maanantai 21. joulukuuta 2009

Oikein, väärin, oikein

Messun jälkeen oli jo pimeää, tuulista lumen sataessa vihmoen. Kirkkoa vastapäätä, noin 50 metrin päässä ja sitä alempana on vanha, tyylikäs kivitalo, joka oli valaistu hillityn värikkäästi ja sieltä kaikui kuoron laulamana Enkeli taivaan hyvin kauniisti. Talon eteen oli koottu joulukuvaelma. Rinteessä oli paljon ihmisiä katselemassa ja jäin itsekin kuuntelemaan lyhyen puheen ja päätösvirren. Kyseessä oli jonkinlainen Kouvolan seurakunnan järjestämä jouluvaellus ja kuvaelma kaupungintalolta tuonne missä siihen törmäsin.

Asemalla ainoa paikka missä oli pehmeät sohvat ja lämmintä istua oli tietenkin alakerran baari, jossa jymisi jumalaton rokki. Tunnistin ainakin Paranoidin, Bad reputationin, Stairway to heavenin ja tietenkin Ramonesin. Voi miksi, voi miksi uskottomat valtaavat melullaan kaiken tilan missä muuten on lämmintä ja viihtyisää? Edes lukea ei juuri voinut. Olen varma, että mikäli siellä missä musiikki soi se soisi Jumalan ylistykseksi, niin silloin olisi kaikki paremmin.

Puhdistan kotini ja sydämeni ja pysyn siellä vaikka liikkuisin.

Athletic 2 - Osasuna 0.

Sarjataulukko 15. Kierroksen jälkeen.


BARCELONA 39
REAL MADRID 37
SEVILLA 30
VALENCIA 29

MALLORCA 27
DEPORTIVO 27

ATHLETIC CLUB 26
GETAFE 24
VILLARREAL 21
SPORTING 20
VALLADOLID 16
OSASUNA 16
ESPANYOL 16
TENERIFE 15
AT.MADRID 13
RACING 13
UD ALMERÍA 13

MÁLAGA CF 12
ZARAGOZA 12
XEREZ 7

Seuraava ottelu 3.1.2010 kello 20:00 Suomen aikaa vieraissa Mallorcaa vastaan. UEFA:n ensimmäiselle pudotuskierrokselle Athletic sai vastaansa Anderlechtin. Ottelut pelataan helmikuun lopulla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ööh, mitä? Kävisikö niin että jos et kestä musiikkia, mene sinne missä se ei soi.

IDA kirjoitti...

Oi saako, oi saako tässä tieteiden ja valistuksen maailmassa köyhä ihminen henkensä iloksi edes yrittää ilmaista mitään muuta kuin matemaattista yhtälöä, jonka loogikkokin ehkä ymmärtäisi?

Unknown kirjoitti...

IDA, moro. Terveiseni ja kiitokseni eksistentiaalisesta rajatilakokemusviestistäsi täältä, jokseenkin kylmänkolkosta Kouvolasta. - Laitoin Militia-sarjataulukkoon tekstin, joka liittyy laittamaasi 'Argumentti'-blogiin.

HYVÄÄ JOULUA.

IDA kirjoitti...

Jopa Kouvolan keskuskirkko vaikuttaa talvi-iltana jotenkin tyylikkäältä; siitähän ei näy kuin valot.

Hyvää Joulua!