädytään täysin oikeisiin näkemyksiin myös uusissa tilanteissa. Tuohon aikaan se, että oli löydetty uusi manner, jossa asui ihmisiä, oli varmaan vähän samaa kuin jos nykyään kohdattaisiin joku avaruuden sivilisaatio.

Ja joka tapauksessa siis ei ole ensimmäinen kerta, kun paavi puhuu näistä asioista. Itse asiassa se on ollut jatkuvaa.

Ironmistress kirjoitti...

On pakko myöntää, että katolinen kirkko on onnistunut tässä asiassa paljon paremmin kuin kalvinistiset kirkkokunnat.

Castor kirjoitti...

Paavi ja nuo muut sinun uskontosi neitsyet ovat vastaan komdomien käyttöä. Miten tämä sopii siihen, että sekin uskonto on "ihmisen puolella"? Laita nyt pari ihan oikeaa todistetta siitä että Jesse oli olemassa, tai että Mosse jakoi meriä tai ylipäätään oli olemassa. Whuuhjaa!

IDA kirjoitti...

En laita mitään todisteita. Jos vaikka niitä odotellessa hakeutuisit tilanteeseen, jossa tarvitset sitä kondomia ja huomaisit, että kukaan ei estä sen käyttöä.