keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Politiikka

Koska Jutta Urpilaisen puhe on muunneltua totuutta, luen sen aikana Jussi Halla-ahon lausunnon:

Halla-ahon tiedote erosta.

Äkkiä lukien siinä ei ole muuta huomautettavaa kuin, että maailman ainoa kirkkovaltio toimii omien, selkeiden ja julkisten lakiensa mukaisesti kovankin painostuksen alla. :) Tämä kohta on minusta kuitenkin hyvin osuva:

"Vaikka pidän itseeni kohdistuvaa hyökkäystä kohtuuttomana ja eduskunnan arvovallalle sopimattomana, ymmärrän poliittiset tosiasiat enkä halua tarpeettomasti pitkittää muiden synnyttämää sirkusta. Tästä syystä ilmoitan tänään 13.6. luopuvani hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Tulen esittämään perussuomalaisten eduskuntaryhmän työvaliokunnalle, että jatkan hallintovaliokunnan varsinaisena jäsenenä ja että valiokunnan uudeksi puheenjohtajaksi valitaan kansanedustaja Juho Eerola. 

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä, samoin kuin puolueen johto, ovat ilmaisseet tukevansa ratkaisuani, oli se mikä hyvänsä. Kiitän tuenilmauksista, joita olen saanut niin ryhmä- ja puoluetovereilta kuin myös suurelta määrältä kansalaisia ja yksityisesti muiden puolueiden kansanedustajilta."

Ja se korvaa tuon pienen puutteen, jossa lakiensa mukaan toimivaa valtiota ehkä hieman arvosteltiin.

9 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Pidän Halla-ahoa täysin merkityksettömänä rivikansanedustajana, mutta kummasti hän mediaa kiinnostaa.
Muut pulliaskansanedustajat eivät mediassa juuri näy.

Sammalkieli kirjoitti...

Tässä ei varmaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun Halla-aho meni mokaamaan edellisessä tiedotteessaan niin pahasti.

IDA kirjoitti...

Sammalkieli:

Ei siinä tiedotteessa oikeastaan ollut mitään vikaa. Jussi ei sitä antaessaan vain ottanut huomioon, että se annettiin maailman ämmämäisimmälle ympäristölle.

Tomi:

Jussi Halla-aho on selvästi ministeriaineista. Niitä harvoja suomalaisia politiikkoja ( ja jopa mediatoimijoita ), joista voi sanoa, että hänellä on integriteettiä.

Tomi kirjoitti...

IDA, persuista ei tule ministereitä.
Kannatus on romahtamassa, eikä persut suostu olemaan hallituksessa apupuolueena.

Sammalkieli kirjoitti...

On se kyllä aika nihilististä ja vähän hölmöäkin, jos sanoo oikeuden tuomiota mielipiteeksi. Laki voi olla huono, puolueellinen, epäadekvaatti tms, mutta tällöin ei pidä mitätöitä lainvoimaisia tuomioita vaan pyrkiä muuttamaan itse lakia, jonka perusteella tuomiot annetaan.

Muuten, millainen teko sinun mielestäsi täyttäisi niiden rikosten tunnusmerkistön, joista Halla-aho nyt tuomittiin?

Tomi kirjoitti...

IDA, käsittääkseni Halla-aho on markkinaliberaali lähes libertaari.
Joten kantanne talouspolitiikassa eivät kohtaa.

Miten voit kannattaa häntä?

IDA kirjoitti...

"Muuten, millainen teko sinun mielestäsi täyttäisi niiden rikosten tunnusmerkistön, joista Halla-aho nyt tuomittiin?"

Itse siis poistaisin uskonrauhapykälästä sen alun ja turvaisin nimenomaan uskonnon harjoittamisen maassamme. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan pitäisi ajatella kokonaan uudestaan, mutta ihan aluksi sitä voisi ajatella niin, että todellakin koskisi vain sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Nythän molemmat lait ja niiden tulkintakin ovat sellaisia, että mikä tahansa voi ylittää tai olla ylittämättä syyttämis- ja tuomitsemiskynnyksen.

Sammalkieli kirjoitti...

Tomi,

Perussuomalaisten kannattajissa on paljon ex-demareita. Puolue ei ole talouspoliittisesti hirveän oikealla, mutta ei kyllä kovin vasemmallakaan. Mutta tuo libertaristisiipi ei ilmeisesti pääse liikaa dominoimaan.

Itse olen tykännyt persujen talouspolitiikan periaatteista sen vähän perusteella, mitä olen asiaan perehtynyt. Siteeraan taas Wikipediaa:

"Perussuomalaiset vaativat jyrkempää progressiota verotukseen, varallisuusveroa takaisin, lapsiperheille verovähennyksiä, perintöveron lakkauttamista asuntojen osalta ja alempaa ruoan, autojen ja polttoaineiden verotusta. Puolueen mielestä suurten perintöjen verotusta ei saa laskea."

IDA kirjoitti...

Tomi:

En tiedä Jussi Halla-ahon yleisistä, talouspoliittisista linjauksista enkä ole hänen äänestäjänsä. Hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi hän kuitenkin ehdottaa äänestämääni henkilöä.

En todellakaan pelkää sitä, että Suomesta tulisi libertaari yhteiskunta muuten kuin päähallituspuolueiden edesauttaman täydellisen taloudellisen romahduksen kautta.

Kannatan itse ei-sosialistista työväenpolitiikkaa, jonka perusteiden toivoisin olevan voimakkaammin katolisen kirkon yhteiskuntaopetuksessa( ja yleensä eurooppalaisessa kristillissosiaalisuudessa ), mutta ymmärrän hyvin, että kaikkea ei voi saada.