perjantai 16. marraskuuta 2012

Äntiset stalinistit ja viihde-elämän rautaiset lait


Pettynyt tarraa populismiin.

Tuon Hesarin jutun, ja eilen vaimentamaan joutuneeni Aamukahvitelevision haastattelun, perusteella löisin vetoa, että tuo kirja voittaa Finlandia - palkinnon. Vedonlyönti on kuitenkin vähintäänkin lievää syntiä, joten en löy.

Vasemmisto elää jonkinlaisessa kummallisessa illuusiossa, jossa todellisuus muokataan omien toiveiden mukaiseksi vaikka väkisin. Olen aimminkin todennut sen johtuvan siitä, että he eivät yksinkertaisesti kykene ymmärtämään todellisuutta, jossa he ovat, ja ovat olleet pitkään, vallassa ja samalla poliittisessa vastuussa siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ainakin tietylle osalle vasemmistoa, jota voisi nimittää vaikkapa kulttuurivasemmistoksi, on selvästi järkytys, että he eivät olekaan mikään kapinallinen, yhteiskuntaa haastava ja ravisteleva voima, vaan lähinnä vain valtiollista valtaa myötäilevää poroporvaristoa. Tämä sitten aiheuttaa sen, että yhteiskuntaa pyritään kuvaamaan sellaisena, että se sopisi omissa päissä kiehuvaan, tunteelliseen paatokseen, jonka yhtymäkohdat yhteiskunnalliseen todellisuuteen ovat täysin näennäisiä ja erilaisista leimoista rakentuvia. Oma asema haastavana äänenä pitää säilyttää vaikka väkisin ja kun todellisuus ei enää riitä, luodaan siitä kuplamaisen saippuainen fiktio, joka sisältää omaa henkistä asennetta tyydyttävät piirteet.

Luulisin, että tässä kyseisessä teoksessakin on kyse jostain tuollaisesta. Neljännen polven punakaartilaisena en kuitenkaan aio kiusata asialla itseäni tämän enempää, vaan jätän itse kirjan lukematta.

8 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Mistä syvä katkeruutesi vasemmistoa (varsinkin demareita) kohtaan kumpuaa?

Ja luulen kanssa ko. kirja voittavan, mutta en löisi siitä vetoa, koska Halonen voisi pitää sitä liian ilmeisenä valintana

IDA kirjoitti...

No siis. Kirjoitan kyllä demareista kohtuullisen ystävälliseen sävyyn, jos vertaa siihen miten tuossa jutussa ja varmasti kirjassakin kirjoitetaan perussuomalaisista.

DuPont kirjoitti...

Asiasta vähän viidenteen, muuta onkos IDA:lla tietoa siitä, mitä Antero Kekkonen oikein tarkoitti puhuessaan Kotkan "pelottavasta suvaitsemattomuudesta" ja "ihmisjahdin omaisista piirteistä"? Aitoa huolta vai hysteriaa?

http://yle.fi/uutiset/antero_kekkonen_pelottaa_kotkassa_vallalla_oleva_suvaitsemattomuus/6376628

IDA kirjoitti...

Luulisin, että lievää hysteriaa ja varmaankin on Kekkosen mielestä ikävää, että Kotka ei enää ole demarikaupunki.

Itse en kyllä saarella kovinkaan usein edes käy, mutta tuskin Kekkonenkaan jossain Karhuvuoressa aikaansa viettää.

Anonyymi kirjoitti...

Valtakunnan herneenvetäjä taas vauhdissa. Missä päin jutussa mainitaan persut? En pidä suurena ihmeenä, että kirjallisuudessa käsitellään ajankohtaisia teemoja, eikä välttämättä aina jumaloiden näiden ilmiöiden taustalla olevia johtohahmoja. En ole nähnyt ihailevia kirjoituksia Paavo Lipposesta kuin Demokraatin sivuilla. Pitäisikö olla huolissaan, koska persut eivät vuodata kyyneliä hänen puolestaan.

IDA kirjoitti...

En ole vetänyt hernettä nenään, enkä odotota kyynelten vuodattamista, sillä suhteeni kirjallisuuteen ei ole vasemmistolainen :)

"Missä päin jutussa mainitaan persut?"

Kirja kuulemma kuvaa viime eduskuntavaalien jälkeen järkyttävällä tavalla muuttunutta maailmaa. Jopa niin järkyttävällä tavalla, että kirjailija koki niiden jälkeen menettäneensä vapautensa taiteilijana. Voi tietysti olla, että kyseisen järkytyksen aiheuttajana oli keskustan tappio. Mutta kuten sanottu en aio lukea.

"En pidä suurena ihmeenä, että kirjallisuudessa käsitellään ajankohtaisia teemoja"

En minäkään. Tuossa vain hahmottelin miksi ne käsittelevät fiktiivistä ajankohtaisuutta eivätkä reaalitodellisuutta.

"eikä välttämättä aina jumaloiden näiden ilmiöiden taustalla olevia johtohahmoja"

Asiallinen totuudellisuus mahtuu hyvin jumaloinnin ja demonisoinnin väliin. Varsinkin siis jos on pakko kirjoittaa yhteiskunnallisista aiheista.

Anonyymi kirjoitti...

Asiallinen totuudellisuus jne. on kyllä aivan absurdi vaatimus kaunokirjallisuudelle, fiktiolle. Luojan kiitos on olemassa kuitenkin vielä joukko ihmisiä, joille yhteiskuntatieteellinen raportointi ei riitä romaanitaiteen ainoaksi sallituksi muodoksi.

IDA kirjoitti...

Tuo on kyllä totta. Tätä kirjaa vain kovasti mainostettiin kuvauksena juuri nykyisestä yhteiskunnasta.

Ja kuten jo monta kertaa sanottu, itse luen aivan toisenlaisia kirjoja.